Nimimerkki E–s on lähettänyt Allmänna Tidningen -lehdelle kirjoituksen Pohjois-Karjalan tilanteesta.

Mitä hra E–s katsoo sellaisten esitysten voivan hyödyttää, sitä ei voi tietää. Sen, mikä kirjoituksessa on perusteltua, saattaisi E–s voida olettaa välttämättä olevan läänin kuvernöörin tiedossa, ja samoin hän voisi pitää vähemmän harkittuna julkistaa tietoja, joiden oikeellisuudesta hänellä ei ole varmaa tietoa.

Jälkimmäisiin kuuluu tieto, että rahvaan täytyy maksaa rahalla kruunulta saamansa viljalainat.

Juuri niissä Kuopion läänin seurakunnissa, joita kirjoittaja näyttää tarkoittavan, on kruununlainojen takaisinmaksu jaettu 5–7 vuodelle. Siitä vuonna 1865 erääntyvä osa on lainanottajien sallittu maksaa rukiina tai ohrana, vaikka laina onkin annettu rahana takaisinmaksua vastaan. Tällöin ruistynnyri otetaan vastaan 22 markan 50 pennin hintaan, ohratynnyri 18 markalla – siis paljon suurempaan raha-arvoon kuin mitä tavarasta olisi saanut kaupassa. Sitä paitsi on muuttunutta rahan arvoa silmällä pitäen alennettu rahamääräistä velkaa 34 markasta ruistynnyriltä 25 markkaan. Toisin sanoen, tynnyrin rukiita, joka oli maksanut kruunulle 34 markkaa ja lisäksi makasiinikapan ja mittarinrahat, maksaa rahvas nyt 28 markalla, ja maksuna vastaanotetaan tynnyri rukiita hintaan 23 mk 50 p. Olisi syytä moittia tällaista valtion taloudenpitoa, mutta myös tunnustaa, että rahvaan tilanne on otettu huomioon.

Valitettavasti rasittavat rahvasta Kuopion läänissä yhä vuosina 1856 ja 57 saadut viljalainat. Nämä kymmenvuotiset lainat on vaihdettava uusiin velkakirjoihin, ja on jopa myönnytty siihen, että muuntaminen on saanut tapahtua ilman takuita, jos lainanottaja ei ole voinut niitä hankkia. Kuka nyt voi auttaa asiaa, jos he, kuten hra E–s sanoo, ovat olleet niin ”välinpitämättömiä” että he eivät edes ole jättäneet uutta velkakirjaa. Voidaanhan olettaa, että arvoisa kirjoittaja ja muut paikkakunnan sivistyneemmät ihmiset hänen kanssaan eivät ole lyöneet laimin valistaa rahvasta tämän välttämättömyydestä? Tiedon puutetta tästä lainanottajan velvollisuudesta ei voitane edellyttää, kun asiasta on kirkossa luettu kuulutus.

Myöhemmin saadut lainat on enimmäkseen annettu seurakuntien solidaarista vastuullisuutta vastaan. Niiden takaisinmaksu riippuu hätäapukomiteoista, jotka saatujen tietojen mukaan eivät ole halunneet seurakuntien vakuuksien takia yleisemmin lykkäystä tuon velan tänä vuonna maksettavaksi lankeavalle vähäiselle osalle. Toivottavaahan olisi myös, että varsinkin ruislainoja maksettaisiin takaisin, koska makasiinit ovat tyhjillään siemenrukiista, ja voidaan odottaa, että runsaasta sadosta huolimatta monelta tulee puuttumaan kylvösiementä. Kokemus on opettanut, että taloudenpito on täällä sellaista, vaikka mitään lainoja ei olisi maksettavana.

Mitä kruununrästeihin tulee, on E–s oikeassa siinä, että niitä on peritty, tai hän olisi ehkä voinut lisätä, että vaikka takavarikointeja on tehty ja täytyy tehdä, niin tavallisesti tulee väliin kuitenkin maksu, niin että takavarikoidun omaisuuden myynti voidaan välttää. Kysymys on vuoden 1865 kruununveroista. Niiden maksussa on nyt annettu lykkäystä vuoden 1866 loppuun asti, ja rästivelkaiset ovat saaneet suorittaa viljana rahamäärän, jonka he olisivat olleet oikeutettuja maksamaan viljana, jos verot olisi maksettu ajallaan. Jos nyt kirjoittaja katsoo niiden, joilla on rästejä, tulevan autetuksi sillä tavoin, että he sadon jälkeen maksavat kolmen vuoden verot, niin hänellä täytyy olla varmuus siitä, että tästä sadosta tulee ainakin yhtä runsas kuin viimevuotisesta, ja että maksettavana ei ole nyt yhtä suuri määrä muita velkoja kuin silloin. Asia on kyllä niin, että kruunun tulot Kuopion läänissä ovat olleet riittämättömät läänin kulujen kattamiseen, ja että verokamaria on tuettu merkittävillä remisseillä. Myös E–s pystynee kuvittelemaan, millainen valtion tila olisi, jos useista lääneistä ei tulisi mitään panosta koko maalle yhteisten maksujen maksamiseen, vaan päinvastoin, mitä muualta on tähän tarkoitukseen tullut, se täytyy antaa tukena kyseisten läänien väestölle. Mutta vaikka tätä ei otettaisi huomioon, lienee rauhallisesti harkiten mahdollista vakuuttua siitä, että jos myös useitten vuosien kruununverot lisättäisiin tämän rahvaan velkataakkaan, auttaisi se ainoastaan heidän joutumistaan perikatoon.

On surullista havaita, että edes henkilöt, joiden tiedossa pitäisi olla, mitä valtion puolelta on tehty hädän lievittämiseksi maan kärsivissä osissa, eivät saa tyydytystä mistään muusta kuin jatkuvasta valituksesta, jolloin he tekevät oman rajoittuneen kokemuksensa luulotelluksi tiedoksi maan tilanteesta. Hra E–s kuuluu toki tässä suhteessa vaatimattomimpiin; sillä hän väittää tuntevansa tämän tilanteen ainoastaan 63. leveyspiirin pohjoispuolella. Jos E–s on sitä mieltä, että läänin kuvernööriltä puuttuu se tieto, jonka hän haluaa välittää yleisölle, niin olisihan hänellä ollut keinoja osaltaan lisätä asiantuntemuksellaan kuvernöörin tietoja ja silloin samalla saada tilaisuus täydentää omiaan – vaikka sekin olisi pääasiassa voinut käydä päinsä lukemalla Finlands Allmänna Tidning -lehdestä virallisia tiedonantoja, jotka tavallisesti julkaistaan myös kaikissa muissa lehdissä.

Ei ole mahdollista oikaista kaikkia virheellisiä tietoja, joita nyt kyseessä olevan kaltaisissa vuodatuksissa tulee esiin. On voitava luottaa siihen, että vähitellen tosiasiat kumoavat väärät väitteet ja liioitellut kuvaukset, miten monilukuiset ne sitten ovat olleetkin, niin kuin useimmissa tapauksissa on jo käynytkin. Maassa täytyy toki olla ymmärtäväisten ihmisten ydinjoukko, joka käsittää, että puolet väestöstä hätää kärsivissä lääneissä olisi jo ajat sitten kuollut nälkään, jos hätä olisi ollut sellainen jollaisena lehtien kirjeenvaihtajat ovat sitä kuvanneet, että kuvitellut kymmenet tuhannet kerjäläiset eivät olisi voineet hävitä jäljettömiin kuin nuo miljoonat venäläiset vaihtorahat, että voin vienti ei olisi voinut kasvaa kaiken karjan tultua hätäteurastetuksi jne., ja että kahvin, sokerin ja tupakan tuonti (ks. Bidrag till Finlands officiala statistik I, vihko 2) ei olisi voinut jatkua vähentymättömänä, jos näitten tavaroitten kulutukselle ei olisi ollut sijaa – varsin masentava puoli tilanteesta ja oloista, kun sen rinnalle asetetaan avun kerjääminen läheltä ja kaukaa.