Malminkartanossa 17.8.1867
Suuresti kunnioitettu Veli!
Joudun nyt esittämään vilpittömän kiitokseni kunnioitetun Veljeni heinäkuun 22. päivän kirjeestä kirjallisesti, kun epäsuopea kohtalo esti minua Helsingissä matkallani tänne esittämästä sitä suullisesti, kuten olin toivonut. Mainittu kirje on selvittänyt minulle ne periaatteet, joita hallitus aikoo tulevaisuudessa noudattaa ja näin heti poistanut kaikki epäilykseni omasta toimintatavastani tulevina aikoina. Tämä kirje sisälsi kuitenkin myös yhtä ja toista muuta, jonka osalta en ole voinut välttää joidenkin tietojen lähettämistä sekä yritystä vastata joihinkin sen sisällön kohtiin.
Aluksi minun on mielestäni kuitenkin vakuutettava, etten ole koskaan kuulunut niihin, jotka ovat hyväksyneet sen paternalistisen holhouksen, jonka alaisena hallitus on vuosikymmenten ajan pitänyt Suomen kansaa ja jonka seurausta on nyt kansassa havaittava haluttomuus ja kyvyttömyys omien asioidensa hoitamiseen, vaan olen pikemminkin lukeutunut sen moittijoihin, eikä kukaan voi olla minua iloisempi siitä, että järjestelmää on muutettu. Kun kaikki äkilliset käänteet jostakin järjestelmästä sen vastakohtaan ovat kuitenkin vaarallisia ja tämä muutos tapahtuu juuri sellaisena ajankohtana, jolloin on koettu perätysten useita vaikeita vuosia, voin vain toivoa, että siirtyminen tapahtuisi vähitellen eikä valtion antama tuki loppuisi kerralla kokonaan. Sen takia olen pitänyt ja joudun edelleenkin pitämään velvollisuutenani, niin kauan kuin vuonna 1852 annettu armollinen asetus yleisestä köyhäinhoidosta on voimassa, lähettää hallitukselle ne anomukset, joita useatkin kunnat ovat esittäneet saadakseen julkisista varoista tukea töiden järjestämiseksi köyhälle työttömälle väestölle. En toisaalta ole millään tavoin kehottanut tai kannustanut tuollaisten anomusten esittämiseen.
On helppo sanoa: ”Ojittakaa peltonne, viljelkää kylvöheinää, tehkää hyvää voita, viljelkää pellavaa ja hamppua, kutokaa vientitavaroita, valmistakaa rimoja ja palkkeja” (viimeksi mainittu puuha on kylläkin jo pilannut metsät minun läänissäni); mutta kuinka kaikkea tuollaista saataisiin tuota pikaa käynnistetyksi, kun en ole näiden kolmen viime vuoden aikana saanut toimintaan kuin suunnilleen 10 kunnanhallitusta. Ensiksi kunnanhallituksia ja kouluja, vasta sitten voidaan toivoa saatavan jotakin muuta viedyksi läpi. Useimmat kunnat ilmaantuvat pyytämään lykkäystä kunnanhallituksen perustamiseen. Olen silloin aina noudattanut sellaista periaatetta, etten myönnä sitä pitemmäksi ajaksi kuin vuodeksi, enintään kahdeksi, vaikka tavallisesti on pyydetty 10 vuoden lykkäystä, ja olen menetellyt näin, koska en ole halunnut kysymyksen hautautuvan, vaan kunnat joutuvat ottamaan sen esiin joka vuosi. Olen kuitenkin kuullut useidenkin kuntien valittaneen senaattiin kieltäytymisestäni. Jos ne saavat pitemmän lykkäyksen, en voi saada mitään enempää aikaan, sillä tämä johtaa siihen, että useimmat muut kunnat noudattavat annettua esimerkkiä.
