Lauréus, Alexander

Lauréus, Alexander

1783–1823. Suomalainen maalari.

Saima nro 44, 30.10.1845

Päivämäärä: 
30.10.1845
Kuopio Täällä rakennettu höyrylaiva lähti viime sunnuntaina kohti Lappeenrantaa. Pikkupakkasen kanssa vaihteleva lämmin sää suosii erityisesti sen vuoroliikennettä tänä myöhäisenä vuodenaikana. Tämä matka ei näin ollen jääne sen viimeiseksi tänä vuonna. Kaupunkimme musiikkielämälle on luvassa vähäistä virkistymistä tulevaisuudessa. Hra Lagi on nimittäin kiinnitetty paikkakunnalle saatuaan nimityksen lukion ja yläalkeiskoulun musiikinopettajaksi. – Tänne on asettunut asumaan myös musiikinopettajana jo mainetta saanut rouva Bergh, o.s. Hagelin, ja hän tarjoutuu opettamaan fortepianon soittoa....
Paikat: 

Saima nro 31, 8.1.1846

Päivämäärä: 
8.1.1846
Kuopio Tällä seudulla jatkuu paha kuivuus aina vain. – Niittoväen kannalta se on osunut oikein sopivasti kohdalle; heinäsadonkin kerrotaan olleen enimmäkseen kohtalainen, mikä on meneillään olevaa mätäkuuta edeltäneiden runsaiden sateiden ansiota. Viimeksi saapuneen postin sanomalehdet kertovat merkillisestä oikeudenkäynnistä, jonka aiheena on ollut kapteeni Löfbergin komennossa olleen raahelaisen Saima-nimisen prikin miehistön keskuudessa puhjennut kapina. Toinen ihmiskunnan kunniaksi varmaankin yhtä harvinainen ja varmasti yhtä inhottava rikos sai tällä viikolla tuomionsa täällä käynnissä...
Paikat: