Johanna Lovisa Snellmanille

Editoitu teksti

Suomi

Neustadt Eberswalde 27.7.1847

 

Rakas, Hyvä Puolisoni! 

 

Kun laskeskelen mielessäni, hämmästyn, että on kulunut vain kaksitoista päivää viime kirjeestäni Libausta. Tämä aika on tuntunut minusta niin kaamean pitkältä. Ja vaikka otankin lukuun, että aika tuntuu kuluneen nopeasti, kun matkustaa kiireellä ja asuu vähän aikaa, monissa eri paikoissa, jää silti ajanjakso, jonka on saanut aikaan kaipaus, Teidän kaipauksenne, minä rakkaani, ainoat, joiden takia vielä haluan elää tässä surkeassa maailmassa. Joka päivä, jokaisena hiljaisena hetkenä, ajattelen Teitä. Tuhat pelkoa puolestanne vaihtelee unelmien kanssa että äkkiä tapaisin Sinut rakastettuni jossakin paikassa. Valveuniini liittyvät nyt todellisetkin unet ja olen herännyt kauhistukseen, ja kuumin kyynelin kiittänyt Herraa, että se sentään oli pelkkää unta.

Miten ja missä te elelette? Odotan löytäväni ylihuomenna Berliinistä kirjeen. Mutta kuinkahan vanha se mahtaa olla. Melkein yhtä vanha kuin minun poissaoloni. Emme matkusta Hampuriin nyt. Mutta järjestän kyllä kirjeet sieltä Berliiniin. Siellä pitäisi olla – jos kultani on ollut kiltti – yksi tai kaksi kirjettä. Kirjoitan tätä Neustadt Ebersvaldessa, pikkukaupungissa joka on 7 peninkulman päässä Berliinistä. Täällä on Metsänhoidon oppilaitos. Juuri siksi minun pitää viipyä täällä tämä päivä ja huominen, jolloin myös Längman, joka nyt on Stettinissä, saapuu tänne. Mutta lähetän tämän vasta Berliinistä, kun olen saanut sinun kirjeesi.

Ikävöitkö sinäkin vähän? Kunpa voisin täältä käsin selailla sydäntäsi! Niin itsekäs on ihminen. Sieluni sisimmässä toivon että Sinä olet onnellinen; ja kuitenkin vaadin, että Sinä tuntisit kaipausta, kuten minä! Niin, minä tunnen yhtä syvästi, kuin ensi hetkenä, miten onneton olisin, jos Sinun lapsensydämesi kääntyisi minusta pois. Näin on, vaikka tälläkin hetkellä olen epävarma, olenko koskaan lukenut oikein sitä sydäntä, joka on niin hiljainen ja sulkeutunut. Sano Sinä itse, oma kiihkeästi rakastettuni, miksi on näin, mikset sinä ole koskaan halunnut suoda minulle varmuutta ja rauhaa ilmaisemalla täydellisesti, mitä Sinun rinnassasi liikkuu? Onko aina oleva niin. Enkö ole koskaan tunteva, että tyvenen pinnan alla elää ajatuksia ja tunteita? – Voi, minä puhun ja elän, kuin minulla olisi vielä kokonainen elämä tallella. On kovin vaikea muistaa, että parikymmentä vuotta elämästä haihtuu kuin uni, ja ettei minulla ole enää enempää kuin tämä uni, ehkä vain vähemmän, odotettavaa elämän monia suruja ja harvoja iloja. Rauhaa, rauhaa, muutaman päivän rauhaa ennen eron hetkeä, sitä minä rukoilen – mutta se hyvä ei tule ulkopuolelta, ja sisimpäni on kovin levoton. Auta minua, Sinä hyvä Enkelini; ole minun hyvä Enkelini ja ota vastaan kiitollinen siunaukseni, kun kuolen; se on tekevä loppuelämäsi helpommaksi.

–––––

Älä nyt itke kuten minä, kilttiseni. Vaan ota kartta esiin ja anna Callen seurata sormesi kulkua. Vaikka Calle taitaa olla, kun tämä saapuu, Kuopiossa, ja Sinä olet yhä Iisalmessa. Näytä sitten pikkuisellemme. Kun Teidän sormenne koskettavat sitä kohtaa maailmassa, missä minä olen, olen tunteva sen sydämessäni, ja Te olette minun luonani.

Libausta me matkustimme Memeliin 10 Ruotsin peninkulmaa. Seitsemäntenä ylitimme Venäjän (ja Kuurinmaan provinssin) rajan Polangenissa, pienessä kauppalassa. Sitten olimme Preussin valtakunnassa, sen siinä osassa, jota kutsutaan varsinaiseksi Preussiksi, ja lähinnä Itä-Preussia. Memelissä on kuulemma 30 tuhatta asukasta ja se on merkittävä kauppakaupunki. Längman sai täällä ilon elää pelkkien parrujen ja lautojen parissa. Minä kuljin sieltä höyrylaivalla pitkin sitä lahtea, jota kutsutaan nimellä ”Kurisch Haff”, jota erottaa Itämerestä kapea hiekkaharju. Höyrylaivalla oli muuan pietarilainen valtioneuvos, jolla oli kovin suloinen rouva ja 6-vuotias tytär, minusta ja pikkuisesta tuli hyvät ystävät. Saksassa on tapana, että laivapöydässä, joskus jopa majataloissa, joku daameista ammentaa keittoa. Kun rouva annosteli, minä ajattelin, miten Sinä olisit selviytynyt siinä ihmisjoukossa ja kielten sekamelskassa, niin kuin sanotaan, ja aika lauhkeassa mutta tuntuvassa merenkäynnissä. Samainen rouva nauraa kikatti, kun meitä vietiin kukkuraisessa veneessä maihin, ja aalto huuhtaisi hänen somaa puuhkaansa. Hänen tyttärensä vahti vain omaa nukkeaan, kun taas erään madamen poika huudahti ennen jokaista aaltoa. Sellainen vaikuttaa varhaiskypsältä muiden huomioon ottamiselta. Nousimme maihin Schachaussa, pienessä kylässä, jota ei ole Sinun kartassasi, noin 9 peninkulman matkan jälkeen, ja matkustimme sieltä 3 peninkulmaa Königsbergiin – saapuminen samana päivänä 19:nä. Längman kulki Tilsitin kautta ja saapui 21:s. Königsbergissä on yliopisto, ja vaikka loma-aika oli juuri alkanut, tapasin sentään pari oppinutta. Sain myös tietää sellaista, josta voi olla hyötyä meidän maallemme. 22:na matkasimme taas maitse Pillauhun, Königsbergin satamaan, katsastaaksemme matkan varrella suuren kruununmetsän Bludaussa. Oberförster (Ylimetsänvartija) ja hänen perheensä olivat kohteliasta, sydämellistä väkeä; ja hänen rouvansa ja rouva Haeggström ovat kuin kaksi marjaa. Seuraavana päivänä matkustimme höyrylaivalla yli avomeren Danzigiin, Länsi-Preussiin, maitse Pillauhin 4 2/3, meritse sieltä 10 peninkulmaa. Sekä Königsberg että Danzig ovat tärkeitä kaupunkeja, edellisessä yli 70, jälkimmäisessä yli 60 tuhatta asukasta. Varsinkin Danzigissa on vilkas kaupankäynti ja yhtä vahva linnake. Kaikki nämä kaupungit sijaitsevat, kuten näet, jokien suulla, ja Riikaan, Memeliin ja Danzigiin, joilla on suuret joet Düna, Niemen ja Weichsel, voidaan tuoda tavaraa kaukaa sisämaasta ja ne voivat kuljetuttaa tuontitavaroita yhtä kauas. Sijainniltaan noin suotuisia kaupunkeja ovat meillä Oulu ja Pori, ja myös Viipuri, josta on vain neljä peninkulmaa Lappeenrantaan ja siten kaikkiin Savon ja Karjalan järviin.

Danzigista matkustimme 25:s maitse Stettiniin (lähes 40 tuhatta asukasta, Oder-joen suulla, Pommerin provinssissa, kuuluu Preussin valtakuntaan), 30 peninkulmaa 30 tunnissa, ensimmäistä kertaa oikeilla postivaunuilla, vetämässä vuoroin 3 vuoroin 4 hevosta. Vaununpehmusteet ja selkänojat ovat kuin vierashuoneen sohvat meillä, mutta tottumaton ruhjoutuu kuitenkin 30 tunnin istumisessa ja tärisemisessä, vailla muuta lepoa kuin ½ tuntia päivälliseen, 29 minuuttia illalliseen ja aamukahviin. Jotta ehtisin kerätä tietoja täältä, lähdin tänne rautateitse eilisaamuna klo 7 ¼, ajoin 3 peninkulmaa tunnissa ja saavuin klo 10, ts. lähes 8 peninkulmaa 2 ¾ tunnissa. Vauhti on melkoinen. Tällaisella radalla vetämässä on höyryvaunu, jossa paitsi tavallisia pyöriä on kaksi suurta pyörää, joita höyryvoima pyörittää, ja joka vaunu voi vetää perässään 10 kpl suuria vaunuja, kussakin tilat 30 henkilölle, so. yhteensä 300 henkilöä, sekä heidän matkatavaransa. Se käy näin keveästi, koska rata on tehty rautakiskoista, ja vaunujen pyörät samoin raudasta. Täältä voi nyt 12 peninkulman matkan jälkeen päästä rautateitse Rheinin virralle, ylittää sen höyrylaivalla, Kölnin kaupungista rautateitse halki koko Belgian, ja Ranskan läpi Pariisiin, sieltä taas rautateitse merelle, sen yli Englantiin höyrylaivalla, melkein kaikkialle Englantiin rautateitse ja takaisin Hampuriin höyrylaivalla. Koko tähän matkaan tarvitaan siis hevosia ainoastaan mainitut 12 peninkulmaa. Jos vielä olisi sieltä rautatie Kuopioon, voisin kahdessa ja ½ vuorokaudessa matkustaa nuo 180–200 peninkulmaa Teidän luoksenne.

Laskepa nyt, kuinka paljon olen jo matkustanut. Helsinkiin 45 peninkulmaa; Tallinnaan 9; Riikaan 36; Mitauhun 4; Libauhun 12 – Unohdin ehkä viimeksi nämä välimatkat.

Sinä kun olet nähnyt vain Savon ja Karjalan et voi kuvitella, miltä nämä maat näyttävät. Jo Kuurinmaalla alkoivat valtavat viljellyt tasangot. Ne kasvavat varsinkin kaunista vehnää. Mutta Itämeren itärannikolla vallitsee verrattain ankara ilmasto. Sitä vastoin idässä, Danzigista lähtien, näkyi kokoviljelyä. Vehnää, ruista, ohraa, kauraa, tattaria, hernettä, perunaa, virnaa, valkojuurikasta, apilaa, pellavaa kasvaa vuoronperään ja aukottomasti peninkulmien pituisilla, vain hiukan aaltoilevilla pelloilla. Siellä täällä näkyy metsiköitä tammea, pyökkiä, saarnia jne. Kaikkia teitä seuraavat lehtikujat. Puutarhoissa on runsaasti hedelmäpuita, ne pursuavat vihanneksia ja hohtavia kukkia. Talot täällä ovat paremmin rakennettuja, ristikoista joiden väleihin on ladottu tiiliä, ne ovat rapattuja ja kalkittuja ja tiilikattoisia. Varsinkin pikkukaupunkien tienoilla näkee ihania puutarhoja ja istutuksia. Minä sanon täällä pikkukaupungeiksi sellaisia joita meillä sanotaan suuriksi. Niitä oli Danzigin ja Stettinin välillä: Lauenburg, Stolpe, Köslin (10 tuhatta asukasta), Körlin, Altdamm ym. Kaikki isommat kaupungit joiden läpi ajoimme ovat vanhoja, kadut ovat kapeita ja talojen (3, 4,viisi kerrosta korkeiden) päädyt kadulle päin, mutta puutarhat tilavammissa paikoissa ja istutukset kaikilla aukioilla sievistävät niitä.

Stettinin seutu Berliiniin asti on kuivaa ja hiekkaista, joten siellä näkee enemmän havumetsää kuin lehtimetsää. Mutta viljely on yhtä suurta. Ja joka talonpojan puutarhassa ja ikkunoilla on kukkia. Rautatieasemilla, joilla juna pysähtyy muutaman minuutin, jättää ja ottaa matkustajia, on myös kukkatarhansa, kukat kiertävät talojen pylväitä ja niitä on vieri vieressä ruukuissa pylväiden välillä. Kaikkialla näkee, miten ihmisten uurastus yrittää kaunistaa tätä rumaa seutua, joka suuren viljelyksen avulla on tosiaan muuttunut miellyttäväksi katsella.

Vanhoille herroille voit kertoa, että rukiinkorjuu etelärannikolla, Länsi-Preussissa ja Pommerissa alkoi vasta 26. heinäkuuta. Täällä Brandenburgissa (se Preussin valtakunnan provinssi, jossa Berliini sijaitsee) on aloitettu aikaisemmin, niin että sekä vehnä että herne on jo korjattu. Kaikkialla on mitä runsain satovuosi, ja hilpeä kansa on laulun ja soiton säestämissä kulkueissa lähettänyt ensimmäisen ruiskuorman kaupunkeihin ja kyliin. Kuurinmaalla ja Liivinmaalla oli satanut kovasti. Täällä Itämerestä etelään on ollut kuivaa, ja kevätkylvö, ts. ohra ja kaura, herne, jne. vahingoittui joillakin paikoin kuivuudesta. Mutta vahingot ovat vähäiset. Hedelmiä on saatavilla vähemmän, etelämmässä runsaasti, ja Viinimaissa, ts. Rheinin varrella, Etelä-Saksassa ja Ranskassa viiniköynnökset notkuvat rypäleiden painosta.

Lue tämä nyt tarkasti ja tutki karttaa ahkerasti, niin et tee erehdyksiä, kun rikkiviisaasti kerrot kaikesta vanhoille Herroille.

–––––

Kirjoitan tätä 28:nnen iltana, väsyneenä matkasta ja vaelluksesta metsien halki täkäläisen Metsäinstituutin esimiehen, Oberforstrathin, so. ”Ylimetsäneuvos” Pfeilin kanssa. Näetkös miten hauskoja titteleitä maailmassa jaellaan. Onpa myös Geheimylimetsäneuvos ja Geheimylimetsäneuvoksetar, ts. ”Salaylimetsäneuvoksetar”. Ja ihmisparat jopa ilahtuvat sellaisesta! Eivät meidän tittelimme ole yhtään vähemmän hulluja. Kamreeritar kentällä, Neuvoksetar kamarissa, Maa- ja Valtio-sihteeritär, Rehtorinnaa unohtamatta, ovat kai yhtä naurettavia. Miten ne muka vaikuttavat ihmisen kehittymiseen ja onneen. Ja kuitenkin niistä kiistelevät tuhannet, muuten aivan järkevät ihmiset.

Metsäneuvokseltamme opimme kyllä paljon, joka vastaisuudessa voi tuottaa hedelmää. Katsopas pikkuiseni. Köyhyys aiheuttaa paljon pahaa. Tyytymätöntä mieltä, huonoa lastenhoitoa ja kasvatusta, viimein petosta ja varkautta ja muita raskaita rikoksia. Kyllähän yletön rikkauskin usein johtaa paheelliseen elämään, vaikkei ehkä rikoksiin. Mutta maan yleisen hyvinvoinnin edistäminen on aina hyvin tärkeää. Sillä hyvinvointi antaa ihmisille aikaa ja mahdollisuuksia johonkin hengenviljelyyn ja poistaa myös monia houkutuksia pahaan. Vasta kun sitä on ylenpalttisesti, siitä versoo uusia houkutuksia. Siksi on Längmanilta hyvä ja oikea teko, että hän pyrkii todellisin uhrauksin saamaan meidän maassamme käyntiin kunnollisen metsänhoidon ja siten tekemään runsaista metsistä hyvinvoinnin lähteen. Niinpä katson itsekin tekeväni oikein ja hyödyllisesti, kun nyt autan häntä siinä. Ja tämähän on matkan päätarkoitus. Se asiantuntemus, jonka olemme tähän mennessä hankkineet, enteilee hyvää. Siitä, että olemme viipyneet näin pitkään tähän asti muutoin ikävässä matkan osassa, voit ymmärtää, että olemme tehneet parhaamme hyödyllisen ja hyvän päämäärän hyväksi. Aiomme vielä käydä eräässä Saksin Metsäinstituutissa ja Thüringenin metsissä. Se vie aikaa. Ja loppuosa matkasta jää lyhyeksi. Mutta sille ei voi mitään.

Hyvää yötä nyt omat rakkaani! Odottelen huomista päivää, Berliiniä ja Sinun ensimmäistä kirjettäsi. Saan sitten huomenillalla nukahtaa kirje sydämelläni. Taivaan Jumala lepoanne suojatkoon.

–––––

Berliini 2. Elokuuta.

Toiveeni olivat turhia. Ei kirjettä. Olen odottanut sitä Hampurista kaksi päivää. Eilisiltana sain vastaukseksi, ettei rautatien konduktööri uskalla kuljettaa kirjeitä mukanaan. Nyt Längman kirjoittaa Hampuriin, jotta kirjeet lähetettäisiin Dresdeniin, meitä vastaan.

Tahdon vakaasti uskoa, että Sinä rakkaani olet kirjoittanut. Minun on mahdotonta ajatella pahinta, että Sinä et olisi vielä tuntenut tarvetta kertoa minulle rivilläkään, että olet elossa ja ikävöit edes hiukkasen, pelkkä ajatus on mahdoton. Kuvittele nyt lapsukaiseni, miten paljon yksi ainoa puuttuva kirje Riiassa tuotti minulle huolta ja surua, ja miten helppoa Sinulle olisi ollut lahjoittaa minulle suuri ilo yhdellä ainoalla rakastavalla sanalla ja tervehdyksellä kotoani, syvästi syvästi kaivatusta kodistani, sanalla jonka peittää suudelmin, jonka ääressä itkeä ikävästä ja sentään ilosta kun on joku, joka rakastaa minua ja toivoo minun läheisyyttäni. Sen kirjeen olisi kai pitänyt lähteä vain muutama päivä minun lähtöni jälkeen, mutta se olisi silti tuottanut minulle lohdun, että Teillä on yhäkin kaikki hyvin. Nythän minä en ole viiteen viikkoon saanut edes pikku tervehdystä teiltä, ja huoleni on kasvanut päivä päivältä. Hyvä Jumala varjelkoon teitä sairaudelta ja onnettomuudelta.

En halunnut venyttää tätä kirjettä, jotta en viivyttäisi sen lähtöä. Heti kun saan rivinkin oman rakkaani kädestä, kirjoitan taas. Toivottavasti viikon kuluttua Dresdenistä lähdön jälkeen.

Et varmaan usko, rakas Puolisoni, miten syvästi, miten kiihkeästi minä kaipaan Sinua, kaipaan pikku lapsi-raukkaamme ja omaa pikku kotiamme. Calleakin ajattelen hellän huolestuneesti. Te olette ensimmäinen ajatukseni, kun herään, ja viimeinen ennen kuin nukahdan. Jos saisin yhden silmänräpäyksenkin ajan nähdä Teidät, kuiskata yhdenkin rakkauden sanan Sinun korvaasi, tuntea edes kerran Sinun lämmin suudelmasi huulillani, ei vaan painaa Sinut yhden kerran lempeästi povelleni – se olisi ainoa onni, mitä toivoisin, se toisi minulle taas rauhan. Niin, jollei minua hävettäisi, matkani loppuisi tähän, ja olisin kuuden tai seitsemän päivän päästä taas luonanne, Sinun rakkaani, hyvän kärsivällisen, lempeän enkelini luona. Jumala sinua varjelkoon! Sieluni on Sinun luonasi, teidän luonanne. Käsi vavisten, sumentuvin silmin lähetän teille siunaukseni, jota Jumala vahvistakoon sydämeni ahdistuksen tähden. Hyvästi, hyvästi!

Uskollinen Miehesi

Snellman

 

– Tervehdi Pappaa ja tyttöpieniä, Melanderia, Roëringejä ja kaikkia tuttuja. Tri Frosterusta ja Rouvaa samoin kuin Schmidtiä ja perhettä – jos olet Halolassa. Voi, enhän minä tiedä, missä sinä elät ja olet!

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: