Senaattori Snellman antoi näin kuuluvan kirjallisen lausunnon: Hakijoitten toteamusta, jonka mukaan on valtiontaloudellisesti väärin verottaa tuotantoa, ei mielestäni voida kiistää. Yhtä vähän sitä heidän väitettään, että on kohtuutonta verottaa raudan tuotantoa, kun muut tehdasteollisuudet ovat verosta vapautetut. Poikkeuksen tästä muodostavat ainoastaan myllyt, sahat ja viinanpolttimot, jotka suorittavat tuotantoveroa. Mutta myöskään näistä veroista ei sen kummemmin myllytullia kuin sahausmaksuakaan voi millään perusteella puolustaa. Ensiksi mainittu tekee kalliimmaksi ravintoaineista välttämättömimmän, ja antaa tukiaisen ulkoa tuoduille jauhoille, joka ei ole minkään veron alainen. Sahausmaksu taas lankeaa ainoastaan laivattavalle tavaralle ja estää tuottajaa kilpailemasta ulkomaisilla markkinoilla muiden maiden vienninharjoittajien kanssa, joissa tätä tuotantoa ei veroteta. Jos siis valtion tarpeista huolehtiminen ei salli heti poistaa näitä veroja, niin on toivottava, että niin voisi kuitenkin maan parhaaksi tapahtua niin pian kuin mahdollista.
Muissa maissa taloudellinen lainsäädäntö pyrkii tässä kysymyksessä toteuttamaan sitä, mitä tiede on jo kauan sitten tunnustanut todeksi. Ilmeistä myös on, että vero, joka asetetaan tuotannon kannettavaksi sellaisenaan, riippumatta siitä saatavasta voitosta tai tuottajan muusta varallisuudesta, on esteenä tuotannon laajentamiselle. Kun masuunin tai takomon yksityiselle maalle perustanut, joka käyttää ostettua ja usein ulkoa tuotua raaka-ainetta, joutuu maksamaan tuotannostaan veroa, muodostaa tämä vero samansuuruisen koron hänen liiketoimintaansa sijoittamalleen pääomalle ja vaikuttaa korkeamman korkokannan tavoin tuotantoa tukahduttavasti.
Ei myöskään voida kiistää, että tämä asiaintila vie pääomia pois kyseisestä tuotannosta muihin teollisuuden haaroihin, jotka ovat verosta vapautetut. Ja tämän elinkeinojen vapautta kahlitsevan siteen vaikutusten täytyy olla maalle turmiollisia.
Selvää on, että maahan kohdistuva maavero ei ole luonnoltaan sellaista. Se on vuokra kruunulle. Sen pääomaa ei ole maksanut nykyinen maanomistaja. Ja hän voi kykynsä mukaan laajentaa tuotantoaan, ilman että tämä vuokra nousee. Rautatehtaan omistaja sen sijaan maksaa jokaisesta valmistamastaan leiviskästä. Yksi laitos lopettaa toimintansa, toinen syntyy, ja vero perustuu tuotantoon, ei johonkin tiettyyn kiinteistöön. Nyttemmin ei tule kysymykseen, että kaivokset muinaiseen tapaan olisivat kruununoikeus, koska myös kaivoksia saa perustaa yksityismies, samoin nostaa järvimalmia, ilman että kruunulla on siihen mitään oikeutta ja ilman että siitä maksetaan mitään veroa. Rautatehtaisiin kohdistuva vero ei siis lainkaan koske kaivoksia, vaan tuotantoa, välittämättä siitä, mistä raaka-aine on hankittu. Ne rautatehtaitten omistajat, jotka ovat anomuksen allekirjoittaneet, toimivat myös joko kokonaan tai suureksi osaksi ruotsalaisen malmin ja takkiraudan varassa.
Kysymys voi siksi vain koskea sitä, voiko valtio tulla toimeen ilman kyseistä veroa. Ei tulisi voida epäillä, että teollisuutta tukahduttavien kahleitten poistaminen lisää valtion tuloja. Jonkin aikaa täytyy kuitenkin kulua, ennen kuin saadaan muista välillisistä vero-otsikoista korvaus. Viime vuosien kokemus on osoittanut, että valtio on pystynyt kantamaan erittäin suuret ylimääräiset menot, ja kun voidaan toivoa, että asioitten tavanomaisen järjestyksen mukaan kadot eivät toistu aivan pian, sopii nykyinen ajankohta paremmin kuin mikään muu siihen, että valtion tuloista annetaan ennakko tulevaisuudelle. Mikään muu ajankohta ei myöskään voi enemmän näyttää, miten välttämätöntä teollisuuden kohentaminen on. Näillä perusteilla katson, että kyseisen veron poistaminen voi vaikeuksitta tapahtua niin, että sitä alennetaan vuosittain neljäsosalla, tästä vuodesta lähtien, jonka verot kannetaan vasta vuonna 1867. Ne erityisen raskaat suhdanteet, jotka tänä vuonna ovat vaikeuttaneet myös rautatehtaiden asemaa, tekevät tarpeelliseksi, että veronalennus voi jo sen aikana koitua niiden hyväksi.
