Herra Snellman: On suuresti valitettava sitä, että valiokunta ei tällaisessa kysymyksessä ole voinut olla yksimielinen, kysymyksessä jossa mielipiteet tunnetusti ovat maassamme, ja kuten voidaan olettaa ja myös on jo osoittautunut, myös säätyjen sisällä niin erilaiset. Ei tiettävästi tule kysymykseen, että otettaisiin keskustelun kohteeksi ensin yksi valiokunnan ehdottamista vaihtoehdoista ja sitten toinen. Niinpä haluaisin kunnioittavasti esittää, että ritaristo ja aateli ensin päättäisivät, kumpi vaihtoehto otetaan keskustelun perustaksi. Oma mielipiteeni on, että jälkimmäistä vaihtoehtoa valiokunnan mietinnössä on pidettävä kaikin tavoin parempana. Periaate, johon tämä ehdotus yleisesti perustuu, on niin paljon parempi kuin se, joka nyt on lainsäädännön perustana ja joka myös on säilytetty ensimmäisessä vaihtoehdossa, että valintaa tehtäessä ei pitäisi voida epäröidä. Mielestäni on nimittäin mitä suurimmassa määrin syytä ajatella sitä, että tämän lainsäädännön tarkoitus ei ole vain hankkia valtiolle tuloja tai hankkia varoja Hänen Majesteettinsa hyväksymään tarkoitukseen, jonka säädyt katsovat edistävän maan parasta. Sanon jälleen, ei pidä pelkästään kiinnittää huomiota siihen, vaan myös muistaa, että säädyt viime valtiopäivillä olivat varsin yksimielisesti sitä mieltä, että on myös vähennettävä paloviinan kulutusta. Jos pitäydytään ankarasti periaatteeseen, jota seurataan jälkimmäisessä vaihtoehdossa, nimittäin että viinanpoltosta tehdään teollinen elinkeino, yhtä vapaa kuin muut tehdasteollisuuden haarat, niin jälkimmäinen periaate jää kokonaan pois näköpiiristä. En halua väittää, että nyt esillä olevassa ehdotuksessa niin olisi osittain tapahtunut. Uskon, että siinä on useita määräyksiä, varsinkin kaksi, joita sietäisi tarkistaa, mutta niin kuin minulla on jo ollut kunnia sanoa, tämä ehdotus haluaa, ja mielestäni syystäkin, tuoda viinanpolttoa lähemmäksi muita tehdasteollisuuden haaroja. Hyväksymällä tämä vaihtoehto voitaisiin välttää viinanpoltto-oikeuden myyminen huutokaupalla ja siihen liittyvät ehdot, jotka nyt ovat niin suuressa määrin paloviinan teollisen valmistamisen esteenä. Sen sijaan tuotanto tapahtuisi tavanomaisten privilegioitten nojalla. Tämä ehdotus johtaa ehkä myös ensimmäistä vaihtoehtoa paremmin sen kaikille toivottavan päämäärän saavuttamiseen, että jos salapolttoa ja paloviinan salakuljetusta ei ehkä kokonaan saataisikaan kitketyksi pois, niin ainakin näitä laittomia elinkeinoja saataisiin vähenemään niin paljon kuin mahdollista.

– –

Herra Snellman jatkoi: Mielestäni ei pitäisi liiaksi antaa nykyisten asiaintilojen pelottaa, erityisesti mitä tulee salapolttoon, sillä on ollut ennustettavissa, että ensimmäisinä vuosina kotitarvepolton lakkauttamisen jälkeen laiton tuotanto kasvaisi enemmässä tai vähemmässä määrin. Kuitenkaan ei minkään taloudellisen lainsäädännön pidä olla sellainen, että suuret maksut johtavat laittomuuksiin, ja siksi pitäisi myös etusija asettaa sille lainsäädäntö­ehdo­tukselle, joka tarjoaa sellaiseen vähiten houkutuksia. Kunnioittavimmin saanen siis nyt lyhyesti esittämieni syitten nojalla esittää, että ritaristo ja aateli ennen yksityiskohtaisempaa keskustelua suvaitsisivat päättää, kumpaan vaihtoehtoon ritari ja aatelisto yhtyisivät, edelliseen vai jälkimmäiseen, ja saanen omasta puolestani suositella, että jälkimmäinen vaihtoehto saisi ritariston ja aatelin tuen periaatteilleen, joskaan ei kaikille erityisille mää­räyksilleen. Niistä luonnollisesti keskustellaan erikseen, sitten kun muutoksia erityisiin kohtiin voidaan esittää.

– –

Herra Snellman: Kun otin vapauden nöyrimmin kannattaa, että ritaristo ja aateli asettaisivat jälkimmäisen vaihtoehdon käsittelyn pohjaksi, tapahtui näin ainoastaan ja yksinomaan ajatellen tämän ehdotuksen sisältämiä viinanpolttolupien myöntämisperusteita. Mielestäni tämän esityksen etu mainitussa suhteessa on siinä, että 1. oikeus myönnettäisiin ilman huutokauppaa, ainoastaan privilegioitten perusteella, 2. että se antaisi valmistajille vapauden valita ajankohta ehdotetun seitsemän kuukauden määräajan sisällä, 3. että vero on pieni ja 4. että sitä voidaan korottaa. Kaikki nämä edut puuttuvat edellisestä vaihtoehdosta. On jo osoittautunut, että tehtailijat eivät ole halunneet ottaa hoitaakseen viinanpolttoa kymmeneksi vuodeksi, tai tarkemmin, että he eivät ole halunneet ryhtyä siihen vuotta pitemmäksi ajaksi, mutta toisaalta he eivät ole suostuneet siihen vain yhdeksi vuodeksi, mikä on varsin luonnollista. Siksi uskoisin, että kaikki, joilla tällä hetkellä on oikeus valmistaa paloviinaa, ovat vaatineet saada, jos he katsovat sen itselleen edulliseksi ja sopivaksi, jatkaa sen valmistamista myös sen ajan jälkeen, joksi he ovat lähinnä huutaneet poltto-oikeuden. Ja sellaisissa oloissa olisi aina mahdotonta korottaa veroa. Jos myös sen alentaminen tuottaisi vaikeuksia, koska nykyiset poltto-oikeuksien haltijat kärsisivät tappioita kilpailun kasvaessa, niin tämä tappio olisi kuitenkin helpompi korvata, koska tuotantoaikaa määrättäessä ei asetettaisi tuotannolle enimmäismäärää. En todellakaan ymmärrä, miksi pitäisi säätää 100 000 kannun maksimi; sellaiseen ei mielestäni ole mitään syytä. Se sisältyy kumpaankin ehdotukseen, mutta se voitaisiin jättää kokonaan pois. Jos se jätettäisiin pois, ja nykyisille viinanpoltto-oikeuksien haltijoille sallittaisiin polttaa niin paljon kuin he pystyvät ehdotettuna seitsemän kuukauden aikana, niin olen vakuuttunut siitä, että heidän puoleltaan ei tehtäisi ainoatakaan korvausvaatimusta ja että kaikki epäilykset tämän asian suhteen kaikkoaisivat. Mitä tulee siihen, että jälkimmäinen vaihtoehto johtaisi suurempaan paloviinan kulutukseen kuin edellinen, niin uskoakseni tämä ei juuri ole luultavaa, jos nimittäin otetaan huomioon laiton kulutus, jota aina väistämättä syntyy laillisen rinnalle sitä enemmän, mitä suurempi on vero ja mitä enemmän lailliselle tuotannolle asetetaan rajoittavia ehtoja. Sitä paitsi on myös jälkimmäisessä ehdotuksessa se määräys, että polttimoita ei saa rakentaa maalaiskuntiin ilman kuntien lupaa. Tämän esityksen asettaminen keskustelun pohjaksi, pääasiassa valmistusluvan myöntämisperusteen vuoksi, ei muuten estäisi ritaristoa ja aatelia tekemästä muutosta tuotantomäärien kohdalla siinä tarkoituksessa, ettei aivan pieniä tehtaita pääsisi syntymään, niin että paloviina ei maassamme leviäisi liiaksi. Vielä vähemmän tulisi ritariston ja aatelin tämä ehdotus keskustelun pohjaksi hyväksymällä samalla hyväksyä sitä, mitä se sisältää vähittäismyynnistä, vaikka minä kyllä omasta puolestani katson, että vähittäismyynnille asetettu vero olisi myös etu, joka vaikuttaisi hillitsevästi salapolttoon estämällä niin pitkälle kuin mahdollista laittoman paloviinan myynnin. Kaikkein vähimmin olisi sääty näin sitoutunut hyväksymään sitä, mitä ehdotus sisältää anniskelusta. Minusta olisi toivottavaa, että nyt voimassa olevat maaseudulla tapahtuvaa polttoa, myyntiä ja anniskelua koskevat säännökset säilytettäisiin, mutta luonnollisesti olisi avoin kysymys, voisiko ritaristo ja aateli hyväksyä ehdotuksen näiltä osin. Sanalla sanoen haluaisin omasta puolestani nöyrimmin esittää, että valiokunnan mietinnön jälkimmäinen ehdotus otettaisiin keskustelun pohjaksi, ottaen huomioon viinanpoltto-oikeuden myöntämisperusteen, jolloin sääty ei kuitenkaan tämän seurauksena millään tavoin olisi sitonut ehdotusta koskevaa arviotansa muilta osin.

– –

Herra Snellman: Minulla oli kunnia mainita jälkimmäisen vaihtoehdon se hyvä puoli, että se tarjoaa mahdollisuuden korottaa paloviinaveroa. Totta toki on, että se on edellisessä vaihtoehdossa määrätty jonkin verran suuremmaksi kuin jälkimmäisessä, jossa sen ehdotetaan olevan kuusikymmentä penniä kannulta, mutta heti kun tämä on ilmoitettu huutokaupassa, ei sitä enää ole mahdollista korottaa. Jokainen itselleen huutokaupassa oikeuksia huutava pidättää itselleen myös oikeuden halutessaan valmistaa paloviinaa koko seuraavan kymmenen vuoden ajan eikä tietenkään luovu siitä verosta, mitä hänelle viinanpoltto-oikeutta myönnettäessä oli määrätty. Juuri tässä suhteessa mielestäni ensimmäinen vaihtoehto, nykyisen lainsäädännön tavoin, on suuresti puutteellinen, koska viinan valmistusta ei sallita ja harjoiteta samalla tavoin ja samoin ehdoin kuin kaikkea muuta teollisuutta, jolle myönnetään privilegio tai toimilupa, vaan oikeudet huudetaan huutokaupassa, niin että edellisen vaihtoehdon yhteydessä mainittu mahdollisuus alentaa veroa sulkee pois mahdollisuuden olosuhteitten niin vaatiessa korottaa veroa, mikäli tuotanto osoittautuu liian suureksi.

– –

Herra Snellman: Otaksun, ettei valiokunnan tarkoitus ollut, että pykälät saisivat tulevassa lisäasetuksessa juuri sen sanamuodon, joka niillä oli mietinnössä, minkä johdosta valiokunta myös on ehdottanut, että mikäli säädyt ryhtyvät laatimaan yhteenvetoa tekemistään päätöksistä erilliseksi asetukseksi, niin asia palautettaisiin valiokuntaan, joka saattaisi päätöksen asetuksen muotoon.

– –

Herra Snellman pyysi tällä kohden puheenvuoroa ja sanoi: Pyydän saada esittää varauksen muotoseikasta äänestämistä vastaan, koska voi käydä niin, että kun kysymys tästä nousee esille, niin enemmistö on anniskelulle asetettavaa veroa vastaan, ja silloin voi olla vaikeaa nyt tehdyn päätöksen mukaisesti saada sen tilalle jotakin muuta veroa.

[1.5.1867]

Herra Snellman: On todella surullista herättää uusi ehdotus, kun mielipiteet muutenkin niin eriävät toisistaan, mutta uskoakseni valiokunnan tässä pykälässä ehdotuksensa perusteluksi esittämä päättely ei ole oikea. Korotusta perustellaan sillä, että valiokunta on katsonut liian suurta kulutusta voitavan hillitä siten, että veroa vähitellen korotetaan. En voi vakuuttua siitä, että 10 tai 15 pennin korotuksella kannua kohti voitaisiin edes jossain määrin hillitä kulutusta, sillä 10 penniä enemmän maksaminen kannusta ei voi vaikuttaa kulutukseen, ellei sitten mahdollisesti tavaran käyttöön tai tehtaitten tarpeisiin. Uskoakseni kuitenkin korotus voisi tapahtua kymmenen vuoden kuluessa tai, tästä päivästä lukien, kahdeksan vuoden kuluessa, koska voidaan olettaa, että kun paloviinatehtaita on saatu järjestetyksi ja niitä on syntynyt kaikkialle maahan, niin veron ollessa alkuperäiset 60 penniä, jonka ritaristo ja aateli on katsonut oikeaksi, salapolttimot vähenisivät ajan kuluessa niin, että veron korottaminen jonkin verran ei aiheuttaisi mitään vaaraa. Tätä korotusta, kuten minulla on ollut kunnia mainita, en katso välttämättömäksi, eikä sillä ole kulutusta vähentävää merkitystä, kun taas veron korottamisella on toki merkitystä varojen hankkimiseksi säätyjen päättämiä määrärahoja varten. Jos kuitenkin säädetään niin tarkoin kuin tässä, että veroa saa korottaa vasta tuotannon ollessa 4 300 000 kannua, ja vielä yksi korotus saa tapahtua tuotannon kasvettua 6 000 000 kannuun, niin uskon, että kestää aika kauan, ennen kuin mikään korotus voi tulla kysymyksen. En myöskään ymmärrä, mitä hyötyä on tällaisesta tarkasta sääntöjen asettelusta. Uskoakseni edustuslaitos voi luottaa hallitukseen siinä, että hallitus ei liian nopealla veron korottamisella vaikuta niin, että salapolttoa tai salakuljetusta tapahtuisi tai että ne yleistyisivät. Niinpä, mikäli nöyrä ehdotukseni saavuttaa kannatusta, haluaisin kunnioittaen esittää, että ritari ja aatelisto voisivat päättää jättää hallituksen asiaksi, sitten kun sopivaksi katsotaan ja kun niin voi tapahtua ilman että on vaaraa salapolton ja salakuljetuksen kilpailusta laillisen tuotannon kanssa, korottaa veroa harkinnan mukaan 1 markkaan, minkä valiokunta on katsonut olevan enimmäismäärä.

– –

Herra Snellman: Voi toki olla yhdentekevää, mitkä ovat säännöksen perustelut, pääasia on itse säännöksen sanamuoto. Pyydän vain saada huomauttaa, että kun on sanottu valiokunnan tekemän ehdotuksen tarkoituksena olevan vähentää paloviinan tuotantoa, vaikka kyseinen säännös veron korottamisesta 10 tai 15 pennillä ei voi vaikuttaa kulutukseen, niin tällainen päättely ei ole oikeutettu. Sillä jos kulutus ei vähene, niin ei vähene myöskään tuotanto. Jos tuotanto ei riitä kulutukseen, niin on kyllä niitä, jotka huolehtivat tuotannosta. Nöyrän ehdotukseni tarkoitus on vain edistää valtiopäivien aikaisempaa päätöstä. Ei voida ajatella, että hallituksella olisi tässä asiassa jokin muu intressi. Voidaan toki sanoa, että hallitukselle on aina mukavaa, jos valtion varoja on runsaasti ja se voi käyttää niitä maan parhaaksi. Mutta nämä määrärahat eivät lankea hallituksen kassaan, vaan ne menevät erikseen päätettyihin tarkoituksiin. Ne eivät anna hallitukselle pienintäkään helpotusta sen raskaisiin huoliin valtion varojen riittämättömyydestä, johon viime aikojen olosuhteet ovat meidät saattaneet. Olen laatinut ehdotukseni siksi, että olen vakuuttunut siitä, että kun tuotanto on nyt 320 000 kannua, ja on odotettava aikaa, jolloin valmistetaan 4 300 000 kannua, niin odotus on oleva sangen pitkä. Ja jos siihen mennessä ei tapahdu mitään veronkorotusta, niin vero jää sangen vähäiseksi eikä ollenkaan riitä niiden määrärahojen kattamiseen, jotka viime valtiopäivät ovat katsoneet maan kannalta hyödyllisiksi ja jotka Hänen Majesteettinsa on hyväksynyt. Uskoisin, että tuotannon ollessa jo 2 000 000, 2 500 000 tai 3 000 000 kannua on korotus mahdollinen; ja 15 pennin korotus 3 000 000 kannun kohdalla tarkoittaisi 450 000 markkaa. Ottaen huomioon, miten vähän tällä hetkellä voidaan odottaa saatavan niitä määrärahoja, jotka edustuslaitos katsoo toivottaviksi, ei sellaista summaa ole syytä halveksua.

– –

Herra Snellman: Koska ehdotus, jonka tekemiseen olin ottanut vapauden, on saavuttanut niin vähän kannatusta, niin anon, että ritaristo ja aateli eivät vaivaisi itseään millään sitä koskevalla esityksellä, vaan pyydän saada peruuttaa sen.

– –

Herra Snellman: Kun pohditaan jotakin asiaa ja tarkastellaan sitä jostakin tietystä näkökulmasta, tulee pohdinnasta enemmän tai vähemmän yksipuolinen. Jos ei kiinnitetä huomiota yleisiin periaatteisiin, ei koskaan voida päätyä muuhun kuin vääriin johtopäätöksiin. Aivan kohtuutonta toki on katsoa viinanpolton riippuvan härkien ja lehmien tarpeista, joidenkin juoppojen tarpeista. Kysymys kuuluu: onko tuotannolle määrättävä jokin tietty aika? Ei ole järjellistä syytä määrätä tuotantoajaksi toukokuuta tai kesäkuuta tai jotakin muuta kuukautta, vaan järkevää on, että tuotantoa harjoitetaan silloin kun tehtailijalle parhaiten sopii. Katson sitäkin oikeammaksi antaa tuotannolle suurin mahdollinen vapaus, kun ottaen huomioon nyt muuten vallitseviksi tulleet mielipiteet minusta näyttää siltä, että odotettavissa olevat tulot jäävät varsin vähäisiksi. Ei juuri ole luultavaa, että tuotanto missään tapauksessa voisi kasvaa tulevan neljän tai viiden vuoden aikana 4 000 000 kannuun. Kuudenkymmenen pennin vero 4 000 000 kannulta on 2 400 000 markkaa. Siitä mitä tämä summa merkitsee suhteessa säätyjen päättämiin määrärahoihin ei juuri ole paljon sanottavaa. Näyttää tulleen vallitsevaksi väärä käsitys, että paloviinavero voisi olla markan kannulta, sillä kun säädyssä keskustelun pohjaksi on otettu valiokunnan jälkimmäinen vaihtoehto, niin on oletettu, että kaikki paloviina ei kulje ainoastaan tehtaan vaan myös anniskelun kautta. Tämä on mielestäni aivan väärä käsitys, sillä jos tehtailija voi myydä tavaraansa 45 penniä halvemmalla kuin anniskelija, niin jokainen, jolla on siihen mahdollisuus, ostaa tavaran tehtailijalta, ja tulot jäävät varsin vähäisiksi. Katson näin ollen, että tuotannolle ei missään tapauksessa pidä asettaa tarpeettomia esteitä. Mutta kun valiokunta kuitenkin, en tiedä millä perusteilla, on ehdottanut seitsemän kuukauden tuotantoaikaa, niin saanen omasta puolestani kannattaa sitä ja mitä suurimmassa määrin suositella, että ritaristo ja aateli eivät sitä millään tapaa rajoittaisi.

– –

Herra Snellman: Pyydän saada kannattaa kunnioitetun edellisen puhujan lausumaa. Tunnustan tosin myös, että ei ole periaatteessa oikein, että kunnille annetaan niin suuri valta, mutta katson kuitenkin, että tässä kysymyksessä on pitäydyttävä siihen, mikä on sopivaa ja mahdollista, eikä kokonaan luopua näkökulmasta, että maan samoin kuin hallituksen yleinen toivomus viime valtiopäivillä oli rajoittaa kulutusta eli vähentää juopottelua. Mitä edellinen puhuja sanoi suurista tehtaista, sen katson toisessa suhteessa koskevan myös pieniä. Jos pitäydyttäisiin valiokunnan ehdotukseen ja sallittaisiin valmistus niinkin pieninä erinä kuin 5 000 kannua, ja tehtailijoille annettaisiin lupa rakentaa tehtaita niin pientä tuotantoa varten missä tahansa, niin maamme saisi useita satoja paloviinatehtaita, ja silloin luulen, että valvonta koskisi tehtaita anniskelupaikkoina ja jopa kapakkoina. Silloin oltaisiin jotakuinkin palattu kotipolttoon. Näillä perusteilla yhdyn valiokunnan ehdotukseen tällä kohden. Mitä taas tulee siihen, mitä valiokunta on esittänyt poistettavaksi nyt voimassa olevasta pykälästä 6, niin en katso sen olevan harkittua, vaan yhdyn paroni von Bornin esitykseen ja kannatan, että säännös polttimoitten perustamisesta Lappiin vain Muonionniskan seurakunnan alueelle sisällytettäisiin kyseiseen pykälään, samoin kuin säännös siitä, että viinanpoltto-oikeutta ei tule antaa maan hallituksen jäsenelle, prokuraattorille jne.

