Tornio 6.3.1846
Veli Jean!
Käytän tilaisuutta lähettääkseni Sinulle ensinnäkin lisiä suomenkieliseen matemaattiseen terminologiaan Europaeuksen, Schildtin ja muiden tekemien ehdotusten tapaan. Tämän termistön on koonnut kruununvouti Wallenius, hyväpäinen, mutta luonteeltaan omalaatuinen mies ja valitettavasti vailla syvempää sivistystä. On sillä varmasti jonkin verran arvoa. Toiseksi, vapaasti käännetyn otteen Gräfen ja Waltherin lääketieteellisestä aikakauskirjasta, aiheena raittiusseurojen pyrkimysten vahingollisuus. Tee sillä mitä tahdot, nykyisin tätä asiaa ei meillä ehkä yleisön keskuudessa pidetä tarpeellisena, vaikka teksti on totta ja osaksi meille sopivaa. Olen ollut kauan samaa mieltä siitä, mitä on ajateltava oopiumista paloviinan seuraajana, ja kahvin kulutus kasvaa meidän maassamme vuosi vuodelta. Olisi varmaankin virhe pitää tätä viinanjuonnin vähenemisen seurauksena, sillä varsinaisesti kahvin kanssa lystäilevät naiset, ja sen kulutuksen kasvulla on siis toinen yleisempi perusta; köyhätkin sanovat, että kahvista saa halvemmalla virkistystä kuin ruuasta, onpa tämä miten yksinkertaisesti valmistettua tahansa; varmaa kuitenkin toisaalta on, että sen kohtuullisen käytön ikävät seuraukset joudutaan näkemään.
Nyt toiseen asiaan: olisikohan liian rohkeaa nostaa esiin kysymys opetus- ja virallisen kielen aseman pyytämisestä suomen kielelle tässä maassa! En tunne korkeiden herrojen politiikkaa arvioidakseni, olisiko heillä halua tällaisen pyynnön esittämiseen, enkä tiedä senkään vertaa korkeimpien tahojen halukkuudesta pyyntöön suostumiseen. On kuitenkin pakko todeta, että eräältä kannalta nyt on oikea hetki. Nykyinen keisarimme suosii meitä; seuraavan ajattelutapaa me emme tunne, mutta sen verran olen kuullut, että pelätään hänen jäävän epäitsenäiseksi, jolloin Suomi ei saisi hänen henkilökohtaisesta suhtautumisestaan, vaikka se olisi Suomelle myönteinenkin, samaa tukea kuin se on saanut Aleksanterilta ja Nikolailta. Ainakin sellaisia puheita kuuluu, etteivät sikäläiset pajarit suhtaudu meihin ystävällisesti.
Jos saisimme Keisarin lupauksen, että esim. 50 vuoden kuluttua kaikki sujuu suomeksi, kaikki hahmottuisi tämän mukaisesti ja nyt vallalla oleva horjuvuus katoaisi. Uskon kuitenkin enemmän siihen mahdollisuuteen, että tällaiseen pyyntöön suostuttaisiin, kuin siihen, että se pystytään esittämään.
Et näytä antavan mitään arvoa ehdotukselleni, että rahvasta olisi opetettava kirjoittamaan, mutta minun vakaan käsitykseni mukaan se merkitsisi kuitenkin suurta askelta eteenpäin. Se innokkuus, jolla opetus otettiin vastaan meidän tänne perustamassamme sunnuntaikoulussa, jonka toiminta on valitettavasti ollut pysähdyksissä nyt runsaan vuoden, mutta joka pian taas avataan (rahvaan lapsille), osoittaa, ettei syy kirjoitustaidon puutteeseen ole suinkaan opetuksen tarvitsijoissa. Kun me aloitimme, meillä oli aluksi 3, 4 oppilasta ja parin kuukauden kuluttua 50 – useampia ei koulutilaamme mahtunut. Kuka kirjoitustaidon oppinut ihminen haluaisi luopua siitä? Mitä me olisimme, mitä ihmiskunta olisi ilman sitä! Sen hankkiminen vauhdittaa tarvetta oikeudenkäyntien pitämiseen ja asiakirjojen kirjoittamiseen suomeksi. Talonpoika oppii kirjoittamaan; hän pystyy saamaan ajatuksensa paperille, hän pystyy hoitamaan kirjanpitonsa, käymään kirjeenvaihtoa, kymmenkunnan vuoden kuluttua hän osaa itsekin pyytää oikeudenkäyntiasiakirjat omalla kielellään kirjoitettuina. Nykyisin vain rosvousta havittelevien alemman tason lakimiesten ja pikkuvirkamiesten moraalia rappeuttava ja kaikkialle yltävä vaikutus vähenisi jne. – nähdäkseni syytä kyllin siihen, että jokaisen on edistettävä asiaa omassa kaupungissaan. Kruununvoudinkansliat, joista nimismiehet ja muut pienemmät tekijät tavallisesti uransa aloittavat, ovat varsinaisia noiden rosvojen kouluja. Tosiasioita löytyisi yllin kyllin.
Kirjoituksiasi maataloudesta on arvioitu eri tavoin eikä aina myönteisesti. Metsätaloudesta en osaa sanoa mitään. Tilojen jakaminen ei sopine meidän oloihimme, mikä johtuu ankarasta ilmastosta. Pientila pystyy tuskin elättämään isännän avuksi yhden rengin, ja niin hänen kuin hevosenkin voimat uupuvat halkojen ja heinän vetämisessä, niin että maanviljelytöihin niitä riittää vain vähän tai ei lainkaan. Talonpojat ovat tämän kokeneet. Lämpimämmässä ilmastossa asiat ovat varmastikin toisin. Tämän asian laita lienee samoin kuin kansakoulujenkin. Kukaan ei voine vaatia, että niitä olisi perustettava meille kiinteästi paikallaan pysyviksi laitoksiksi sillä perusteella, että sellaisia on esim. Saksassa, jossa kylät vastaavat meidän kaupunkejamme. – Huomautukset eräitä olemassa olevia sääntöjä ja lakeja vastaan ovat sitä vastoin saaneet yleistä kannatusta. – Kruununtalonpojat, etenkin ne, jotka vasta pyrkivät kruununtilojen asukkaiksi, ovat joutuneet haitalliseen riippuvuuteen nimismiehistä ja kruununvoudeista. Asukkaaksi ottamisen prosessin yksinkertaistaminen ja asian saattaminen vakaampaan ja turvallisempaan järjestykseen olisi toivottavaa. Kunpa kirjoittaisit jotakin alempien virkamiesten laajempien opintojen ja vankemman sivistyksen tarpeesta yleensä! – Meidän maatalousoppilaitoksemme on varmasti eksynyt harhapoluille; sieltä valmistuneet ja näille seuduille saapuneet miehet ovat olleet lurjuksia, kelvottomia niin talonpojiksi kuin herroiksikin. Jos päästäisiin käsiksi sen järjestelyihin, luulisin, että niissä olisi paljon huomautettavaa; asia on kuitenkin arkaluonteinen. Salaneuvos v. Haartman on laitoksen erityinen suosija. Luulen, että hän on kyllin sivistynyt kestääkseen totuuden kuulemisen mutta – est modus in rebus [kaikella on mittansa].
Jos Fredrik lähettää Sinulle käsikirjoitukseni ”Lapsen emansipaatiosta”, vaivaudu lukemaan se läpi ja tekemään samalla huomautuksia. Syyllistyin epätotuuteen ollessani viimeksi luonasi ja Sinun kysyessäsi, mitä papereita minulla oli matkalaukussani. Vastasin vältellen, vaikka myös tämä mainittu käsikirjoitus oli silloin siellä; aioin painattaa sen hiiskumatta Sinulle mitään etukäteen. Miksi? Koska olet pari kertaa aiemmin käsitellyt kirjoituksiani niin hävyttömästi. Ovatko ne olleet taistelua tuulimyllyjä vastaan – ehkäpä, mutta toisin käsiteltyinä niistä olisi voinut tulla jotakin muuta. Silloin olin intoilija; nyt on into jo jäähtynyt. Eräässä lehtikirjoituksessasi oli ilmaus, johon kiinnitin huomiota ja joka miellytti minua. Se kuului suunnilleen näin: ”sitä ilmiötä (kyseessä oli kerjuun tietynlainen luonne Hämeessä tai Savossa) ei pidä tai ei voi estää, sitä on ohjailtava”. – Se on kultainen sääntö, jota kuitenkin noudatetaan vain harvoin, etkä Sinäkään noudattanut sitä minun suhteeni. Odotit ehkä jotakin enempää kuin mihin itse pyrin. Enkä vain minä ole joutunut niin kovakouraisesti kohdelluksi. Olen kuullut muidenkin väittävän, että toimintasi suuntautuu pikemminkin hävittämiseen kuin rakentamiseen. Miksi? Onko se välttämätöntä? Kaikilla ei ole Sinun rohkeuttasi ryhtyä rakentamaan uudelleen alusta asti rakennusta, joka on ensin revitty. Merkitystä on kuitenkin sillä, kuka on repimässä. Muistan erään tilaisuuden Sörnäisistä – jatkot päivällisen jälkeen. Sinä valittelit sitä, että olit saanut toveripiiristäkin niin vähän kannustusta opintojesi jatkamiseen valitsemallasi uralla ja sanoit, että vain minä olin Sinua rohkaissut. Toverit nauroivat – en enää muista kovin tarkoin naurun syytä, mutta silloin ajattelin Johannesta [Kastajaa] ja hänen sanojaan Vapahtajasta ja tämän kengänpaulasta ja pyysin kyynelsilmin, ettet asettaisi minua alttiiksi tovereitten pilkalle. Silloin Sinunkin silmäsi kyyneltyivät, ja ne kyyneleet valuivat varmaankin oman itsesi takia; ne olivat ujon vaatimattomuuden kyyneliä kuten omanikin. – Nuorena näkee asiat toisin kuin aikuisena miehenä. Myönnänpä kuitenkin, että haluaisin joskus vielä nähdä hiukan jälkiä noista kyynelistä Sinun kirjoituksissasi ja suhtautumisessasi toisten kirjoituksiin, enkä usko, että siitä olisi haittaa Sinulle henkilökohtaisesti tai itse asiallekaan. En halua kuitenkaan missään tapauksessa kehottaa Sinua suhtautumaan pehmeästi kyvyttömyyteen tai suuruudenhulluuteen. Uskon opettajan menestyvän parhaiten, jos hän ei julista oppilauseitaan diktatorisesti, vaan edistyy itse ensimmäisenä vertaistensa joukossa – tarkoitan tällä yliopiston opettajia, ja sellainenhan Sinä olet koko maa yliopistonasi.
Nyt kuitenkin takaisin mainittuun käsikirjoitukseen – ja melkeinpä ujostelisin asiaan palaamista tämän esipuheen jälkeen, jos pelkäisin Sinun epäilevän, että olen tässä ollut terveisiä tuomassa, kuten on tapana sanoa. Sellaista pelkoa en tunne enkä tulevaisuudessakaan lakkaa ilmoittamasta Sinulle ”tunteenvaraisia käsityksiäni”, jos niin haluat sanoa, vaikka tuomitsevan arvion esittäminen pikku teoksestani olisi mielestäsi nytkin välttämätöntä.
Sen kolmas tai oikeammin toinen vihko on vielä kirjoittamatta. Tyttöjen (naisten) emansipaatio nostattaa suurimman metelin. Ne naiset, ne naiset – milloinkahan he eivät olisi riidelleet meidän kanssamme! Luullakseni meidän mielipiteemme itse pääasiasta käyvät yksiin. Vaikka tästä asiasta on kirjoitettu hyvinkin paljon, en ole tähän mennessä saanut tilaisuutta lukea siitä melkeinpä mitään. Tiedätkö Sinä mitään kelvollista esitystä tästä aihepiiristä?
Näiden rivien tuoja, hra Nylander, joka työskentelee piirtäjänä maanmittauskonttorissa Helsingissä, kuuluu maamme lupaavimpiin taiteellisiin lahjakkuuksiin. Hän on jo aloitellut öljymaalaustakin. Hänen lintunsa ja kalansa eivät mielestäni jäljittele Wrightien maalaamia, vaikka en olekaan pystynyt tekemään vertailuja.
Älä pahastu siitä, että 1) olen töhrinyt paperia ja kirjoittanut ajoittain kehnosti pitämättä taukoja välillä, jolloin olisi voinut tulla hieman parempaa jälkeä, ja että 2) olen riidellyt, mutta tilaisuus on niin houkutteleva – vaikenemista uskotaan myöntymisen merkiksi, ja niinpä minäkin uskon, että pidät kaiken hyvänäsi.
Tiedät, että minulla on vaimo, kuten tiedät senkin, että minulla on nyt kaksi tytärtä ja loppukesällä kolme lasta, jos Jumala suo; tilaisuuksia emansipaatio-opin kokeilemiseen siis riittää; he kaikki voivat hyvin. Sano terveisiä pikku eukollesi ja kerro, että täällä Torniossa on kaksi sydäntä, jotka etenkin juhannuksen aikaan, jolloin niitä suosii läpi yön paistava aurinko, ovat niin lämpimiä, etteivät pelota pois häntä, jos hän vaivautuisi ukkonsa kanssa etsiytymään siihen aikaan niiden luo. Voikaa hyvin!
Carolus
