Dokumentit

Clas Herman Molanderilta

5.9.1867
Hämeenlinnassa 5.9.1867 Täydennän tämänpäiväistä virallista kirjelmääni kahden viime yön hallojen tuhoista seuraavilla myöhemmin saapuneilla tiedoilla: Kangasalta 4. syyskuuta. Satakunnan kihlakunnassa on viime yönä koettu halla, joka on osaksi palelluttanut perunanvarret, mutta ei todennäköisesti...

Clas Herman Molanderilta

6.9.1867
Hämeenlinnassa 6.9.1867 Tänään saapuneet tiedot syyskuun 4. ja 5. päivän vastaisten hallaöiden seurauksista ovat omiaan rauhoittamaan mieltä. Hattulassa perunanvarret olivat toki hieman mustuneet ja herneetkin kärsineet jonkin verran, mutta ohra ja kaura eivät näytä kärsineen erityisempiä vaurioita...

Johan August von Esseniltä

7.9.1867
Kajaanissa 7.9.1867   Kunnioitettu Veli!    Puolittain epätoivoisena istuudun vahvistamaan murheellisen uutisen, jonka virasto on luullakseni jo ilmoittanut Sinulle sähkeitse, nimittäin että tämän kuun 3. ja 4. päivän välinen yö tuhosi armottomalla kädellä kaiken kevätviljan Kuopion läänistä,...

Alexander Armfeltille

7.9.1867
7.9.1867 klo 9 ip.   Jalosukuinen Herra Kreivi.    Hämeenlinnan kuvernöörin myöhemmin lähettämistä tiedoista käy ilmi, että hallavahingot ovat läänissä ulottuneet vain poikkeustapauksissa muuhun kuin perunaan ja herneeseen. Yksityishenkilöiden kertomukset tästä läänistä ovat samansisältöisiä. Olen...

Johan Wilhelm G:son Snellmanille, sähke 9.9.1867

9.9.1867
Kauppaneuvos Snellman Oulu   Sydämellinen kiitos kutsusta. Tarpeetonta sanoa, että tilanteen takia matka on toistaiseksi mahdoton. Snellman

Adolf Fredrik Waseniukselle

11.9.1867
11.9.1867   Parahin Veljeni.    Ole ystävällinen ja käy luonani tänä iltana kuuden ja seitsemän välillä, ellei Sinulla ole estettä. Jos voisit tuoda mukanasi viimeiset tiedot rukiin hinnasta Pietarissa, Riiassa, Stettinissä ja Tukholmassa sekä jauhojen hinnasta Pietarissa, se ilahduttaisi minua...

Johan August von Esseniltä

13.9.1867
Pielavedellä 13.9.1867   Kunnioitettu Veli!    Pyydän, että saan jälleen kiusata Sinua muutamilla valitusvirsillä Pielavedeltä, missä parhaillaan olen vanhan ystävämme Ståhlbergin luona. Tilannetta on kaihtelematta katsottava avoimin silmin, ja tämä näky on kyllä hirmuinen. Tähän mennessä olen...

Georg von Alfthanilta

14.9.1867
Oulussa 14.9.1867   Jalosukuinen Herra Senaattori.    Tämän kuun 11. päivän sähkeeseeni ja 12. päivän anomukseeni minulla ei nykyisen tilanteemme osalta ole muuta lisättävää kuin se, että uusi, äärimmäisen ankara halla lienee toissapäivän vastaisena yönä tuhonnut sen, mitä ei jo ollut suureksi...

Otto Alfthanilta

16.9.1867
Pariisissa 16.9.1867   Keisarillisen Suomen Senaatin Valtiovaraintoimituskunnan Päällikkö Herra Senaattori ja Ritari J. V. Snellman Helsinki   Herra Senaattori!    Olen syvästi kiitollisena ottanut vastaan Herra Senaattorin suuresti kunnioitetun kirjeen ja yritän mahdollisimman tarkoin noudattaa...

Julius Harffilta

17.9.1867
H:gissä 17.9.1867   S[alvo] H[onoris] T[itulo]  [Arvonimellenne kunnioitusta osoittaen]   Tämänpäiväisen kunnianarvoisan kirjeenne johdosta lähetän ohessa 6 vekseliä, kukin summaltaan 2 000 ruplaa, eli yhteensä: 12 000,- eräytyväksi 3 kuukauden kuluttua, asetettuina Suomen keisarillisen...

Aikaväli

Dokumenttityypit