Saima nro 16, 17.4.1845
17.4.1845
Kuopio
Kelpo kaupunkimme saa kunnian olla ehkä ensimmäinen, jossa äidinkieli on otettu virallisesti käyttöön kirkon ulkopuolella. Herra Lagin eilen järjestämässä musikaalisessa soiréessa [illanvietossa] eräs nuori musiikinharrastaja lauloi Runebergin ”Seitsentoistavuotiaan” ja ”Se oli silloin”...
Saima nro 17, 24.4.1845
24.4.1845
Kuopio
Hra Kuvernööri palasi t. k. 17. päivänä virkamatkaltaan, joka ulottui läänin koko karjalaiselle alueelle. Matkan aiheena kerrotaan olleen viljavarojen ja rahvaan taloudellisen aseman tutkiminen, ja tutkimus kuuluu päätyneen yleensä tyydyttäviin tuloksiin. Viljaa on useimmissa pitäjissä yhä...
Saima nro 18, 1.5.1845
1.5.1845
Kuopio
Kevät on täällä edistynyt varsin hitaasti, niin että jopa kaduillakin on yhä suuria lumikinoksia. Maaseudulla lumikerros on yhä hyvinkin kyynärän paksuinen, eivätkä jäät ole vielä antautuneet, vaan niiden päällä on runsaasti vettä lumikuoren alla, joten niillä liikkuminen on sangen...
Saima nro 19, 7.5.1845
7.5.1845
Kuopio
Kylmät yöt viivyttävät yhä kevään saapumista. Hieman keväistä vilkastumista on kuitenkin havaittavissa hyvässä kaupungissammekin, kun monien rakennusten ulkoasua kohennetaan. Uudisrakennuksista, joita kuitenkin aivan erityisesti kaivataan, ei sen sijaan ole kuultu mitään. Rakentamisen...
Saima nro 20, 15.5.1845
15.5.1845
Kuopio
Viime päivinä lämpömittari on näyttänyt jopa +16 astetta pilvisen taivaan alla. Eilen saatiin ensimmäinen kevätsade. Lunta on yhä runsaasti, niin että se estää teillä liikkumisen. Järvien jää ei ole vielä saanut mustaa kevätväriään, ja sen arvellaan pysyvän liikkumattomana kukkaiskuukauden...
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
