Meille lähetettiin tämä rahatilannetta koskevaan kysymykseen liittyvä repliikki:
Ottaen huomioon, että alla oleva sisältää ainoastaan eräiden Helsingfors Tidningar -lehdessä julkaistujen väärien tietojen oikaisuja, ja että Litteraturbladet för allmän medborgerlig bildning on levikiltään vähäinen, mikä tekee mahdottomaksi, että näiden oikaisujen julkaiseminen kyseisessä lehdessä toisi ne Helsingfors Tidningar -lehden suuren lukijajoukon tietoon, antanee toimitus hyvyydessään lehtensä palstoilla tilaa seuraavalle lyhyelle varaukselle:
Herra Henrik Borgström on sarjassa allekirjoitetulle osoitettuja kirjeitä, luottamuksellisesti, jonka johdosta minun tulee pitää itseäni suuresti imarreltuna, suvainnut omistaa Litteraturbladet-lehdelle varsin merkittävän määrän lausumia, jotka eivät ole siellä missään esiintyneet. Hra H. B. väittää siis, että Litteraturbladetissa olisi sanottu että:
1. Suomen Pankin setelien vaihtamisen Pietarissa tulisi loppua;
2. tuo vaihtaminen olisi edistänyt liikatuontia Suomeen;
3. maassa olisi ollut liikatuotantoa ja liikaspekulaatiota;
4. Suomen Pankin pääoman vahvistaminen nykyisen rahan puutteen aikana pahentaisi asiaa. Kaikki nämä tiedot ovat täysin perättömiä.
Hra H. B. on niinikään tosiseikkoja vastaan esittänyt asian ikään kuin Litteraturbladetissa olisi tullut väitetyksi, että tavaroiden tuonti turhaa kulutusta varten olisi rahan puutteen varsinainen syy. Tosiasiassa on niin, että jokaisen tuntemat syyt: viennin estyminen sodan aikana, vuoden 1856 kato ja vuoden 1857 kriisin aikaansaama välttämättömyys maksaa maan kauppavelat ulkomaille, on mainittu Litteraturbladetissa, kauan ennen kuin hra H. B. suvaitsi lausua sanansa asiasta. Mutta onhan samaisessa lehdessä näistä syistä todettu, että sen lisäksi oli tuonti kulutusta varten jo ennen sotaa suurempi kuin mitä vienti olisi sallinut, että tämä liikatuonti jatkui sodan aikana, ja että tuonti on yleensäkin sodan jälkeen, riippumatta kadon takia tapahtuneesta viljan tuonnista, ollut suurempi kuin mitä olisi toivottavaa. Tunnustettakoon kuitenkin, että yksi väärin käytetty sana on antanut hra H. B:lle tekosyyn tältä osin liioitella Litteraturbladetin lausumia.
Aiheeton on myös väite, että Litteraturbladet olisi puoltanut jotakin kuristusjärjestelmää. Siinä on vain esitetty, että ja minkä vuoksi Suomen Pankin, kuten kaikkialla muualla tapahtuu, olisi pitänyt nostaa diskonttokorkoaan rinta rinnan rahan kysynnän mukaan. Lisäksi on torjuttu hra H. B:n vaatimus, että valtion tulisi lainata miljoonia elinkeinojen tukemiseksi. Mutta samaisessa lehdessä ei ole edes esiintynyt huomautusta sitä vastaan, että pankki lainasi 2 ½ miljoonaa ulkomaisen kauppavelan kattamiseksi.
Täysin vailla totuutta on hra H. B:n lausuma, että jokin hänen väitteistään, joiden mukaan noilla varoilla ei olisi katettu sodasta Suomelle koituneita menetyksiä, olisi tehty Litteraturbladetissa naurunalaiseksi.
Yhtä lailla valheellista on, että Litteraturbladetissa olisi sanottu, että lisääntyneen viennin tai vähentyneen tuonnin seurauksena Suomeen palaisi jälleen hopeaa, niin kauan kuin venäläinen seteliraha käy täällä laillisesta maksuvälineestä ja Venäjän rahatilanne tekee hopean viennin epäedulliseksi. Tapa, jolla hra H. B. Helsingfors Tidningar -lehden nro 15:n liitteessä sälyttää tämän väitteen Litteraturbladetin niskoille, todistaa ihmeteltävästä lahjakkuudesta.
Tässäkin suhteessa on Litteraturbladet aikaisemmin kuin hra H. B. jokseenkin selvästi esittänyt, miten mahdotonta Suomen Pankin on mainituissa olosuhteissa lunastaa seteleitään hopealla ja ylläpitää hopean kiertoa maassamme.
Lopuksi sallittaneen se huomautus, että Helsingfors Tidningar -lehden toimitus ei varmasti ole pannut merkille Litteraturbladetin tähän asiaan liittyviä artikkeleita. Muutoin ei toimitus olisi Helsingfors Tidningarin viime numerossa ilmoittanut lukijoilleen, että Litteraturbladet kannattaa ”kaksinkertaista tullia silkille, pitsille ja tyllille”. Tuon tiedon antamiseen itse hra H. B:lla on ollut vain halu, mutta ei riittävästi rohkeutta.
J. V. S.
