Eräs eilisen Helsingfors Tidningarin kirjoitus yritti vieläkin johtaa harhaan takuukysymyksessä. Voidaan kai uskoa, että se ei ollut tarkoituksellista, vaan tavanmukaisesta ajattelemattomuudesta ja tietämättömyydestä johtuvaa.

Kirjoituksessa pelotellaan mahdollisuudella, että pankki antaa hopeaa täydestä kurssista Hypoteekkiyhdistyksen 30 miljoonan markan lainaa vastaan ja kärsii 10 prosentin tappion.

Armollisessa esityksessä sanotaan, että yhdistyksellä on oikeus saada vuotuisen kuoletuksen summa al pari -kurssilla, jos se ei onnistu saamaan lainaksi kahdeksaa miljoonaa markkaa.

Jos yhdistys siis lainaa kahdeksan miljoonaa, tämä sen oikeus ei ole enää voimassa.

Mutta jos se tallettaa rahat (siis 8 miljoonaa) pankkiin, tapahtuu rahauudistus. Yhdistys niin kuin kuka hyvänsä muukin saa hopeaa pankin seteleitä vastaan.

Ulkomaisesta lainasta yhdistys taas ei voi maksaa suurempaa annuiteettia kuin 5 3/4 %. Jos laina nousee esim. neljään miljoonaan, annuiteetti on 230 000 markkaa ja jos kurssierotus on 10 prosenttia, pankin vuotuiseksi tappioksi jää 23 000 markkaa.

Näin pieni tappio pankin on helppo korvata, kun maahan tulee neljä miljoonaa ulkomaisina valuuttoina. Jos pankki ulkomaisissa saatavissaan säästää vain neljäsosankin tästä summasta, se voi näitä vaatimuksia vastaan tapahtuvalla setelinannolla ansaita 60 000 markkaa vuodessa. Annuiteetti, josta pankki voi kärsiä tappiota, ei edellä sanotun mukaisesti missään tapauksessa kohoa 460 000 markkaan.

Puheet pankin joutumisesta vaaraan katojen sattuessa eivät ansaitse huomiota. On selvää, että kun pankilla on alle 1 ½ miljoonan ruplan pääoma, se ei voi antaa maan vaikean kadon sattuessa tarvitsemia 3–4 miljoonan ruplan arvoisia valuuttoja.

Pankki ei ole kadon sattuessa auttanut eikä voi auttaa ketään. Silloin on vain kolme tapaa auttaa: makasiineissa oleva vilja, valtionrahastossa ulkomaisina valuuttoina oleva varapääoma tai ulkomaiseen valtionlainaan perustuva luotto.