– –

Herra Snellman: Luulen, että tämän kysymyksen kohdalla on liioiteltu salapolton merkitystä maassamme, jollaista liioittelua niin monella tavalla esiintyy tällaisissa tapauksissa. Totta tosin on, että sikäli kuin olen saanut oikeaa tietoa, harjoitetaan salapolttoa kaikkialla maassa. Mutta niin monia tapauksia ei luullakseni välttämättä esiinny, että voitaisiin sanoa, että se on yleistä. Jos ajatellaan, että 1 000 000 kannua valmistetaan laittomasti, ja jos oletetaan, että jokainen salapolttimo yleisesti tuottaa 100 kannua, mikä ei pitäne paikkaansa useimpien salapolttimoitten kohdalla, niin on oletettava, että toiminnassa olisi ollut 10 000 salapolttimoa. Tämä ei ole todennäköistä, ja kun tunnen asiaa saatujen kertomusten perusteella, uskon voivani vakuuttaa, että se ei suinkaan ole totuudenmukainen. Kuka tahansa on luullakseni voinut olettaa, että ensimmäisenä vuotena kotipoltto-oikeuden lakkauttamisen jälkeen tapahtuisi vaihtelevassa määrin salapolttoa. Sen voidaan kuitenkin toivoa hiljalleen vähenevän, sitä mukaa kuin ihmiset ehtivät vakuuttua siitä, että salapolttimot juopottelua lisäämällä saattavat seurakunnat perikatoon. Sitä paitsi, jos polttimoita vähitellen perustetaan kaikkiin maan kaupunkeihin, joihinkin niistä useampia, ja polttimoita näin on 50–60, niin tämä lienee varsin riittävä määrä. Seurauksena on, että polttimon tuottamaa tavaraa on helposti saatavissa kaikilla maan paikkakunnilla. On varsin luonnollista, että jo tämän tavaran puute, mahdottomuus saada sitä edes pienimpiä määriä, niin kuin asian laita on ollut Kuopion, Oulun ja Mikkelin läänin syrjäisimmillä paikkakunnilla, joissa ei ole lainkaan polttimoita, on houkutellut salapolttoon, vain jotta väestö ei kokonaan olisi vailla paloviinan tarjoamaa nautintoa. Jos sen sijaan vähimmäismäärä, jonka polttimossa saa polttaa, pienennettäisiin valiokunnan esityksen mukaisesti 5 000 kannuun, ja annettaisiin täysi vapaus perustaa polttimoita mihin tahansa, niin on täysin varmaa, että nämä polttimot eivät olisi mitään muuta kuin anniskelupaikkoja ja kapakoita. Ajateltakoon sellaisia erämaaseurakuntia kuin Kivijärvi ja Juuka ja vastaavat, kuka niissä valvoisi tuotantoa? Valvonta on siellä mahdotonta. Katson siksi myös tästä näkökulmasta välttämättömäksi, että kunnilla annetaan oikeus halutessaan torjua paloviina, ja kuten minulla on ollut kunnia sanoa, on tämä kohtuullinen myönnytys niille, joilla on harras halu vähentää paloviinankulutusta, ja myös kohtuullinen myönnytys useille paikkakunnille, joilla paloviinan kulutus on sangen vähäistä ja joilla raittius edelleen on yleistä sekä tilallisen että tilattoman väestön keskuudessa. Perustelut, joita on esitetty sen suhteen, että salapoltto vähenisi polttimoitten läheisyydessä, eivät ole pitävät. Täälläkin on kuultu kerrottavan, että salapolttoa on harjoitettu kahden virstan päässä polttimoista, ja sellaisissa tapauksissa lienee vaikeaa saada salapolttoa kuriin, tehtiinpä mitä päätöksiä tahansa.

– –

Herra Snellman: Täällä näyttää vallitsevan väärinkäsitys, vaikkakin katson herra af Forsellesin jo antaneen tietoa valiokunnan käsityksestä. Kun annetaan privilegioita viinanpolttoa varten, eikä samalla määrätä mitään tuotantomäärää tai muuta aikarajoitusta kuin nuo kymmenen tai nyttemmin kahdeksan vuotta, ts. siihen ajankohtaan asti, johon asti säädyt ovat päättäneet asetuksen olevan voimassa, niin tällä kohden kysymys on: kuinka kauan tuotanto saa jatkua, ja kuinka paljon tehtailija saa tuottaa? Hän saa seitsemän kuukauden aikana polttaa viinaa, milloin ja minä aikana haluaa, hän voi siis ilmoittaa valmistavansa paloviinaa tammikuussa, lokakuussa ja huhtikuussa mielensä mukaan ja samalla ilmoittaa, kuinka paljon hän haluaa polttaa päivässä. Siksi on täysin tarpeetonta, että täällä sanotaan, että sellainen ilmoitus on annettava 30 päivää etukäteen lääninhallitukselle joka kerta kun hän haluaa käyttää poltto-oikeutta. Hän ilmoittaa tällöin, että hän haluaa käyttää paloviinaoikeuttaan, että hän haluaa polttaa 10 000 tai 30 000 kannua. Niinpä uskon, että tällä kohden tehdyt huomautukset perustuvat väärinkäsitykseen. Valiokunnan esitys on täysin oikea, paitsi että ei ole säädetty vastuullisuutta tehtailijalle, joka jättää oikeutensa käyttämättä.

– –

Herra Snellman: Omasta puolestani katsoisin sen, mitä tässä pykälässä säädetään suurimmasta ja pienemmästä määrästä, olevan vähemmän sopivaa. En voi ymmärtää, miksi suurinta valmistusmäärää koskeva säännös olisi tarpeen. Maalle ei voi millään tapaa koitua vahinkoa, eikä vaikuta mitään hallituksen ja säätyjen tällä asetuksella tarkoittamia päämääriä vastaan, mikäli polttimot saavat polttaa miten paljon tahansa. Kun tässä kuitenkin säädetään niinkin suuri määrä kuin 100 000 kannua, niin en halua jyrkästi vaatia tähän muutosta. Mitä taas tulee vähimmäismäärään, niin mielestäni ei ole sopivaa, että maahan saadaan suuri määrä polttimoita, joissa valmistetaan vain 5 000 kannua paloviinaa. Se tekee kaiken valvonnan vaikeaksi ellei mahdottomaksi. Jos ajatellaan, että 3 000 000 kannua valmistetaan sellaisissa polttimoissa, valmistusmäärän ollessa vain 5 000 kannua, niin noita polttimoita olisi 600. Kaikkien näiden eri paikkakunnille hajaantuneitten polttimoitten valvominen olisi uskoakseni mahdotonta. Jotain tosin voitetaan siten, että kuten ritaristo ja aateli ovat päättäneet, polttimoita ei saa perustaa maaseudulle ilman kuntien lupaa, mutta tämän päätöksen hyvää vaikutusta vaikeuttaa ehdotettu lisäys, että vähintään puolet kunnan äänimäärästä tarvitaan, jotta kunnan kielteinen päätös tehtailijan anomukseen olisi voimassa. Olisin katsonut sopivan paremmin yhteen ritariston ja aatelin aikaisempien päätösten kanssa, että päinvastoin olisi säädetty polttimon perustamisen puoltamiseen tarvittavan vähintään puolet kunnan äänimäärästä, koska niin suuren äänimäärän saaminen on vaikeaa. Mutta koska näin on päätetty, niin katson olevan turmiollista, että vähimmäismäärä säädetään niin pieneksi kuin täällä on esitetty, nimittäin 5 000 kannuksi. Minua on yritetty vakuuttaa siitä, että kun säilytetään säännös, jonka mukaan päivittäinen tuotantomäärä ei saa alittaa 150 kannua, niin perustamiskustannukset huomioon ottaen ei ole mahdollista perustaa polttimoita, jotka tuottaisivat vain 5 000 kannua. En halua epäillä tämän käsityksen perustana olevaa asiantuntemusta, mutta koska ei myöskään tällä kohden ole tarpeen sallia niin pientä määrää kuin 5 000 kannua, niin saanen kunnioittaen esittää, että ritaristo ja aateli suvaitsisivat valiokunnan esitystä muuttaen säätää vähimmäismääräksi 10 000 kannua 5 000 sijasta.

– –

Herra Snellman: Jos jollakulla tässä kunnianarvoisassa seurakunnassa on ollut sellainen vakaumus, että maalle olisi hyväksi saada pieniä määriä valmistavia polttimoita, niin tuo vakaumus lienee järkkynyt, kun odotettavissa on, että sellaisia saataisiin sadoittain, kuten nyt ilmenee käydystä keskustelusta, jossa on vaadittu, että päivittäinen tuotantomäärä olisi asetettava niin pieneksi, että polttimoita voitaisiin perustaa jokaiseen seurakuntaan – kunnallisia polttimoita kunnan laskuun. Tällöin olisimme kokonaan palanneet kotipolttoon. Tämä ehdotus sisältää nimittäin sen, että kunnat saisivat niin sallia kuin kieltääkin anniskelun alueellaan. Jos kerran kunnat huolehtivat viinanpoltosta, niin epäilemättä ne myös sallivat anniskelun ja kapakoitten pitämisen. Juuri tämä asiaintila on tähänkin asti vallinnut, ja juuri se on tehnyt kotipolton niin rakkaaksi. Rahvaan tilallinen osa on saanut tuloja kotipoltosta antamalla tilattoman ja köyhän väestönosan ryypätä valmistetun paloviinan ja saamalla sen kaikin keinon ottamaan vastaan paloviinaa työpalkkana. Paloviina on tavallisesti ollut palkkana sekä pestatulle työvoimalle että päivätyöläisille. Paluu tähän asti tapahtuneeseen, paluu mainittuun menettelyyn, perustamalla kunnallisia polttimoita ja järjestämällä seurakuntien sisällä anniskelua, mikä olisi polttimoitten intressien mukaista, olisi mielestäni mitä suurimmassa määrin valitettavaa. Saanen siis entistäkin suuremmalla syyllä kunnioittaen ehdottaa, että ritaristo ja aateli hyväksyisivät vähimmäistuotantomääräksi ainakin 10 000 kannua ellei enemmänkin. Tosin on myös tärkeää, että päivittäinen tuotantomäärä asetetaan suureksi, mutta vielä tärkeämpää on, että kokonaistuotantomäärää ei määrätä liian pieneksi, varsinkin jos odotetaan, että Hänen Majesteettinsa havaitsisi aihetta alentaa päivittäismäärän alle 150 kannun. Yhdyn tähän esitykseen, että hallituksen asiaksi annettaisiin myöntää lupa alle 150 kannun päivittäiseen tuotantoon, jos niin havaittaisiin tarpeelliseksi, joskaan en usko, että niin kävisi.

– –

Herra Snellman: Sikäli kuin olen voinut ymmärtää, on tarkoitus ollut, että vain 5 000 kannulle annettavaa takuuta pidettäisiin riittävänä, vaikka vähimmäistuotantomäärä on 10 000 kannua. Katson kuitenkin, että sanamuotoa olisi muutettava siten, että siinä lukisi ”takuu 5 000 kannun valmistuksesta”.

[3.5.1867]

Herra Snellman: Pyydän nöyrimmin saada huomauttaa, että ilmaisu ”valtion osuudesta” on hieman kaksikäsitteinen. Sillä valtion osuus on vain vanhan paloviinamaksun korvaus. Sopivinta olisi, että mainitut sanat voisivat kokonaan jäädä pois ja että viitattaisiin vain pykälään 3, koska voitaneen pitää selvänä, että määräraha paloviinalaitteitten lunastamiseen, kuten valvontaan käytettävät varat, menevät paloviinaverosta.

– –

Herra Snellman: Uskoisin, että lainan ottaminen tuota tarkoitusta varten kohtaa vaikeuksia. Kuitenkin voi olla hyvä, että tämä säätyjen suostumus säilyy, mutta uskon minulla olevan syytä todeta, että vakaan käsitykseni mukaan on niin, että kun on saatu varmuus siitä, että niin suuri määrä paloviinaveroa saadaan kootuksi yhden tai puolentoista vuoden aikana, että sillä voidaan kattaa paloviinalaitteitten lunastus, niin epäilemättä valtion varoja on myös riittävästi, jotta valtio voisi antaa ennakkoa lunastamista varten, mikäli Hänen Majesteettinsa siihen suostuu. Ainoastaan täydellinen epävarmuus siitä, kuinka monta vuotta olisi pakko odottaa korvausta, on tähän mennessä estänyt sellaisen ennakon antamisen valtiontalouden ollessa tällä hetkellä niukkuuden tilassa suurten ylimääräisten menojen takia.