Saima nro 31, 8.1.1846

Editoitu teksti

Suomi

Kuopio

Tällä seudulla jatkuu paha kuivuus aina vain. – Niittoväen kannalta se on osunut oikein sopivasti kohdalle; heinäsadonkin kerrotaan olleen enimmäkseen kohtalainen, mikä on meneillään olevaa mätäkuuta edeltäneiden runsaiden sateiden ansiota.

Viimeksi saapuneen postin sanomalehdet kertovat merkillisestä oikeudenkäynnistä, jonka aiheena on ollut kapteeni Löfbergin komennossa olleen raahelaisen Saima-nimisen prikin miehistön keskuudessa puhjennut kapina. Toinen ihmiskunnan kunniaksi varmaankin yhtä harvinainen ja varmasti yhtä inhottava rikos sai tällä viikolla tuomionsa täällä käynnissä olevilla ylimääräisillä käräjillä. Siitä riittänee tieto, että osapuolina asiassa olivat kuusitoistavuotias nuorukainen ja yhdeksättä käyvä tyttö ja että ensiksi mainitun tuomio annettiin Rikoskaaren 22. luvun 1 §:n perusteella 20. tammik. 1779 annetun Kuninkaallisen asetuksen mukaisesti muunnettuna, jolloin rangaistukseksi tuli 40 paria raippoja ja 2 vuotta linnavankeutta. Päätöksestä on valitettu hovioikeuteen.

 

Ulkomaanuutisia

Tukholmasta kerrotaan, että Kuninkaallinen perhe on äskettäin vieraillut Kööpenhaminan hovissa. Ruotsin Kuningattaren ja Kruununprinssin tiedetään juuri sitä ennen tavanneen Preussin Kuninkaan Rügenissä. Huhujen mukaan kyseessä kuuluu olevan uuden sukulaisuussuhteen solmiminen Tukholman ja Berliinin hovien välille, kruununprinssi Kaarlen kihlautuminen Preussin Kuninkaan veljentyttären prinsessa Louisen kanssa. Tässä yhteydessä muistuu mieleen toinen Loviisa, suuren Fredrikin loistavan älykäs sisar, joka on jo kantanut Ruotsin valtakunnan kruunua, vaikka se ei koitunut siunaukseksi hänelle eikä hänen suvulleen. Ehkäpä Pontecorvon suku saa uuden morsiamen välityksellä paremman onnen kuin Holstein-Gottorpin suvun heikko ruhtinaspiispa aikoinaan omansa kautta. – Saapuessaan Ruotsiin valtionarkistonhoitaja toht. Nordström on saanut ottaa vastaan Kuninkaan merkittävän lahjapalkkion ja Ruotsin Akatemian kirjallisista ansioista myöntämän palkinnon. – H. M. Tanskan Kuningas on antanut asetuksen, joka väljentää painovapauslakeja. Toinen kuningas on sitä vastoin saatettu – kuritushuoneeseen Kööpenhaminassa; sic transit gloria mundi [niin katoaa mainen kunnia]! Tämä kuulostaisi toki kummalliselta, ellei kerrottaisi, että kuritushuoneessa istuva mies on vain nimellisesti kuningas ja sitäpaitsi ihonväriltään jokseenkin epämuodikkaasti musta – ns. ”neekerikuningas” Guinean rannikolta, missä hän on kohdellut alamaisiaan liian neekerimäisesti. – Lontoon ja Washingtonin hallitukset ovat ”tulleet järkiinsä”, kuten on tapana sanoa, ja todellakin saaneet aikaan rauhallisen sovitteluratkaisun Oregonin rannikon kiisteltyjen erämaiden jakamisesta; paukkuvaikutelmista kiinnostuneet menettävät siis mahdollisuutensa nähdä maailman kaksi vapainta kansakuntaa siellä toistensa tukassa. – Kaaos ja kurjuus jatkuvat Portugalissa. Juntat, jotka eivät todellakaan ole ”kunnianarvoisia”, heittelevät hallituksia ja virkamiehiä mielensä mukaan, massat pitävät hauskaa pyhä- ja juhlapäivinä panemalla pystyyn pienoisia vallankumouksia, eikä kukaan tiedä. minne tuuliajolle joutunut valtiolaiva ajautuu ja miten.

 

–––––––––––––––

Julkisessa sanassa ei ole kerrassaan mitään kiinnostavaa tarjolla. Luultavasti useampi kuin yksi sen edustajista on tarttunut ”mätäkuunjuttuihin” tai muuhun kuuhulluuteen. Puutteen suuruus näkyy siitä, ettei edes tuo hauska ja nokkela kirjeenvaihtaja, joka kuukausittain varustaa Benderin kelpo kapteenin Helsingin harvinaisuuksilla, pysty kertomaan mitään uutta ja hauskaa. Ja kun ei ole mitään mitä korjata – niin mistäs sato sitten otetaan? – Ainakin yhtä iloista uutista lehdet sentään julistavat, nimittäin hra Strömerin tilattavaksi ilmoitettua kokoelmaa Ruotsin maalaustaiteen merkkiteoksista litografiakopioina. Hra S. tunnetaan eräinä Ruotsin parhaista kivipainajista, syntyjään hän on suomalainen (kotoisin Jyväskylästä), siis yksi monista jotka ovat lähteneet meren yli omistaakseen voimansa, tietonsa ja kykynsä Ruotsille. Kun myös täällä kiinnostus taiteita kohtaan on nyttemmin herännyt, meillä on kaksin verroin aihetta odottaa hra S:n hanketta kohtaan tukea ja kiinnostusta, varsinkin kun valikoimaan tulevien taiteilijoiden joukossa ovat Suomen kannalta erityisen kiinnostavat Laureus ja Ekman. Muista voi mainita ainoastaan Fahlcranzin, Fogelbergin, Byströmin, Westinin ja Wahlbomin. Koko 18 kuvataulun kokoelma ilmestyy kuudessa vihkossa à 2 riikintaaleria bankko.

 

–––––––––––––––

Kummallisia ennusmerkkejä ja ihmeitä nähdään tässä maailmassa – eikä pelkästään Kööpenhaminassa. Mooseksen aikaan taivaasta satoi mannaa, mutta nytpä maa henkäilee – mitä puhtainta hiilihappokaasua! F. A. T:n mukaan näin tapahtuu Imeretia-nimisessä maankolkassa [Georgiassa] peräti 10 virstan mittaisella reitillä, ja seudun naiset kuuluvat olevan erityisen innokkaita nauttimaan tätä eteeristä nektaria, jota he hengittävät keuhkoihinsa putken kautta, kun miehet puolestaan ovat edelleenkin pysyneet uskollisina viinille, paloviinalle ja muille yleisemmille kulutustavaroille. – Hiilihappokaasua putken kautta! – Sepä on totisesti enemmän kuin pelkän tupakansavun hengittäminen paperipillistä, kuten naiset, jotka ovat comme il faut [muodikkaita], tekevät Kaukasuksen tällä puolella. Aikamme keinotteluhenki ei varmaankaan jätä käyttämättä tätä keksintöä hyödykseen. Kunhan kukkapenkkeihin, ehkäpä jopa raakamaahan istutetaan hiilihappokaasua – miten suuria satoja tästä voitaisiinkaan toivoa seuraelämän ja ihmisyyden hyväksi!