Katovuodet

Katovuodet

Säädyille annettu selonteko valtionlainasta, konsepti

Päivämäärä: 
31.8.1863
Kun maan pohjoisosissa sattui viime vuoden heinäkuussa vaikeita katoja, joita seurasivat useat vähemmän tuhoisat aina elokuun 10. päivään asti, tuli pohjoisten läänien kuvernööreiltä kertomuksia hallan aiheuttamasta hävityksestä ja vuodentulon laadusta. Ne antoivat aiheen odottaa näillä maamme seuduilla uutta katovuotta. Näitä uhkaavia näkymiä ylläpiti kylmänä ja sateisena jatkunut sää, jonka vallitessa vilja kypsyi pelloilla niin hitaasti, että oli pelättävissä, että se tuskin maamme eteläisessäkään osassa ehtisi välttämään elokuun lopussa säännöllisesti esiintyviä halloja. Vuoden 1862 ank...
Paikat: 

Georg von Alfthanilta

Päivämäärä: 
5.9.1863
Oulu 5.9.1863   Suuresti kunnioitettu Herra Senaattori!    Noudattaakseni mahdollisimman nopeasti Herra Senaattorin kirjeessään elokuun 31. päivältä esittämää toivomusta saada lähempiä tietoja tulevan vuoden näkymistä, kiirehdin vielä tämän päivän postissa lähettämään selvityksen siitä, mitä me täällä tässä vaiheessa tiedämme. – Pyytääkseni anteeksi virallisten ilmoitusten mahdollista viipymistä minun on samalla lähetettävä ennakolta sellainen selitys, että kun Keisarillinen Senaatti vaatii tietoja satonäkymistä ym., lääninhallituksen on pakko ensin kirjoittaa kruununvoudeille ja näiden puo...
Henkilöt: 
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Carl Gustaf Wredeltä

Päivämäärä: 
7.9.1863
Nikolainkaupungissa 7.9.1863   Suuresti kunnioitettu Herra Senaattori ja Ritari!    Minulla oli 3. päivänä tätä kuuta ilo vastaanottaa Herra Senaattorin kunnianarvoisa kirje elokuun 31. päivältä, ja luulen mainitusta kirjeestä havainneeni, ettei Herra Senaattori pahastu, vaikka otan vapauden myös ohi virkatien kiinnittää Herra Senaattorin huomiota minun käsiini armollisesti uskotun läänin hallintoa koskeviin asioihin. Vaasan läänissä vuodentulo ei jääne aivan epätyydyttäväksi. Hallan tuhot eivät ole läheskään niin hirmuisia kuin ensimmäisissä niitä koskevissa raporteissa ilmoitettiin. Niiss...
Kirjeenvaihto: 

Ehdotus viljan tuonnista, lausunto senaatin talousosastossa 12.9.1863

Päivämäärä: 
12.9.1863
Valtiovaraintoimituskunnan päällikkö senaattori Snellman esitti harkittavaksi seuraavaa: Tiedetään, että ne maamme kaupanharjoittajat, jotka ovat valtion varoista saaduilla ennakoilla tuoneet maahan viljaa, ovat sitä rahvaalle luotolla annettuaan joutuneet perimään siltä velkojaan pakkotoimin. Koska viljasato on tänä vuonna ollut suotuisampi kuin mitä uskallettiin toivoa, on tämän seurauksena ollut myös mahdollista käyttää osa viljan tuontiin tarkoitetuista varoista muulla tavoin viime ja tämän vuoden kadoista kärsivien auttamiseen. Keisarillinen senaatti on, tullakseen niiden avuksi, jotka...
Paikat: 

Georg von Alfthanilta

Päivämäärä: 
17.9.1863
Oulussa 17.9.1863   Suuresti kunnioitettu Herra Senaattori!    Vakuuttaen vilpitöntä kiitollisuuttani Herra Senaattorin kunnianarvoisasta kirjeestä tämän kuun 7. päivältä ja erityisesti kehotuksesta kirjoittaa Herra Senaattorille kiirehdin heti käyttämään tätä saamaani lupaa. – Teen tämän erityisen mielelläni, koska palattuani verojäämien perinnän tarkastusmatkaltani Salon ja Haapajärven kihlakunnista pystyn nyt kertomaan tarkemmin näiden alueemme pahimmin hätää kärsivien paikkakuntien tarpeista ja koska virallinen selvitykseni ei pääse lähtemään ennen kuin seuraavassa postissa. Haluan ohim...
Kirjeenvaihto: 

