Snellman, Anders

Kokkolassa 3.3.1828   Oh – hoo! – minun on pakko huudahtaa luettuani läpi 15. helmikuuta kirjoittamani kirjeen. Olen tyytyväinen päästyäni vihdoinkin loppuun – ja arvellessani, että voin tällä ilmauksella viskata syrjään kaiken tarpeettoman hajamielisyyden tällä hetkellä ja puheliaisuuden vastaisuudessa – samalla kun mainiosti voiden ja mukavasti – lojun tuolillani. Mitäpä voin sanoa edellisen kirjeen lopusta – sen, että millaiset olivatkaan yleiset elämänolot? Vähänpä sinä välittänet siitä – mikä sai aikaan sinulle omistamani mietteet; sillä häpesin tietysti tyhjän jaarittelemista itseksen...