Arwidsson, Adolf Ivar

Arwidsson, Adolf Ivar

1791–1858. Historioitsija, kirjailija. Dosentti Turun Akatemiassa, siirtyi erottamisensa jälkeen Ruotsiin. Tukholman kuninkaallisen kirjaston hoitaja 1843.

Johan Jakob Nervanderilta

Päivämäärä: 
6.1.1833
Kelpo Ystävä ja Veli!   Mitä suurimmassa kiireessä minun on kerrottava Sinulle, että Westin on saanut Franzénin muotokuvan valmiiksi. Se on näköinen ja hyvin maalattu. Tapauksen yhteydessä on kuitenkin sattunut sellaista, mikä saa tämän asian johdosta tuntemamme ilon tuntumaan melkoisesti karvaammalta. Franzén, joka luuli tekevänsä meille palveluksen hankkimalla meille Porthanin kuvan, pyysi Westiniä maalaamaan Porthanin rintakuvan viereensä pöydälle. Sen takia taulusta tuli suuri kuin ikkuna, jossa on neljä isoa ruutua. (Käytän tätä mittaa, koska minulla on sellainen tässä edessäni.) Kaike...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

August Blanchelta

Päivämäärä: 
4.5.1841
Tukholmassa 4.5.1841   Kelpo Veljeni!    Suunnilleen 12 päivää sitten sain kirjeesi, joka oli joutunut lojumaan postikonttorissammekin liian kauan, ja lähetän sinulle nyt näiden rivien myötä vekselin, jonka olen joutunut ostamaan tavalliseen tapaan. En ole mitenkään voinut auttaa sinua aikaisemmin, koska nämä viimeksi kuluneet kuusi kuukautta ovat olleet hankalia monessa mielessä ja etenkin siitä syystä, että olen jäänyt pulaan eräiden ystävieni takia, joiden joukossa on myös Tollin, jolle olen antanut tukea 400 bankoriksiä hänen keksimänsä pikapainokoneen valmistamiseen, mutta jonka hanke ...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Zacharias Haeggströmiltä

Päivämäärä: 
30.10.1842
[syksyllä 1842] Olen lauantai-illaksi jo kutsunut Sinun läsnäoloosi vedoten muutamia muita täydennykseksi; pyydän sen tähden Sinua olemaan ystävällinen ja kieltäytymään lupautumasta muualle. – Vieraiden kutsumisessa sen pienen ystäväjoukon ulkopuolelta, jossa olet nyt jonkin aikaa ollut meidän kaikkien aurinko, on arveluttavat puolensa ja niistä saattaisi ehkä jopa seurata pulmallisia tilanteita. Minun on näin ollen täytynyt luopua minua muuten suuresti miellyttäneestä ehdotuksesta tavata Arwidsson, Suomalaissedäksi mainittu samoin kuin Evan ehdotuksesta kutsua Looström. – Jos pysymme omass...
Kirjeenvaihto: 

Zacharias Haeggströmiltä

Päivämäärä: 
14.4.1843
Tukholmassa 14.4.1843   Parahin Veli! Jumalalle kiitos siitä, että olet terve eikä Sinulle ole sattunut mitään epämiellyttävää! – Olemme jonkin aikaa olleet levottomia ja todellakin ihmetelleet sitä, ettet ole koko aikana antanut kuulua itsestäsi. Hugo, joka vuoden alussa, sen jälkeen kun olit luvannut hänelle lähettäväsi kirjeen, huudahti joka kerran postin tullessa: hei, nyt tulee kirje Snellmanin Sedältä, tuli luokseni eräänä päivänä viime viikolla ja sanoi sangen mietteliäästi ja vakavasti: Isä, kuule, minä luulen, että Snellmanin setä on unohtanut meidät! Sitä suurempi oli nyt ilo; kir...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Zacharias Haeggströmiltä

Päivämäärä: 
18.5.1843
Tukholmassa 18. ja 19.5.1843   Parahin Veli Snellman!    Minulla on tänään paljon muuta tehtävää, mutta en pysty rauhassa ryhtymään mihinkään, ennen kuin saan ensin kirjoittaa Sinulle. Sain lauantaina sinun kirjeesi tämän kuun 28. [po. 8.] päivältä; se oli siis ollut matkalla vain 5 päivää. Lauantai-iltana kävin tavoittamassa Hiertaa ja Bergfalkia; kumpikin oli poissa, ensiksi mainittu matkalla Norrköpingiin, jälkimmäinen Upsalan juhlamenoihin. Kirjoitin ensiksi mainitulle otteen kirjeestäsi tehden sopiviksi katsomiani muutoksia kohdissa, joissa luottamukselliset arviointisi Aftonbladetin h...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Adolf Ivar Arwidssonilta

Päivämäärä: 
9.6.1843
Tukholmassa 9.6.1843   Kelpo Veljeni Snellman!    Haeggström on antanut tiedokseni hänelle lähettämäsi kirjeen ja pyytänyt minua kirjoittamaan sinulle. Tästä syystä sekaannun lähemmin sinun asioihisi. Muistanet, että minä kehotin sinua hakemaan yliopistovirkaa täältä, kun palasit Saksasta. Sinä vastasit, että katsoit olevasi velvollinen osoittamaan vanhalle isänmaalle kiitollisuutesi uhraamalla voimasi sen hyväksi, ja minun oli pakko hyväksyä sinun käsityksesi. – Sitä paitsi tiedät, että politiikka on meidän aikojemme sekä vipu että tasapainotanko. Toinen nostaa sen avulla suunnattomia pain...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Zacharias Haeggströmiltä

Päivämäärä: 
23.6.1843
Tukholmassa 23.6.1843   Veli Snellman!    Olisinpa Jumala nähköön itse vastannut toukokuun 28. päivän kirjeeseesi enkä lähettänyt sitä helluntaiaattona heti sen saatuani Arwidssonille hänen vastattavakseen tai pikemminkin olisinpa Jumala nähköön tiennyt alusta saakka sen minkä nyt tiedän enkä olisi uskonut ihmeisiin, joiden piti tapahtua kanavien ja teiden kautta, niin kuin on tapana sanoa; Sinä olisit nyt kun määräaika päättyy tämän kuun 27. tai 28. päivänä ollut ensimmäisellä ehdokassijalla! – Katsohan, se ei olisi ollut mitään noituutta! Vain eroaminen Venäjän palveluksesta olisi ehkä ol...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Zacharias Haeggströmiltä

Päivämäärä: 
25.7.1843
Tukholmassa 25.7.1843   Rakas Veli Snellman!    Viimeksi tullut kirjeesi tämän kuun 17. päivältä on surettanut minua ja masentanut toiveeni siitä, että Sinulla olisi syitä ja aiheita olla toistaiseksi tyytyväinen saamaasi odottelupaikkaan. – Minun on uskottava, mitä sanot mahdottomuudesta yhdistää tulevaa virkaasi sekä tieteessä elämistä ja tieteellistä toimintaa, ja nyt esitän Sinulle valitteluni koko sydämestäni. Kirjeestäsi näkyy heti, mitä tämä ero Sinulle maksaa, ja minusta tuntui, että Sinulle tekisi hyvää saada lukea sydämellinen kirje eukoltani ja akka Nooalta [Charlotta H.]. Suokoo...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Saima nro 9, 27.2.1845

Päivämäärä: 
27.2.1845
Kuopio Laamanninkäräjät ja täällä järjestetty vastikään päättynyt maanmittausrevisio ovat viime aikoina vilkastuttaneet kaupungin elämää. Ulkosalla siitä ei tietenkään huomaa juuri mitään, vaikka muuta toimintaa on kaupungissa vähän. Maalaistuotteiden kauppaa täällä on vähän, viljakauppa merkityksetöntä kuten koko maassa siitä saakka, kun tämä kauppa siirtyi kruununmakasiinien hoitoon. Maamies itse tai tiloilla käyvät ostajat vievät elintarvikkeita Pietariin. Niinpä täällä ei siis enää myydä maalaisten tuotteita muuten kuin muutaman naulan erissä ovelta ovelle, enimmäkseen lauantaisin. Lähi...
Termit: 

Litteraturblad nro 1, toukokuu 1847: Suomen kirjallisuus

Päivämäärä: 
1.5.1847
Suomen Historia, kertoi lyhykäisessä järjestyksessä Joh. Fredr. Kajaani, Kirkkoherran Apulainen Siuntiolla. 1 Osa – Helsing. 1846 (hinta 50 hopeakopeekkaa)   Olen kovin iloinen voidessani esiintyä tässä lehdessä ensi kerran yllä mainitun teoksen arvostelijana. Näin laajan ja näin tieteellisessä hengessä kirjoitetun teoksen julkaiseminen suomenkielisessä asussa on aivan poikkeuksellista nykyoloissa. Kun teos vielä on merkittävin esitys aihepiiristään, on sen esitteleminen senkin vuoksi erityisen suuri ilo. Meidän maassamme on varmaan vielä turhaa toivoa, että maamme asukkaista kansalainen, j...
Paikat: