Ludvig Filip

Ludvig Filip

1773–1850. Ranskan kuningas 1830–48.

Saima nro 33, 14.8.1845

Päivämäärä: 
14.8.1845
Kuopio Kun hätä on suurin, on apukin lähellä. Niinpä lohdutti kova sade 12. päivänä kaikkia niitä, jotka tällä maankolkalla olivat tuskailleet pitkällistä kuumuutta ja kuivuutta ja jotka olivat juuri heittämässä viimeisen toivonsa kevätkylvöjen suhteen. Eikä pelon ja toivon välimailla eläneiden määrä ole täällä vähäinen, sillä kesällä syödään monin paikoin pettuleipää. Rukiin kasvu on kuivan kevään seurauksena ollut heikkoa, monilla kaskimailla olematonta. Myöskään siementä ei ollut keväällä tarpeeksi. Terveysvesihuvien päätyttyä lupaa kaupungin nuorisolle vaihtelua tanssikoulu, jonka pitäj...
Paikat: 
Termit: 

Saima nro 4, 29.1.1846

Päivämäärä: 
29.1.1846
Kuopio Läänin kuvernööri lähti kaupungista 26. päivänä osallistuakseen maanmittaustarkastukseen Joensuussa ja tehdäkseen samalla tarkastusmatkan läänin pohjoisosan läpi. Kuvernöörin aloitteesta on moneen seurakuntaan perustettu köyhäinhoitokomiteat ja ruuan puutteessa oleville on järjestetty työtä, johon tarkoitukseen myös viime markkinoilla ostettiin melkoisia määriä hamppua. Hätä uhkaa kuitenkin levitä edelleen ja kerjäläislaumat hakeutuvat jo kaupunkiin. Maaseudulta kerrotaan, että niillä tiloilla, joissa ruokaa jotenkuten on tarjolla, etsii joka yö 10–20 kerjäläistä yösijaa ja heidän ru...
Paikat: 

Saima nro 28, 20.7.1846

Päivämäärä: 
20.7.1846
Ilmoitus Koska tilattavaksi ilmoitetun Kallavesi-kirjallisuuslehden tilaaminen ei ole mahdollista ilman julkaisijalle erikseen myönnettävää Armollista privilegiota, ja ajan puute estää sellaisen alamaisen anomisen, suunnitelmaa on muutettu seuraavaksi: Kallavesi julkaistaan Saiman liitteenä ja sen voivat siten saada vain Saiman tilaajat. Tästä syystä Saiman kokovuoden tilausmaksu nousee 3 ruplaan ja puolen vuoden 2 ruplaan 20 kopeekkaan, lisättynä Kuopion kaupungin ulkopuolelle menevien tilausten postimaksulla. Arvon tilaajat saavat siten liitteen maksamalla Saiman lehden tähänastisten hint...
Paikat: 

Saima nro 39, 3.10.1846

Päivämäärä: 
3.10.1846
Kuopio Säätila on ilmeeltään ankaran syksyinen. Yöpakkaset ovat olleet ankaria, mutta sadetta on saatu melko vähän. Ensi viikolla pidettävät syysmarkkinat tuovat kaupunkiin levottomuutta. Kaikkien maalaistuotteiden hintojen odotetaan nousevan varsin korkeiksi.   Ulkomailta Kaikki huolet Espanjan kuningattaren avioliitosta ovat onnellisesti ohi. Muistamme, kuinka huolestuneita niin Hfors Tidningar kuin Finlands Allmänna Tidning ovat asiasta olleet ja kuinka nämä molemmat romantikot ovat kannattaneet valintaa, jossa sydämen vaatimuksille annettaisiin niille kuuluva paino. Onko niin todella kä...
Paikat: 

Fredrik Cygnaeukselta

Päivämäärä: 
4.1.1847
Pariisissa 4.1.1847   Parahin Veli,    Suututtuasi katkerien kokemusten perusteella paholaiseen, maailmaan (vaikkakin nyttemmin tuskin erityisen kiivaasti omaan lihaasi), olet varmaankin toisinaan suonut myös allekirjoittaneelle atomille sen sangen vähän kadehdittavan kunnian, että olet sisällyttänyt hänet siihen hylkäystuomioon, jonka olet mainitulle maailmalle mielessäsi julistanut. Kun nimittäin olet nähnyt monen ystävän, johon olet luullut voivasi luottaa, vetäytyvän harmistuneena kauemmaksi, olet varmaankin arvellut erehtyneesi rakennellessasi olettamuksia minun muuttumattomuuteni kitk...
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Litteraturblad nro 5, toukokuu 1855: Katsaus Ranskan uusimman kirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikin virtauksiin

Päivämäärä: 
1.5.1855
Käydessäni läpi joukkoa Revue des deux Mondesin vuosikerran 1854 vihkoja olen voinut tehdä sen ilmeisen havainnon, että yleinen eurooppalainen sivistys voittaa yhä enemmän alaa varsinaisen ranskalaisuuden kustannuksella Ranskan nykyisessä kirjailijapolvessa. Tämä yleinen sivistys, joka ei ole samaa kuin ranskalainen sivistys, ei käsittääkseni voi tarkoittaa muuta kuin sitä, mitä Saksassa ja Englannissa pidetään yleiseurooppalaisena. Varsinkin saksalaisen filosofian ja englantilaisen yhteiskunnallisen ajattelun vaikutus on jättänyt monia uusia jälkiä Ranskan historiankirjoitukseen ja yleensä...
Paikat: 

Litteraturblad nro 6, kesäkuu 1856: Ranskan kirjallisia oloja

Päivämäärä: 
1.6.1856
On vanha sananlasku, että kirjallisuus on yhteiskunnan tilan peilikuva. Jos niin on – sillä sopii kyllä epäillä, että kansanviisaus ei koskaan erehtyisi – niin pitäisi uskoa, että Ranska on se maa, joka kaikkia muita enemmän rakastaa perustuslaillista vapautta. Missään ei puhuta vapaudesta suuremmalla innolla, suuremmalla kaipauksella. Tosin tätä kieltä ei saa etsiä päivälehdistä, sillä ne ovat käskystä mykkiä. Mutta kirjajulkisuuden uutuuksia, varsinkin niitä kirjoja, joita luetaan, leimaa melkein poikkeuksetta hyvin vapaamielinen henki; eikä voi epäillä, että tämä henki, tämä sävy, antaa ...
Paikat: 

Litteraturblad nro 7, heinäkuu 1861: Ulkomaista kirjallisuutta

Päivämäärä: 
1.7.1861
A. Thiers, Histoire du Consulat et de l'Empire. Tome XVII [Konsulikauden ja (Napoleon I:n) keisarikunnan historia. XVII osa]. Pariisi 1860. Lord Macaulay, The History of England. Vols 9 & 10 [Lordi M., Englannin historia, osat 9 & 10]. Leipzig 1861. (Tauchnitz Collection.)   Kuusi vuotta sitten tässä lehdessä esiteltiin näiden kummankin maailmankuulun teoksen ensimmäiset osat. Oli ennustettavissa, ettei Macaulayn Englannin historia, vaikka se aloitettiin vasta Jaakko II:sta ja sen oli siis määrä kattaa vain noin puolitoista vuosisataa, ehtisi koskaan valmistua niin laajana kuin kirj...
Paikat: 

Litteraturblad nro 12, joulukuu 1862: Ulkomaista kirjallisuutta

Päivämäärä: 
1.12.1862
Histoire du consulat et de l'empire par A. Thiers. Tome XX [A. T., Napoleonin konsulikauden ja keisarikunnan historia, 20. osa].   Tämä nide päättää teoksen, joka kuuluu Euroopan kirjallisuuden merkittävimpiin, sanotaanpa siitä mitä tahansa, ja on sen suuren miehen arvoinen, jonka aikaansaannosten ja kohtaloiden ympärillä se ensisijaisesti liikkuu. Saksalaisilla ja englantilaisilla arvostelijoilla näyttää tosin olevan paljonkin huomauttamista sitä vastaan. Tämä arvostelu ei kuitenkaan ole jälkimaailman tuomio. On luonnollista, että Saksassa, joka kauan huokaili Napoleonin vallan alaisuudess...
Paikat: