Kokkola

Kokkola

Carl August Snellmanilta

Päivämäärä: 
26.9.1827
Kokkolassa 26.9.1827   Herra Joh. Wilh. Snellman  Turku   Rakas veli   Olet siis toisen kerran nähnyt maailman hirvittävimpiin kuuluvan tulipalon. Annan nyt ensimmäisen kerran kevään *** jälkeen kuulua itsestäni. Tämä johtuu siitä, että minulla on ollut kaksin verroin tekemistä siitä syystä, että meitä on nyt ollut vain kaksi ja kaksi laivaa rakenteilla, lisäksi talonpoikia ja muita laivoja, niin että minulla sekä viime talvena että kesällä on ollut niin runsaasti töitä, että olen tuskin ehtinyt syödä tai nukkua, mutta pahoilla voimilla ei ole mitään tekemistä siinä, etten saanut kirjettä a...
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Johan Kjemmeriltä

Päivämäärä: 
15.2.1828
Kokkolassa 15.2.1828   Herra J. V. Snellman  Turku   Huolehdi sinä asioistasi – ja palaa sitten lapselliseen jutusteluuni! Ensimmäiseksi minun on kerrottava, että elän vain päivästä päivään – onhan sekin kiinnostavaa, mutta ei voi Jumala nähköön jatkua pitkään. Runsaasti katettuun pöytään väsyy hetken kuluttua ja ruokalajit maistuvat pian inhottavilta. Älkäämme kuitenkaan hurratko, ennen kuin olemme päässeet puron yli – tämä muistutus koskee meitä kumpaakin. Huutaessaan: peli on voitettu on tavallisesti itse hiukan epävarma ja yrittää tällä selkeällä vakuutuksella vahvistaa puuttuvaa luotta...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Johan Kjemmeriltä

Päivämäärä: 
3.3.1828
Kokkolassa 3.3.1828   Oh – hoo! – minun on pakko huudahtaa luettuani läpi 15. helmikuuta kirjoittamani kirjeen. Olen tyytyväinen päästyäni vihdoinkin loppuun – ja arvellessani, että voin tällä ilmauksella viskata syrjään kaiken tarpeettoman hajamielisyyden tällä hetkellä ja puheliaisuuden vastaisuudessa – samalla kun mainiosti voiden ja mukavasti – lojun tuolillani. Mitäpä voin sanoa edellisen kirjeen lopusta – sen, että millaiset olivatkaan yleiset elämänolot? Vähänpä sinä välittänet siitä – mikä sai aikaan sinulle omistamani mietteet; sillä häpesin tietysti tyhjän jaarittelemista itseksen...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Christian Henrik Snellmanilta

Päivämäärä: 
8.11.1828
Palossa 8.11.1828   Ollessani lyhyen aikaa kotona ja Kokkolassa viime keväänä sain kuulla Sinun Helsingin läheltä saamastasi toimesta, mutta en saanut varmaa osoitetta enkä tietoa isäntäsi nimestä. Nyt palattuani kotiin kaksi viikkoa sitten täällä oli minua odottamassa Sinun elokuussa lähettämäsi kirje, jonka äiti oli avannut, mutta johon hän ei ollut pystynyt vastaamaan vaikean silmäsairautensa takia, mutta anteeksiantamattomampaa on, ettei Marie ole vastannut. Minä olen Jumalan kiitos ollut kutakuinkin koko ajan terveenä merellä ollessani ja lihonut, jos se nyt sitten on lainkaan hyväksi....

Maria Emilia Snellmanilta

Päivämäärä: 
7.7.1829
Rakas veli   Pitkääkin pitemmän hiljaisuuden jälkeen minun on nyt pakko kertoa sinulle ainakin, missä nyt olen ja että me kaikki voimme hyvin, myös kotona olijat, sillä olen saanut heiltä kirjeen. Olen nyt ollut täällä toukokuun 21. päivästä saakka ja käynyt täällä rippikoulua. Siellä on ollut sangen monia herrasväen lapsia, muiden muassa Mina Kyntzell. Meillä oli oikein hauskaa ja säät olivat kauniit. Asun Snellmaneilla, sinä kai tiedät, että hän on naimisissa kruunupyyläisen mamselli Kurténin kanssa, mutta en tiedä, jäänkö tänne koko kesäksi, sillä isä on sitä mieltä, että minulla on tääl...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Carl August Snellmanilta

Päivämäärä: 
10.1.1830
Kokkolassa 10.1.1830   Parahin ja aina                      kaipauksella muistettu ja ikuisesti rakastettu ja kunnioitettu veljeni. Sen seikan, etten ole kirjoittanut sinulle, saatat sinä aina rakastamani läheinen ehkä tulkita johtuvan välinpitämättömyydestä sinua kohtaan, eikä se olisi kummallistakaan, mutta itse asiassa siitä ei ole lainkaan kysymys, sillä Turun palon jälkeen en ole todellakaan saanut selville missä olet oleskellut enkä siis ole tiennyt, mihin suuntaan minun olisi kirje lähetettävä, eikä minulla myöskään ole ollut tietoa siitä, seuraisiko kirjeeni ***, kuten luultavaa on,...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Carl August Snellmanilta

Päivämäärä: 
19.4.1830
Kokkolassa 19.4.1830   Rakas veli    Huolimatta siitä, että edelleenkin olet vaiti, oma hyvä Janneni, kirjoitan sinulle nyt muutaman rivin. Jollet ole aivan loukkaantunut minuun, saisit kirjoittaa jonkin rivin, niin että voin nähdä omakätisestä viestistäsi, että olet yhä elossa, sillä olet noudattanut minun suuntaani aivan haudan hiljaisuutta. Olen täällä elellyt elämääni tähän päivään saakka, ja asemani on yhä sama kuin ennenkin eli niskassani on yhä sama muuttumaton ies eivätkä asiat ole kehittyneet parempaan suuntaan hiuskarvankaan vertaa. Olkoon kuitenkin kaiken Luoja kiitetty siitä, et...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Carl August Snellmanilta

Päivämäärä: 
6.5.1830
Kokkolassa 6.5.1830   Rakas veli.    Sain kirjeesi viime maanantaina 3. päivänä. Silloin et vielä tiennyt sitä, minkä nyt tiedät. Pelkoni kävi toteen valitettavasti aivan liian nopeasti, paljon nopeammin kuin olin osannut kuvitellakaan, ja jos olisin osannut sen kuvitella, mitä olisinkaan tehnyt, mutta nyt, [tt content="Sisar Maria Emilia kuoli 18-vuotiaana rintatautiin 11.5.1830"]nyt en ole tehnyt mitään pelastaakseni rakkaan sisaren[/tt], niin suuresti rakastetun, mutta nyt on kaikki toivo mennyttä, jäljellä ovat vain surun ja kaipauksen kyyneleet, ja hän, jonka puolesta olisin uhrannut k...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Carl August Snellmanilta

Päivämäärä: 
20.5.1830
Kokkolassa 20.5.1830   Rakas veli, [tt content="Sisar Maria Emilia kuoli 18-vuotiaana rintatautiin"]sisaremme nukkuu[/tt], hän on onnellinen ja rauhallinen, sillä hän on Isänsä luona, onnellisena, koska hän pääsi pois maailmasta ja sen suruista sekä vaivoista, rauhallisena, koska hän oli vielä viaton ja puhdas ja rakasti Isäänsä. Veljeni, annat varmaankin minulle anteeksi sen, että tuskan ensimmäinen purkaus kirvoitti minusta valituksen, joka ei vastannut järjen vaatimuksia, sillä nyt olen tyytynyt Jumalan johdatukseen havaittuani, että hän tekee aina niin kuin on parasta. Ja valittaminen o...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: 

Carl August Snellmanilta

Päivämäärä: 
3.6.1830
Kokkolassa 3.6.1830   Rakas veli, olen lukenut rakkaalle isällemme lähettämäsi kirjeen, ja se on repinyt uudelleen auki sydämeni haavan, ja miten helposti se käykään. Kohtalon tikari on iskenyt siihen syvälle, se ei parane kovin pian; luulinhan minä, että sinä, rakas Janne, olisit päässyt syvemmälle tämän maailman tyhjyyden tuntemuksessa, tyhjyyden, johon liittyvät alituiset surut, vaivat, tuskat ja kivut; kukapa, vaikka ei olisikaan vielä varttunut suunnittelemaan tai tekemään suuria päätelmiä tai ratkaisemaan hyvin tarkasti kysymyksiä hyvästä ja pahasta, ei pitäisi itseään onnellisena pää...
Paikat: 
Asiat: 
Kirjeenvaihto: