Nöyrin esitys.
Noudattaen Korkeimmin kunnioitetun Herra Piispan, Tohtorin ja Ritarikunnan jäsenen sekä Korkeasti kunnioitetun Tuomiokapitulin kunnianarvoisaa käskyä saan nöyrimmin lähettää oheen liitetyn lausunnon, joka koskee herra lehtori J. E. Öhmanin julkaiseman Latinan kieliopin ottamista maan oppilaitosten oppikirjaksi, anoen yhtä nöyrästi sangen suopeamielistä anteeksiantoa tämän lausunnon puutteellisuudesta, sillä tasoltaan parempaan tulokseen päätyminen olisi edellyttänyt sellaista pedagogista koulutusta, jota meidän maassamme ei voida hankkia, ja suoranaista kokemusta siitä, miten kirja soveltuu opetuksessa käytettäväksi, mitä kokemusta ei voimassa olevan oppikirjojen hyväksymismenettelyn vallitessa voida saada ennen kuin päätös itse hyväksymisestä on asianmukaisesti tehty. Kuopiossa 24. huhtikuuta 1846.
Joh. Vilh. Snellman
Nöyrä lausunto lehtori, maist. J. E. Öhmanin julkaiseman Latinan kieliopin soveltuvuudesta oppilaitosten oppikirjaksi – laatinut Joh. Vilh. Snellman.
Opetuskäyttöön tarkoitetun oppikirjan edellytetään täyttävän seuraavat vaatimukset: sisällön riittävä täydellisyys, sen esitystavan johdonmukaisuus ja ilmaisun selkeys. Alkeisopetuksen osalta tähän on kuitenkin vielä lisättävä yhtäläisyyksien ja erilaisuuksien osoittaminen helposti ymmärrettävällä tavalla.
Hra Öhmanin Latinan kielioppi täyttää näistä vaatimuksista mielestäni tyydyttävästi vain ensimmäisen, koska opettaja voi esittää sen runsaasta sisällöstä oppilaalle asiat, joita kullakin opetuksen asteella voidaan pitää hänen kannaltaan tarpeellisina. Mutta vaikka ei ole aihetta kiistää sitä, että tämän sisällön esitystavan ansiona on muodollinen järjestelmällisyys, esitys on kuitenkin niissä kohdissa, joissa on jollakin perusteella voitu poiketa vakiintuneesta asioiden esittämisen järjestyksestä, vaikeuttanut asian ymmärtämistä sen helpottamisen sijasta. Syynä tähän näyttää olleen kirjoittajan muuten kiitettävä pyrkimys pitää kiinni loogisesta järjestyksestä ottamatta huomioon vasta-alkajan kokemaa helposti ymmärrettävän esityksen tarvetta. Luonteeltaan tällaisia kohtia ovat etymologian alalla esitys verbiopista sekä lauseopissa esitys sen yleisestä perustasta, josta riippuvaksi sen sääntöjen esitysjärjestyskin on jäänyt. Niinpä esim. lauseoppi kärsii laveudesta, joka mitään hyötyä tuottamatta haittaa sen ymmärtämistä ja sisältää myös määritelmiä, joita ei voida mitenkään soveltaa; säännöissä taas esim. oppi ’alistetuista lauseista’ on saanut sijansa vasta kirjoittajan ’relaatioksi’ sanoman asian jälkeen, ja tästä seuraa väistämättömästi, että opetuksessa on joko muutettava asioiden esittämisjärjestystä – mikä on mahdotonta suuria hankaluuksia aiheuttamatta – tai koko lauseoppi on opittava ilman minkäänlaista soveltamista jäsentely- ja kirjoitusharjoituksissa. Kirjoittajan noudattaman järjestyksen mukaisesta oppikirjasta tulisi oppilaan kannalta ikävintä mahdollista luettavaa, koska se koostuisi suurimmaksi osaksi virkkeistä, joihin ei sisälly ainoatakaan alistettua lausetta. Jokainen koulumies huomaa lisäksi helposti, että oppi lauseiden keskinäisestä riippuvuudesta on paljon tärkeämpi ja edellyttää ymmärretyksi tullakseen oppilaalta enemmän sovellusharjoituksia kuin oppi määrätyn muodon käytöstä, jonka tärkeimmät määritelmät voidaan oppia jo muoto-oppia sovellettaessa. – Mitä lopuksi ilmausten selkeyteen tulee, hra Öhmanin kielioppi jättää mielestäni tässäkin suhteessa monia toivomuksia täyttämättä, mutta totean sen kuitenkin olevan täysin verrattavissa mihin tahansa muuhun viime aikoina julkaistuun teokseen; näissä nimittäin havaitsee yleensä enemmänkin pyrkimystä oppineen arvostelun välttämiseen kuin asioiden ilmaisemiseen yksinkertaisesti ja dogmaattisesti nuorison mielenlaatuun sopivalla tavalla.
Jos hra Öhmanin kielioppia tarkastellaan nimenomaan alkeiden opettamiseen liittyvien tarpeiden kannalta, sen hyväksyminen koulukirjaksi näyttää erityisen arveluttavalta. Jo useat rinnakkain etenevät kurssit pakottavat vasta-alkajan etsimään eri sivuilta jokaista hänen kurssiinsa kuuluvaa erityistä lausetta. Kirjassa noudatetun järjestyksen mukaan missään kurssissa ei painoteta sen tärkeintä sisältöä, vaan tämä on upotettu vähemmän tärkeän aineksen sekaan. Lopuksi jokaista lausetta käsitellään erillisenä kokonaisuutena, niin ettei samankaltaisia tapauksia ole yhdistetty saman yhteisen määritelmän tai säännön alaisuuteen eikä erilaisuuksia ole rinnastuksilla osoitettu oppilaalle selkeämmin; laveus ja toistot ovat väistämättömiä seurauksia tästä sekä jo mainitusta pyrkimyksestä muodolliseen järjestelmällisyyteen. Näiden puutteiden takia hra Öhmanin kielioppi on mielestäni jokseenkin soveltumaton ulkolukuun ja alkeisopetukseen yleensäkin. Oppilaan mielikuvituksen tueksi kirjassa ei ole yleiskatsauksellisuutta, ei mitään erillisten lauseiden välistä yhteyttä. Tämä kuitenkin haittaa myös asioiden pitämistä muistissa. Ja se, mikä vaikeuttaa asioiden muistamista, vaikeuttaa myös niiden ymmärtämistä. Lasten opettamisessa tämä kaikki korostuu erityisesti. Alkeisopetuksen oppikirjassa on ahdettava sisältö pieneen tilaan, josta saa helposti yleiskäsityksen, samankaltaiset lauseet on yhdistettävä toisiinsa, lauseen yhteyteen on liitettävä sitä valaiseva vastakohta. Kukaan ei halunne etsiä näitä ansioita hra Öhmanin kieliopista, jossa tavoitteena näyttää päinvastoin olevan jokaisen lauseen erillisyys. Jopa ilmaisun lyhyyskin on tällaisessa yhteydessä vähäinen ansio. Oppilas oppii tosin helposti rivin mittaisen kappaleen kerrallaan, mutta unohtaa sen vielä helpommin, ja se tietämys, jonka hän voi omaksua näistä monista erillisistä lauseista, on silloin myös irrallisia ajatelmia. Ehkä sanotaan: opettajan selitykset liittävät lauseet yhteen. Oppilaan oma toiminta on kuitenkin merkityksellisempää kuin opettajan selitykset.
Kun opetuksessa ehditään pitemmälle, oppikirjan muodon merkitys vähenee yhä enemmän, ja tällä tasolla hra Öhmanin kielioppia voitaneen pitää soveliaana sekä sisällön runsauden että sen käytön yleisen turvallisuuden kannalta. Jätän näin sanoessani syrjään ne virheet, joista on huomautettu eräässä tunnetussa, suuresta asiantuntemuksesta todistavassa kirjan arvostelussa. Ne saattavat tosin viedä harhaan etenkin sillä opetuksen tasolla, jolla kieliopin ei enää pidä olla ulkoläksyjen osaamista vaan varasto, josta oppilas voi omatoimisesti hankkia tarvitsemaansa valaistusta. Lukio-opetuksessa tämä omatoiminen opiskelu on kuitenkin vielä suuressa määrin opettajan ohjauksen varassa, ja tämä voi helposti korjata oppikirjassa olevat virheet; sellainen kritiikki on jopa sangen hyödyllistä kannustaessaan oppilasta omaan toimintaan.
Näillä perusteilla rohkenen ilmaista myös sen mielipiteen, että varsinaisesti koulukäyttöön tarkoitetuissa kieliopeissa tärkeintä ei ole sisällön täydellisyys. Kun kielitiede on nykyisellä kehitystasollaan, voidaan koulujen kieliopin oppikirjassa erehtyä pahemmin sisällyttämällä siihen liian runsaasti ainesta kuin jättämällä se epätäydelliseksi. Mielestäni on paljon tärkeämpää painaa koulupojan mieleen luja ja varma kuin laaja perusta hänen tulevia opintojaan varten. Suppean kieliopin oppikirjan lisäksi tarvittavan täydennyksen tuovat opettajan suullinen opetus, kirjailijoiden tekstien lukeminen sekä oppilaan oma sanakirjan, laajempien kieliopillisten teosten ja kommentaarien käyttö.
Uudehkoista ruotsinkielisistä latinan kieliopeista Dahlströmin kustantama Ellendtin teos on saanut runsaasti kiitosta. Mielestäni sekin olisi kuitenkin aivan yhtä soveltumaton koulukäyttöön kuin hra Öhmanin kielioppi. En ole vielä saanut käsiini Ruotsissa vastikään julkaistua ’G. R. Raben kielioppia kouluille ja lukioille’. Kun kuitenkin muuan tältä aihealalta laajan kokemuksen omaava mies on sanonut minulle mielipiteenään mainitusta kirjasta, että sen ansioita ovat sisällön tarkoituksenmukainen esittämisjärjestys sekä esityksen havainnollisuus ja yhteyksien osoittaminen eli juuri ne ominaisuudet, joiden puuttumisesta hra Öhmanin kieliopista on edellä huomautettu, rohkenen nöyrimmästi ehdottaa, että se otetaan vertailevaan tarkasteluun, ennen kuin mitään muuta latinan kielioppia hyväksytään koulujen oppikirjaksi.
Jos kuitenkin päädyttäisiin siihen, ettei millään nykyisin saatavissa olevalla latinan kieliopilla ole suurempia ansioita kuin hra Öhmanin Latinan kieliopilla, pyydän saada nöyrimmästi esittää harkittavaksi, voitaisiinko viimeksi mainitun hyväksyminen oppikirjaksi soveliaimmin rajoittaa maan lukioita koskevaksi, joiden tarpeita se saattanee hyvinkin vastata, mutta lisäksi ryhdyttäisiin toimiin tiivistelmän aikaansaamiseksi siitä ala- ja yläalkeiskoulujen käyttöön, koska siinä asioiden järjestystä varmaankin voitaisiin hieman muuttaa ja esitystapaa muokata soveliaammaksi ulkolukua ja yleensä alkuopetusta varten järkyttämättä kovinkaan merkittävästi sen yhteyttä laajempaan, pitemmälle edistynyttä opetusta varten varattuun oppikirjaan.
