Minnen från Tyskland och Italien af P. D. A. Atterbom. B. I. II. Örebro 1859. [Muistelmia Saksasta ja Italiasta, kirj. P. D. A. Atterbom. Osat I ja II. Örebro 1859.]
Nämä muistelmat käsittävät kaksi ensimmäistä nidettä Atterbomin ”Kootuista teoksista vapaaseen tyyliin”. Tässä lehdessä on aiemmin kerrottu niistä, jotka ovat ilmestyneet runoilijan ”Koottuina runoina”, nimittäin ”Lycksalighetens Ö” ja ”Fogel Blå”.
Kuten kaikilla todella merkittävillä kirjailijoilla myös Atterbomilla oli nuoruuskaudestaan päästyään tapana olla julkaisematta mitään, mikä ei ollut myös muodoltaan täydellistä. Näyttää jopa siltä, että hän on ollut siitä vielä tarkempi kuin muut ja että hän olisi myös työskennellyt hitaammin, toisin sanoen päässyt häntä itseään tyydyttävään muotoon enemmän vaivaa nähden kuin muut yhtä lahjakkaat kirjailijat. Niinpä hänellä oli myös tarkoituksena julkaista nämä matkamuistot. Niistä piti hänen suunnitelmansa mukaan tulla vaihteleva mutta sisällöltään yhtenäinen ketju matkakertomuksia, kuvauksia, katsauksia ja runoja. Aineisto oli suurimmaksi osaksi valmiina, lähinnä niissä kirjeissä, jotka hän matkalta kirjoitti Ruotsiin Geijerille, Palmbladille, Hammarsköldille, Grubbelle ym. Mutta yli kolmenkymmenen vuoden ajan se sai turhaan odottaa toimittamista. Vain pienen osan hänen oma kätensä järjesti ja täydensi julkaistavaksi. Pari fragmenttia on lisäksi aiemmin julkaistu Nordstjernan-kalenterissa ja aikakauslehti Sveassa.
Luultavaa on myös, että mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän Atterbom huomasi, että kertova ja kuvaava osa vanheni, että ne kohteet, yleisemmät tapahtumat ja niitä koskeneet henkilöt olivat jo ehtineet tulla lukevalle yleisölle tutuiksi monista muista kirjoista. Niin myös todella on asian laita. Ei voi odottaa, että läpikulkumatkalla oleva muukalainen olisi tutustunut oloihin, jotka neljäksi sitä seuranneeksi vuosikymmeneksi olisivat jääneet tuntemattomiksi tälle paljon tutkivalle ja paljon kirjoittavalle ajalle. Mutta vaikka siten näiden muistelmien sisällössä on kyllä paljon myöhäsyntyistä, ne tarjoavat myös paljon uutta, koska jokainen yksilöllinen kokemus kuitenkin myös sisällöltään on enemmän tai vähemmän yksilöllinen. Ja sitä paitsi kaikki kokemus saa omalaatuisen muotonsa tarkastelijan tavasta nähdä olot. Niin monipuolisesti lahjakkaassa tarkastelijassa kuin Atterbomissa tarkastelutapa on pakosta yhtä omintakeinen. Ja siksi myös ennestään tuttu saa lisää kiinnostusta siitä valosta, jossa hän sen käsittää.
Lukijaa hämmästyttävät erityisesti likeiset suhteet, joihin nuori Upsalan maisteri pääsee niin monien sen ajan huomattavimpien persoonallisuuksien kanssa. Atterbomhan oli fosforistien ristiretken esitaistelijana Ruotsin uuden saksalaisen koulun taistelussa Kustaa III:n aikojen klassista ranskalaista koulua vastaan, ja jo silloin hän oli selvinnyt suuresta osasta nuoruusteoksia. Mutta se, mitä hän siihen aikaan itsenäisesti tuotti, oli vielä verrattain mitätöntä. Ajattelijana, runoilijana ja kriitikkona hänellä ei vielä ollut tarpeeksi nimeä tekemään hänestä tunnetun Ruotsin maanäärien ulkopuolella. Ja silti hänet tavataan varsinkin kaikkialla Saksassa luottamuksellisissa suhteissa maan merkittävimpien miesten ja naisten – voisi mielellään sanoa naisten ja miesten – kanssa. Sillä jälkimmäisessä sanajärjestyksessä on osaksi selitys hänen huomattavaan menestykseensä näissä suhteissa.
