Heinolassa pääsiäisaattona [29.3.]1839

Parahin Veli Snellman! 

Ihmisen, joka ei havahdu jouluksi, pakottaa omatunto sentään ajattelemaan pääsiäisen tuloa, ajattelet varmaan, kun saat tämän käsiisi. Tässä eräänä iltana oli Cygnaeuksen luona – ja me kumpikin jouduimme tunnustamaan, että me suomalaiset, nekin, joiden olemme uskoneet kuuluvan lämpimimpiin, olemme kummallisen hidasliikkeistä ja passiivista sukukuntaa. Toisella oli muisteltavanaan luja – ja itse antamansa lupaus – toisella erotessa tapahtunut viimeinen, lämmin, päättymätön (niin hän itse sanoi) kädenlyönti, ja me molemmat olimme antaneet kuukausien mennä ohi – ”ja kunnioittaneet veljeä kuin hän olisi ollut vainaja”. Anna tämä anteeksi osoittaen tavallista kiintymystäsi – ja salli minun siinä määrin kuin mahdollista täten korjata sitä, mitä on tullut rikotuksi: saman hartaan pyynnön saat varmasti ottaa toisenkin kerran vastaan Helsingistä. – Puolustuksekseni haluan esittää vain kaksi seikkaa: että Sinä jäit Suomeen talveksi – että minä olen isäni yhä jatkuvan sairastelun takia ollut sangen masentuneessa mielentilassa. Antanet niille arvoa sen verran kuin voit – puolustuksina ne kuitenkin pysyvät!

Aikana ja tavalla, jotka eivät olleet omiaan herättämään kovin kiihkeää tunnetta pitkäaikaisesta, ehkä ainaisesta erosta – jätin sinulle hyvästit. Palattuani yliopistoon olen Cygnaeuksen kanssa useammin kuin ehkä useimmat tuntenut sen, että Sinä olet poissa. Miten erilaisia luonteemme, mielipiteemme, sivistyksemme ja kykymme olivatkin – yksi seikka oli meille kuitenkin aina yhteinen – pyrkimys päästä oikeaan tulokseen, lämmin suhtautuminen muihin ja toisiimme: – hyvin harvoille voisin sanoa samat sanat ja siitä syystä kaipaisin yhtä harvoja niin paljon kuin sinua. Köyhyydestä puhuminen kuulostaa kerskailulta – mutta olkoon kuitenkin sanottu *** pohjimmiltaan, että Helsingissä on suuri pula ihmisistä – sanan parhaassa mielessä. Tulee ennen kaikkea yhä kylmempää ja kylmempää – ja jollei minulla siellä olisi usein mainittua veljeä, jonka luona voin saada lämpöä osakseni, olisin tämänkin lauhan talven aikana paleltunut hengiltä. Mutta miten Sinä olet voinut siellä pohjoisessa lähempänä napaa? Puutuneelta tunnut sinäkin. Minun tietääkseni kukaan ei ole saanut sinulta muita kuin liikekirjeitä – kukaan ei ole voinut kertoa meille mitään mielialastasi, puuhistasi jne. Helposti on kuitenkin ollut ymmärrettävissä, millainen ensiksi mainittu on voinut olla kaiken kohtaamasi tahallisen kiusanteon takia. Hermoille käypää on varsinkin matkustuskielto – ja sitten asian pitkä viipyminen hovioikeudessa. Miten siellä saattaa käydä – on varmaankin vaikea ennustaa, mutta monet uskovat Sinun voittavan – tuletko siinä tapauksessa takaisin? Tämä kysymys on varmaankin liian varhainen, mutta olkoon esitetty. Tarkoitan myös vain – sen jälkeen, kun olet tehnyt matkasi. Ehkäpä voit siihen saakka pitää paikkaa itsellesi avoinna, ja siinä tapauksessa olen valmistellut sitä sinulle. Sinä tiedät, että Aminoff on hakenut professuuria kuten minäkin – minulle olisi varmaankin kohtalokasta, jos hän saisi sen – mutta hyvä puolustushan – sinun oppisi mukaan: ettei kenestäkään olisi voinut tulla enempää tai muuta kuin hänestä on tullut – minulle aina jäisi. Todellinen lohdutus, vaikkakin ainoa, olisi kuitenkin siinä, että näkisin sinun syövän muuta kuin armoleipää – joka olisi kaikenmoisin syin voitu sinulta riistää. Kun kevät tulee, tulee varmaan sinunkin vapahduksesi aika, ja saat toisella rannalla ystävien joukossa unohtaa, että isänmaa on ankara äiti. Siellä et enää tapaa ukko Nicanderia: hän väsyi varhain tämän maailman murheisiin. Olet varmaankin saanut omalaatuisen ilmoituskortin (jollet, kuvailen sen: mustalla pohjalla hopeakirjaimin: ”Runoilija Nicander (faksimile) syntynyt NN. kuollut NN., yläpuolella lyyra pilven keskellä ja vielä korkeammalla Psykhe, perhonen) sekä yksinkertaisen elämäkertakuvauksen. Siitä muuten tulee mieleeni: sinun Ervastista kirjoittamasi oli laadittu samassa hengessä. Kiitos luottamuksesta – se ilahdutti minua – mutta siinä oli vain yksi pikku yksityiskohta muutettava, ja sen teki ystävämme Cygnaeus. Muistokirjoituksesi tyydytti mitä suurimmassa määrin ja sai yleistä kiitosta: vahinko vain, ettei sinun tietoosi ollut saatettu erinäisiä seikkoja, jotka olisivat voineet ja joiden olisi pitänyt saada siinä sijansa. Ihmettelen, ettet ole ottanut selkoa muiden lastesi kohtalosta. Niiden jättäminen Waseniuksen kaltaisen miehen käsiin oli todella kovaa. Hän pitää ne luultavasti niin piilossa, ettei kuu kuule eikä päivä näe. Vai ajatteleeko hän ehkä, että ovelien kärpästen ei pidä näyttäytyä ennen kuin kesän tultua? Luullaan kuitenkin, että hän on ottanut ennakkonsa asianomaisilta kirjailijoilta (joiden teokset on arvosteltu) ja antaa sinun tyytyä siihen, minkä olet häneltä saanut. – Sanon tämän vain kuulemani perusteella. Minulla ei ole todisteita – en usko, että Schauman on edes käynyt neuvotteluja, mutta on hyvin todennäköistä, että Wasenius on taivuteltu (tai maksettu) olemaan antamatta kenellekään muulle painettavaksi. Jos asia on niin, voimme vain onnitella itseämme kirjakauppiaistammekin. Asiaa ei pidä jättää sikseen.

Ajattelin kirjoittaa pitkän kirjeen – mutta vanha isäni ei halua antaa minun olla kauan poissa luotaan. Siitä syystä lisään nyt vain vähän akateemista asiaa ja niitä asioita, jotka minua lähinnä koskettavat.

Alkaakseni ylioppilaista he ovat uppiniskaisia patruunan mielestä. Savolaisten kuraattori Gyldén luopui – heitä kehotettiin valitsemaan: eivät tehneet sitä. Eivät myöskään hämäläiset eivätkä viipurilaiset. Olisi hauskaa saada nyt määräys jommankumman viimeksi mainitun osakunnan kuraattoriksi! Joku kuuluu olleen sitä mieltä, että heidät olisi pakotettava siihen, mitä hänen ylhäisyytensä käskee. Kunpa ei tuommoinen uusi erehdys säteilisi noista erehtymättömistä.

Allekirjoittaneesta on vihdoin viimein tullut dosentti ja hän on saanut tämän aseman teologiassa – kuten kansleri kirjeessään sanoo, yleisesti tunnustusta saaneen taitavuuteni ansiosta – vaikka konsistori ehdotti minua vain eksegetiikan dosentiksi – Ståhlberg saa luultavasti enemmistön puolelleen konsistorissa – hyvä asia –: mutta mitä sitten saadaan Gottlundille? Hän painattaa parhaillaan historiallisia dokumenttejaan; mutta ei hän sillä elä.

Tuskin tietänet, että Nervander on kemian professuurin ainoa hakija. Hän pitää näyteluennon lokakuussa. Meidän pitää olla valmiita marraskuussa. Sinua varmaan ilahduttaa kuulla, että juuri nyt on Saksassa ilmestymässä kaksi arvostelua ensimmäisestä väitöskirjastani. Toinen arvostelijani, Greifswaldin professori Vogt kirjoittaa: Ich hoffe sie sollen sehen, dass ich meine Recension keinesweges darum so lange unterlassen habe, weil ich nur begünstiges zu sagen vermöchte. Es fehlt mir in diesen Tagen die Zeit eine ausführlichere Beurtheilung Ihrer Schrift meinem Briefe beyzufügen, aber nur so viel kann ich Ihnen sagen, dass Sie nicht Ursache haben so gering davon zu denken als Sie in Ihrem Briefe äussern. [Toivon teidän ymmärtävän, etten mitenkään ole viivytellyt arvostelussani siksi että haluaisin sanoa vain suotuisaa. Minulla ei ole tällä hetkellä aikaa liittää kirjeeseeni kirjoituksenne tarkempaa arviota, mutta sen voin teille sanoa, ettei teillä ole mitään syytä väheksyä sitä kuten kirjeessänne teitte.]

Olen kotona pitääkseni huolta vanhasta isästäni, joka on maannut sairaana neljä kuukautta. Hänen toipumisestaan ei ole paljon toivoa. Tämä, epävarma tulevaisuuteni, onneton rakkauteni lisäävät päivittäin harmaiden hiuksieni määrää. Kunpa jaksaisi selviytyä tästä vuodesta.

Muistan, että minun piti varustaa Sinut matkustusviisaudella. Sen yleisen osan sinä jo tunnet: jos haluat käydä jollakin paikkakunnalla, jolla minä olen oleskellut, ilmoitan sinulle tuonnempana sen, mitä tiedän, jos pyydät. Toivon ja pyydän sinulta, Veli, että saan sinulta muutaman sanan, ennen kuin matkustat pois Suomesta. Siinä tapauksessa tämä ei jää viimeiseksi viestiksi, jonka lähettää muuttumatta Sinun

Lille.

PS Anna anteeksi kynäni huonous.