Georg von Alfthanilta

Päivämäärä: 
23.9.1863
Oulussa 23.9.1863   Suuresti kunnioitettu Herra Senaattori!    Kiitollisena tunnustan saaneeni Herra Senaattorin kunnianarvoisan kirjeen tämän kuun 14. päivältä ja otan vapauden palata vielä kerran avustustoimiin. Kuulutukset ehdotetusta kotimaisen ohran vaihtamisesta ulkomaiseen on näinä päivinä lähetetty hätää kärsiviin seurakuntiin, ja minun on valmistauduttava 6 000:n tai kenties vielä useamman tynnyrin luovuttamiseen täkäläisestä kruununmakasiinista. Valitettavaa vain on, että nämä on kohtuuden nimessä jaettava heti ensimmäisen rekikelin aikaan, jolloin asianomaiset kauppiaat joutuvat ...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Georg von Alfthanille, konsepti

Päivämäärä: 
28.9.1863
Helsingissä 28.9.1863   Suuresti kunnioitettu Herra Kenraalimajuri!    Päivän postissa lähtee Valtiovaraintoimituskunnan kirje keisarillisen senaatin päätöksestä, joka koskee ehdotettua kruunun makasiineissa olevan ulkomaisen viljan vaihtamista talletettavaan siemenviljaan hallavahingoista kärsineillä paikkakunnilla. Herra Kenraalimajurin ehdottamasta siemenviljan ostamisesta kruunun laskuun niiltä läänin paikkakunnilta, joilla on saatu korjatuksi siemeneksi kelpaavaa viljaa runsaammin, keisarillinen senaatti ei sitä vastoin ole halunnut tehdä lopullista päätöstä, ennen kuin kysymys tuodaan...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Carl Gustaf Wredelle, konsepti syyskuulta 1863

Päivämäärä: 
1.9.1863
Jalosukuinen Herra Paroni!   Saatuani Herra Paronin kunnianarvoisasta yksityiskirjeestä tiedon, että läänissä toimivat viljantuojat ovat ryhtyneet perimään lääninhallituksen kautta saataviaan viljasta, jonka he ovat luovuttaneet rahvaalle velaksi, kiirehdin ilmoittamaan, että keisarillinen senaatti on myöntänyt tämän vuoden viljantuontia varten varatusta avustusrahastosta Vaasan läänille 240 000 markkaa lainattavaksi niille kauppiaille, joilla on yhä vastuullaan ennakkoja syksyn 1862 tuontia varten myönnetyistä valtion varoista, mikäli he puolestaan sitoutuvat lykkäämään toistaiseksi saman ...
Kirjeenvaihto: 

Carl Gustaf Wredelle, konsepti

Päivämäärä: 
2.10.1863
[2.10.1863]   Vaasan kuvernööri. Jalosukuinen Herra Paroni!    Muuan Lappajärven pitäjän Alajärven kappeliseurakunnasta kotoisin oleva talonpoikaparka jätti pari viikkoa sitten senaatille kirjeen, jonka sisältö oli suunnilleen että Hänen Majesteettinsa olisi myönnettävä kirjeen allekirjoittajille lykkäystä heidän saamastaan viljasta aiheutuneen velan maksamiseen läänin kaupunkien kauppiaille. Tähän anomukseen ei tietenkään voitu kiinnittää huomiota muuten kuin sikäli, että se joudutti senaatin lääninhallitukselle ilmoittamaa päätöstä sallia maahantuojille myönnettyjen ennakoiden korvaaminen...
Kirjeenvaihto: 

Georg von Alfthanilta

Päivämäärä: 
7.10.1863
Oulussa 7.10.1863   Suuresti kunnioitettu Herra Senaattori!    Pieni retki Hailuotoon tarkastamaan sikäläistä luotsisataman rakennustyömaata on estänyt minua heti paluupostissa esittämästä vilpitöntä kiitostani Herra Senaattorin kunnianarvoisasta virkakirjeestä syyskuun 21. päivältä sekä yksityiskirjeestä saman kuun 28. päivältä. Kun nyt on ryhdytty vaihtamaan kruunun ulkomaista viljaa rahvaan kotimaiseen, jälkimmäisen suorat ostot lienevät käyneet turhiksi. Olen ainakin aikonut lykätä esitystä näiden aloittamisesta, kunnes edellä mainitun toimen tulokset alkavat näkyä ja selvitetään, miten...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: