Kellgren, Lovisa Josefina

Kellgren, Lovisa Josefina

– ks. Pipping

Robert Tengströmille

Päivämäärä: 
28.6.1846
Kuopio 28.6.1846   Armahin Veljeni!    Olen saanut sekä julkisesti että yksityisesti kuulla dosentin opinnäytteestäsi ja onnittelen täydestä sydämestäni sekä sen epäilemättä saavuttamasta menestyksestä että etenkin siitä, että sen julkisuuteen saamisen vaatima ikävä uurastus on jäänyt taakse. Yksityistä tietä olen myös kuullut sen iloisen uutisen, että aiot käydä Kuopiossa. Vaikka voin hyvin arvata, että minä saan esiintyä vierailun tekosyynä, tämä ei mitenkään vähennä sen tuottamaa iloa, ja pyydän ensiksi varmaa tietoa siitä, milloin saavut tänne, toiseksi että varmasti majoitut kirjoitusk...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Johan Jakob Nervanderilta

Päivämäärä: 
9.3.1846
Helsinki 3.9.1846   Kelpo Ystäväni ja Veljeni,    Saavuin tästä päivästä kaksi viikkoa sitten Helsinkiin, mutta kirjoitan Sinulle vasta nyt, koska olen kotiinpaluustani saakka ollut kuin myllyssä, osaksi observatoriorakennukseni takia, jonka rakentaminen ei ole lainkaan edistynyt poissaoloni aikana; siitä syystä olen joutunut jahtaamaan muurareita, puuseppiä, kirvesmiehiä, valajia, katontekijöitä ja peltiseppiä. Voit lähteä siitä, että olen joutunut käymään näiden herrojen luona keskimäärin 3 kertaa tavoittaakseni heidät ja saadakseni heidät töihin. Ota lisäksi huomioon, että kaikki kaupunk...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Johan Ludvig Runebergiltä

Päivämäärä: 
4.2.1847
Porvoo 4.2.1847   Hyvä Veli Snellman.    Sain eilen kirjeesi, tänään minulla on vielä hakuaikaa jäljellä. Minulle kallisarvoinen, ystävällinen kehotuksesi ei siis ole saapunut liian myöhään, vaan juuri siinä vaiheessa, jolloin sen pitäisi vahvimmin vaikuttaa, ratkaisevalla hetkellä. Toivoisin, että voisin esittää Sinulle syyt päätökseeni olla hakematta professuuria yhtä selvästi kuin näen ne sisimmässäni. Tämä ei ole mahdollista, mutta toivoakseni havaitset ne kylläkin sellaisiksi, ettet pidä täysin vääränä sitä, että toimin niiden mukaisesti. Sikäli kuin inhimillisin kyvyin arvioida voidaa...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Johan Jakob Nervanderilta

Päivämäärä: 
8.5.1847
Hki 8.5.1847   Kelpo Veljeni,    Olen usein aikonut kirjoittaa Sinulle, mutta koska olen sairastellut koko tämän talven, minulla on välillä terveenä ollessani ollut niin paljon rästiin jääneitä töitä, että minun on aina täytynyt tarttua niihin. Tiedäthän, että kun voi neuvotella omantuntonsa kanssa ja syytellä töitä, jotka ”pitäisi” saada pois käsistä, tästä tulee usein veruke kaiken tekemättä jättämiseen. Voin kuitenkin lisäksi mainita, että Collanin lähtiessä Kuopiota kohti minulla oli kaksi tiheästi kirjoitettua kirjepaperiarkkia käsittävä kirje valmiina annettavaksi hänen mukaansa, mutt...
Kirjeenvaihto: 

Johanna Lovisa Snellmanilta

Päivämäärä: 
8.7.1847
Kuopio 8.7.1847   Rakas Hellä Puoliso!    Lempeät kiitokset rakastavista riveistä, jotka sinä lähetit, oli erinomaisen hauskaa saada ne sillä minä odotin kärsimättömästi, on sentään suuri lohtu saada kirjeitä kun on ikävä, ja sen minä saan nyt kokea ensimmäistä kertaa. Kiitän vielä kerran kaikista rakastavista sanoista, oli pakko itkeä kun sain ne enkä minä nytkään voi olla itkemättä, kun ajattelen että me olemme niin etäällä erossa toisistamme että en saa edes painaa kuumaa suudelmaa otsallesi. Älä naura minulle, vaan ajattele että olen kirjoittanut mitä tunnen vaikka minun sanani tunteen ...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Johan Jakob Tengströmiltä

Päivämäärä: 
18.3.1848
Helsingissä 18.3.1848   (Tänään päättynee professuurin hakuaika.)   Parahin Veli!    Meitä on kohdannut kauhea isku. Nervander on poissa. Hän kuoli isorokkoon viime keskiviikkona illalla kello yksitoista. Tämä on hirmuinen tapaus. Yliopisto ja koko suuri yhteinen asia ovat kärsineet korvaamattoman menetyksen. Maaparkamme! Entäpä hänen jälkeensä jättämä perhe sitten! Rokko oli tunkeutunut sisäelimiin, levinnyt siellä ja aiheutti kuoleman, joka tuli niin odottamatta, että Törnroth vielä samana päivänä vastasi lähetin kautta lähettämääni tiedusteluun Nervanderin voinnista, että tämä on toki va...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Karl ja Hanna Snellmanilta

Päivämäärä: 
10.12.1864
10.12.1864   Rakas Pappa    Minä sain käytöksestä 9 ja ahkeruudesta ja tarkkaavaisuudesta 8 ja edistymisestä 8. Ja keskiarvo noussut 3:lla. Ja pojat on saaneet liukumäen valmiiksi ja sillä on kiva liukua. Ja minä saan joka kerta ajaa Heimbürgerien hevosella koulusta kotiin eikä päiväkirjaan ole tullut yhtään huomautusta. Me on luettu koko suomi ja kerrataan sitä. Ja keräsimme kynttilöitä Lusien päiväksi. Ja Aminoff on ultimus valmistavalla luokalla ja minä olen priimuksen jälkeen 13. Ja maisteri sanoi että saan pitää arvosanavihkoa kunnes Pappa tulee kotiin. Ja sitten Pappa kirjoittaa nimen...
Asiat: 
Kirjeenvaihto: