Helsinki 30.10.1845
Korkeasti kunnioitettu Veli!
Me allekirjoittaneet olimme sattumalta koolla, kun saimme käsiimme Helsingfors Tidningin, jossa kerrottiin Veljen hakeneen Lundin professuuria. On vaikeata sanoa, olivatko yllättyneisyytemme ja hämmästyksemme suuremmat kuin tuntemamme tuska ja masennus. Sen, mitä epämääräinen ja synkkä Ruotsista tullut huhu oli aiemmin vihjaillut, mutta mitä kukaan eikä varsinkaan meistä kukaan ollut halunnut uskoa todeksi – etenkään kun Veli oli itse aiemmin hyvin selvin sanoin vakuuttanut, ettei hänellä ole tuontapaisia suunnitelmia – näimme nyt omin silmin painettuna sanomalehteen, joka ei enää näyttänyt jättävän sijaa epäilylle tiedon todenmukaisuudesta. Ensimmäinen epämiellyttävä vaikutelma tästä väistyi kuitenkin vähitellen sen verran, että itse tapahtumaa voitiin ryhtyä lähemmin pohtimaan, perusteluja esitettiin puolesta ja vastaan, ja mitä enemmän asiaa pohdittiin ja siitä keskusteltiin, sitä selvemmiksi mielestämme kävivät tuollaisen askeleen haitalliset vaikutukset sekä koko isänmaamme etujen että erityisesti meidän kalleimpina pitämiemme etujen kannalta. Kukaan meistä ei sillä hetkellä olisi varmaankaan epäröinyt suurimpiakaan mahdollisia uhrauksia muuttaakseen sitä, mikä oli tapahtunut, jos se vain olisi ollut meistä kenenkään vallassa, mutta koska kukaan muu kuin Veli itse ei voi tehdä asiassa ratkaisua suuntaan eikä toiseen, tämä aiheutti päätöksen, että otamme yhteyden Veljeen selittääksemme yksinkertaisesti, miltä asia meistä näyttää. Ja tämän teemme nyt luottaen täydellisesti Veljen omaan hyvin tunnettuun tapaan toimia avoimesti, pelkäämättä sitä, että tämä voi tuntua epämieluisalta tai aiheuttaa väärinkäsityksiä.
Tässä asiassa huomio kiintyy heti siihen, että vaikka Veli nyt jättääkin maamme lujasti päättäen palata tänne parin vuoden kuluttua, tämän tarkoituksen toteuttamisen tiellä on niin monia vaikeuksia, että se näyttää melkeinpä mahdottomalta. Emme tarkoita pelkästään sitä, että pitkät edestakaiset muuttomatkat perheen kanssa ovat hankalia ja että epäilyksiä, joita Veljellä on saattanut olla mahdollisuuksistaan saada täkäläinen filosofian professuuri, voidaan vasta tuollaisen lähdön jälkeen pitää mitenkään merkittävästi aiheellisina, vaan etenkin sitä, että ruotsalaiset voivat tehdä Lundiin jäämisen suorastaan omantunnon kysymykseksi Veljelle, jos Veli on ryhtynyt virkaa hoitamaan. Voidaanhan pitää selvänä, etteivät he olisi järin tyytyväisiä nähdessään, että yliopiston tärkeimpiin kuuluva professuuri jää jälleen avoimeksi kahden lyhyen vuoden jälkeen.
Emme kuitenkaan halua edes ajatella niitä seurauksia, joita Veljen jääminen Ruotsiin aiheuttaisi. Veli on toiminnallaan täällä asettunut niin sanoaksemme suomalaisuuspuolueen johtoon, ollut joka tapauksessa se mies, joka on hankkinut tämän periaatteelliselle kannalle jossakin määrin tunnustetun aseman. Myötämielisyyden liekki on syttynyt, sydämet ovat sulaneet ja lämmenneet, eri tahoilla on tehty hajanaisia yrityksiä tulen lietsomiseksi, on ilmaantunut merkkejä siitä, että kansakuntakin on vähitellen alkanut arvostaa tätä asiaa, mutta nyt Veli jättää yhtäkkiä paikkansa tyhjäksi. Kuka täyttää sen, kenellä on riittävästi taitoa ja ketä arvostetaan henkilönä kylliksi – sillä meidän oloissamme viimeksi mainittu seikka on yhtä tarpeellinen kuin ensiksi mainittukin – tämän paikan ottamiseen? Hyinen toivottomuuden tuulenpuuska kiitää yli maan, eikä vanhakantaisen puolueen tarvitse ryhtyä turhan suuriin ponnistuksiin palauttaakseen kaiken entiselle tolalle, suorastaan polkeakseen nuoren pyrkimyksen jalkoihinsa ja tukahduttaakseen sen alkuun päässeen kasvun. Ja sen, mitä Veli on vuosikausien mitä sitkeimmällä ja jaloimmalla uurastuksella saanut aikaan, Veli jälleen tuhoaa yhdellä iskulla, ja jo virinnyttä innostusta seuraavat jähmeys ja lamautuminen kuten aina. Ei Veli tätä näytelmää Ruotsista mielellään katsele. Ihanampi kohtalo olisi nauttia aikalaistensa, ts. maan parhaimmiston, rakkautta ja luottamusta sekä saada osakseen maanmiesten myöhempien sukupolvien kunnioitus ja ikuinen kiitollisuus. Voidaan tosin sanoa, että jos suunta on kerran osoitettu, jos virtaus on virinnyt, se ilmaantuu aina uudelleen taistelukentälle täyttääkseen kohtalonsa, vaikka se olisi aiemmin sata kertaa torjuttu – kuten se toimiikin, niin kauan kuin kansakunta elää. Tässä ei kuitenkaan ole kyseessä pikkuasia; tässä puhutaan asiasta, joka on paljon kaikkia yksilöiden pyrkimyksiä ylempänä, vaikka nämä kohdistuisivatkin tieteen korkeimman tason ongelmiin, tässä puhutaan asiasta, josta itse kansakunnan elämä riippuu, ja se pysyy elossa vain, jos kyseessä oleva asia pystyy pääsemään menestykseen. Jos oletamme, että mahdollisuus tehdä työtä sen hyväksi lyödään laimin tällä kertaa, että leimahtanut liekki tukahdutetaan ja sammuu, pystyykö se leimahtamaan uudelleen, kun kipinä seuraavan kerran syttyy? Mikäli suomalaisen velvollisuus on koskaan pysyä omassa maassaan ja tehdä sen hyväksi kaikki minkä voi, tämä hetki on toden totta nyt!
Näitä mietteitä ei tosin voida soveltaa Veljeä ajateltaessa, koska Veli aikoo palata; meidän mielestämme tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin etäinen mahdollisuus. Emme kuitenkaan halua puhua tästä pitempään, vaan kiinnitämme mieluummin Veljen huomiota siihen, miten Veljen mainittu hakemus väistämättä vaikuttaa kaikkialla Suomessa ja on laajalti jo vaikuttanutkin. Saimaa on toimitettu puhtaasti isänmaallisessa hengessä, ja sen toimittaja on osoittautunut sielultaan ja sydämeltään todella isänmaataan rakastavaksi mieheksi – tästä on oltu yksimielisiä siitä riippumatta, miten eri tavoin hänen mielipiteitään on muuten ymmärretty ja arvioitu. On päivänselvää, miten Veljen kyseessä olevaa askelta nyt ryhdytään arvioimaan. Useimmat tulkitsevat sen selkeästi uskosta luopumiseksi, ja samalla Saiman mielipiteet vakavimmistakin asioista haihtuvat ilmaan savuna, joka ei ole merkinnyt muuta kuin ihmisten hämäämistä, ja ne voidaan toimintaan ryhdyttäessä aivan hyvin siirtää merkityksettöminä arkiston kätköihin. Tällaisia puheenvuoroja kuulee moneltakin taholta siitä huolimatta, että Veljen vakuutellaan palaavan kahden vuoden kuluttua. Monestakin syystä on nimittäin vaikea luottaa varmasti tähän paluuseen. Saimasta on kerta kaikkiaan tullut se kahle, jolla Veli on kiinnittänyt itseensä maanmiestensä uskollisen kiintymyksen ja johon kiinnittymällä Veli on vannoutunut isänmaan palvelijaksi, ja sen tähden yleisö esittää yhäkin suurempia vaatimuksia. Jo kahden vuoden mittainen jonkin muun kansan kuin suomalaisten palveleminen näyttää enemmän kuin epäoikeudenmukaiselta Veljen maanmiehistä, jotka ovat tottuneet kuulemaan toisenlaisia vaatimuksia.
Pyydämmekin Veljeä mitä vakavimmin vielä harkitsemaan tässä esitettyjä syitä ja uskomme tekevämme tämän kaikkien maanmiestemme puolesta. Nordström houkuteltiin Ruotsiin ja lupasi tulla – se koettiin yleisesti tyrmistyttäväksi, mutta mitä sanotaankaan, jos Snellman hakeutuu sinne? Me emme voi ottaa vapautta neuvojen antamiseen asioissa, jotka ovat yksinomaan Veljen omia, mutta todennäköisesti voidaan Veljelle myös ilman tätä rajua askelta järjestää mahdollisuuksia tähänastista huolettomampiin ja iloisempiin päiviin.
Vaikka Veli pysyisikin päätöksessään hylätä meidät, me emme silti menetä rohkeuttamme työntekoon tiellä, jonka Veli itse on viitoittanut, me jännitämme kaikki voimamme kohottaaksemme kansakuntamme tietoiseksi itsestään ja sivistyksen pariin, mutta emme voi mitenkään unohtaa sitä tuskaa, jota tunsimme saadessamme tiedon Veljen lähdöstä.
Kunnioittavasti ja ystävyydessä:
Sven Gabriel Elmgren R. Tengström
F. Berndtson A. Alfthan
R. M. von Fieandt C. E. Aspelund
B. O. Schauman H. Kellgren