Kohtalo oli järjestänyt niin, että henkevä, Saksan silloisessa kirjallisuudessa tunnettu nainen Amalia von Imhoff, avioliitossa kenraalitar v. Helvig, oli jokin aika aiemmin oleskellut Ruotsissa, oppinut ruotsin kieltä ja kirjallisuutta ja tutustunut nuoriin, jotka pyrkivät uudistamaan sitä. Hän oli Saksassa Atterbomin ensimmäisenä tukena suhteiden luomisessa maan kirjailijoihin. Voi sanoa, että siitä hetkestä lähtien hänet luovutettiin yhdestä naisenkädestä toiseen. Sellainen ei olisi voinut tulla jokaisen osaksi. Hänen erinomainen persoonallisuutensa epäilemättä teki suojelijattarille helpoksi suositella häntä edelleen. Välistä myös pilkahtaa esiin, että pohjoismaisen vaaleilla kutreilla ja Atterbomin kaltaisen kauneudenpalvonnan viattomalla viehätyksellä oli tässä suosinnassa osansa. Sitä paitsi jossain tilaisuudessa Münchenissä hän taisi suorastaan saada Joosefin osa Potifarin talossa. Mutta myös ne miehet, joiden kanssa hän – usein sellaisen välityksen kautta – tuli kosketuksiin, ottivat hänet ilmeisesti vastaan yhtä suuresti kiinnostuneina ja usein osoittaen huomattavaa henkilökohtaista kiintymystä. Schelling, Baader, Steffens, Jacobi, Rückert, Tieck, Thorvaldsen ym. sekä toiminnan miehet kuten preussilaisten sankari Gneisenau, kuuluivat näihin tuttavuuksiin. Ja käy täysin selväksi, että heidän huomiotaan ei kiinnitä vain ajattelija ja kirjailija vaan myös mitättömän maisterin oma persoonallisuus saavuttaa heidän kiintymyksensä. Juuri nämä henkilökohtaiset suhteet tekevät matkakertomuksen suurelta osin kiinnostavaksi, ja niiden kertominen täyttääkin suuren osan siitä. Mutta kiinnostavia kuvauksia luonnosta ja taide-esineistä ei myöskään puutu. Niukemmin esiintyy kuvauksia kansasta ja maasta. Vähimmälle osalle tekijän muistelmissa jäävät tiede ja kirjallisuus.
Kuvaavaa Atterbomin asemalle Saksassa on se merkillinen seikka, että Berliinissä oli vakavia suunnitelmia pitää hänet maassa. Näillä suunnitelmilla oli varmaan kirjallinen silaus, mutta niiden alla näyttää olleen myös poliittisia laskelmia, jotka oli suunnattu Bernadotten kruununperimystä vastaan Ruotsissa.
Matka ei ulottunut muihin maihin kuin Saksaan, Itävaltaan ja Italiaan. Paikoin voi ehkä moittia liiallisesta seikkaperäisyydestä aivan henkilökohtaisissa pikkuseikoissa ja arkipäiväisempien matkaseikkailujen kuvauksissa. Ne selittyvät siitä, että suurin osa on kirjeitä kotona oleville henkilökohtaisille ystäville. Jos Atterbom itse olisi toimittanut julkaisun, olisi suuri osa yksityiskohdista luultavasti kadonnut. Mutta myös sillä on toiselta puolen tarkastellen mielenkiintonsa, nimittäin tapauksina kirjailijan omasta elämästä ja tietoina hänen henkisen kehityksensä historiasta ja siten todisteina molemminpuolisen suhteen luonteesta hänen ja niiden Ruotsin kulttuurihistoriassa merkittävien miesten välillä, joille kirjeet on osoitettu – heistä lähinnä Geijerille.
C. J. Boström och hans filosofi. Örebro 1859. [C. J. Boström ja hänen filosofiansa. Örebro 1859.]
Tämä pieni vihkonen on jälkipainos Ruotsin elämäkertasanakirjasta. Se mainitaan tässä muistuttaen samalla aiemmasta maininnasta hra Boströmin ”Valtio-opista”. Näistä aiheista kiinnostuneella on tässä kirjassa nimittäin tilaisuus tutustua hra B:n järjestelmän yleiseen alkuun ja saada selitys monessa mielessä hämäristä yleisistä periaatteista, joista hän ”Valtio-opissaan” lähtee liikkeelle.
Kyseisessä katsauksessa näyttää hyvin selvältä, että ”järjestelmä” perustuu olettamuksiin ja että myös niistä johdetut päätelmät eivät ole päätelmiä tavallisessa loogisessa mielessä. Järjestelmä lähtee käsitteestä Jumalasta itsetietoisena järkenä, joka itsessään sisältää kaiken luodun ideat, mutta joiden ideoiden täytyy myös olla itsetietoisia, koska jumalallisella tietoisuudella ei voi olla mitään sisältöä, joka olisi toisenlainen kuin tämä tietoisuus itse, toisin sanoen muuta kuin järkevä ja itsetietoinen. Luomakunnassa ei siksi ole muuta kuin itsetietoisia olentoja. Sellainen on myös valtio.
Mutta nyt tulee myös kolikon toinen puoli: ihmisellä ei ole tietoa todellisesta luomakunnasta, toisin sanoen jumalallisista ideoista itsetietoisina. Esim. valtio on sellaisena ”järkevänä, itsetietoisena, persoonallisena” olentona ihmiselle tuntematon x. Hän vain tietää ja elää ”aisteille todellisessa” valtiossa, toisin sanoen valtiossa sellaisena kuin se hänelle näyttäytyy. Samassa suhteessa hän on koko muuhun luomakuntaan, niin että esim. paikka, aika, aine, liike ym. on vain sitä, mikä luonnossa ilmenee ihmiselle, luonnossa aisteille todellisena, ilmiöinä. Ymmärretään, että tämän opin mukaan myös jokaisen ihmisen henki sinänsä on itsetietoinen, henkilökohtainen olento. Jumalallisena ideana tämän epätäydellisyyden ei tarvitse vaivata häntä, mutta aistein todellisena hän on sen alainen sekä tietoisuudessaan että tahdossaan. On selittämätöntä, miksi näin on. Sillä olettamus, että ideoiden jumalallisen järjen osina, vain sen kokonaissisällön momentteina, täytyy olla enemmän tai vähemmän epätäydellisiä, siten myös jokaisen idean itsetietoisuus ja koko tietoisuus on epätäydellistä – ei selitä mitään. On mielivaltainen tarkastelutapa käsittää jumalalliset ideat osiksi jumalallista tietoisuutta. Tämä käsitys kuuluu jo inhimilliseen tapaan tietää, ja siinä oletetaan jo sitä, mitä pitää selittää.
Muuten, kun ihminen ei tiedä tai voi tietää mitään muuta kuin ilmiöitä, asioita, sellaisina kuin ne hänen epätäydelliselle tietämiselleen ilmenevät, niin hän ei myöskään voi tietää Jumalaa toisin; eikä hänellä nähdä mitään mahdollisuutta filosofiseen tietämiseen, esim. tietämiseen että Jumala on itsetietoinen ja jumalalliset ideat itsetietoisia, persoonallisia olentoja. Hra B. näyttää myös käsittävän tilanteen niin, kun hän opettaa, että todellinen filosofia olisi Jumalan omaa kaikkitietämistä, kun inhimillistä tietämistä vaivaavat rajoitukset ja epätäydellisyydet. Olkoon niin. Mutta tämän itsestään selvänä seurauksena on: että itse tämä tietäminen, että asia on niin, on rajoitettu ja epätäydellinen ja siten se ei voi mitenkään väittää olevansa totta. Sellainen filosofia ilmiselvästi hylkää itsensä. Sillä kaikenlaiset todennäköisyydet tuskin auttavat ihmisjärkeä.
Niiden luku ei varmaan ole vähäinen, joiden mielestä ihmisajattelu ei koskaan voi päästä pitemmälle kuin todennäköisyyksiin. Mutta toisaalta jokainen pitää kuitenkin varmana, että ihminen voi tietää esim. mikä on oikein, mitä hänen pitää tai ei pidä tehdä. Ainakaan kukaan ei kernaasti myönnä, että hänen ei pitäisi olla toimistaan syyllinen, olla niistä vastuussa. Mutta vastuuta ei voi olla sillä, jolle on vain todennäköistä se, mitä hänen pitää tehdä. Se edellyttää ehdottomasti tietämystä totuudesta. Ja jos on pakotettu tunnustamaan tämä, niin tämän oven kautta päästetään sisään järki, joka kyvyttömänä tietämään totuus on ajettu ulos toisesta ovesta.
Ilmoitetun teoksen lukeminen vahvistaa suuressa määrin aiemman lausuntomme, että Ruotsin filosofointi liikkuu mieluummin enemmän tai vähemmän nerokkaissa väitteissä ja ns. rakennelmissa, kuin tiukan systemaattisissa todisteluissa.
Myös tässä mainittu esitys hra Boströmin filosofisista opeista kuuluu olevan hra Claësonin kirjoittama. Valitettavasti on näinä päivinä saatu suru-uutinen, että Claëson on siirtynyt manan majoille. Hän oli Upsalassa dosenttina, jossa yliopistossa hänen varhainen poismenonsa on herättänyt yleistä kaipausta.
Skapelsedagarne, en naturmålning af H. Klencke. Öfversättning. Örebro 1859. [Luomispäivät, H. Klencken luonnonkuvaus. Ruotsinnos. Örebro 1859.]
Kirja on vapaa esitys oletetusta maapallon muodostumisteoriasta, siltä ajalta, kun maapallo on ollut sula möykky. Se kärsii kuvituksen puutteesta. Mukana on sentään kuvaliite, joka esittää kuviteltua maapallon poikkileikkausta, mutta kuvasivut eläin- ja kasvimaailman fossiileista olisivat suuresti lisänneet kiinnostusta lukiessa ja helpottaneet luetun käsittämistä ja säilyttämistä muistissa.
Historiska reklamationer rörande 1788–89 och 90 samt 1808 och 9 årens fälttåg. Örebro 1859. [Historian muistutuksia koskien vuosia 1788–1789 ja 90 sekä vuosien 1808 ja 1809 sotaretkeä. Örebro 1859.]
Ruotsin sanomalehdissä on monen vuoden aikana luettu hajanaisia artikkeleita muutamista tapauksista kyseisissä Suomen sodissa. Kyse oli Porrassalmen taistelusta ja Anjalanliitosta, sekä vuoden 1808 sodasta, varsinkin Pyhäjoen kahakasta ja kreivi Löfvenhjelmin vangitsemisesta, ja lopuksi antautumisesta Sievissä 1809. Aihe näihin kirjoituksiin oli suurimmaksi osaksi otettu tiedoista teoksessa ”Anteckningar af grefve M. Björnstjerna utgifne efter hans död”. Nämä muistiinpanot ilmestyivät 1852 ja kirjeenvaihto jatkui siitä ajasta vuoteen 1856.
Ratsumestari, kreivi Fredrik Kalling, joka myös muuten on tunnettu lämpimästä myötätunnostaan kaikkeen Suomea koskevaan, on koonnut nämä muistutukset ja antanut nimettömän tehtäväksi painattaa kokoelman sekä pari kyseisiä tapahtumia koskevaa kirjettä kreivi Kallingille ja saman tekijän laatiman kirjoituksen Anjalan-liiton osallistujista, jonka kirjoituksen otamme vapauden painaa seuraavassa. Lisäksi julkaisija on vielä lisännyt kaksi aiemmin painamatonta kirjoitusta ja muutamia valaisevia viitteitä.
Mainitut Björnstjernan ”Muistiinpanot” ovat, kuten myös tästä kirjeenvaihdosta ilmenee, enemmän ritarillisesti laaditut ja vähemmän luotettavat. Näyttääpä luultavalta, että ne ovat osaksi julkaisijan tekoa. Siksi ei ole ihmeellistä, että monet niistä vanhoista herroista, jotka itse ovat olleet mukana tapahtumissa, ovat tunteneet aiheelliseksi panna vastalauseen kreivin kertomuksiin ja arvioihin. Heidän joukossaan on myös monia Suomessa asuvia: majuri af Forselles, eversti v. Konow, kapteeni Brakel ja majuri Schlüter. Myös muut protestantit ovat suurimmaksi osaksi kuuluneet ent. Suomen armeijaan. Kun tapahtumat ensi sijassa koskevat tätä armeijaa, toisin sanoen Suomen historiaa, ja kun siitä kerrottu on peräisin niin hyvin todistajaksi kelpaavalta ja jokaiselle suomalaiselle henkilökohtaisesti rakkaalta historiankirjoittajalta, ymmärtää helposti, että kokoelmalla on melkoista mielenkiintoa tämän maan lukijoille. Siksi kerromme näistä vastalauseista lujasti uskoen että ne saavat täällä monia lukijoita.
Lisäämme tähän kahden erittäin ansiokkaan teoksen nimen, jotka koskevat maanviljelyä. Ne on kirjoittanut tunnettu ruotsalainen agronomi Hjalmar Nathhorst.
Belgiens åkerbruk. Örebro 1859. [Belgian peltoviljely. Örebro 1859.]
Maan sanomalehdissä on jo nähty otteita tästä runsaasti asiaa sisältävästä selvityksestä. Erityisesti vallanpitäjien kannattaa lukea se, jotta he oppisivat tuntemaan, mitä hallituksen taholta voidaan saada aikaan maan maatalouden hyväksi. Samoin jokaisen sivistyneen maanviljelijän, jotta hän saisi käsityksen siitä, mitä järkiperäinen maanviljely tarkoittaa.
Belgiassa on, kuten tunnettua, 2/5 asukasluvusta kaupunkilaisia, 1/3 maanviljelijöitä. On siis itsestään selvää, että maatalouden tuotteista ei voida paljon liietä muihin maihin. Päinvastoin, maahan tuodaan huomattavia määriä viljaa. Mutta silti viedään 6 miljoonalla frangilla lähinnä pellavaa, hedelmiä, vihanneksia ja karjatalouden tuotteita. Yksin munia myydään ulkomaille miljoonalla.
Kartta ja viisi kuvalaattaa havainnollistavat esitystä. Jälkimmäiset koskevat niitynkastelua, lähinnä ylisiivilöitymistä.
Husdjursskötsel. D. I. Allmän boskapsskötsel. Örebro 1859. [Karjanhoito. Osa I. Yleinen karjanhoito. Örebro 1859.]
Teos on luultavasti ensimmäinen laatuaan ruotsin kielellä. Paitsi laajaa tutkimusta eläinjalostuksesta tämä osa sisältää esityksen ”Eläinruokinnan perusteet” ja ”Kasvien osat”. Molemmat esittävät tuloksia tieteellisistä tutkimuksista, jotka koskevat eläinten ja kasvien kemiallista fysiologiaa. Vasta tämän tieteellisen pohjan tukemana tekijä siirtyy oppiin rehuaineista ja antaa ohjeita ruokintaan jne. Esitys näyttää olevan niin yksinkertaista ja käytännöllistä, että jokainen voi siitä tutustua myös suositetun menettelyn tieteellisiin perusteisiin.
Tämän osan nimi näyttää osoittavan, että jatkossa tekijä siirtyy opettamaan erilaisten kotieläinten hoitoa.
J. V. S.
