Herra Snellman pyysi tällä kohden puheenvuoroa ja lausui seuraavaa: Saanen mitä vakavimmin puoltaa käsiteltävänä olevaa esitystä, koska kokemus maassamme on jo aiemmin riittävästi osoittanut, että sellainen säädös kuin tuo hopearuplan käypyyttä koskeva, joka sisältyy raha-asetukseen, johtaa välttämättä keinotteluun. En toki tiedä, mistä hopearuplia voitaisiin etsiä; mutta todennäköistä on, että jotkut niitä löytävät, ja jos niitä käy päinsä löytää, niin varmaa on, että keinottelua tapahtuu. Varsinkin Viipurin kaupungin sijainti on niin sopiva ajatellen Pietarin kauppaa, että siellä tilaisuutta käytetään hyväksi, niin kuin on tehty aikaisemminkin. Näin tapahtui vuonna 1865. Samana päivänä kuin määräys hopeanvaihdon aloittamisesta pankissa astui voimaan, oli keisarillisen senaatin pakko kokoontua neuvotellakseen venäläisen vaihtorahan käypyyttä maassamme koskevan säännöksen muuttamista tarkoittavasta alamaisesta esityksestä. Kovin monta päivää ei kulunut keisarillisen senaatin Hänen Majesteetilleen osoittaman esityksen ja tätä säännöstä muuttaneen asetuksen välillä. Mutta nuo muutamat harvat päivät riittivät aika laajamittaiseen, uskoakseni noin 20 000 ruplan keinotteluun. Viipurissa se tapahtui niin, että siellä maksettiin tullimaksuja venäläisellä vaihtorahalla. Tullinhoitaja helpotti hyvyydessään kaupankäyntiä ottamalla kolikot vastaan laskematta niitä, sinetöidyissä pusseissa. Pussit talletettiin verokamariin. Tullijohtokunnan kanneviskaali ei katsonut, että hänen menettelyään vastaan voitaisiin tehdä huomautusta. Jos nyt päästään käsiksi hopearupliin, niin olen varma, että sama keinottelu toistuu. Huomattavia eriä vaihtorahaa myös tuotiin, myös säännöksen muuttamisen jälkeen, vähittäin käytettäväksi muilla maamme paikkakunnilla aina länsirannikkoa myöten. Toivon siis, että tämä valiokunnan esitys saisi säätyjen hyväksymisen, ja vieläkin enemmän, että hallitus kiinnittäisi siihen paljon huomiota ja mahdollisuuksien mukaan heti ryhtyisi sen mukaisiin toimiin.