Luonnos valtaistuinpuheeksi 18.9.1863, konsepti

Tietoka dokumentista

Tietoa
18.9.1863
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Kun näen teidän joukkonne kokoontuneena, tunnen itseni onnelliseksi, että olen voinut täyttää teidän toivomuksenne ja omat toiveeni.

Olen pitkän aikaa pohtinut lukuisia Suomea syvästi koskettavia kysymyksiä, jotka ovat vähitellen nousseet esiin, mutta joita ei ole voitu ratkaista, koska niiden lopullinen ratkaiseminen perustuu molempien valtiomahtien yhteistyöhön.

Kertausta valtiopäiväkutsusta. Sanat ”viimeksi pidettyjen valtiopäivien jälkeen” mahdollistavat sellaisen tulkinnan, että kysymykset olisivat heränneet jo silloin.

Tärkeät valtiolliset syyt, joita minun on yksin ollut arvioitava, ovat ensimmäisten hallitusvuosieni aikana estäneet minua kutsumasta suuriruhtinaskunnan säätyjä koolle. Mutta olen silti jo varhain ryhtynyt valmisteleviin toimenpiteisiin niin että nyt, kun mikään syy ei enää pakota minua lykkäämään sitä tuonnemmaksi, olen voinut kutsua teidät koolle jotta voisin Suomen senaattiani kuultuani esittää teille ne lakiesitykset ja muut asiat, jotka minun käskystäni on valmisteltu ja jotka tulevat olemaan teidän keskustelujenne aiheena näillä valtiopäivillä.

”Tätä ennen” ehkä liian täsmällinen.

Muistutus tosiseikoista, jotka osoittavat, että Hänen Majesteettinsa on ajatellut valtiopäiviä jo usean vuoden ajan.

”saanut aihetta lykätä” – vain pakottavat syyt ovat voineet estää.

Suostunta ym.

Seuraavan kappaleen muokkaamisesta.

Näiden kysymysten suuren merkityksen huomioon ottaen olen antanut ne etukäteen tähän tehtävään valittujen maan luottomiesten käsiteltäviksi. Tämän (neuvoa-antavan) kokouksen asiakirjojen saama julkisuus on antanut teille mahdollisuuden tutustua etukäteen harkittaviksenne tuleviin asioihin ja pohtia niitä, kansakunnan mielipiteitä ja maan tarpeita selvittäen. Tämän vuoksi teidän pitäisi olla mahdollista asioiden laajuudesta ja niiden tärkeydestä huolimatta päättää työnne säätyjen kokoontumiselle perustuslaissa säädetyn ajan puitteissa.

Lisää yhdenmukaisuudesta ranskankielisessä alkuperäistekstissä.

Teille annettaviksi jättämistäni selvityksistä käy ilmi, että valtion vähäiset varat ovat jatkuvasti riittäneet valtion juoksevien menojen peittämiseen, ja että merkittäviä määrärahoja on kuitenkin voitu käyttää maan aineellisten ja henkisten intressien edistämiseen.

Olen sallinut suuriruhtinaskunnan hallituksen ottaa valtionlainaa ainoastaan sodan tarpeisiin ja rautateiden rakentamiseen. Myös niiden suhteen teille tullaan jättämään selvitys, joka osoittaa, että valtion nykyiset tulot kattavat eri lainojen korot ja kuoletukset. Toiveeni on, ettei tulevaisuudessa enää otettaisi mitään valtionlainaa ilman suuriruhtinaskunnan säätyjen suostumusta, ellei sellainen sitten ole tarpeen äkillisen hyökkäyksen, kadon tai jonkin yleisen onnettomuuden vuoksi.

Nämä selvitykset tullaan painamaan ja jakamaan.

Uudet menoerät. Pyydän säätyjen avokätisyyttä myöskin vain maan yleistä hyvinvointia ja sivistystä kohottaviin toimenpiteisiin. Jätän näiden toimenpiteiden tarpeellisuuden ja laajuuden säätyjen vapaasti ratkaistavaksi.

Monet suuriruhtinaskunnan perustuslakien säädökset eivät enää sovellu niihin olosuhteisiin, jotka vallitsevat sen yhdistyttyä keisarikuntaan; toiset taas kaipaavat selvennystä ja täsmentämistä. Koska haluan nähdä näitä puutteita korjattavan, annan laatia ehdotuksen näiden lakien osittain uusituksi laitokseksi, (joukko selvityksiä ja lisäyksiä niihin), jota säädyt voivat käsitellä väliaikaisilla valtiopäivillä, jotka aion kutsua koolle tulevan vuoden aikana, ellei mitään erityisiä esteitä satu. Pidän kiinni perustuslaillisen monarkian periaatteista, joita Suomen kansan vakaumus tukee, ja joiden varaan maan lait ja instituutiot ovat kasvaneet, ja haluan ehdotuksessani palauttaa säädyille sen aloiteoikeuden, joka niillä on vanhastaan ollut, kuitenkin niin, että aloiteoikeus perustuslakikysymyksissä jää yksin hallitsijalle. Samoin haluan laajentaa säädyille nyt perustuslaillisesti kuuluvaa verotusoikeutta niin, että ne määräisivät myös tietyistä välillisistä veroista, joista tähän asti vain hallitsija yksin on voinut päättää.

Nimittäin ensiksi: suostunta tulee tapahtumaan kolmeksi vuodeksi ja tämä ajanjakso näin määritetyksi. Toiseksi: ehdotusta ei voitane lopullisesti hyväksyä samoilla valtiopäivillä joilla se otetaan esille.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: 
Alkuperäinen