Veli tähdentää kirjeessään, etteivät läänissä toimivat kruununpalvelijat tunnollisesti ”kerro tilanteesta, vaan liioittelevat”. Käsitän kyllä, että tämän virkakunnan kuten kaikkien muidenkin joukossa saattaa olla kelvottomia henkilöitä, enkä hämmästyisi, jos näitä olisi tässä virkakunnassa suhteellisesti enemmän, koska kruununpalvelijoiden kurja palkkaus ei mitenkään vastaa heille asetettuja suuria vaatimuksia; minun on silti esitettävä vastalauseeni tuollaista tästä virkakunnasta esitettyä kokonaisarviota vastaan. Olen itse viljellyt maata 15 vuotta ennen kuin ryhdyin hoitamaan nykyistä virkaani enkä ole ollut toimeton katselija enkä pitänyt tilaani pelkkänä kesähuvilana, vaan olen sekä Ruotsin maatalouskorkeakoulun oppilaana että täällä omalla tilallani tottunut itse tekemään maataloustöitä, joten uskon myös kykeneväni hieman arvioimaan tämän alan kysymyksiä, eikä tätä välttämättä tarvitse pitää liiallisena omahyväisyytenä. Pienenkään maa-alueen, saati kokonaisten pitäjien, kihlakuntien ja läänien vuodentulon tai tulevan sadon arvioiminen ei ole helppoa, ja arviot riippuvat lisäksi yksilön saamasta käsityksestä; toinen voi pitää perin huonona tilannetta, jonka toinen omalla paikkakunnallaan arvioi keskinkertaiseksi, ja näin käy sitäkin helpommin, ellei arvioitsija ole voinut suorittaa muilla alueilla, muissa kihlakunnissa tai lääneissä tekemiinsä havaintoihin perustuvia vertailuja. Olen itse havainnut tämän matkoillani käydessäni useissa nimismiespiireissä tai kihlakunnissa. Jollakin alueella valitettiin hirmuisesti huonoja satotoiveita, ja valittajilla oli mielestäni hyvät perusteet tähän, mutta kun tulin toiselle alueelle, havaitsin tilanteen siellä paljon huonommaksi ja jouduin näin ollen arvioimaan edellisen seudun paljon onnekkaammaksi. Ja miten usein sadon saaminen sitä paitsi riippuukaan muutamien päivien suotuisasta tai vähemmän suotuisasta säästä! Tämän kokemuksen nojalla en voi moittia kruununpalvelijoita summittaisesti, jos satotulos ei joskus vastaisikaan virkakunnan ennakkoilmoituksia, vaan olen varma siitä, että suurin osa virkakunnasta yrittää tunnollisesti ilmoittaa todellisen tilanteen.
Veli on myös tähdentänyt, että ”ei ole mitenkään puolustettavissa”, että kruunulle perittävistä maksuista on ”Turun läänissä saatu kokoon vain puolet”, kun ”Oulun läänissä on peritty 3/5”. Minä puolestani uskon, että tämä asiaintila, joka johtunee myös jostakin virheestä, on helposti puolustettavissa. 1. heinäkuuta tehdyn lopputilityksen mukaan lääninkonttoriin oli tilitetty vuoden 1866 maksusuorituksina 1 209 397 markkaa sekä makasiineihin ja metallien punnitukseen toimitettu viljaa ja rautaa yhteensä 249 651 markan arvosta, kun rästiin jääneitä maksuja taas oli kaikkiaan 177 022 markkaa. Rästejä oli siis 1. heinäkuuta suunnilleen 1/7 käteissuorituksista ja vain 1/8 käteis- ja luontoissuoritusten yhteissummasta. Merkittävimmät rästiin jääneet maksut ovat suorittamatta Ala-Satakunnan kihlakunnan pohjoisosista, 11 328 mk 58 p sekä Ylä-Satakunnan pohjoisesta kihlakunnasta 38 012 mk 31 p, keskimmäisestä 53 609 mk 65 p ja lounaisesta kihlakunnasta 25 646 mk 23 p sekä Vehmaan kihlakunnan Vehmaan pitäjästä. Halikon kihlakunnan rästeistä, 14 911 mk 45 p, suurin osa johtuu siellä sijaitsevien suurten ruukkien konkursseista. Piikkiön kihlakunnasta ovat maksamatta oikeastaan vain paroni Willebrandin maksut, jotka Uudenmaan läänin kuvernöörin on nyt kuten kaikkina edellisinäkin vuosina perittävä toimittamalla lasku hänelle käteen. Mainitun ajankohdan jälkeen osa rästeistä on lisäksi jo maksettu ja useimmista kihlakunnista saataneen loputkin perityksi heti kun rahoja saadaan hankituksi. Tällainen kruunun rästimaksujen määrä on tosin jokseenkin epätavallista tässä läänissä, mutta ei johdu suinkaan maksujen perijöiden velttoudesta eikä hölläkätisyydestä, ellen ehkä arvioi poikkeukseksi keskimmäisen kihlakunnan kihlakunnanvoutia, jonka pelkään syyllistyneen näissä asioissa vähäiseen hölläkätisyyteen, mistä syystä aionkin käydä suorittamassa tutkimuksia hänen kihlakunnassaan.
