[Johdanto teoksessa Skrifter af Johan Jakob Nervander utg. till minne för landsmän Helsingfors, Finska Litteratur-Sällskapet, 1850, 2 vol.]
Johan Jakob Nervanderin kirjoituksia ei tarvitse suositella vainajan omille maanmiehille. Sellainen kykyjen runsaus kuin hänellä oli ei missään ole yleistä. Meidän isänmaassamme se on harvinaista. Sillä hengen voimat eivät ole satunnainen luonnonlahja, vaan syiden ja seurausten sarja kasvattaa ne yksilöissä samoin kuin kansoissa ja aikakausissa. Siksi ei käsillä oleva kokoelmakaan kaipaa mitään suostuttelevaa esipuhetta; johdatuksen tarkoituksena on vain yhdistää ne fragmentit, joista kokoelma koostuu, lukijan tarkasteltavaksi tarjoutuvaksi kuvaksi tekijän persoonallisuudesta ja pyrkimyksistä. Sellainen tarkastelu on yleishyödyllistä; kansakunta näet jalostaa ja kohottaa omaa elämäänsä etsiessään ja kunnioittaessaan sitä, mikä sen mainioissa miehissä on jaloa ja ylevää.
Johan Jakob Nervander syntyi Uudessakaupungissa 23. helmikuuta 1805. Hänen isänsä, apteekkari Johan Nervander, kuoli varhain; äiti, Beata Bergbom, on vielä elossa. Isän kuoltua perhe muutti Ouluun, jonka triviaalikoulua Nervander jonkin aikaa kävi. Mutta 11-vuotiaana isätön poika joutui enonsa, Fredrik Bergbomin, silloisen Turun yliopiston filosofian apulaisen holhotiksi ja jatkoi koulunkäyntiään mainitun kaupungin katedraalikoulussa. Hän tuli ylioppilaaksi 15-vuotiaana 1820 ja oli sielunkyvyiltään ja tiedoiltaan ikätovereitaan etevämpi. Hänen kasvatuksensa enon kodissa oli ankaraa ja vakavaa, ja hänen mielensä suuntautui varhain sisäänpäin, joten ylioppilaselämän huvitukset houkuttelivat häntä vähän; vielä vähemmän hän osallistui sen harharetkiin. Tältä ajalta peräisin olevat runolliset purkaukset, joista käsillä olevassa kokoelmassa on näytteitä, osoittavat riittävän hyvin, miten epätavallisen varhain kehittynyt hän oli sekä näkemykseltään että ajattelutavaltaan. Voisi sanoa, että Nervander, joka viimeisiin aikoihin saakka säilytti nuorekkaan, uusille vaikutelmille avoimen mielensä, kuitenkin oli ennen aikojaan vanha ymmärrykseltään ja elämänkatsomuksiltaan. Tämä varhainen henkinen kehitys loi pohjan sille ylemmyydelle, jolla hän myöhemmin kykeni kohtelemaan henkilöitä ja asioita. Se joutui myös varhain koetukselle, kun hän vastaleivottuna ylioppilaana otti kotiopettajan toimen, johon hän oli sidottuna kahdeksan vuotta, ensin professori Johan Bonsdorffin, sitten tämän veljen, professori Jakob Bonsdorffin ja vihdoin kauppaneuvos Lundahlin perheessä Tampereella. Aina vuoteen 1832 saakka hän uhrasi aikansa ja voimansa osin yksityisopetukseen, osin opetustoimeensa Helsingin lyseossa, jonka perustamista juuri hän oli ensimmäiseksi ajatellut; vielä ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltaan palattuaankin 1836 hänen oli pakko ryhtyä samaan puuhaan, joka ei juuri ole suotuisa tieteellisille harrastuksille. Vuonna 1827 Nervanderista tuli filosofian kandidaatti arvosanoin, jotka olivat korkeammat kuin kenelläkään muulla Suomen yliopistossa aikaisemmin tai myöhemmin, ja hän sai ensimmäisen kunniasijan saman vuoden maisterinpromootiossa. Merkille pantavaa on se yksimielinen aulius, jolla hänen promootiokumppaninsa tunnustivat kunniasijan hänelle kuuluvaksi; selvästi huomasi, että jokainen näki hänessä Kaitselmukselta suuria lahjoja saaneen, huomattavaan tulevaisuuteen määrätyn miehen, joka ei lyönyt laimin jalosti käyttää näitä lahjojaan. Nervander olikin useimpia muita enemmän eläytynyt koko sielullaan opintoihinsa, etenkin kieliopintoihin, historiaan, luonnonhistoriaan ja fysiikkaan. Ei tiedetty, että hänen elämänsä jo silloin oli sidottu muihin kohtaloihin. Hän meni avioliittoon Agatha Öhmanin, keisarillisen Suomen senaatin jäsenen, laamanni Öhman-vainajan tyttären kanssa, joka on jäänyt eloon hänen jälkeensä. Tästä avioliitosta on elossa kaksi poikaa ja kolme tytärtä. Vuonna 1829 Nervander nimitettiin fysiikan dosentiksi, 1832 fysiikan ja matematiikan apulaiseksi Helsingin yliopistoon. Vuonna 1838 hänet ylennettiin ylimääräiseksi professoriksi ja silloin perustetun magneettisen observatorion observaattoriksi sekä vihdoin vuonna 1846, professori Hällströmin kuoltua, vakinaiseksi fysiikan professoriksi.
Niin kuin nähdään, ei Nervanderin yleneminen ollut nopeaa. Jouduttuaan varhain perheen huoltajaksi sekä äidin ja sisarusten turvaksi hänen oli pakko etsiä itse itselleen etuja, joita eräillä tahoilla ei mielellään tahdottu myöntää hänelle. Kaksi kertaa hän nautti yliopiston matka-apurahaa. Vuosina 1832–1836 hän teki matkan Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Ranskaan ja Italiaan sekä vuosina 1837, 1838 ja 1839 lyhyempiä matkoja Ruotsiin ja Saksaan. Yliopistoon perustettiin Nervanderin ehdotuksesta ja hänen toimintansa tuloksena magneettinen observatorio, jonka esimieheksi hänet otettiin. Sittemmin hän hankki observatoriolle useita määrärahoja, niin että itsekin vuodesta 1840 lähtien tuli nauttimaan professorin palkkaa. Senkin jälkeen kun hänet nimitettiin fysiikan professoriksi hän sai pitää osan samaisesta määrärahasta professorinpalkan ohella. Nämä edut olivat yliopistossa epätavallisia, joskin Nervanderin oloissa elävälle miehelle enemmän kuin tarpeellisia ja samalla täysin ansaittuja. Hänen pyrkimyksensä etujen hankkimiseen ja menestyminen siinä saivat kuitenkin monet katsomaan häntä karsaasti.
Edempänä seuraa kuvaus Nervanderin toiminnasta tiedemiehenä ja kirjailijana. Yliopiston opettajana hän sai professorin virassa toimia aivan liian lyhyen aikaa. Innokkaasti hän koetti hankkia yliopistolle ja sen tieteellisille kokoelmille uusia etuja – ja onnistui siinä. Kuten jo mainittiin, magneettisen observatorion perustaminen oli hänen ansiotaan. Hänen toimestaan perustettiin niinikään mekaanisten kojeiden työpaja yliopiston tarpeiksi. Määräraha observatorion 12 amanuenssille varasi yhtä monta stipendiä tai palveluspaikkaa yliopistonuorisolle. Tuskin liioittelee myöskään sanoessaan, että Nervander oli Suomen Tiedeseurassa se jäsen, joka ennen useimpia muita oli omiaan hankkimaan seuralle arvonantoa. Nervander vaikutti tehokkaasti jäsenenä komiteassa, joka valmisteli ja tarkasti ehdotuksen Saimaan kanavan rakentamiseksi. Niin ikään hän oli useita vuosia teollisuushallituksen jäsenenä ja laati muun muassa suunnitelman teknillisistä reaalikouluista, joiden perustaminen tosin tapahtui eräissä kohdin hänen mielipiteistään poikkeavalla tavalla.
Yksityiselämässään Nervander oli humaani, jalosti ajatteleva ja toimiva mies, ei pehmeäluonteinen ja tunteellinen, mutta ei liioin koskaan kiivas ja kova. Etenkin Nervanderilla oli silmää havaita jokainen lupaava kyky, esiintyipä tämä millä alalla tahansa; heihin hän suhtautui uupumattoman hyväntahtoisesti ja auttavaisesti. Palvelualtis ja uhrautuvainen hän oli myöskin suhteessaan yksityisiin ystäviinsä. Mieluiten hän eli omassa kodissaan, lastensa ympäröimänä; hän rakasti äitiään, jonka vanhuuden turvana hän oli. Tältä vieraanvaraiselta ja ihmisystävälliseltä mieheltä riitti aina aikaa ystävien vierailuihin. Suuressa seurassa hän oli verraten sulkeutunut, mutta ystäviensä piirissä mitä avomielisin ja osaaottavin, ja täällä hänen nerokkaat mielipiteensä, alati hyvä tuulensa ja sukkeluuksiensa tyhjentymätön varasto olivat parhaana virkistyksenä.
Näistä ominaisuuksistaan huolimatta vainaja tunsi kuitenkin elämänsä lopulla etääntyneensä ihmisistä. Pohjimmiltaan surullisella mielenlaadulla oli tässä osuutensa. Jotain aihetta tällaiseen valitukseen täytyy hänen kaltaisellaan erinomaisella persoonallisuudella tietenkin aina olla. Erityisiä syitä olivat edellä mainittu suhtautuminen Nervanderin ylenemiseen sekä hänen yhtä itsenäinen kuin ylivoimainen vaikutuksensa yliopiston asioihin. Hänen välinsä akateemiseen nuorisoon eivät myöskään erääseen aikaan olleet parhaat mahdolliset. Nervander oli ehkä omalta osaltaan unohtanut väitteensä, että nuorison ”opettajiinsa kohdistama arvostelu voi joskus intohimojen vuoksi mennä hetkiseksi harhaan, mutta lopuksi se kuitenkin aina päätyy totuuteen”.
Tähän totuuteen oli yleinen mielipide Nervanderin suhteen jo päätynyt. Vastahakoisimpienkin oli pakko tunnustaa hänen ansionsa, ja hänen äkkiä kuollessaan maaliskuun 15. päivänä 1848 oli kaipaus yleinen ja syvä. Tunnettiin ja sanottiin, ja voidaan vieläkin totuudenmukaisesti sanoa, että yliopisto ja isänmaa menettivät Nervanderissa yhtä erinomaisen kuin kummankin yhteiseksi hyväksi innokkaasti uurastaneen kyvyn. Nervander olikin syvimmästä sielustaan laulanut:
Du min ande städs skall finna
Der, som dessa tankar varmast brinna:
Frihet, ljus och fosterland.
[Henkeni sä löydät aina sieltä,
missä hehkuvimmin sytyttävät mieltä
valo, vapaus, isänmaa.]
Nervanderin nerokkaan kauniit kasvonpiirteet on usein kuvattu. Eniten näköisyyttä on maalari Mazérin liitupiirroksessa, jonka Liewendahl on litografoinut. Vainajan virkatoverit, ensimmäisenä yliopiston varakansleri, piirrättivät Nervanderin muotokuvan kupariin ja pystyttivät muistomerkin hänen ennenaikaiselle haudalleen.
Sen jälkeen kun Nervander oli valinnut fysiikan siksi tieteeksi, jolle hän tahtoi omistaa kykynsä, oli hänen taisteltava vielä monta taistelua ennen kuin hän saattoi vieroittaa mielensä runotaiteesta ja siihen lähemmin liittyvistä opinnoista. Vielä monta kertaa hän palasi näihin, kieliopintoihin ja historiaan, mistä ovat osoituksina Jeftan kirjaan liittyvä luonnos ja huomautukset sekä eräs hänen käsikirjoitusjäämistössään oleva Persepoliin kiilakirjoitusten tulkintayritys. Kun yliopisto ei näyttänyt voivan tarjota nopean ylenemisen mahdollisuutta, sanoi hän silloin leikillään, joskin pohjimmiltaan valmiina tekemään pakon alla leikistä totta, että valmistautuu papintutkintoon. Vielä vuosina 1834–35 Nervander kirjoitti runoja, ja kaunokirjallisuuden lukeminen pysyi aina hänen rakkaimpana ajanvietteenään.
Mainittu Nervanderin ratkaiseva siirtyminen fysiikkaan johtui siitä, että tämän tieteen alalla oli laajempia menestymisen mahdollisuuksia, joihin hän myöhemmässä vaiheessa kiinnitti huomiotaan. Varhaisimmin hän oli tutkinut sähkö- ja magnetismioppia sekä niiden välistä yhteyttä. Tämä tieteen haara oli vähän aikaisemmin Oerstedtin sähkömagnetismin alalla tekemien löytöjen ansiosta tullut moderniksi ja lupasi suuria tuloksia. Nervanderin ensimmäistä askelta tällä uralla merkitsee hänen 1829 julkaisemansa väitöskirja In doctrinam Electromagnetismi momenta. Tutkimuksen aiheena on galvaanisen virran vaikutus magneettineulaan. Tekemällä uutterasti kokeita niillä kehnoilla kojeilla, jollaisia Helsingistä siihen aikaan voitiin hankkia, Nervanderin ei ainoastaan onnistunut todistaa, että kahden galvaanisen patsaan lokomotorinen toiminta heikkenee, jos sähkövirta kummastakin johdetaan saman konduktorin kautta, vaan myöskin esittää laki tästä heikkenemisestä: se on suhteellisesti sitä suurempi, mitä suurempi kummankin patsaan toiminta erikseen on.
Kun Nervander näissä kokeissaan käytti Schweiggerin multiplikaattoria, päätyi hän keksimään galvanometrin, jota hän täydensi oleskellessaan ulkomailla 1833–35. Sen kekseliäs rakenne hankki hänelle ensimmäiseksi nimeä oppineessa maailmassa. Tähän asti oli nimittäin voitu magneettineulan poikkeamasta mitata vain suunnilleen 1/4 asteen tarkkuudella galvaanisen virran voimakkuus. Nervanderin koje mittasi tämän 1/4 minuutin tarkkuudella ja rekisteröi siis vähäisimmänkin sähköjännityksen. Hän valmistutti kojeen ensi kerran Pariisissa. Eräässä tiedeakatemian kokouksessa hän luki kuvauksen kojeesta ja selosti sen toimintalakeja – kunnia, joka ei ole tullut kenenkään suomalaisen osaksi ennen häntä eikä hänen jälkeensä. Wienissä hän valmistutti kojeensa hyvin huolellisesti 1835, nyt muunnetussa muodossa, ja sitä levisi piankin useina kappaleina eri yliopistoille ja tieteellisille laitoksille.
Eräästä viimeksi mainitulta ajalta peräisin olevasta kirjeestä poimitut sanat osoittakoot, millaiseen uutteruuteen Nervander ylsi päämääräänsä pyrkiessään ja miten urhealla mielellä hän kesti uhraukset, joita päämäärän saavuttaminen kysyi.
Sain tänään, kirjoittaa hän 4. kesäkuuta 1835 Wienistä, tervetulleen kirjeesi toukokuun 17. päivältä. Mursin sen auki jo postissa, ja ensi kiireessä luettuani, että minulla oli odotettavissa rahoja Schroederiltä, menin suoraa päätä sukkakauppaan ja ostin viidellä ruplalla neljä paria villasukkia, joita jo kauan olisin tarvinnut mutta en uskaltanut suoda itselleni. Menipä häikäilemättömyyteni niinkin pitkälle, että tuumailin jo hankkia itselleni parit uudet housut niiden harmaiden sijaan jotka Pariisissa ostin 15 ruplalla uusina, mutta joista piankin vakuutuin, että jos ne olivat 15 ruplasta uudet, niin vanhat ne olivat ainakin 30 ruplasta. Ne tahrat, joita tottumattomat silmäni eivät kauppaa tehdessä havainneet, tulivat nimittäin päivä päivältä enemmän esiin kuin kotitottumukset nuoressa rouvassa. Niinpä housut palvelivat minua viikunanlehtenä vaelluksillani Hesperian Eedenissä, raahautuivat lopulta mukana matkalaukussa niin kuin monet muutkin ”isoiset”, jotka ”matkustavat terveydekseen”, kunnes ne kuukausi sitten taas otettiin armoihin ja astuivat todelliseen virkaansa kesäsortuuttini liepeitten suojaan. Kirjeesi uhkasi nyt tuottaa pikaisen ja lopullisen tuhon mainituille Aatamin villin, sivistymättömän viikunanlehden sivilisoituneille jälkeläisille. Onneksi kuitenkin menin ensin kotiin, missä luin kirjeen uudestaan ja rajuilma haihtui; ja minä toivon nyt, että housut tulevat kestämään herransa palveluksessa vielä pitkän jonon viikkoja. Huomasin nimittäin, että kyse olikin vain yliopiston rahoista ja niiden lähettämisestä Schroederille.” Kirje jatkuu samaan tyyliin ja päättyy tiradiin: ”Nous voilà donc enfin des vrais inséparables. Ma foi, je préfère de rester avec vous dans un hameau, que de briller sans vous sur le throne le plus élevé du monde !” [Siispä olemmekin sitten todella erottamattomia. Uskokaa pois, mieluummin pysyn teidän kanssanne kyläpahasessa kuin loistan ilman teitä maailman korkeimmalla valtaistuimella].
On syytä lisätä, että Nervanderilla oli näihin aikoihin paha reumatismi jaloissaan; hänen koko matkakassansa oli 80 kultafloriinia, joilla hänen piti päästä Dresdeniin, mutta kojeen valmistuttaminen viivästytti hänen lähtöään samalla kun se maksoi 1 000 seteliruplaa.
Mainitun tieteenhaaran alalla tekemiensä tutkimusten yhteydessä Nervander keksi galvaanisen patterin, joka muodostui multiplikaattorein toisiinsa kytketyistä pehmeistä rautasylintereistä. Näillä hän saattoi tehdä kokeita Wienin yliopiston kustannuksella, jotka onnistuivat erinomaisesti. Samana vuonna hän piti luonnontutkijain kokouksessa Bonnissa esitelmän tästä aiheesta. Siihen liittynevät nekin keksinnöt, joista Nervander oli tammikuussa 1838 kertonut valtioneuvos Lenzille Pietarissa. Lenzin niistä laatima todistus mainitsee, että ne ”ovat erityisen hyödyllisiä ja lupaavia sen kaikkein armollisimmin järjestetyn yrityksen kannalta, joka pyrkii soveltamaan galvanismia lokomotorisena voimana”.
Mutta kaunein keksintö tämän tieteenhaaran alalla oli kuitenkin jäänyt Nervanderilta tekemättä siksi, että häneltä puuttui keinot sen aikaansaamiseen. Jo akateemisen väitöskirjansa laatimisen aikoihin hän oli näet aavistanut, että olisi mahdollista synnyttää sähköä magneetin avulla; mutta hänen kojeidensa kehnoudesta johtui, että tähän tähtäävät kokeilut epäonnistuivat. Vähän myöhemmin lisäsi Faraday ennestäänkin suurta mainettaan tällä keksinnöllä.
Pääasiassa näihin aiheisiin liittyvän henkilökohtaisen yhteydenpidon johdosta oli Nervander herättänyt sellaista huomiota, että hänelle saapui Wieniin alustava tarjous Jenan yliopiston ylimääräisen professorin virasta. Päättävä ”ei” oli hänen isänmaanrakkaudesta johtunut vastauksensa.
Mutta Nervanderin nerokkaalle ajattelulle oli avautunut suurempia tieteellisiä näköaloja. Humboldtin sanat, että luonnontiede olisi jotakin vasta silloin kun se tieteellisen varmasti pystyisi ilmoittamaan tulevat sään vaihtelut, tapasivat Nervanderissa ymmärtäjänsä. Palattuaan ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltaan, vuoden 1836 alussa, hän kyllä vielä oli paneutunut sähkömagnetismin alaan kuuluviin tutkimuksiin. Ystävien luokse mennessäänkin Nervander otti mukaansa kuparilankaa ja silkkinauhan; hän saattoi tuolissaan istuen hangata uutterasti kuparilankaa silkillä, naureskella samalla filosofialle ja ylistää tiedettä, jonka ”voi pitää taskussaan”. Nähtiin myös, kuinka hän kovassa myrskyssä kiipesi Ullanlinnan mäkeä ylös, ja vastaantulevan tuttavan huomauttaessa pahasta säästä, otti esille joitakin magneettisia mineraaliharkkoja, hän kun oli muka varovaisuuden vuoksi ”ottanut varalta painolastia”. Mutta vakavaa tässä leikissä oli, että hän huomasi sen fysiikan haaran liian ahtaaksi, jota hän tähän saakka oli tutkinut. Oleskelu Göttingenissä ja täällä Gaussin ja Weberin sekä Berliinissä Doven kanssa solmittu tuttavuus oli viitoittanut hänelle tien suurisuuntaisempiin yrityksiin. Suhteillaan useihin Pietarin akateemikkoihin, herroihin Lenziin, Hessiin, Jacobiin, hänen oli onnistunut panna vireille ehdotus magneettisen observatorion perustamisesta Helsinkiin. Kunnia tästä ehdotuksesta meni yleisön silmissä osittain toiselle miehelle, ja myöskin laitoksen johto oli hetken aikaa joutumaisillaan toisiin käsiin. Edellisen Nervander antoi tapahtua; jälkimmäistä hän vastusti rehellisesti ja menestyksellisesti. Joskaan laitos ei ollut yliopistolle ehdottoman tarpeellinen, täytyi sen kuitenkin kelvollisen miehen johdossa aina olla sille hyödyksi ja kunniaksi, niin kuin magneettisen observatorion lyhyen olemassaolon aikana jo oli käynytkin. Opiskelijoiden joukosta valittavien kahdentoista amanuenssin hankkiminen laitokselle tarjosi yliopistonuorisolle, niin voi sanoa, yhtä monta stipendiä sekä mahdollisti magneettisten havaintojen tekemisen öin ja päivin kymmenen minuutin väliajoin – missään muualla ei tavattane tällaista. Muutoinkin laitos on ensimmäiselle järjestäjälleen ja johtajalleen kunniaksi. Nervanderin lähipiirissä ollaan hyvin selvillä siitä, miten paljon vaivaa ja huolta hän näki laitoksen järjestelyssä, aina pohjapiirroksista magneettitankoa kantavan langan punomiseen saakka.
Magneettisten havaintojen välittömän tuloksen takana Nervander näki kuitenkin jo heti alussa uusia meteorologisia löytöjä. Ei erehdytä väitettäessä, että nämä laajemmat näköalat sovittivat Nervanderin sen tieteen kanssa, mihin pikemmin olosuhteet kuin mikään selvä mieltymys olivat hänet johtaneet, ja että hän tästä lähtien tyynemmällä mielellä jätti runouden ja humanistiset tieteet syrjään. Tämä rauhallisempi katsomus sovitti hänet myös sen ajatuksen kanssa, ettei hänen runollinen kutsumuksensa ollut mainion runoilijan, vaan pikemmin nerokkaan kyvyn kutsumusta ylipäänsä.
Ennen kuin kysymys observatorion perustamisesta oli ratkaistu, etsi Nervander taas tästä kyvystään keinoa päästä riippumattomaksi kaikista salaviittauksista ja mielijohteista. Hän suunnitteli siirrettävän magneettisen havaintokojeen ja valmistutti tämän keksinnön Tukholmassa kesällä 1837. Valmistus epäonnistui. Yhtenä syynä oli vaikeus puhdistaa kuparia siihen sekoittuneesta raudasta, ja kojeen suuruus esti teettämästä sitä hopeasta Wienissä valmistetun galvanometrin tapaan. Turhaan antoi Nervander erään nuoren kemistin koettaa Berzeliuksen johdolla raudasta vapaan kuparin tuottamista nestemäistä tietä. Tulos oli epätyydyttävä. Koje tehtiin nyt eräästä metalliseoksesta. Mutta senkin valmistamiseen jäi puutteellisuuksia. Ehkä suunnitelmassakin oli jokin erehdys. Nervander ei kuitenkaan koskaan kadottanut näköpiiristään sen toteuttamista, vaikka se observatorion valmistuttua lakkaisikin olemasta hänelle välttämätön. Kuitenkin tämä yritys maksoi hänelle yli 1 400 riksiä Ruotsin rahaa. Jos näiden suurempien uhrausten lisäksi otetaan huomioon ne sadat pienemmät kokeilut, joiden tekemiseen Nervander ei koskaan väsynyt ja jotka alituisesti nielivät varoja, täytyy myöntää hänen käyttäneen jalon epäitsekkäästi ne varat, jotka nosti valtiolta matka-apurahana tieteellisiin opintoihinsa. Nämä varat nousivat 4 300 hopearuplaan. Tämän tuen on täytynyt kulua jo yhteensä noin viisi vuotta kestäneeseen ulkomailla oleskeluun.
Vuosista 1838–39 lähtien näemme Nervanderin astuvan tieteessään edellä mainitulle uudelle uralle. Elokuun 2. päivänä 1839 luettiin keisarillisen tiedeakatemian kokouksessa Pietarissa Nervanderin saksaksi laadittu tutkimus Untersuchung über die tägliche Veränderung der magnetischen Declination [Tutkimus magneettisen deklinaation päivittäisestä vaihtelusta].
