Senaattori Johan Vilhelm Snellman antoi seuraavan, kirjallisena laaditun lausuman:

Pankki on voimassa olevan ohjesäännön mukaan velvollinen pitämään 7/15 valuuttaa kierrossa olevia seteleitä vastaan.

Jos setelit lasketaan ulos viimeistä myöten, on suuremman ulkomaanremissien tarpeen syntyessä perittävä jokaista ulos otettavaa markkaa kohti vielä 1 1/7 markkaa annetuista lainoista.

Mutta jos, niin kuin tulee menetellä, pidetään riittävää vapaan valuutan reserviä, niin antolainauksen vähentämisen pakko syntyy verrattain harvoin.

Yleinen sääntö pankin hallinnossa kuitenkin on, että kun valuutta vähenee, on antolainausta vähennettävä. Muissa maissa, joissa diskonttokorko on vapaa, se tapahtuu korottamalla tätä korkoa. Suomen Pankilla ei ole tätä keinoa, vaan sen on kieltäydyttävä antamasta lainaa. Se lisää toimenpiteen aiheuttamaa painetta. Säädyt ehdottavat, että kuusitoista miljoonaa seteliä sallittaisiin painettavan ilman vastaavaa valuuttaa. Mutta kun setelinannossa on laskettava myös talletusvelka ja nostamattomat kreditiiviosuudet, voi setelimäärä, edellyttäen että talletuksia otetaan vastaan, olla paljon pienempi kuin tuo kuusitoista miljoonaa.

Äskettäin esitetty laskutapa on väärä, koska irtisanottavaksi asetettujen talletusten on aina vastattava lyhytaikaisia lainoja. Ainoastaan talletusvelkaa, joka maksetaan á vista [määräaikana näytön jälkeen] tai jolla on lyhyt irtisanomisaika, 8–14 päivää, voi ja saa pitää setelivelan vertaisena.

Kaikkea kuusitoista miljoonaa ylittävää setelinantoa ja talletusvelkaa vastaan on säätyjen päätöksen mukaan oltava täysi valuutta.

Myös tässä ehdotuksessa on kuitenkin vapaan valuutan reservi pääasia. Sillä jos otetaan ulos suurehko määrä valuuttaa, on pankin hallinnon muuten harkittava kierrossa olevan setelikannan pienentämistä suuremmassa suhteessa kuin mitä valuutta vähenee, ts. perittävä antolainauksia, jotta ei jouduttaisi siihen, että kuudentoista miljoonan setelien ja talletusvelkojen vastineena ei olisi markkaakaan valuuttaa. Sillä jo kauan tätä ennen syntyy väistämättä yleinen paniikki, josta seuraa talletusten irtisanominen ja setelien tulviminen pankkiin.

Antolainauksen vähentäminen käy sitäkin välttämättömämmäksi, kun säädyt niinikään esittävät, että pankilla tulee aina olla kahdeksan miljoonaa metallivaluuttana. Suomen Pankin koko valuuttavaranto on pysytellyt kahdestatoista kolmeentoista miljoonan suuruisena. Jo kahden tai kolmen miljoonan vähennyksen täytyy siis saattaa pankin hallinto käyttämään mainittua ainoaa keinoa vähentää kierrossa olevaa setelikantaa.

Vaikean kriisin sattuessa, esimerkiksi kadon seurauksena, kun kaksikymmentä miljoonaa ja enemmänkin lähtee pois maasta, viljan ostoa varten, ei Suomen Pankki voi ilman tukea pitää käytettävissä tarvittavaa valuuttaa – noudatettiinpa mitä systeemiä tahansa. Jos kuitenkin hallinto on pitänyt merkittävän suuruista reserviä, kuten nyt on asian laita, voi vaihto jatkua ilman muuta tuntuvaa painetta kuin että kiertoväline vähenee maassa. Pankki voi nyt antaa valuuttaa ulos aina kahdeksaan miljoonaan asti, ilman että on välttämätöntä vähentää antolainausta. Mutta kierrossa oleva setelikanta on silloin vähentynyt suunnilleen kahteentoista miljoonaan.

Säätyjen ehdottamalla järjestelmällä on kuitenkin se etu, että se tavallisissa oloissa sallii pankin hallinnon pitää pienehköä reserviä, ilman että sen tarvitsee lisääntyneen valuutanoton sattuessa vähentää antolainaustaan. Mutta tämä helpotus antaa väistämättä samalla pankin hallinnolle varmuuden, joka lienee vähemmän toivottava, varsinkin nyt, kun hallinto on osittain siirtymässä uusiin käsiin.

Kun yleisö ei pysty arvioimaan mainitun helpotuksen luonnetta ja tarkoitusta, vaan arvioi uudistusta ainoastaan siitä näkökulmasta, että pankki saa laskea liikkeelle seteleitä nykyistä vähempiä vakuuksia vastaan, on minun katsottava uudistuksen toteuttamisen olevan pankin luotolle haitaksi ajankohtana, jolloin sen kyky täyttää sitoumuksensa on asetettu mitä kovimmalle koetukselle.

Yhdyn siksi senaattori Palménin tekemään alamaiseen esitykseen.

Muuten pyydän saada toistaa sen huomautuksen, että alkuperäisrahaston lakkauttaminen ei voi lisätä pankin valuuttaa – mitä säädyt edelleenkin ovat väittäneet. Mutta kun rahaston lakkauttamisen on jo Hänen Majesteettinsa armollisesti hyväksynyt, on mainittu virhe vailla vaikutusta.