Olen muuten varma siitä, että sekä lääninkonttori että kruununpalvelijoiden virkakunta ovat nyt kuten ennenkin pyrkineet mahdollisuuksiensa mukaan täyttämään velvollisuutensa ja valvomaan kruunun oikeuksia ja etua ja että mainittu asioiden tila voi johtua vain siitä, etteivät verovelvolliset nyt pysty suorittamaan maksujaan kruunulle. Viime vuoden sadon niukkuuden ja perunasadon täydellisen epäonnistumisen ohella tärkeimpiin syihin kuuluu yleinen rahapula. Kuulutettuihin pakkohuutokauppoihin ei ole ilmaantunut ostajia, koska maaseudulla ei kerta kaikkiaan enää ole rahaa. Olemassa olleet varat on käytetty elintarvikkeiden ostamiseen, joita erityisesti edellä mainitut paikkakunnat ovat joutuneet ostamaan jo maaliskuusta saakka. Lisäksi noilla paikkakunnilla on koettu useita perättäisiä katovuosia tai osaksi saatu kehnoja satoja ja jouduttu velkaantumaan niin pahasti, että kaikki varat olivat nyt lopussa ja luotonsaantimahdollisuudetkin loppuneet. Viime talvena ei voitu saada ansaitsemismahdollisuuksia myöskään metsäntuotteiden kuljetuksesta eikä myynnistä, jotka ovat mainituilla seuduilla aina kuuluneet tärkeimpiin tulonlähteisiin, koska monet sahat ovat seisoneet jo pitkään Porissa tapahtuneiden suurten konkurssien takia ja koska metsäntuotteiden hinnat ovat niin Porissa kuin Raumalla ja Uudessakaupungissakin mainittujen konkurssien takia erityisen alhaiset. Lisäksi on mainittava kuumetaudit, jotka ovat raivonneet hirmuisella voimalla juuri noilla seuduilla koko talven ja kevään ajan ja pitäneet useissa paikoissa pahimmillaan puolet väestöstä vuodepotilaina, sekä rehupulasta aiheutuneet suuret vetojuhtien ja karjan menetykset. Kokonaisien kyläkuntien väestö on potenut kuumetauteja yhtä aikaa, niin että väkeä on tarvittu toisista kyläkunnista hoitamaan sairaita, ja eräiltä tiloilta ovat sekä kaikki ihmiset että kaikki kotieläimet kuolleet tauteihin ja nälkään, ja eräät muut tilat niiden väki on hylännyt, niin että kruununpalvelijoiden on täytynyt ryhtyä huolehtimaan niistä, jotta ne pysyisivät viljeltyinä ja hoidettuina. Hämeenkyrössä pidetyissä huutokaupoissa on kuulemma maksettu lampaista 25–50 penniä päätä kohti. Väestö olisi näin ollen ajettu täydelliseen perikatoon, jos huutokauppoja olisi jatkettu. Parempi siis odottaa ja saada jotakin kuin myydä ihmisten hevoset, karja ja työkalut melkein ilmaiseksi, jolloin he olisivat menettäneet mahdollisuutensa viljellä maataan ja saada edes jonkinlaista satoa. Lisäksi omaisuus on määrätty takavarikkoon rästiläisiltä kaikkialla, ainoana poikkeuksena henkilöt, jotka ovat saaneet senaatilta lykkäystä maksujensa suorittamiseen.
Olen ryhtynyt Kunnioitetun Veljeni edellä mainitun kirjeen johdosta joihinkin toimiin, joista Veli on luultavasti jo saanut tiedon sanomalehtien välityksellä. Valitettavasti vain kävi niin, että heti laadittuani kiertokirjeeni, jossa tähdensin kunnille, etteivät ne voineet enää tästä lähtien odottaa saavansa apua valtiolta, vaan niiden oli pidettävä itse huolta väestön toimeentulosta, sain kansliatoimituskunnalta kirjeen, jossa minulle annettiin käsky kehottaa läänin kuntia toimimaan 22. maaliskuuta 1852 yleisestä köyhäinhoidosta annetun armollisen asetuksen 46. §:n mukaisesti. Olisin halunnut viitata vain mainitun §:n ensimmäiseen momenttiin, koska jälkimmäinen momentti kehottaa kuntia lähettämään hallitukselle anomuksensa tuen saamiseksi, mikä taas oli edellisessä kiertokirjeessä antamani painokkaan ohjeen vastaista, mutta kun lääninsihteerini selitti, ettei hän voinut varmentaa kiertokirjettä, ellei kansliatoimituskunnan kirjettä noudatettu sananmukaisesti, ja perusteli tätä sillä, että päinvastaisesta menettelystä oli joskus aiemmin seurannut nuhtelu ylemmältä taholta, minun oli mielestäni pakko antaa periksi, ja moni siis arvioinee tätä asiaa koskevia toimiani kummallisiksi ja tuskin johdonmukaisiksi.
Olen kuitenkin luultavasti jo kuluttanut liian kauan Veljen kallista aikaa, ja minun on siis vain pyydettävä, että Veli olisi vakuuttunut siitä erinomaisesta kunnioituksesta, jota vakuuttaen minulla on kunnia edelleenkin olla kunnioitetun Veljeni
nöyrin palvelija
C. M. Creutz
