Herra Snellman: Pyydän nöyrimmin saada omasta puolestani yhtyä herra von Alfthaniin, mitä tulee mietinnön valiokuntaan palauttamiseen, varsinkin kun on itse asiassa hallituksen puolelta erityinen myönnytys jättää asia säädyille, ei vain kuultavaksi, vaan myös päätettäväksi. Tuulaakimaksun määräämiseen kuuluu kaksi kohtaa. Ensimmäinen on oikeuden myöntäminen kaupungeille kantaa sellaista maksua. Sellaisen myöntämisestähän on esimerkkejä, säädyt ovat sellaiseen päätökseen osallistuneet, mutta vuoden 1772 jälkeen niin ei tietääkseni ole tapahtunut, vaan hallitus on antanut oikeuden kantaa tuulaakimaksua milloin millekin kaupungille. Minulla ei siksi ole tarkkaa tietoa tai aineistoa, ja olisikin ehkä tarpeetonta viedä kunnianarvoisan säädyn aikaa sellaisilla esityksillä, kun kysymys kerran on tässä vaiheessa. Toinen kohta tuulaakimaksun määräämisessä on itse maksun suuruus. Sen suuruuden on aina määrännyt hallitus, kuitenkin kaupunkien asukkaitten tai maistraattien esityksestä. Nykyisen tuulaakimaksun määräämistavan haitallisuus on tunnettu ja sitä on riittävän tarkoin selostettu Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisessa esityksessä, niin ettei kukaan korottane ääntään sen säilyttämisen puolesta, kun taas sekä maksun suuruudesta ja kannosta määräämisen tavan suhteen on armollisen esityksen tapa kaikkein soveliain. Voin myös viitata siihen, että se on, joskin eri muodossa, omaksuttu myös Ruotsissa, jossa tuulaaki on ollut olemassa samalla lailla kuin Suomessa, nimittäin siten, että kaupungeille maksetaan tullimaksusta tietty korvaus. Tuulaakimaksuhan on itsessään kaikkea muuta kuin sovelias verotusmuoto, suorastaan periaatteessa väärä. Jos kaupungit saisivat tuulaakimaksulla verottaa pelkästään omaa kulutustaan, ts. asettaa sille aksiisin, niin selvää on, että sellainen veronkanto saisi tapahtua. Mutta kun nyt ulkomaantavaroita saa tuoda vain kaupunkien satamien kautta, jossa ne tullataan, ja kun tuulaaki siis on koko maahan kohdistuva vero, joka hyödyttää vain kaupunkeja, on tämä itsessään periaatteessa täysin väärin. Voidaan toki esittää näkökohtia, kuten esimerkiksi se, jonka edellinen arvoisa puhuja esitti, joiden perusteella sellaista verotusta voitaisiin pitää hyväksyttävänä, esimerkiksi että koko maa osallistuisi tämän maksun kautta kaupunkien majoitusmaksuun. Mutta se koskee ainoastaan poikkeuksena muutamaa maamme kaupunkia, ja tuulaakimaksua taas kannetaan kaikissa maan merikaupungeissa. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että kymmenelle kaupungille myönnetään avustus koko väestölle asetetusta verosta, jotta tuettaisiin jotain kaupunkia, jota mahdollisesti rasittaa runsas majoitustaakka. Koska tämä vero itse asiassa on periaatteessa väärä, eikä sitä myöskään tulevaisuudessa säilytettäne, mutta kaupungeilla kuitenkin tällä hetkellä voi olla enemmän tai vähemmän tarvetta edelleen kantaa tätä maksua, niin katsoisin omasta puolestani, että olisi paljon helpompi määrätä maksun suuruus vain lyhyiksi ajanjaksoiksi, jotta nähtäisiin, kuinka se vähitellen voisi pienentyä ja lopulta kokonaan kadota. Näillä perusteilla, ja erityisesti viimeksi mainitulla, saanen yhtyä professori Cleven esityksestä tekemään varaukseen. Olkoon, että tuulaakimaksun määräämiseen on viiden vuoden aika liian lyhyt, mutta säädyillä on vapaus esittää tuulaakimaksun prosenttimäärän voimassaoloa pitemmäksikin ajaksi, esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi, jolloin asia jälleen voitaisiin ottaa harkittavaksi ja maksun määrää vähentää. Pyydän nöyrimmin saada lisätä vielä muutaman sanan tehtyyn huomautukseen siitä, että Suomen tullitaksa riippuu Venäjän tullitaksasta. Näin tosin on, mutta meillä varsinainen tulli on nyttemmin vain tuontitulli, kun taas vientitulli on lähes kokonaan kadonnut. Sitä paitsi tulee suuri osa tullituloista vain muutamasta harvasta artikkelista, kuten siirtomaatavaroista, kahvista, sokerista ja tietyistä väkijuomista, arrakista, konjakista, sekä suolasta. Kaikkialla Euroopassa on yhä enemmän menty siihen, että suojatulleista luovutaan ja pitäydytään ainoastaan valtiontaloudellisiin tulleihin. Havaitaan myös, että sellainen kehitys on menossa keisarikunnassa, ja että tämän periaatteen voidaan olettaa vakiintuvan sielläkin yhä enemmän. Sellaistakin sattuu, että suolan tulli on siellä hyvin korkea, niin että suolatulli täällä Suomessa voidaan määrätä jokseenkin vapaasti, nimittäin sikäli, että tullimaksua ei voida liiaksi alentaa, jotta ei tapahtuisi luvatonta vientiä Suomesta Venäjälle, mutta tullimaksun korotus, mikäli ei pelätä luvatonta tuontia Venäjältä, ei riipu sikäläisestä tullilainsäädännöstä. Sellaisissa oloissa ei ole aihetta pelätä, että tullitulot vähenisivät, eikä siis myöskään, että tuulaakimaksu laskisi, vaan se pikemminkin kasvaa yhä enemmän. Niinpä ei myöskään tässä näy olevan syytä poiketa armollisesta esityksestä, vaan sen hyväksymisestä koituvien monien etujen tulee antaa vapaasti vaikuttaa.
