Yleisöä on ilahdutettu kahdella uudella uutisella, nimittäin ensiksikin, että kultakantaan siirtymistä selvittämään asetettu komitea on kokoontunut, ja toiseksi, että se on hajaantunut kokoontuakseen uudelleen – syksyllä.
Olisi houkuttelevaa uskoa, että komitea on puuhaillut jonkinlaisessa kylvötyössä ja nyt jättänyt työnsä Herran säiden armoille, kokoontuakseen taas elonkorjuuaikaan.
Tai ehkä vasta parin kuukauden kuluttua valmistuu jokin oppinut puheenvuoro, joka sisältää kullan historian aina Ofirin maan ajoista Ivalojoen kullanhuuhtomoihin. Toivomme, että siinä tapauksessa uusi kokous lykätään aina siihen asti, että saadaan uutinen vuoden kultatuotosta viimeksi mainitussa paikassa; sillä muuten selvitys jää vajaaksi. Ja se olisi korvaamaton vahinko. Sillä mikään ei voi olla sellaista selvitystä lohdullisempi kaikille niille, jotka nyt näkevät omaisuutensa päivä päivältä hupenevan. Vaikka myös maa tulee muutamia kymmeniä miljoonia köyhemmäksi, se voi sentään iloita siitä, että maan tietämys on edistynyt suuresti.
Sitä vastoin Venäjältä ei valitettavasti kuulu mitään uusia kultarahakomiteoita. Mutta sellainen rahaliike jatkuu, jonka pitäisi todella herättää hämmästystä.
Kuten tunnettua myös Itävalta-Unkarissa ollaan hopeakannassa, oikeammin hopeapaperikannassa, koska myös siellä on liikkeellä seteleitä, joihin kuuluu pääomanalennus. Sieltä kaikuu nyt äänekäs valitus hopeanarvon laskusta ja korkeista kursseista; mihin valitukseen yhdytään vilpittömästi useissa muissa maissa, joihin Itävallan korkoa tuottavia papereita on sijoitettu.
Mutta Venäjällä ollaan samanlaisessa hopeapaperiliikkeessä täysin reippaina ja iloisina. Sillä keisarikunnan onnellisille asukkaille hopean laskua ei ole olemassakaan. Kurssit ovat suunnilleen samoissa luvuissa kuin ovat olleet jo monta vuotta – maailman kaikista kultakannoista riippumatta. Sen seurauksena paperiruplan arvo suhteessa metalliruplaan on noussut ja on al pari [nimellisarvon mukaan], kuten on nähty myös meidän pankkimme Pietarin-noteerauksista.
Kumma kyllä tämä todella hämmästyttävä seikka näyttää jääneen ulkomaisten taloustoimittajien huomiota vaille. Ainakaan emme ole nähneet edes mainittavan yhtään järkeilevää kirjoitusta aiheesta. Tosiasia on kuitenkin kiistaton. Ja koska sen syyt ovat varmasti arvoitus myös monelle niistä, joilla meidän maassamme on liiketoimia Venäjällä, koetamme tässä antaa sellaista valaistusta johon kykenemme.
Asia on niin, että Venäjän valtionpankki, joka monen vuoden aikana oli nostanut valuuttatulonsa noin 90 miljoonasta 230 miljoonaan, kaikki kullassa, on nyt lyöttänyt yli 50 miljoonaa tästä kullasta kolikoiksi ja vähentänyt ulosvirtaavaa setelikantaa samalla summalla. Sillä on pidetty yllä kurssia ulkomailla, ja tähän asti operaatio on täydellisesti onnistunut.
No siinäkö se siten on? sanotaan; sehän on maailman yksinkertaisin hätätoimi! Niinpä tietenkin. Mutta jos jokin meidän maamme oppinut komitea olisi keksinyt keinon tehdä hopean arvon laskusta meille haitattoman, se olisi varmaan ansainnut hautakummulleen muistomerkin meidän tulevaan Westminster-abbeyhimme.
On pakko kysyä: jatkaako Venäjän pankki nyt samalla tavoin kurssin ohjaamista niin kauan kuin sillä on yksikin unssi kultaa jäljellä? Lienee uhkarohkeaa koettaa vastata sellaiseen kysymykseen. Mutta on selvää, että jos niin kävisi, pahaa vain lykättäisiin ja kun operaatio kerran täytyy lopettaa, kurssin kehitys tulee sitäkin tuhoisammaksi, koska kurssi silloin kerralla nousisi koko sillä summalla, jolla hopean arvo sillä välin on laskenut, oletamme 20–25 prosenttia.
Siksi on vaikea uskoa muuta kuin että päämääränä on siirtyminen kultakantaan.
Asian voidaan käsittää näin: Seteli on al pari metalliruplan kanssa eikä 17 % sen alapuolella, kuten se tällä välin kauan on ollut. Mutta metalliruplan hopean arvo on 17 % pienempi kuin kaksi vuotta sitten. Jos siirtymä kultakantaan tapahtuu sen vuoksi niin, että paperiruplan arvo on 83 kullassa eikä 100 hopeassa, niin kukaan setelinhaltija ei menetä siirtymisestä kopeekkaakaan. Ja vaikka siirtyminen tapahtuu 80:een, niin setelinhaltija ei kärsi tappiota, sillä itse asiassa hopean arvo on laskenut 20 prosenttia ja paperiruplan arvo on nyt kurssinoteerauksen mukaan 2 prosenttia enemmän kuin metalliruplan, vaikka nämä ruplanrahat ovat vain myytti. Kukaan ei voi tarjota niitä paperiruplista, joilla sitä vastoin on se etu, että niitä on olemassa runsain määrin.
Olisi ollut valtion vararikko tehdä realisaatio esim. kaksi vuotta sitten niin, että pankit olisivat alkaneet vaihtaa ruplanseteleitä 83 hopeakopeekkaa vastaan. Nyt sitä vastoin seteli voitaisiin lunastaa pariarvolla hopeassa (ei ruplankolikkoina) tai vastaavalla määrällä kultaa, mitä varmaan jokainen pitäisi parempana. Kukaan ei voisi väittää, etteikö lupausta setelien lunastamisesta olisi kunniallisesti täytetty.
On totta, että jos niin tehtäisiin, valtionpankilla ei olisi sellaiseen setelinvaihtoon riittävästi metallivaluuttaa, vain noin 2/9 liikkeellä olevasta setelinkannasta. Mutta setelin pitää silti olla al pari uutta kultaruplaa vastaan, ja hallituksella kenttä avoinna toimille valuutan vahvistamiseksi.
Lausumamme käsitys voi olla väärä. Sellaisia asioita ei ole helppo ymmärtää. Mutta emme kykene näkemään, että siihen sisältyisi jokin virhe.
Ajatella, jos pankkimme olisi Pietarin nousseen kurssin asemesta yllättänyt valtiopäivät vaatimattomalla kurssilla, esim. 25 mk 40 p. sterlingpuntaa kohti. Miten helppoa valtiopäivien olisikaan silloin ollut välttää kaikki komiteat. Mutta siihen olisi meidän oloissamme vaadittu, että hopeanlyönti olisi lopetettu ja että Venäjän metallisen hopearuplan kelpoisuutta olisi muuteltu – kuten toistuvasti olemme koettaneet selvittää.
Vaaditaanko sellaista toimenpidettä riippuu siitä asteesta, johon hopeanarvo tulevan ¾ vuoden aikana voi vielä laskea. Ulkomailla näköjään vielä pelätään voimakasta hinnanlaskua. Mutta meillä hopea varmaan pitää pintansa – syksyyn asti.
