Samuel Henrik Antellille

Tietoka dokumentista

Editoitu teksti

Suomi

Helsingissä 10.9.1866

 

Parahin Veli. 

 

Kellgrenille myönnettävää lainaa koskevan sähkeen olen saanut.

Jos pankki voi antaa rahaa, niin mikäpä siinä. Muita rahoja ei kuitenkaan ole, eikä valtion varoja minun mielestäni sillä tavalla hyvin käytettäisikään.

Jos tarkoitukseen voidaan rahaa irrottaa, parempi ratkaisu olisi ottaa rahvaalta vastaan viljaa velan vakuudeksi pitäjänmakasiineihin ja antaa lainaa tällaista vakuutta vastaan.

Olen kirjoittanut tästä myös Ouluun ja olin aikeissa kirjoittaa Sinulle, kun sähke saapui.

Vielä yksi asia: onko mahdollista hyväksyä rästiin jääneiden kruunun saatavien suoritukseksi viljaa siltä osin kuin asianomaisilla olisi ollut oikeus viljana maksaa, jos suoritus olisi saatu ajoissa? – Jos tämä käy päinsä, ole ystävällinen ja esitä tätä koskeva anomus.

Jumalalle kiitos siellä kaukana saamastanne vuodentulosta. Suurin hätä on toki näin vältetty. Näyttää kuitenkin siltä, että työtilaisuuksia ja leipää työläiselle on lähiaikoina edelleenkin niukasti. Minkäpä sille voi.

On mahdotonta jatkaa tähän tapaan. Enemmän seuraavalla kerralla. Älä kuitenkaan unohda lähettää tietoja ja hyviä neuvoja.

Sinun

ystäväsi ja veljesi

Joh. Vilh. Snellman

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: