[Pariisi] 4. syyskuuta

Rakas, hellästi kaivattu pikku Vaimo! 

Kohta on kulunut jo kaksi viikkoa siitä kun kirjoitin Sinulle. Ja taitaa kulua vielä lähes viikko, ennen kuin saan tämän kirjeen lähetetyksi. Älä silti luule, että olen tällä välin unohtanut Teidät, minun rakkaani. Ei kulu yhtäkään päivää, etteivät ajatukseni kävisi usein Teidän luonanne. Mutta huoleni on tänä aikana ollut vähäisempi, koska Sinun kirjeesi ja tieto teidän hyvinvoinnistanne ovat olleet minulle suurena lohtuna, ja koska niin monet uudet vaikutelmat ovat täällä vyöryneet ylleni, ja minun on ollut joka päivä pakko olla liikkeellä äärimmäiseen uupumukseen asti. Niinpä minulla on ollut niukalti hetkiä hiljaisuuteen ja Teidän ajattelemiseenne; mutta kaipauksen silmänräpäyksiä on ollut monta kaiken vilinän ja hälinän keskellä.

Kuvittelepa, pikkuiseni, kaupunkia joka on 500 kertaa Kuopion suuruinen, ts. ihmisiä on Yksi miljoona ja tilaa kai 500 kertaa niin monelle, koska he asuvat tiiviisti päällekkäin 5 tai 6 vähintään nelikerroksisissa taloissa. Kun vielä ajattelet, että tämä kaupunki on 1 ½ vuosituhatta vanha ja melkein 40 miljoonan asukkaan valtion pääkaupunki, niin voit varmaan ymmärtää, että tänne on kerääntynyt suunnattomia varastoja ihan kaikkea. Muukalaiselle täällä on semmoinen määrä asioita nähtäväksi ja tutustuttavaksi, ettei vuodenkaan aika olisi liian pitkä. Ja tähän kaikkeen minulla on nyt vain kaksi viikkoa.

En oikein tiedä muutakaan keinoa välittää sitä, mitä olen kokenut, kuin kertomalla erikseen kunkin päivän kokemukset. Mutta jokaisena päivänä täällä näkee nimenomaan valtavan ihmisvilinän, työtätekeviä tai joutilaita. Viimeksi mainittuihin kuuluvat muukalaiset, matkustavaiset joita täällä on aina 30:stä 50 tuhanteen. Lisäksi kauppojen ja myymälöiden suunnaton rikkaus ja ylellisyys. Niin suuri kuin kaupunki onkin, ei ole yhtäkään taloa, jonka alakertaa eivät täyttäisi myymälät tai kahvilat ja muut ravintolat. Missään muualla ei tavaroita aseteta esiin aistikkaammin. Kaikissa näissä tiloissa on suuret ikkunat, koko seinän kattavat. Lasi on paksua peililasia, ruudut yhtä suuria kuin meidän eteisen lattia. Ikkunanpielet, pylväät ja jokainen tyhjä tila seinillä on peitetty peilein ja kultauksin. Sisällä on kruunuissa ja lampeteissa kaasuvalo, ulkopuolelta virtaa valoa moninaisista lyhdyistä. Kun illalla katselee yhden myymälän loisteliaita silkkikankaita levitettyinä ja laskostettuina ikkunoiden ympärille, toisen myymälän sitäkin kalliimpia mattoja, kolmannen 500–1 000 ruplan arvoisia huiveja ja neljännen ja viidennen kultaa hopeaa ja jalokiviä jne., niin hämmästelee toden teolla tätä suurta loistoa ja rikkautta. Eikä kaduissa vielä kyllin. Kymmenissä paikoissa on talojen läpi johdettu käytäviä monen korttelin pituudelta, käytävän ylle viritetty lasilevyinen katto, joka on valaistu kaasulampuin ja molemmin puolin loistavin myymälöin.

Mutta paitsi ylhäisintä maailmaa, joka nyt oleskelee maalla, ei kansan keskuudessa näe paljonkaan ylellisyyttä. Sinähän tiedät että kaikki muodit tulevat Pariisista. Mutta muotikauppiaat tekevät sitä enimmäkseen ulkomaalaisille, joille he myyvät tavaroitaan. Täkäläinen keskiluokka ei ole ulkoisesti kovin turhamaista. Naiset ovat hyvin ja aistikkaasti pukeutuneita, mutta vailla korostunutta ylellisyyttä. Leningit ulottuvat yleensä kaulaan asti. Eikä miehillä ole käsineitä eikä leveää takkia. Eivätkä Ranskalaiset ole niin huvittelunhaluisia kuin maailmalla sanotaan. Puhe ja liikehdintä on kaikkialla hiljaista ja tyventä. Vain teattereissa käydään usein. Täällä on ehkä 40 teatteria. Eräässä kohdin niitä on kuusi seinänaapuruksina. Mutta kun esitettävänä on hyvä näytelmä, on asetuttava klo neljästä alkaen jonottamaan, jotta klo 6:lta saisi lipun näytäntöön.

Kaikilla toreilla ja aukioilla solisevat suuret kauniit suihkulähteet. Ja monille sellaisille aukioille ei ole kauneudessa maan päällä vertaa. Yksi niistä on La Concorde aukio, jonka keskellä kohoaa kiviobeliski, tuotu Egyptistä, jossa se veistettiin ehkä 3 tuhatta vuotta sitten. Se sijaitsee vastapäätä kuninkaanlinnaa, mutta välissä on kaunis puutarha, noin puolen Kuopion kokoinen, jossa on lampia, varjoisia käytäviä ja puiden välissä paljon marmoripatsaita; ja vastapäätä, Obeliskin toisella puolen alkaa viisinkertainen puistokatu, nimeltään Elyseen kentät, sivuilta avoin taloriveihin asti, joka 1 ½ virstan päässä päättyy suureen riemukaareen, joka näkyy yli koko kaupungin, sen korkeimpana tornina. Aukiolla, joka ympäröi Obeliskia on molemmin puolin (3:lla ja 4:llä sivulla) ihania suihkulähteitä, verrattoman kauniita, ja niiden takana, toisella sivulla kaunis silta Seine-joen ylitse, toisella taas upea katu, edellisen päässä uusi kaunis palatsi Edustajainkamareita varten (Säätyjä) ja jälkimmäisen Magdalenan kirkko, kaunein vastarakennettu kirkko minkä olen nähnyt.

Niin piskuiselta kuin tämä näyttääkin, se on todellisuudessa suurenmoinen. Magdalenan kirkosta ja Edustajainkamareista johtavat suuret kävelykadut, joita sanotaan Boulevarteiksi, ympäri koko kaupungin. Ne ovat entisten kaupunginmuurien paikalla. Mutta kaupunki jatkuu kaikilta sivuiltaan vähintään yhtä pitkälle niiden ulkopuolelle kuin on matkaa Obeliskilta riemukaarelle. Niille on istutettu lehtipuita monin paikoin kahteen riviin, ja talojen molemmin puolin on leveät kauniit jalkakäytävät, monasti yhtä leveät kuin Kuopion kadut. Ajoväylälle mahtuu rinnakkain hyvinkin kymmenet kahdettoista vaunut. Siellä täällä kohoaa riemukaaria, muistomerkkejä ja patsaita. Kun iltaisin katselee vilkkaimpia näistä Boulevarteista, niiden loistavia myymälöitä ja kahviloita, kaikki kaasulla valaistuja, ja värikkäin lyhdyin varustettujen vaunujen paljoutta, jotka vierivät niitä pitkin, ja ihmisvirtaa molemmin puolin, niin tästä puunoksien alta ja lomasta nähdystä kimalluksesta ja vilinästä kehkeytyy hurmaavin näytelmä, mitä olen nähnyt.

Missään ei ole runsaampia kokoelmia kuin täällä kaikesta, mitä ihmisen taide ja tieto on tuottanut. Kirjastossa on noin miljoona kirjaa, ts. suuressa kirjastossa, mutta täällä on varmaan kymmenisen, jotka ovat suurempia kuin meidän Helsingin Yliopistokirjastomme, ts. 50 tuhannesta 150 tuhanteen kirjaan, ja lisäksi useita kymmeniä hiukan pienempiä, kaikki avoinna käytettäviksi. Maalaukset, veistokset muinaisjäännökset, rahakokoelmat ym. täyttävät suunnattoman suuren palatsin, johon voisi mahduttaa kahden kolmen Kuopion kokoisen kaupungin kaikki asukkaat. Mutta siitä edempänä.

–––––

Siinäpä sinulle hiukkasen Ranskan pääkaupungista. Valtakunnassa on nyt 30–40 miljoonaa asukasta. Kristinusko tuli tänne varhain. Mutta suuren ”Kansainvaelluksen” yhteydessä noin 400 vuotta jKr., kun uudet pakanaheimot marssivat koko Eurooppaan, ne käännytettiin Ranskassa yleisesti noin 500 vuotta jKr. syntymän. Niistä ajoista maa on vähitellen kasvattanut valistustaan, rikkauttaan ja valtaansa. Vuoden 1700 tienoilla Ludvig XIV:n aikaan ranskalaiset alkoivat käyttää suurta vaikutusvaltaansa muihin kansoihin. Heidän suuria kirjailijoitaan luettiin kaikkialla, ja heidän kieltään puhuttiin yleisesti. Mutta vallan ohella lisääntyi myös kuninkaiden ja ylhäisön ylellisyys ja kansaa sorrettiin. Monet edeltävät hallitsijat olivat jo viettäneet säädytöntä elämää. Suuret seurasivat heidän esimerkkiään. Ja nyt asia vain paheni, Ludvig XV:tä halveksittiin niin, että hovipalvelijat pelasivat korttia hänen ruumisarkkunsa päällä. Kun sitten saatiin hyvä ja hyveellinen kuningas, Ludvig XVI, oli jo liian myöhästä. Hän oli myös liian heikko ja toimi kaikessa turmeltuneen ylhäisön tahdon mukaan. Niinpä puhkesi suuri Ranskan vallankumous 1790. Kansa oli raivoissaan ja hurjimmista tuli vähitellen johtajia. Kuningas syöstiin ensin vallasta, tuomittiin sitten ja teloitettiin yhdessä kuningatar Marie Antoinetten kanssa, Itävaltalaisen prinsessan, joka oli villin, joskaan ei ehkä rikollisen, elämänsä vuoksi saanut kansan vihat niskoilleen. Aatelisia surmattiin myös tuhansittain, ja muut pakenivat ulkomaille kuninkaan veljien tapaan. Koko Eurooppa oli sodassa Ranskaa vastaan. Mutta samaan aikaan kun jo tuomittiin ja teloitettiin (tämä tapahtui koneella, jota sanottiin guillotiniksi, lue: Giljotiini) kaiken säätyisiä, joita epäiltiin paenneiden (emigranttien) ja vieraiden kuninkaiden kannattajiksi, oli innostus maan ja kansan vapaudesta niin suuri, että sotajoukkoihin tungeksittiin ja miltei kaikkialla oltiin voitokkaita. Tuohon aikaan Ranska oli tasavalta, so. sillä ei ollut hallitsijaa, vaan sitä johtivat kansan valtuutetut ja heidän toistaiseksi (yhdeksi, kahdeksi tai viideksi vuodeksi) valitsemansa. Mutta tästä koitui vähitellen suuria sekaannuksia, ja alituiseen sotimiseen väsyttiin. Napoleon Bonaparte oli monista suurista kenraaleista huomattavin. Hän hankki maahan rauhan; ja kun hänet valittiin maan hallitsijaksi (konsuliksi), hän palautti järjestyksen. Lopulta hän onnistui nousemaan ranskalaisten keisariksi vuonna 1804. Mutta koska hän oli jo valloittanut monia maita muilta valtakunnilta ja halusi aina hallita niitä syttyi jatkuvasti uusia sotia, jotka hän yhtä jatkuvasti voitti, ja ranskalaisista tuli siten kaikkien muiden maiden, varsinkin Espanjan, Italian, Hollannin ja Saksan yliherroja ja sortajia. Englanti oli laivastojensa ansiosta mahtava merellä; eikä Napoleon siksi päässyt Englantiin. Venäjä oli etäällä ja yritti säilyttää rauhan. Mutta kun tämä maa suosi Englantia enemmän kuin Ranskaa, marssi Napoleon sinne vuosina 1812–13. Kylmyys, taudit ja taistelut tuhosivat hänen sotajoukkonsa, ½ miljoonaa miestä, ja hänen oli peräydyttävä. Silloin nousivat muutkin kansat vastarintaan. Hänet lyötiin suuressa kolmen päivän taistelussa Leipzigissa, hänen oli palattava Ranskaan, luovuttava valtaistuimesta (1814) ja asetuttava Elban saarelle lähelle Italiaa. Teloitetun kuninkaan veljestä Ludvig XVIII:sta tuli kuningas. Mutta kansa oli tyytymätön. Napoleon palasi ja otti vallan mutta hänet lyötiin uudestaan Waterloossa (Belgiassa) vuonna 1815. Hänet syöstiin taas vallasta, hän antautui englantilaisten vangiksi ja hänet vietiin St. Helenaan, saarelle Atlantin meressä Afrikan ja Etelä-Amerikan välissä, missä hän kuoli (luullakseni 1820).

Ludvig XVIII:n jälkeen hallitsi toinen veli, Kaarle X. Hän antoi palanneen aateliston hallita, ja vuonna 1830 syttyi taas vallankumous, joka loppui muutamassa heinäkuun päivässä. Kaarlen oli luovuttava vallasta ja lähdettävä Ranskasta. Käyttöön otettiin uusi vapaa valtiomuoto ja kuninkaaksi valittiin Ludvig Filip, Orleansin herttua, Kuningashuoneen sukua. Hän hallitsee yhä, tavallaan viisaasti; mutta hän on rikas ja rakastaa rahaa, ja hänen myötänsä ovat rikkaat ja rahanhimoiset saaneet vallan, niin että kansa on yhä varsin tyytymätön; ja Luoja tietää, onko edessä vielä jokin muutos.

Kansan pyrkimysten pohjana näissä vallankumouksissa oli monta suurta totuutta. He tahtoivat, että kaikki olisivat tasavertaisia lain edessä, että kansa itse laatisi lait ja että niitä noudatettaisiin poikkeuksetta; he halusivat uskonnon harjoittamisen vapautta, uskon ja opin vapautta, ja siten myös painovapautta. Nämä vaatimukset levisivät heiltä ympäröiviin kansoihin, ja siksi on viimeisten Viidenkymmenen vuoden aikana syttynyt niin monia vallankumouksia Espanjassa Italiassa ja Saksassa, ja monissa paikoissa on otettu käyttöön vapaampi hallitusmuoto ja kansan asema on muuttunut onnellisemmaksi ja vähemmän sorretuksi. Yleisten inhimillisten oikeuksien tunnustaminen koskevaksi kaikkia ihmisiä yhtä lailla on myös elähdyttänyt ihmisrakkautta, ja tänä aikana on tapahtunut suunnattoman paljon tietämättömien ja köyhien luokkien valistuksen ja hyvinvoinnin hyväksi. Kun jonkinlainen rauha oli palannut on Ranskassa kirjoitettu näistä aloista niin paljon ja niin hyvin, että ranskalaiset ovat yhä koko Euroopan sivistyksen johdossa. (Ennen vallankumousta olivat monien suurten kirjailijoiden, Montesquieun, Voltairen ja Rousseaun, teokset vaikuttaneet suunnattomasti sekä Ranskan että muun Euroopan uudistumiseen.)

Pitää vielä mainita, että aateliston lisäksi Ranskan katoliset papit ansaitsivat vihat siveettömän elämänsä vuoksi ja pitämällä kansaa tietämättömyydessä. Viha meni niin pitkälle, että joksikin aikaa luovuttiin jumalanpalveluksesta kokonaan ja kirkkoja käytettiin yleisen pohdiskelun kokoontumispaikkoina. Tämä äärimmäisyys katosi kyllä pian. Mutta yhäkin on uskonnollisuus Ranskassa vähäistä, koska katolinen oppi ei juuri tyydytä valistunutta mieltä. Silti moni seikka paljastaa uskonnollisen vakaumuksen totisen tarpeen. Kun ajattelemme miten meidänkin maassamme on nimikristillisyys yleisintä, niin siinä suhteessa Ranska on varsin samanlainen.

–––––

Nyt yritän muistini varassa selostaa vaelluksiani Pariisissa.

Ensimmäisenä päivänä 25:nä kävin ”Jardin des Plantesissa”, se on botaniikan, kasvitieteen, tutkimuspuutarha, joka tosin käsittää monta suurta taloa joissa on kokoelmina täytettyjä eläimiä, kiviä, kotiloita jne. sanalla sanoen kaikkia luonnon luomuksia, ja luentosaleja ym. Eläviäkin eläimiä on satoja, elefantteja, leijonia, tiikereitä, karhuja, monenlaisia eri hirviä, apinoita, sadoittain lintuja, jopa käärmeitä ja kaloja, kaikilla omat talonsa ja erilliset tarhansa. Lisäksi vaeltelin, näin Heinäkuun pylvään, vuoden 1830 vallankumouksen muistomerkin, jonka alle kaikki Pariisin asukkaista kaatuneet on haudattu. Se on pyöreä kivipilari, Kuopion tornin korkuinen, poikkileikkaus suunnilleen meidän olohuoneemme mittainen, huipulla kullattu enkeli, varsin kaunis. Sitten näin vielä la Concorde-aukion illalla ja kävin konsertissa valaistussa puutarhassa Elysée-kentän lähellä. Näet sitten kartasta miten suuret etäisyydet ovat.

26. päivänä kävin Louvren muinaisjäänne- ja veistosgallerioissa. Luullakseni sinä iltana olin ensi kertaa teatterissa jossa esitettiin suuri feeri-näytelmä, josta kerron sitten kun Sinä kyselet.

27. päivänä kävin neljässä vankilassa: Conciergeriessa, jossa Marie Antoinette istui vankina, ennen kuin hänet vietiin kuolemaan ja jossa hänen huoneensa on nyt varustettu pikku kappeliksi kuolemaantuomittuja varten; La Forcessa, jossa on peräti 700 vankia, päivällä pihoilla ja ympäröivissä käytävissä, yöllä siisteissä ja puhtaissa 20–30 hengen makuusaleissa; La Rochettessa, jossa vangitut työskentelevät verstaissa, ja neljännessä, jossa nuoret alle 20-vuotiaat rikolliset ja irtolaiset työskentelevät yksinäisselleissä, kävelevät tunnin päivässä ulkona kukin omalla pikku piha-alueellaan ja näkevät toisiaan vain kirkossa, mutta eivät koskaan voi puhua keskenään. Viimeksi mainittu vankila on rakennettu tähden muotoon tällä lailla [piirros] kirkko keskellä ja käytävät siitä kaikkiin siipiin, jotka ovat kolmikerroksisia. Ikkunat on hiottu himmeiksi, valo pääsee läpi mutta ulos ei näe. Pihat ovat tällaisia [piirros] esim. seitsemän pihaa, välillä korkeat muurit. A:n vartija näkee niihin kaikkiin. Mutta vankiraukat joka pihalla b, c, d, e jne. näkevät vain oman vartijansa.

28:na olin ensi kertaa Louvren taulugalleriassa klo 11:stä klo 4:ään. Saat uskoa pikkuiseni että sellaisen jälkeen on tosi väsynyt. Minä aioin kirjoittaa, mutta muistan kyllä ettei siitä tullut mitään, jotain taidekoulukunnista. Ne ovat:

1) vanhimmat Bysanttilaisesta koulukunnasta tunnetut maalaukset, pyhäinkuvat jotka on maalattu miltei samaan tapaan kuin venäläiset pyhimykset. Ruskehtavat kasvot, varjostusviivat mustia, vartalo tökerösti piirretty. Taulun pohja on yleensä kullattu tai ruudullinen shakkilauta. Eläimiä tai muita luontokappaleita ei näy.

Bysantti on Konstantinopoli, jossa niin kutsutut kreikkalaiset keisarit hallitsivat kunnes turkkilaiset valloittivat valtion vuonna *1425*. Pakolaiset levittivät tätä maalaustapaa Eurooppaan. Siten syntyi

2) Saksassa Saksalainen koulukunta, jonka mestarit ilmaisivat omaa syvää hurskauttaan kuviensa kasvoilla. Niillä on usein äärettömän kaunis ilme, vaikka taiteellisuus yhä puuttuu, ulkomuoto ei ole kaunis eikä maalaus myöskään näytä elävältä. Näistä mestareista suurimpia olivat veljekset Eyck, jotka myös keksivät öljyllä maalaamisen taidon, kun aiemmin oli maalattu kumiin sekoitetulla värillä. Nämä maalarit oppivat sittemmin vain maalaamaan luonnollisesti. Heistä erinomaisimpia ovat Rubens, Rembrandt, van Dyk. Aiheet olivat edelleen yleviä. Mutta myöhemmällä ajalla teki a) Alankomaalainen koulukunta (ikään kuin saksalaisen haaraosastona) ainoastaan lystikkäitä maalaisnäkymiä. Näihin kuuluvat kaksi Tenieriä, Dow, sekä luontonäkymiä, monasti kauniita; kun taas b) varsinaiset saksalaiset, Dürer, Holbein pyrkivät vielä kuvaamaan jalosti jaloja aiheita.

3) Mutta tässä onnistui erinomaisimmin Italialainen koulukunta, joka etsi jaloja aiheita, ja loi kuviin jaloja kasvonpiirteitä ja ihanteellisen kauniita ilmeitä. Näitä vanhempia, jotka olivat saaneet oppia Bysantista, olivat esim. Fiesole ja Perugino. Myöhempiä Michel Angelo, Leonardo da Vinci ja Rafaël, suurin kaikista, jolta sinulla on kaksi Madonnaa. Koulukunnan erityinen haara oli Venetsialainen, joka ei ehkä ole yhtä ylevä, mutta aina muotokaunis, suuria näkymiä ja komeita. Tähän kuuluvat Titian ja Paolo Veronese. Correggio on myös hyvin kuuluisa. Myöhemmin tämäkin maalaustaide rappeutui ja vaikka esim. molemmat Caraccit, Carlo Dolce (jolta Sinun Kristuksenpääsi) ovat kuuluisia niin ensin mainituissa ei ole samaa muodon jaloutta, ja jälkimmäisillä vaikutelma on riutuva eikä kohottava.

4) Näinä huonompina aikoina muodostui myös Espanjalainen koulukunta, jossa kaikkea liioitellaan suuresti, mutta valon ja varjon käsittely on hyvin taitavaa. Sen tunnettuja nimiä on Murillo.

Uudemmat ovat yrittäneet kehittyä. Mutta Italialaisen koulukunnan tasolle ei ole ylletty. Maalarilta ja kuvanveistäjältä samoin kuin säveltäjältä ja runoilijalta vaaditaan, että he oivalluksella, jonka ainoastaan nerot omistavat, välittävät teokseensa syvän sisäisen merkityksen joka tulee esiin ulkoisessa muodossa ja jota voi siitä tutkia, samalla kun tämä ulkoinen muoto henkistyy. Sen tulee niin muodoin muuttua joksikin enemmäksi, kuin luonto voi luoda, olla todisteena siitä, että sitä luotaessa järjellinen henki on ajatellut korkeinta, jotakin korkeampaa ja täydellisempää kuin maallinen. Tämän vuoksi puhutaan kauneuden ideaalista. Ei vain ihmisen luomus, vaan myös palanen maisemaa tai yksittäinen kappale luontoa voidaan siten kuvata korkeimmassa täydellisyydessään; samalla tavoin kuin käsitetään korkein äly, korkein rakkaus jne. – Ja siitä missä määrin tätä ideaalia ilmaistaan taideteoksessa, riippuu sen todellinen kauneus.

Joten tässä Sinulle rakkaani hiukan estetiikkaa, tiedettä kauneudesta, ja hiukan maalaustaiteen historiaa. Ymmärrät sitten kun kerron, että Pariisissa on varsinkin Italialaisen koulukunnan mestariteoksia enemmän ja upeampia kuin olen koskaan nähnyt. Samoin, että näitä mestariteoksia pääsee katsomaan yhä uudestaan, ja joka kerta oppii ymmärtämään ja ottamaan vastaan yhä paremmin juuri niihin sisältyvän ihanteen tai ylimaallisen.

29. päivänä matkustimme rautatiellä Versaillesiin, huvilinnaan, johon kuuluu terasseja, puutarhoja ja suihkukaivoja vailla vertaa. Täällä on loputtomasti uudempia maalauksia, kaikki esittävät henkilöitä ja tapahtumia Ranskan historiasta. Salit ja huoneet ovat loistokkaampia kuin olen koskaan nähnyt. Kesti neljä tuntia vaeltaa verkkaisesti ehkä 35–40 sellaisen halki. Huomattavimmat maalaukset, jotka esittävät taisteluita, koko seinän suuruiset, on tehnyt Horace Vernet, aikalaistaiteilija. Myöhemmin näin vesien leikin, 120–140 suihkua ryöppysi esiin hyvinkin tunnin ajan, osin suuren altaan ulpukoista osin leijonien ja merihirviöiden kidasta tai merihevosten sieraimista, osin nymfien ja aallottarien ruukuista, osin pienemmistä suihkukaivoista, samantapaisista kuin la Concorde aukiolla. Ja kun vielä vaelsi puutarhassa oli illalla aika uuvuksissa.

30. p:nä olin tauottomasta matkaamisesta ja juoksusta ja katselemisesta niin väsynyt, että kipusin pelkästään 175 porrasaskelmaa Vêndomen pylväälle, samanlaiselle kuin Heinäkuun pylväs. Se on rakennettu suurista graniittilohkareista mutta vuorattu ulkoa niiden kanuunoiden malmilla, jotka Napoleon taisteluissa riisti vihollisiltaan. Tähän kuoreen on valettu kohokuvia, jotka esittävät kohtauksia hänen taisteluistaan. Ja ylimpänä kohoaa suuri Napoleonin patsas, valettu samasta metallista. Pylvääseen noustaan kierreportaita sen sisällä. Huipulta näkee yli koko Pariisin. Mutta näkymä ei ole suinkaan kaunis. Vain sekava massa kiviseiniä ja korkeita savupiippuja. Kaupungin ympäristö parin kolmen peninkulman etäisyydessä on kyllä varsin kaunis, mutta sitä ei näe täältä hyvin. Mutta täällä saa yhdellä silmäyksellä näkyviinsä tämän suunnattoman kaupungin koko laajuuden ja se on hienointa.

Olen aiemmin nähnyt tästä suuren osan kuuluisalta Père la Chaisen kirkkomaalta, jossa kävimme samana päivänä kuin vankiloissakin. Se on iso ja täynnä hautapatsaita, osa komeita. Sinne johtavan esikaupunkikadun varrella hankkii tienoolla asuva väki leipänsä valmistamalla hautapatsaita ja ruumisarkkuja, tekemällä ikikukkaseppeleitä ja kasvattamalla puita, pensaita ja kukkia hautoja varten.

Laskeuduttuani pylväästä menin Tuileries’n puutarhaan ja katselin siellä lapsia, jotka kokoontuvat isoina parvina leikkimään joka aamupäivä. Imettäjät ja äidit ruokkivat pikkuisia ujostelematta kaikkien nähden, vaihtavat kuiviin, ja vähän isommat sekoittuvat väenpaljouteen.

31. Elokuuta ja 1. syyskuuta taas Louvressa. Jälkimmäisellä kerralla näin suuren kokoelman espanjalaismaalareiden töitä, joita en ollut ennen nähnyt. Joukossa monta erittäin kaunista Murillon työtä. Samaten kokoelman Ranskan sotalaivaston pienoismalleja. Mallilaivat oli tehty yhtä monesta palasta ja köydenpätkästä kuin oikeatkin. Suuret 120-kanuunaiset linjalaivat olivat Sinun sohvasi kokoisia, kanuunat teelusikan pituisia.

Toisena syyskuuta, luullakseni, kuljeskelin kaupungin sisäosissa, jauhomarkkinoilla talossa joka oli kuin suunnaton pyöreä kirkko, parilla hedelmä- ja vihannestorilla, jotka olivat tupaten täynnä tavarakojuja ja telttoja, väleissä käytäviä, parilla kalatorilla, jossa kojuissa oli kivialtaita täynnä kirkasta juoksevaa vettä, jossa kalat loiskivat, suuria hummereita ja ostereita vuorenkorkuisina kekoina, vanhojen huonekalujen, vuodevaatteiden, vaatteiden, kaiken mahdollisen vanhan tavaran markkinoilla, kaikki hienossa järjestyksessä tilassa, joka oli ehkä kymmenen kertaa Kuopion torin kokoinen. Sitten Templeen, vanhaan rakennukseen, jossa Ludvig XVI puolisoineen istui jonkin aikaa vankina. Kaikkia näitä toreja kutsutaan Halleiksi, ja myyjämatameja les Dames de la Halleksi. He olivat Vallankumouksen aikana kuuluja verenhimoisuudestaan, kävivät tuomioistuimissa, vankiloissa ja mestauspaikoilla ja vaativat aina giljotiinia.

3. päivänä kävelin pitkään edustajainkamarien palatsille, Invalidihotellille, jossa pari tusinaa haavoittunutta soturia viettää rauhaisia päiviä, ja jonka kirkossa säilytetään Napoleonin tomua, joka Heinäkuun vallankumouksen jälkeen siirrettiin St. Helenalta tänne. Sieltä menin Luxemburgin palatsiin jossa ovat Päärien (päärikamarin) kokoontumistilat, maan korkeimman aateliston johtajien, jotka yhdessä edustajainkamareiden kanssa osallistuvat lakien säätämiseen. Palatsissa on kaunis taulu- ja veistoskokoelma, ja siihen kuuluu hyvin suurenmoinen puutarha.

Neljäntenä jälleen Louvren taulugalleriassa.

Viidentenä kirkossa ja Palais Royalissa. Tämä palatsi on yksi Pariisin suurimpia nähtävyyksiä. Se on rakennettu tällä tavoin [piirros] pitkäksi nelikulmioksi: niin kuin palatsi olisi rakennettu katuja myöten koulun kulmalta Aspelundeille ja Teléneiltä vastaavaan kulmaan, jossa Aschanit asuvat, sekä Lukion ja Aspeludien väliselle poikkikadulle seinä portteineen ja suoraan torin yli palatsin toinen pää. Itse rakennus on kahden kadun levyinen, ja piha on yhtä suuri kuin välissä olevat korttelit yhteensä. Zittinin poikkikadulla on taas poikkirakennus portteineen, ja suunnilleen Papan talon kulmalla on lasikatolla peitetty käytävä pihan poikki. Näin syntyy kolme linnanpihaa, joista sisem- [teksti päättyy]