Nyt puheena oleva kysymys koskee samaa yleistä periaatetta, joka muodostaa perustan osallistumiselleni senaatin alamaiseen esitykseen vientikiellon ja vientitullin poistamisesta. Voidaan asettaa kyseenalaiseksi, mitä hallituksen pitää tai mitä se voi tehdä suorin toimenpitein maan teollisuuden edistämiseksi. Tätä koskevat yritykset ovat, tiedon levittämistä lukuun ottamatta, useimmiten epäonnistuneet, eikä ole ollut harvinaista, että ne ovat vaikuttaneet haitallisesti saamalla keinotekoisesti aikaan elinkeinohaaroja, jotka eivät ole pystyneet toimimaan ilman jatkuvaa tukea, tai antamalla aiheen ajattelemattomiin ja liioitteleviin spekulaatioihin. Mutta kun hallitus poistaa ne esteet, jotka toimivat teollisuuden vapaata kehitystä vastaan, niin voidaan pitää varmana, että nämä toimet kantavat toivottua hedelmää.
Mitä erityisesti tulee rautateollisuuteen, on sen tulevaisuus tässä maassa toki vielä epävarma, koska vielä ei ole onnistuttu löytämään kovin rikkaita vuorimalmivaroja, ja yhä on epävarmaa, miten kestävänä voidaan pitää malminnostoa järvistä ja soista. Geologien mielestä maanpinnan muodostus ei anna toivoa suurista varoista. Mutta luonnollisen käyttövoiman ja halvan polttoaineen rikkaus antavat kuitenkin rautateollisuudelle saman aseman kuin muulle tehdasteollisuudelle. Joka tapauksessa täytyy toivoa, että löydettävä raaka-aine voidaan hyödyntää, niin kuin myös kotimaisen raaka-aineen heikompi laatu ja ulkomaisen malmin hankintakustannukset tekevät sitäkin tarpeellisemmaksi rautatehtaiden asettamisen samaan asemaan muun tehdasteollisuuden kanssa. Hallitus on tähän asti katsonut, että sen tulee suojella rautateollisuutta pitämällä verrattain korkeaa tullia ulkomaisille rautatavaroille. Tätä suojelua koskeva valitus kuluttajien puolelta on maassa yleinen ja myös oikeutettu, koska rauta on välttämättömyystavara jokseenkin kaikille elinkeinoille, joiden edistymistä kallis tavaran hinta siis haittaa. Kun nyt kotimaista rautateollisuutta verottamalla tehdään tuo kallis suojatulli sille välttämättömäksi, ei sellaista mitenkään voi pitää hyvänä valtiontalouden hoitona. Rautatehtaan omistaja taas, joka ainoastaan maan sisällä tapahtuvalla myynnillä, ei siis vientitavaralla, voi saada korvauksen maksamastaan verosta, joutuu pitämään tuotteellaan niin kallista hintaa kuin suojatulli suinkin sallii, ja raudanvalmistukselle asetettu vero on siksi kaksin verroin vahingollinen kotimaisen teollisuuden kehitykselle.
Vuorihallituksen lausunto selvittää, että raudanvalmistuksen vero on kotimaisesta malmista valmistetun tankoraudan osalta yhdestä ja yhdestä neljäsosasta kahteen prosenttiin valmistusarvosta. Vaikka tämä onkin verrattain suuri vero maassa, jossa korkokanta on korkeintaan kuusi prosenttia, ei valtion verosta saama tulo ole ollut enempää kuin neljäkymmentätuhatta markkaa vuodessa. Jos se poistetaan neljän vuoden kuluessa, on valtion kärsimä tulojen vähennys siis vähäpätöiset kymmenentuhatta markkaa vuodessa.
Esitetyin perustein saanen alamaisimmin esittää, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa antaisi maan säädyille armollisen esityksen sekä masuunikymmenysten että vasaraveron alentamiseksi vuosina 1866, 67, 68 ja 69 neljänneksellä vuosittain, niin että nämä verot olisivat viimeksi mainitun vuoden lopussa kokonaan poistuneet. Uskallan myös ilmaista vakaan käsitykseni, että säädyt, tunnustaen sen periaatteen oikeellisuuden, josta hakijoitten anomusesitys ja tämä alamainen esitys lähtevät, ottavat sellaisen esityksen vastaan jakamattoman suopeasti.
Mitä tulee anomusesityksen jälkimmäiseen osaan, joka koskee kiellon poistamista takkiraudan ulkomaille viennistä, on tämä kysymys jo alistettu Hänen Keisarillisen Majesteettinsa korkean ratkaisun varaan. Tämä kieltohan on tarkoittanut etua, jonka väitetään koituvan vasaralaitoksille, mutta takkiraudan valmistukselle se on selvästi ollut sekä epäoikeudenmukainen että raskas kahle. Että vasaralaitokset itse vaativat kiellon poistamista, vaikka juuri niiden pitäisi siitä hyötyä, on vielä yksi todistus sellaisten teollisuutta säännöstelevien määräysten tuomittavuudesta.