On tunnettua, etteivät maapallon magneettiset navat käy yksiin maan napojen kanssa, vaan magneettineula poikkeaa eri maapallon osissa itään tai länteen. Tämä eranto on periodinen ja kestää vielä tuntemattoman ajanjakson; kun esimerkiksi läntinen eranto jollakin paikkakunnalla on saavuttanut maksiminsa, palaa magneettineula taas maan akselin suuntaiseen asentoon, siirtyy sitten itäiseen erantoon ja kääntyy taas tämän maksimista takaisin. Tiedetään myös, että magneettineula tekee vuoden kuluessa lyhyemmän edestakaisen heilahduksen lännen ja idän välillä molemmin puolin paikkakunnan magneettista meridiaania; lisäksi se tekee samanlaisen heilahduksen kerran vuorokaudessa molemmin puolin niin sanoaksemme normaalia erantoviivaa, joka vuoteen nähden määräytyy periodisen, päivään nähden taas periodisen ja vuotuisen heilahduksen mukaan. Mutta vielä voidaan päivittäin havaita ainakin neljä säännöllistä heilahdusta suhteellisen maksimin ja minimin välillä, samalla kun vapaasti ripustettu magneettineula vihdoin joka minuutti heilahtelee joitakin kertoja edestakaisin. Nervanderin tutkimus koskee juuri näitä mainittuja vuorokautisia heilahteluja, joista joko ei ole tiedetty tai joita on pidetty säännöttöminä poikkeuksina. Voidaan näet huomata, ettei magneettineula näissä heilahduksissa suinkaan poikkea yhtä kauas keskiviivan molemmille puolille, vaan sen poikkeamat ovat vuorokauden eri aikoina milloin suuremmat, milloin pienemmät. Nervander koetti siis vain osoittaa, että tietty määrä (varsinkin neljä) maksimi- ja minimipoikkeamia toistuu säännöllisesti samaan vuorokaudenaikaan. Tämä löytö perustui useiden siihen aikaan tehtyjen ja julkaistujen magneettisten havaintojen vertailuun ja edellytti lukuisia yhdistelmiä ja laskelmia, joten artikkeli sisältää kahden graafisen kuvataulun ohella kokonaista 23 vertailevaa taulukkoa.
Tämän tutkimuksen jatko-osassa, joka luettiin tiedeakatemiassa syyskuun 4. päivänä 1840, koettaa Nervander osoittaa, että päivittäisessä lämpötilassa esiintyy ”aaltoiluja”, jotka vastaavat magneettineulan mainittuja poikkeamia. Käsillä olevien havaintojen pohjalta hän osoittaa, että tunnetun päivittäisen lämpötilan vaihtelun ohella, jolloin siirrytään keskiyöllä vallitsevasta kylmyysmaksimista vähän jälkeen keskipäivän tavattavaan minimiin, esiintyy muitakin pysyviä vaihteluita, etenkin kaksi aamulla ja illalla esiintyvää vaihtelua. Niiden Nervander siis arvelee ylipäätään vastaavan magneetin poikkeamia, siten että kylmyysmaksimi vastaa itäisen poikkeaman maksimia, molempien minimien taas langetessa yhteen. Tutkimuksen tätäkään osaa, johon liittyy 23 vertailevaa taulukkoa ja jota havainnollistaa viisi graafista planssia, ei voi näitä mukaan ottamatta ymmärtää, ja se täytyy tässä jättää julkaisematta. Vain seuraava lyhyt ote, joka sisältää Nervanderin apriorisen todistelun lämpötila-aaltoilujen olemassaolosta, esitettäköön asian selventämiseksi käännöksenä tässä:
Ilman välitön lämpeneminen ja jäähtyminen auringon vaikutuksen tai sen puuttumisen seurauksena määrää kunkin paikkakunnan lämpökäyrän peruspiirteet. Ilman lämmetessä kohoaa myöskin ylimmän maakerroksen lämpö, joskin hitaammin kuin ilman; lähinnä seuraava maakerros saavuttaa vieläkin myöhemmin päivän maksimilämpötilansa jne., joten kokonainen massa maakerroksia, jotka osallistuvat jokapäiväiseen lämpötilanvaihteluun, ehtii maksimilämpöönsä paljon myöhemmin kuin itse ilma. Ja kun tämän massan lämpötila jatkuvasti pyrkii sopusointuun ilman lämpötilan kanssa, täytyy joka ilta tulla sellainen ajankohta, jolloin alla olevien maakerrosten vaikutus on voimakkaimpana vastapainona ilman lämpötilan alenemiselle. Samoin voi ilman lämpötila jo keskiyön jälkeen vastaanottaa palaavan auringon vaikutusta, ennen kuin maakerrokset ovat saavuttaneet jäähtymismaksiminsa; kun sekä auringon että maan lämpö näin vaikuttavat ilman lämpötilaan, täytyy paikkakunnan lämpökäyrään syntyä infleksio.
Edelleen voidaan helposti havaita, että kun ilmanpaine osoittaa joka päivä kahta minimiä, täytyy jokaisen näistä vaihteluista aiheuttaa myöskin vastaavan lämpötilanvaihtelun.
Kun myös ilmakehässä esiintyvien suurempien tai pienempien vesihöyrymäärien täytyy muuttaa ilman lämmönjohtokykyä, niin nekin muuntelevat enemmän tai vähemmän päivittäistä lämpökäyrää. Etenkin kasteen nousemisella ja haihtumisella täytyy olla huomattava vaikutuksensa saman käyrän suuntautumiseen.
Mutta sanottu voikin jo riittää todistamaan, että teoria apriorisesti puhuu päivittäisen lämpötilan erityisten aaltoilujen ja mutkittelujen esiintymisen puolesta, tai ainakin osoittamaan asia mahdolliseksi.
Tämän jälkeen seuraa esitys eri puolilla maapalloa tehdyistä lämpötilahavainnoista, joiden pohjalta voidaan kokemusperäisesti todistella edellä mainittujen seikkojen puolesta. Havaintoja Nervander on ottanut Leithistä (Skotlanti), Plymouthista, Salzuflenista (Tyrol), Boothia-Felixistä (Novaja Zemlja) ja Madrasista.
Näihin Nervanderin töihin liittyy Suomen Tiedeseuran Acta-julkaisujen osassa I ilmestynyt tutkimus Über das Vorkommen einer bisher übersehenen Undulation im Gange der täglichen Temperatur-Curve. Tässä Nervander on ryhtynyt tekemään professori Hällström-vainajan 11 vuoden kuluessa suorittamien havaintojen pohjalta laskelmia, noudattaen tällöin toista metodia kuin Hällström itse. On näet ollut tapana laskea kunkin tunnin havaintojen keskiarvo koko kuukaudelta ja sitten jälleen laskea näiden 24 luvun keskiarvo, joka silloin osoittaa kuukauden keskilämmön. Tällä laskutavalla saadaan siis vuorokauden jokaisen tunnin keskilämpö kuukauden aikana, ja nuo 24 lukua määräävät lämpökäyrän kulun kunakin kuukautena. Nervander sen sijaan on laskenut kunkin kuukauden havaintojen keskiarvon määrättyä tuntia kohti, jatkanut tätä vuoden kaikkien kuukausien osalta ja siten päätynyt kahteentoista lukuun, joiden keskiarvon hän jälleen on laskenut. Nämä viimeksi mainitut vuorokauden eri tuntien keskiarvot määräävät lämpökäyrän päivittäisen kulun koko vuonna. Kummassakin tapauksessa laskelmat tehdään noudattaen tunnettua, ”pienimmän neliön metodiksi” kutsuttua laskutapaa.
Kyseisissä havainnoissa lämpötilaa on tosiasiassa havainnoitu vain 17 tunnin osalta kunakin päivänä, eli klo 7:stä aamulla 11:een illalla, mutta muiden 7 tunnin osalta tiedot ovat, kuten tavataan sanoa, interpoloituja, toisin sanoen vuorokauden havaintotuntien lämpötilan mukaan arvioituja. Nyt Nervander jättää nämä 7 tuntia kokonaan huomiotta; näin hänen laskelmansa välttävät niiden erehdysten vaikutuksen, joita interpoloinnissa vielä voi esiintyä. Sen sijaan niiden havaintojen suuri määrä, joiden nojalla hän laskee kunkin tunnin keskimääräisen lämmön, tekee tämän keskimääräisluvun tarkemmaksi. Näin voivat myös jokapäiväisen lämpökäyrän aaltoilut tulla varmemmin esiin. Nervander voi nyt määrätä tämän käyrän vain 17 tunnin osalta; mutta tämä riittääkin hänen tarkoituksiinsa, koska hän ei etsikään kuukauden tai vuoden lämpötilaa, vaan pyrkii mahdollisimman tarkoin määräämään eri tuntien lämpötilat ja näiden erotukset. Hän on vihdoin (muista kombinaatioista puhumattakaan, jotka käsittävät 21 taulukkoa ja yhden graafisen planssin) ottanut keskiarvon kunkin tunnin lämpötilasta mainittujen 11 havaintovuoden 6 ensimmäisestä ja samoin 5 viimeisestä vuodesta. Näitä keskiarvoja vertailemalla hän on päätynyt lukuihin, jotka niin tarkoin kuin mahdollista osoittavat tuntien lämpötilat ja sen osan päivän lämpökäyrää, minkä ne käsittävät. Tulos vahvistaa hänen muut tutkimuksensa päivittäisen lämpötilan aaltoiluista.
Huhtikuun 24. päivänä 1846 Tiedeseuralle jätetyssä esityksessä Nervander on tehnyt selkoa laskelmistaan, joita hän on laatinut viidellä napapiirin pohjoispuolella sijaitsevalla paikkakunnalla tehtyjen havaintojen pohjalta. Neljässä paikassa oli havaintoja tehnyt Parryn tunnettu retkikunta, viidennessä (Novaja Zemljalla) hra Ziwolka. Keskimääräiset lämpötilat on nyt laskettu kuukausittain määrättyjä tunteja kohti ja niitä on verrattu annettuihin havaintoihin.
Nämä työt todistavat kyllä sekä Nervanderin uutteruudesta että hänen kekseliäisyydestään, mutta tulokset, joita niistä on ollut tieteelle, samoin kuin ylipäänsä tiettyjen paikkakuntien periodisia poikkeamia koskevat magneettiset havainnot, ovat toistaiseksi jääneet tieteellisiä sovellutuksiaan vaille. Voidaan siis vain täydellisyyden vuoksi mainita, että Helsingin magneettisessa observatoriossa tehtyjen summattoman lukuisten havaintojen julkaiseminen alkoi Nervanderin eläessä.
Nervanderia askarruttikin elämänsä loppuvuosina paljon suurempi työ, josta oli välittömiä tärkeitä tuloksia. Vuosina 1842–43 se täytti kokonaan hänen mielensä ja sai hänet heittelehtimään iloisen odotuksen ja toivottomuuden sekä apeuden välillä. Vain se, joka on kokenut nämä tietämisen kamppailut, voi käsittää niiden kohottavan ja lamauttavan vakavuuden. Jokainen uusi oivallus, joka aavistuksentäyteisenä valtaa sielun, näyttäytyy tutkijalle jonkun poikkeuksellisen hahmossa; sen menestymiseen tai hyljätyksi tulemiseen innostunut tutkija ei kytke vain omansa, vaan myös miljoonien lähimmäistensä onnen ja onnettomuuden. Kuuluu ihmisluontoon, että tutkijakin, jouduttuaan havaitsemaan keksintönsä suhteellisen vähäpätöisyyden, innostuu taas seuraavana hetkenä samanlaisista toiveista. Tieteellisen löydön ajankohta on sen vuoksi hänelle alituisen levottomuuden aikaa; ja sellaisessa mielentilassa Nervander oli vielä vuoden 1843 alussa.
Tammikuun 19. päivänä 1844 hän kuitenkin oli päässyt niin pitkälle, että saattoi yhteenvetomaisesti selostaa löytöään erässä hra Hessille lähettämässään kirjeessä, joka mainittuna päivänä esitettiin Pietarin tiedeakatemialle. Kuukauden toisensa jälkeen olivat Nervander ja hänen amanuenssinsa viettäneet steriilien, yksitoikkoisten laskelmien ääressä, jotka vasta äsken olivat järjestyneet päteväksi systeemiksi. Kirje, josta tässä on puhe, on laadittu ranskaksi, ja edempänä julkaistaan siitä ote käännöksenä. Selonteko, jonka herrat Struwe, Lenz ja Hess saman vuoden huhtikuun 5 päivänä antoivat tiedeakatemialle, kuuluu käännöksenä seuraavasti:
Herra Nervander, professori Helsingissä ja Akatemian kirjeenvaihtajajäsen, on kirjeessä ilmoittanut Akatemialle erään meteorologisen työn tuloksen, joka tuo esiin siksi tärkeän ja tähän saakka niin tuntemattoman ilmiön, että pidämme velvollisuutenamme kiinnittää Akatemian huomiota tähän työhön.
Meteorologit ovat ilmakehän lämpövaihteluja tutkiessaan aina pitäneet havaintojensa päämääränä sen lain löytämistä, jota määrätyt, annetusta syystä riippuvat lämpötilanmuutokset noudattavat, esimerkiksi niiden vaihtelujen lain, jotka syntyvät maan erilaisista asennoista aurinkoon nähden tai sen pyörimisestä akselinsa ympäri. Mutta nämä lait olisi johdettava muuntelevista ilmiöistä, joita jatkuvasti järkyttävät toiset häiritsevät seikat ja jotka siksi osoittautuvat säännöttömiksi. Kun näiden häiritsevien syiden aiheuttamien poikkeuksien rykelmästä on tahdottu löytää jotain säännöllisiä vaihteluita, on, kuten tunnettua, turvauduttu suurten lukujen periaatteeseen.
Tätä periaatetta sovellettaessa jaetaan havainnot ryhmiin, jotka käsittävät jonkin määrätyn periodin, esimerkiksi päivän tai vuoden. Sitten lasketaan niiden havaintojen keskiarvo, jotka vastaavat määrättyä kuukautta tai määrättyä tuntia, aina periodin pituuden mukaan. Jos nyt käytetään suurta määrää sellaisia ryhmiä, kumoavat säännöttömät poikkeamat toisensa, ja esiin tulevat vain ne olennaiset vaihtelut, jotka johtuvat syiden yhteisvaikutuksesta. Näissä tutkimuksissa, jotka kattavat jonkin määrätyn periodin, päivän tai vuoden lämpötilan, päästään aina varmasti määrättyyn tulokseen, koska periodin olemassaolosta ei voi olla epäilystä. Kun kerran on löydetty sellaisen periodin lämpötilanvaihtelujen laki, on tapana pitää säännöttöminä poikkeuksina kaikkia niitä eroavaisuuksia, jotka eri havainnoissa esiintyvät. Kukaan ei kuitenkaan voi epäillä sitä, että nämä poikkeamat itse asiassa ovat määrättyjen syiden välttämättömiä seurauksia samalla lailla kuin nekin vaihtelut, joiden säännöllisyys on voitu näyttää toteen. Sillä edelliset näyttävät säännöttömiltä vain siksi, ettei tunneta syitä, joista ne johtuvat, eikä siis myöskään periodeja, joita nämä ilmiöt käsittävät. Havaitaan siis, että on vain yksi keino saada jotain tietoa tästä, nimittäin se, että vertaillaan aurinkokuntamme periodisista muutoksista johtuvia lämpötilanvaihteluita niihin eroavaisuuksiin joita varmat havainnot meille osoittavat. Mutta havaitaan sekin, että tämä tie päämäärään on sangen työläs kulkea; on sitäkin vähemmän houkuttelevaa astua sille, kun on mahdotonta tietää etukäteen, kruunaako menestys ainoatakaan kaikista näistä tutkimuksista. Siitä huolimatta tämä keino on kuitenkin ainoa, minkä tiede tarjoaa. Sitäkin suurempi on nyt ilomme nähdessämme niin tunnollisen ja tiettävästi terävänäköisen fyysikon kuin herra Nervanderin antautuvan tähän työhön. Pidämme itseämme todellakin onnellisina havaitessamme, että hänen tutkimuksensa ovat menestyneet, kuten työn tulos osoittaa.
Herra Nervander oli tiettyjen jokien jäänlähtöä tutkiessaan havainnut, että tässä ilmeni seitsenvuotinen periodinen vaihtelu, joka toistui säännöllisesti. Ennakolta olettaen, että saman vaihtelun pitäisi olla havaittavissa säätilassakin, hän koetti vakuuttua tästä jakamalla annetut lämpötilahavainnot yhtä pitkiin periodeihin. Tulos ei vastannut hänen olettamustaan; siksi hän kohdisti tutkimuksensa hiukan lyhyempään periodiin, sellaiseen, joka sisältyisi tasakerroin 7-vuotiseen jaksoon. Tämä sai hänet kiinnittämään huomiotaan auringon pyörähdysliikkeeseen akselinsa ympäri. Tämän pyörähdyksen aika maan keskipisteestä mitattuna, eli siis auringon geosentrisen kierron aika on hra Laugierin laskujen mukaan 27,23 päivää. Nyt herra Nervander ryhmittelee Pariisissa tehdyt lämpömittarihavainnot tätä periodia vastaaviksi ja päätyy tulokseen, että tuollainen periodinen lämpötilanvaihtelu todella on olemassa. Silti ei tämän vaihtelun aika ollut tarkalleen sama kuin auringon kiertoliikkeen aika. Järjestäessään havainnot siten, että periodinen lämpötilanvaihtelu esiintyi selvimpänä, päätyi Nervander 26,27 päivää kestävään periodiin. Tämä määritys tulee siis sangen lähelle hra Laugierin ilmoittamaa aikaa; ja kun muistaa, että auringon akselinsa ympäri tekemän kiertoliikkeen määrääminen astronomisin havainnoin on auringonpilkkujen liikkuvuuden vuoksi aina jonkin verran epävarmaa, ei ole ongelmaksi, jos olettaa auringon pyörähdysliikkeen vaatimaksi ajanjaksoksi sen, joka parhaiten käy yksiin meteorologisten havaintojen kanssa. Näemme tässä siis ensi kertaa sen merkittävän tapauksen, että eräs aurinkokuntajärjestelmämme ilmiö on määritelty tieteistä epävarmimman, meteorologian, avulla tarkemmin kuin tähtitieteellisten havaintojen tietä.
Auringon pinnassa esiintyy siis kohtia, jotka antavat enemmän lämpöä, ja toisia, jotka antavat vähemmän. Riippuen siis siitä, minkä puolensa aurinko milloinkin kääntää Maata kohti, se saa enemmän tai vähemmän lämpöä. Näin maanpinnan lämpötilassa ilmenee kesämme aikana ainakin kaksi nousua ja kaksi laskua. Tämän vaihtelun erotus on 0,6º C. Seuraavat seikat todistavat, ettei saatu tulos johdu mistään satunnaisesta, vaan tarkoin määrätystä syystä:
1) Pariisin havainnot ja Innsbruckissa viidenkymmenen vuoden ajan suoritetut havainnot osoittavat samaa jaksoittaisuutta.
2) Innsbruckin havaintojakson ensimmäinen puolisko laskettuna samaan tapaan kuin jälkimmäinen johtaa samaan tulokseen kuin tämä.
3) Jos vertaillaan toisiinsa kaikkien eri vuosien ensimmäisen vuosipuoliskon havaintoja ja menetellään samoin jälkimmäisten vuosipuoliskojen havaintojen suhteen, niin molemmissa sarjoissa ilmenee sama periodisuus.
Saavutetun tuloksen arvo meteorologialle on ilmeinen, ja meidän on vain toivottava, että hra Nervander julkistaisi löytönsä kaikkine yksityiskohtineen. Toivomme hänen ulottavan tutkimuksensa muihin periodeihin; ja joka tapauksessa on välttämätöntä, että hänelle hankitaan tilaisuus jättää tästä tärkeästä työstä toisten suoritettavaksi tuo ikävä, puhtaasti mekaaninen, mutta kuitenkin välttämätön osa, joka koostuu lukujen jäljentämisestä, järjestelystä, yhteen laskemisesta jne.
Allekirjoittaneet: W. Struwe, Hess, Lenz, selostaja.
Muistutettakoon, että epäilemättä juuri tämän Nervanderin keksinnön ja sen julkaisemisen ansiosta päätettiin magneettisessa observatoriossa pitää entinen määrä amanuensseja senkin jälkeen kun heille myönnetty kolmen vuoden määräaika oli umpeutunut. Nervanderia itseään rohkaistiin antamalla hänelle puolikas hyödyllisistä tieteellisistä saavutuksista myönnettävästä ns. Demidovin palkinnosta.
Mainittuun aikaan Nervander itse oli kuitenkin vielä niin epävarma keksinnöstään, että hän – kuten mainitusta kirjeestä nähdään – oli epävarma sen suhteen, tulisiko kyseinen lämpötilanvaihtelu selittää auringon vai kuun vaikutuksella, koska kuu suorittaa kierroksensa maan ympäri 27,21 päivässä. Tämä ajatus kuun jonkinlaisesta vaikutuksesta maan lämpötilaan on siksi vanha, että se on kuulunut kaikkien maailman kansojen kansanuskoon. Tiedemiehetkin ovat viime aikoihin saakka hyväksyneet sen. Ja jos kuu ylimalkaan jotain vaikuttaa säähän, niin on kai vaikea otaksua, ettei se lainkaan vaikuttaisi lämpötilaankaan. Miten asia lieneekään, Nervander jätti myöhemmin tämän kuun mahdollisen vaikutuksen pois laskuista, ja luullaksemme muutkin asiantuntijat hyväksyivät ratkaisun.
Nervanderin uutteruus ei silti pysähtynyt kirjeessä kuvattuihin tutkimuksiin löytönsä todistamiseksi. Hän suoritti samanlaisia vertailuja ja laskelmia Danzigissa ja Pohjois-Amerikan Salemissa tehtyjen lämpötilahavaintosarjojen pohjalta. Tulos yksinomaan vahvisti jo havaitun asiaintilan.
Mutta tähän Nervander yhdisti erään toisen läheisen tutkimuksen. Jos auringon lämmittävä voima vaihtelee, päätteli hän, täytyy myöskin auringonvalon vaihdella, toisin sanoen auringon täytyy olla ns. muunteleva tähti. Jo pitkään oli tehty auringon irradiaatioon, aurinkokehän halkaisijan näennäiseen vaihteluun kohdistuvia tutkimuksia. Nervander oletti, että tällä vaihtelulla täytyy olla sama periodisuus kuin auringon lämmönsäätelylläkin. Edellä mainituille havainnoille pohjautuvat laskelmat vahvistivat tämän näkemyksen. Nervander jopa huomasi, että auringon irradiaation periodi kävi yksiin määrättyjen muuntuvien tähtien periodisen valovaihtelun kanssa. Osoittautui kuitenkin, että astronomian toteama näiden tähtien vaihtelu vastasi vain yhtä vaihetta auringon irradiaatiossa; sen sijaan auringon pyörähtäessä akselinsa ympäri esiintyy joka kerta kaksi miltei täysin samanlaista irradiaation vaihtelua. Kukapa ei tästä aavistaisi, että Nervanderin keksintö siis antaa johtolangan, jonka avulla voi määrittää myös muiden muuntuvien tähtien (ja lisäksi luultavasti kaikkien kiintotähtien) pyörähdysajat akselinsa ympäri. Tätä seikkaa valaisee se puhe, jonka Nervander piti Tiedeseuran juhlapäivänä 29. huhtikuuta 1847 ja joka on otettu mukaan tähän valikoimaan.
Juuri kesken näitä viimeksi mainittuja tutkimuksia kuolema yllätti Nervanderin. On toiveita, että hänen jälkeenjääneistä papereistaan löytyvät laajat laskelmat voidaan julkaista, jotta saataisiin vahvistettua hänen terävänäköisten kombinaatioidensa paikkansapitävyys. Joka tapauksessa jäljellä on vain jokin osa sitä mekaanista työtä, minkä suorittamiseen Nervander jo oli uhrannut huomattavia varoja, avokätisenä, kuten aina milloin oli kyse hänen tieteensä päämääristä.
Tässä valikoimassa julkaistaan vielä esitelmä Om väderleken (Säästä), jonka Nervander piti akateemiseen lukuyhdistykseen kuuluvalle opiskelevalle nuorisolle. Julkisiin luentoihinsa, joita varsinkin loppuaikoina oli paljon, hän lienee valmistautunut vain hajanaisin muistiinpanoin, sillä vain sellaisia löytyy hänen papereidensa joukosta.
Opastakoon tämä Nervanderin tieteellisen toiminnan kuvaus osaltaan lukijaa tässä valikoimassa julkaistaviin tutkielmiin. Toivottavasti se myös antaa lukijalle käsityksen sen työn laajuudesta ja niiden löytöjen merkittävyydestä, jotka kätkeytyvät tutkielmien vaatimattoman pinnan alle; kukaan ei silloin ole näkevä mitään asiaankuulumatonta kuvauksen pituudessa tai sen lyhyydessä.
Nervanderin runoilussa ei voida havaita samaa varmaa kehitystä kuin hänen tieteellisessä työssään. Syy on epäilemättä lähinnä se, ettei hänen runoilijankutsumuksensa ollut kyllin voimakas murtamaan itselleen omaa uraa yli sisäisten ja ulkoisten esteiden. Varman objektiivisen suunnan, selvästi ilmaistun maailmankatsomuksen puuttuminen hänen runoistaan todistaa niin ikään tämän kutsumuksen tietystä epävarmuudesta. Sillä kaikista suuren runoilijan mittapuista varmin lienee se, että hänen runonsa ovat itsenäisiä luomuksia, ei ainoastaan siinä merkityksessä, että niissä on jotain, mitä ei ennen ole ollut, vaan myös siinä, että ne tuovat esiin kokonaan uuden havaintojen, mielikuvitusluomien ja ajatusten maailman.
Silti voi Nervanderin runoissa loppuun saakka havaita erään ne kaikki läpäisevän säikeen. Hän on niissä näet ylistänyt Kaunista – kaunista taiteessa, kauneutta luonnossa ja sen miehistä mielikuvitusta ja halua eniten puoleensavetävässä luomuksessa, naisessa.
Sekä todellisen runoilijan että riimisepon kanssa Nervanderilla oli yhteistä se, että hänen ensimmäisen runollisen tuotantonsa aika kävi yksiin hänen ensirakkautensa kanssa. Mutta ainoastaan todellista runoilijaa hän muistutti siinä, että niin hänen runoilijankykynsä kuin rakkautensakin jäivät elämään ensimmäisen liekin sammuttua. Nervanderin lauluissa näkyy nimittäin rakkaudellakin olevan se todella runollinen viritys, ettei sen kohteena ole mikään nimenomainen määrätty yksilö, jonka ympärillä runoilijan mielikuvitus ja laulu hetken karkeloivat, vaan ihanne, joka runoilijan silmissä on saanut jonkun tietyn inhimillisen hahmon. Jo varhain hän lauloi tästä rakkaudesta:
”Förstår du den? O säg!
Till evigheten går dess ljusa väg!”
[Oi, ymmärrätkö sen?
Sen polku rientää ikuisuutehen]
ja sellaisena se kuvastuu myöskin myöhemmissä lauluissa, jotka juuri tämän takia eivät kerro mistään palkitusta ja onnellisesta rakkaudesta.
Viitteiksi annetut vuosiluvut osoittavat Nervanderin varhaisimpien runojen kuuluvan puhtaasti lyyristen laulujen joukkoon. Rakkauden tunne on niissä painavimpana aineksena, mikä onkin ymmärrettävää. Ne ylistävät silti myös taidetta, varsinkin taidetta ylevimmässä muodossaan, runoutena. Selvempänä tämä piirre ilmenee myöhempänä ajankohtana, jolloin myös kaksiin maisterinvihkiäisiin kirjoitetut laajemmat tilapäisrunot antoivat aiheen ylistää taidetta. Silti Nervander on runoillut tässä hengessä vähemmän kuin mitä olisi voinut odottaa hänen oivallisen taideaistinsa, laajojen esteettisten opintojensa ja runsaiden taidehavaintojensa perusteella. Kokonainen Italiassa vietetty vuosi, joka, kuten hänen matkamuistiinpanoistaan ilmenee, oli kulunut mitä uutterimpiin taiteellisiin opintoihin, ei ole inspiroinut häntä yhteenkään runoon. Sanotut muistiinpanotkaan eivät sisällä juuri yhtään seikkaperäisempää arviota, vain lyhyitä kiitoksen tai moitteen ilmauksia. Eikä silti liioittele, kun sanoo Nervanderin olleen runouden ja kuvaamataiteiden alalla huomattavin asiantuntija, mitä Suomessa koskaan on ollut.
Silloinkin kun hänen runonsa koskettelee taidetta, tapahtuu se tavallisimmin viittaamalla elämän epävakaisuuteen ja lohduttavaan ajatukseen ihanteen ikuisuudesta sekä sen tarkastelun tuottamasta puhtaasta onnesta. Nervanderin yleinen näkökulma ylsi kyllä siihen iloon, minkä kauneus sinänsä antaa, mutta hänen runoutensa ei sitä tehnyt.
Nervanderin runot todistavat kaikilta osiltaan luonnon kauneudelle syvästi alttiista mielestä; tämä ilmenee maisemakuvina, vertauksina ja kuvina, kenties hänen kaikkien laulujensa kauneimpina. Merkillistä hänen luonnonnäkemyksessään on tuo alinomaa toistuva viittaus kaiken katoavaisuuteen, mikä ei ilmene vain Jeftan kirjan synkän suurenmoisissa kuvailuissa, vaan myös useissa hänen pienemmissä runoissaan. Toistuupa se hänen tieteellisissäkin tuotteissaan. Jo runossa Vid stranden (kirjoitettu 1822, runoilijan ollessa seitsemännellätoista ikävuodellaan) kuvastuu tämä tunne säkeistöissä, jotka voisivat kuulua erääseen lähes 10 vuotta myöhemmin kirjoitettuun suurempaan runoon, niin ikään sen ikäkauden tuotteeseen, mikä ihmisillä ei yleensä vielä ole synkän katsomuksen aika. Ja jos olisikin taipuvainen Jeftan kirjassa pitämään mainittua katsantokantaa kuvatun kansan ja aiheen hengelle ominaisena, osoittavat useat aikaisemmat laulut, että tämä henki ilmaisi tekijän omaa tunnetta. Lifvets bilder-runossa hän laulaa:
”Så i ett moln, en ros, en våg
Jag lifvets trogna bilder såg,
Och trött den sväfvande blicken jag sänkte
Och vände mig bort med en suck; jag tänkte:
O menniskolif, hur likt du är
Allt vanskligt och förgångligt här!”
[Kun pilven, ruusun, aallon nään,
mä katson niissä – elämään.
Alas, rinnalle vaipuu uupunut pääni,
tämä hiipii huokaus sisimpääni:
Kuink' oletkaan, elo ihmisen,
ah, kaiken haihtuvan kaltainen!]
Ja samoin hän katseli ajatustensa hetkinä kaikkea sitä kaunista, mitä luonnon tarkastelu hänen näille vaikutelmille alttiille mielelleen tarjosi.
Kukapa Nervanderiin lähemmin tutustunut ei olisikaan tuntenut häntä iloisena, sukkeluuksia sirottelevana seuraveikkona. Nämä sukkeluudet elävät vielä kauan hänen kuoltuaankin suusta suuhun kulkien. Ja silti hänen kädestään on lähtenyt vain harvoja hilpeitä rivejä. Näytteenä siitä, mitä humoristinen aihe hänestä runoilijana sai esiin, on lyyristen laulujen joukossa luettavissa eräs runo. Hänen matkamuistiinpanoissaan esiintyy pari suorasanaista kuvausta Jean Paulin tunnettujen Extrablätterien tyyliin, mutta niistäkin puuttuu tuoreempi elämä. Niissä ilmenee vaivannäkö, ei hetken inspiraatio. Nervander saattoi parilla sanalla lyödä asioihin ja henkilöihin lähtemättömän naurettavuuden leiman. Kerran hän itsekin totesi, että mikä tahansa asia oli peruuttamattomasti tuomittu, jos sille vain voitiin keksiä oikea sana. Harvoin hän epäonnistui tämän sanan löytämisessä. Mutta hänen runojensa joukossa esiintyy vain yksi ainoa satiirinen näyte. Nervanderin satiiri oli terävän järjen, sukkelan kekseliäisyyden, ei mielikuvituksen iloista leikkiä. Varmastikin hänen taideaistinsa sanoi, ettei se kuulunut runouden alueelle.
Jos siis pyrkiessämme määrittelemään Nervanderin runouden yleistä luonnetta katsomme kauneuden ylistyksen olleen sen kohteena, niin tarkastelumme johtaa meidät lisäämään tämän objektiivisen intention rinnalle Nervanderin runoilijankuvaan myös subjektiivisempaa väritystä. Hänellä oli tarve ilmaista laulussa pohjimmiltaan surumielisen sielun valitusta, ahdistavaa tunnetta kaiken elollisen surkeudesta ja katoavaisuudesta. Runous ei Nervanderille koskaan ollut iloista taidetta; runotar oli hänen lohduttajansa, ei hänen palavan palvontansa kohde. Runo oli hänen pakopaikkansa elämän ahdistuksessa, ei hänen elämänsä päämäärä.
Tämä ei ole oikea paikka esittää Nervanderin runojen yksityiskohtaista kritiikkiä. Riittää, jos olemme voineet osoittaa niissä jonkin yleisen luonteenpiirteen, koska sellaisen ilmeneminen jossain runokokoelmassa todistaa jo sinänsä runoilijan nerokkuudesta. On helppoa löytää kyseisestä kokoelmasta vähemmän onnistuneita lauluja ja monista onnistuneistakin kovina karahtavia säkeitä ja yleensä raskasta muotoa. Mutta yhtä helppoa on myös nähdä näissä runoissa ylevä ja jalo ajatus ilmaistuna kaunein kuvin ja sanoin, joskus joka suhteessa täydellisessä muodossakin. Hämmästyen lukee runoja, joita Nervander on kirjoittanut 16, 17, 18 vuoden ikäisenä; täytyy ihmetellä sekä sitä elämännäkemystä, sitä korkeamman tuntua että sitä muodon kypsyyttä, joka niissä ilmenee. Ja sellaiset laulut kuin esimerkiksi Jeftan kirjan viisi ensimmäistä jaksoa oikeuttavat jo yksinään tekijänsä saamaan runoilijan nimen; ne voidaan näet rinnastaa siihen, mitä kaikkien aikojen suuret runoilijat ovat luoneet – joskaan ei täyttä tasa-arvoisuutta vaatien, niin kuitenkin oikeutetusti luottaen, ettei niiden kauneus ole vertailussa kalpeneva.
Sanottuamme tämän voimme hyvin lisätä, että Nervander ei runoilijana suinkaan yleensä ottaen saavuttanut korkeinta tasoa. Tämä ei ole mikään salaisuus. Näyttää epäilemättömältä, että sitä melankolista tunnelmaakin, joka pakotti hänet vuodattamaan sisintään lauluun, lisäsi hämärä tietoisuus siitä, että inspiraatio usein petti hänet. Hän oli menettänyt kaikki illuusiot todellisuuden suhteen; hänen henkensä siivet eivät aina voineet kohottaa hänen sieluaan mielikuvituksen avaruuksiin. Siinä oli todella katkera vaihtoehto, omiaan entistä enemmän masentamaan niin herkkätunteista mieltä! Vainajan ystävät huomaavatkin Nervanderin runoissa sellaisen miehen hiljaisen ripin, joka ääneen valittamisen sijasta mieluummin sanoi ylpeästi:
”Hvad helst jag ock inom mig bär,
Jag bär det, som en man”.
[Mun mitä mielen’ kätkeekin,
mä miesnä kestän sen.]
Kaikki muutkin lukijat, joiden mieli on runouden tuotteille avoin, saavat näistä lauluista nauttia sitä iloa, mitä runoilija itse, joskin toisinaan turhaan, runoudesta etsi – iloa kauneuden ilmentymismuodoista maan päällä.
Vainajan jälkeenjääneistä papereista löytyy, lukuun ottamatta kahta edellä mainittua tieteellistä tutkielmaa ja lukuisia runoja, varsin vähän mitään julkaisukelpoista. Tähän valikoimaan otetaan mukaan Saimaan kanavaa koskeva muistio kertomaan Nervanderin melkoisen merkittävästä kansalaistoiminnasta. Sekä Saimaan kanavakomitean että akateemisen konsistorin pöytäkirjat sisältänevät yllin kyllin todisteita siitä, ettei Nervander näissä kummassakaan kollegiossa ollut mikään hyödytön jäsen. Muuan ehdotus maan oppikoulujen uudistamiseksi, joka näyttää laaditun vuosina 1838 tai 1839, on säilynyt niin katkelmallisena, ettei sitä ole voitu painattaa, vaikka etenkin se, mitä ehdotuksen johdanto-osasta on jäljellä, lupailee varsin kiinnostavaa lisää tähän kokoelmaan. A. G. Simeliuksen nekrologi on otettu valikoimaamme mukaan, koska se sisältää erinäisiä muistamisen arvoisia ja tekijäänsä luonnehtivia toteamuksia ja pohdintoja. P. A. von Bonsdorffin ja G. G. Hällströmin nekrologit puolustavat paikkaansa sekä kohteidensa että toteutustapansa vuoksi.
Muistiinpanoja Nervanderin ensimmäisiltä ulkomaanmatkoilta vuosina 1832–36 on löytynyt varsin runsaasti, mutta useimmiten ne koostuvat lyhyistä muistiinpanoista, joita on ollut tarkoitus myöhemmässä vaiheessa laajentaa. Valittaa täytyy, että näin ei koskaan tapahtunut, koska juuri ne pohdinnat ja arvioinnit koetusta, jotka nyt näistä muistiinpanoista puuttuvat, olisivat antaneet niille sen kiinnostavuuden, mitä näin oivallusrikkaan ja nerokkaan matkamiehen kertomuksilta saattaisi odottaa. Ne harvat seikkaperäisemmin työstetyt katkelmat, joita löytyy, on otettu tähän kokoelmaan mukaan ainoina näytteinä Nervanderin kielenkäytöstä kertovassa ja kuvailevassa tyylilajissa. Silti niitä arvioitaessa ei pidä esittää tyylillisen täydellisyyden vaatimusta; nehän koostuvat matkan aikana muistiin merkityistä luonnostelmista, joita tekijä sittemmin ei enää lainkaan korjaillut. Yleensäkin tässä on paikallaan huomauttaa, että vaikka Nervanderin tyyli on sekä sujuvaa että vapaata, ei hänellä ollut varsinaista tyylillistä valmiutta – se on yleensäkin harvinaista meidän maassamme, missä sekä kouluopetus että yliopisto-opinnot jättävät nuorison tietämättömiksi jopa ruotsin alkeista eivätkä millään lailla totuta sitä ilmaisemaan edes yhtä omaa ajatusta ruotsin kielellä.
Suuri puheliaisuus ei kuulu kansanluonteeseen. Maassamme ei juurikaan näe miesten vaihtavan keskenään ajatuksia ja tunteita jatkuvassa kirjeenvaihdossa. Myös Nervanderin kirjeet rajoittuivat siis usein siihen, mikä kunkin hetken kannalta oli välttämätöntä. Vaikka niissä kirjeissä, joihin julkaisijat ovat voineet perehtyä, esiintyykin yleisempiin asioihin liittyviä kysymyksiä, on niiden käsittelyyn kuitenkin sekoittunut niin runsaasti henkilökohtaisia viittauksia, etteivät kirjeet ainakaan toistaiseksi sovellu julkaistaviksi.
Lopuksi on lyhyesti selostettava julkaisijoiden toimintaa. Läheiset henkilökohtaiset suhteet vainajaan yhtä hyvin kuin velvollisuudentuntoinen kunnioitus erinomaisen miehen muistoa kohtaan asettivat heille tehtäväksi säilyttää köyhää kotimaista kirjallisuutta varten Nervanderin kirjoituksista sen, mikä voisi olla sille kunniaksi ja hyödyksi. Jälkeenjääneet paperit eivät tarjonneet mahdollisuuksia suuren valikoiman laatimiseen. Vain runojäämistö oli rikkaampi sekä laulujen määrän että erilaisten versioiden lukuisuuden suhteen. Aina kun on täytynyt tehdä valintoja, on siinä menetelty kaikella omantunnontarkkuudella. Julkaisijat ovat sallineet itselleen korjausten teon vain tapauksissa, joissa ajatuskulku on ollut epäselvä tai jäänyt puolitiehen, tai kun ilmaisu on ollut kielen vastainen. Mutta sekä näissä tapauksissa että silloin kun jokin virheellinen säe on kaivannut korjausta, on muutos jätetty tekemättä mikäli sitä ei ole voitu toteuttaa parin sanan poistolla tai vaihdolla; siksi jäljellä onkin joitakin virheellisyyksiä, joita ei ole voitu korjata ilman että tehtäisiin väkivaltaa tekijän ajatuskululle. Näin on ollut asianlaita etenkin aiemmin julkaistujen kirjoitusten suhteen, jotka on otettu tähän mukaan sekä kokoelman saattamiseksi mahdollisimman täydelliseksi että riittävän monipuolisen kuvan antamiseksi Nervanderin kirjailijantyöstä.
Mitä kirjan ulkoasuun tulee ovat kustantajat tehneet parhaansa, ja teoksen julkaiseminen on taannut Nervanderin leskelle ja perheelle kaikki ne vähäiset taloudelliset edut, joita maamme kirjakauppaolot voivat tarjota.
Julkaisijat rohkenevat toivoa myös, että kokoelma vaikuttaa manalle menneen runsaslahjaisen maanmiehemme arvon mukaisella tavalla sen suuremman yleisön parissa, jolle se on suunnattu. Muistomerkki olisi epäilemättä arvokkaampi, jos siihen olisi voitu ottaa täydellisinä kaikki Nervanderin tieteelliset kirjoitukset. Mutta vaikka niin olisikin voinut tapahtua, olisi se hyödyttänyt vain muutamia harvoja tieteen harjoittajia ilman että laajempi yleisö olisi siitä sen enempää oppinut tuntemaan tiedemies ja runoilija Nervanderia, kuin mitä nytkin käsillä oleva kokoelma pystyy tarjoamaan.
Helsinki, toukokuussa 1850.
