Oulussa 27.5.1867
Jalosukuinen Herra Senaattori
Herra Senaattorin varastojamme koskeva tiedustelu osoittaa, ettemme me täällä pohjoisessa ole jääneet unohduksiin monista ja tärkeistä valtiopäivätehtävistä huolimatta. Saanen siis jälleen kertoa jotakin oloistamme.
Viimeksi tekemälläni [köyhäinhoidon] ruoturasituksen järjestelymatkalla Oulun kihlakunnassa havaitsin murheellisen rehupulan, joka vallitsee läänin muissakin osissa. Metsissä on yhä lunta kyynärän paksuudelta, ja ainoa lohtumme on, että routa ei tänä vuonna ole syvä ja että tuuman mittaista ruohoa nousee siellä täällä hangen alta.
Mutta kevätkylvöt – ne on joka tapauksessa suoritettava 2–3 viikkoa myöhemmin kuin tavallisesti – jos Herramme suo lämpimän kesän ja leudon syksyn, kaikki voi vielä sujua kohtalaisen hyvin – mutta jos, jos me saamme jälleen sadetta silloin kun tarvitsisimme päivänpaistetta, jos viljamme tuleentuisivatkin vasta 2–3 viikkoa myöhemmin kuin tavallisesti – seurausten ajatteleminen todellakin puistattaa!
Olen huolissani myös Turun seudulta saadusta eteläisestä ohrasta – se ei ehkä ehdi tuleentua, ja silloin se on vain leikattava vihreänä, jotta se pelastettaisiin edes siemenviljaksi. Sitä tarvitsemme joka tapauksessa, siemenviljapyyntöjä tulee yhä päivittäin, ja olen viime aikoina pystynyt tarjoamaan vain 1 tynnyrin, kun on pyydetty 3.
Leipäviljatilanne näyttää surkealta, ja 1 500 tynnyristäni on enää 35 käyttämättä. Osa pelloista jää tänä keväänä auttamattomasti kylvämättä, ja Jumala yksin tietää, miten syyskylvöt onnistuvat, sillä uutta viljaa saadaan tänä vuonna myöhään, talonpojan varastot ovat lopussa samoin kuin hänen ostokykynsä, ja hänen luottokelpoisuutensa = 0.
Aikooko hallitus näissä oloissa avustaa rahvasta toimittamalla sille rukiinsiementä? Onnettomat talonpojat ovat jo nyt velkaa kruunulle lähes 55 000 tynnyriä viljaa; lisätäänkö tähän lukuun vielä 5 000–10 000 tynnyriä?
En silti voi enkä halua vaipua epätoivoon; olen yhä sitä mieltä, että viljakasvien viljelyn supistaminen sellaisiin mittoihin, että se tyydyttää tarpeen keskinkertaisen hyvinä vuosina, on sekä mahdollista että toivottavaa, ja kantaani tukee muun muassa se seikka, että lääni on entisinä aikoina selviytynyt kymmeninä perättäisinä vuosina kohtuullisen hyvin.
Herra Senaattori tiedustelee varastojemme tilaa; ne ovat tosin hyvin vähäiset, mutta vaikka ne olisivat suuremmatkin, kelirikko ja hevosten surkea kunto eivät antaisi tässä vaiheessa mahdollisuuksia niiden jakelemiseen maaseudulle. Kun tiet ovat parin viikon kuluttua hyvässä kunnossa, vedetkin ovat auenneet ja hinnat muuttuneet. Eilisestä lähtien on ollut lauhaa.
Kun luin keisarillisen senaatin päätöksen, jolla anomukseni kaupan vapauttamisesta Iin markkinoilla hylättiin, en voinut pidätellä huokausta, joka kohoaa vielä monen köyhän miehen ja naisen rinnasta.
Yleisiä töitä ei voitane aloittaa ennen kuin kesäkuun 10. päivän jälkeen, ehkäpä vasta 15. päivän tienoilla; ellen erehdy, ne jouduttaneen lopettamaan kuun päättyessä, koska silloin on kaikki syöty. – Teidän rautatietyömaanne tuskin auttavat meitä kovinkaan paljon, sillä vaikka miehet saavatkin työtä, köyhäinhoidon on elätettävä täällä naiset ja lapset. Meitä hyödyttäisivät enemmän suurehkot koskenperkaukset, joita järjestettäisiin hätäaputöiksi eikä toteutettaisi asianomaisten osuuksien omistajien ilmaisina päivätöinä, ja ehkä lähetän pian ehdotuksen Iijoen uittoväylän perkaamisesta; valmistelutöinä kruununmetsien raakapuun myyntiä varten nämä työt ovat erittäin välttämättömiä ja hyödyllisiä. Ehkäpä parhaillaan Pariisissa oleva veljeni voisi saada varoja perehtyäkseen puunjalostusteollisuuteen, jotta hän voisi sitten olla hyödyksi täällä pohjoisessa? Nyt on kuitenkin jo aika lopettaa, ja sen takia minulla on kunnia erinomaisinta kunnioitustani ja alttiuttani vakuuttaen allekirjoittaa olevani
Jalosukuisen Herra Senaattorin
nöyrin palvelija
G. v. Alfthan
