Helsingissä 18.3.1848
(Tänään päättynee professuurin hakuaika.)
Parahin Veli!
Meitä on kohdannut kauhea isku. Nervander on poissa. Hän kuoli isorokkoon viime keskiviikkona illalla kello yksitoista. Tämä on hirmuinen tapaus. Yliopisto ja koko suuri yhteinen asia ovat kärsineet korvaamattoman menetyksen. Maaparkamme! Entäpä hänen jälkeensä jättämä perhe sitten! Rokko oli tunkeutunut sisäelimiin, levinnyt siellä ja aiheutti kuoleman, joka tuli niin odottamatta, että Törnroth vielä samana päivänä vastasi lähetin kautta lähettämääni tiedusteluun Nervanderin voinnista, että tämä on toki vaikeasti sairas, mutta ei hengenvaarassa. Niinpä niin, Veli Snellman, taaskaan ei voi tehdä muuta kuin alistuen valittaa ja surra. En ole tosin ollut kovin läheisessä ystävyys- enkä luottamussuhteessa Nervanderiin, mutta kuitenkin taas nykyisin tuntenut ehkäpä Borgströmin jälkeen eniten myötämielisyyttä niitä yleiseltä kannalta merkityksellisiä asioita kohtaan, joiden parissa Nervander työskenteli. Hänen poismenonsa on minulle yksityisesti äärettömän suuri [menetys], sillä mielipiteenvaihtomme oli kuitenkin laadultaan sellaista, mihin en pääse kenenkään muun entisen virkatoverini kanssa. Siirrypä ajatuksissasi tänne, vaikka et edes muistaisikaan niitä seikkoja, jotka ennen yhdistivät Sinua edesmenneeseen ystäväämme! Voin vakuuttaa, jos tätä vakuutusta viimeisen välirikon jälkeen tarvittaisiin, että menetit yhden vankkumattomimmista ystävistäsi. Minun on kuitenkin siirryttävä muihin asioihin.
Samassa postissa, joka toi Sinun viime kirjeesi, sain Kellgrenin Pariisista 29. helmikuuta lähettämän kirjeen. Olin odottanut sitä sekä levottomana että kärsimättömästi kaivaten. Itse kirje oli vain oktaavokokoinen liuska, jossa ei ollut mitään mainintoja yksityisasioista paitsi seikkoja, jotka aivan yleisluonteisesti liittyivät suuriin tapahtumiin. Hän lähetti mielenkiintoisen ja hyvin kirjoitetun katsauksen siellä sattuneisiin tapahtumiin [helmikuun vallankumoukseen], jotta se julkaistaisiin Morgonbladetissa tai ohjattaisiin Sinulle ja Litteraturbladetille, ellei se pääsisi täällä julkisuuteen. Luettuani sen läpi arvioin heti, ettei julkaiseminen onnistuisi ja vaikka siihen suostuttaisiinkin, se voisi ehkä koitua ystävämme vahingoksi nyt tai tulevan uran kannalta. Toimitin kirjoitelman Cygnaeukselle ja esitin hänelle sitä koskevat ajatukseni, ja hän oli samaa mieltä. Lisäksi sen ovat täällä nähneet Borgström sekä Berndtson, joka oli Morgonbladetia ajatellen sangen kiinnostunut, ja Elmgren (joista viimeksi mainitut kaksi Herman mainitsi Sinun ohellasi, Veli Snellman, kirjeessään nimeltä lämpimän ystävällisesti). He ovat kanssani samaa mieltä. Sinulla itselläsi on Litteraturbladetin osalta sanasi ja enemmänkin sanottavana asiasta. Ratkaise nyt asia yhteistuumin Hermanin isän kanssa! Joka tapauksessa minun pitäisi antaa Teidän kummankin lukea teksti, joka siis oli tarkoitettu julkaistavaksi. Uskoakseni kirjoitelma ei näe päivänvaloa Kuopiossa, mutta mielestäni sitä voidaan säilyttää Kuopiossa Hermanin kotiinpaluuseen saakka, jolloin hän voi saada sen taas käsiinsä, kuuluuhan se hänen muiden matkamuistiinpanojensa yhteyteen. Mielestäni se kertoo hyvin kiinnostavasti epäjärjestyksessä vallitsevasta järjestyksestä, joka epäilemättä on yhteiskunnan uuden tilan levittämän kansalaissivistyksen hedelmää. Tätä koskevat mietteet viriävät aivan itsestään. Lämpimät terveiset Kellgrenille sinne Kuopioon. Tämä lähetys tulee kirjeessä, jonka Sophie lähettää Josefinelle.
Saatuani viime kirjeesi olen tavannut Sireliuksen. Sinun hakupaperisi on jätetty, mutta Aminoffin hakemus ei ollut vielä tullut. Jos Aminoff on pyytänyt lisäaikaa opinnäytetyölleen ensi lukukauteen saakka, on itsestään selvää, että se myönnetään Teille kummallekin. Muussa tapauksessa on välttämätöntä ja nähdäkseni Sireliuksen välityksellä voidaan kertoa rehtorille suullisesti, ettet ole valmis ennen kuin syksyllä. Ehdollisesti määräaikaa ei voida asettaa. Lisäopinnäytteille asetettua määräaikaa pidetään sitovana ja kilpahakijoiden oikeusturvaan kuuluvana. Vaikka ehtisit esittää lisäopinnäytteen vielä tämän lukukauden aikana, mitään ei menetetä sen takia, että lykkäystä on pyydetty syksyyn asti; ehdollepano suoritetaan nimittäin heti, kun Sinä ja kilpahakijasi olette esittäneet opinnäytteenne, riippumatta siitä, että aikaa niiden esittämiseen on ehkä pyydetty ja myönnetty enemmän kuin on tarvittu. Jos Aminoff pyytää lykkäystä syksyyn asti eikä myöskään esitä opustaan sitä ennen, nopeampaa ratkaisua ei saada aikaan, vaikka väittelisit nyt tänä keväänä. Olen puhunut konsistorin muutamien jäsenten kanssa siitä, että heidän on pidettävä huolta lisäpätevöitymisajan antamisesta syksyyn asti. Voit siis toimia niin kuin parhaaksi näet. – Olet oikeassa sanoessasi, että joutuisit täällä professorin asemassa eristyksiin, aluksi. Mutta Sinun kutsumustehtävääsi, sekä omaan sisäiseen kutsumukseesi että ulkonaiseen tehtävääsi, kuuluisi ydinasiana verkkojen kutominen ja ympäristön haltuunotto, asioihin tarttuminen ja vaikuttaminen. Kun olet nyt miehuutesi täysissä voimissa ja olet koulinnut mieltäsi niin kuin olet tehnyt, on mielen hämmennys olosuhteet huomioon ottaen toki anteeksi annettavaa, mutta vallan antaminen tälle hämmennykselle ei ole oikein eikä vastaa omaa korkeampaa uskoasi eikä tahtoasi. Jos tulet tänne, Sinun tehtäväsi on voittaa, ei ilman taistelua eikä ponnistelua; ystävyyden ja auliuden yhdistämässä kehässä luot pelkästään toimimalla tieteen saralla ja sen hyväksi ympärillesi ensin ja lähinnä nuorten piirin, joka suo Sinulle iloa ja tyydytystä. Onnittelethan Sinä minua nuorten minulle osoittamasta myötämielisyydestä. Ja onnitteluun olisi mitä runsaimmin aihetta, jos myötämielisyys vain olisi yhtä todellista kuin se on ja ansaitsee ollakin toivottua. Minun ympäriltäni, vanhuksen, harvenee minulle rakkaiden hahmojen joukko. Jäljellä olevat kuuluvat kuitenkin nuorempaan sukupolveen; ja tämän takia elämällä on kokemistani kovista iskuista huolimatta kuitenkin minulle tarjottavana mahdollisuuksia myötämieliseen kiinnostukseen omalta puoleltani, ja epäilemättä tämä kiinnostukseni löytää ilonsa ja autuutensa omasta olemassaolostaan suunnatessaan huomionsa ulospäin. Sinä itse, Veli Snellman, saat tulevinakin aikoina sallia sen, että nautin ja olen ylpeä siitä, että saan pitää Sinua omanani, sisällyttää Sinut lämpimien ajatusteni piiriin. Mutta tästäkin puhuminen minun on keskeytettävä.
Vapaus entisistä virkatehtävistä tuntuu minusta edelleenkin hunajaiselta, ja mässäilen tällä hunajalla kuin oikea ahmatti. Saapa nähdä, miten se tulevina aikoina miellyttää, tämä vanhan ruokavalion vaihtuminen. Mutta eipä sitä luonnon tai korkeamman tason tavanomaisen järjestyksen mukaan nyt enää yleensäkään pitkään kestä. Elämäni loppuun saakka pidän sen suurimpana onnena, että se on osunut näin tavattoman merkilliseen aikakauteen, jonka olen elänyt vuodesta 1787 saakka ja joka ei tänä juhlallisena hetkenäkään ole suinkaan lopussa, vaan on nuortunut entistä runsaimmin värein hehkuvan aamuruskon kajossa. – Kiitos Robertin lämpimästä, kauniista muistokirjoituksesta! Viimeistä edellisessä kirjeessäsi sanotaan, että ”lähetät” muutamia erillisiä vedoksia siitä. Sellaisia ei ole saapunut? – Sinun nimiisi on Sinua varten lainattu [yliopiston] kirjastosta kolme Jahrbücher der Gegenwartin numeroa. Et saa pitää niitä hallussasi kauan, koska ne kuuluvat tuoreimpiin tänne saapuneisiin ja niitä siis todennäköisesti kysellään ja kaivataan varsin usein. – Havaitsen, että aikasi on hirmuisen varattua, niin että ihmettelenkin, miten se riittää yhteen jos toiseenkin. Terveisiä meiltä kaikilta Sinulle ja Rouvallesi.
Aina sama.
Sinun J. T. T.
PS Minun on ehkä mainittava Cygnaeuksen ehdottaneen, että Kellgrenin kirjoitus olisi lähetettävä Tukholmaan julkaistavaksi siellä jossakin sanomalehdessä. – Haluaisin pyytää Sinua ja Veli Kellgreniä Kuopiossa päättämään, miten neuvoon on suhtauduttava ja mitä tehdään. Kirjoitelma ansaitsisi kyllä päivänvalon; tämän on siinä tapauksessa kuitenkin tapahduttava hyvin pian, jotta se ei menettäisi kiinnostavuuttaan.
