Handlingar till upplysning af Finlands Häfder, julkaissut Adolf Ivar Arwidsson. Osa 1. Tukholma 1846. (hinta 1 rupla 12 kop. hopeassa)
Kukapa suomalainen ei tuntisi tämän maanmiehemme nimeä eikä liittäisi siihen ajatusta uupumattomasta pyrkimyksestä Suomen ja sen kirjallisuuden hyödyttämiseen? Kokoelmalla, jonka tässä esiteltävä julkaisu aloittaa, hra Arwidsson on antanut uuden osoituksen tästä innostaan, jonka epäitsekkyyttä vain korostaa se seikka, että tällaiset työt saavat vain harvoin kustannukset ja vaivannäön korvaavan menekin. Mukaan liitetty tilaajaluettelo osoittaa kuitenkin, että niillä Suomen paikkakunnilla, joille tilaustarjous on ennättänyt, on osoitettu intoa julkaisuhankkeen tukemiseen.
On myös aihetta toivoa, että äidinkieltä kohtaan tunnetun kiinnostuksen kasvaessa myös yleistyvä rakkaus isänmaan historiaan johtaa siihen, että kaikkia pyrkimyksiä sen valaisemiseksi arvostetaan asianmukaisella tavalla. Tässä kyseessä olevan kokoelman sisältö on niin vaihteleva ja koskettelee niin monien isänmaan paikkakuntien menneitä oloja, että joitakin kohtia siitä lukevat ilokseen nekin, jotka eivät muuten ole järin innostuneita historiantutkimuksesta sinänsä. Meidän mielestämme sopivin tapa tämän teoksen suosittelemiseksi laajemmalle yleisölle onkin tästä syystä joidenkin siihen sisältyvien tekstien otsikoiden mainitseminen. Ensimmäisenä kirjassa on:
Kuningas Birger Maununpojan suojeluskirje Karjalan naisille vuodelta 1316.
Ja koska tämä latinaksi kirjoitettu kirje jäisi alkuperäisessä sanamuodossaan varmaankin monen lukijan samoin kuin luultavasti useimpien Karjalan kaunottarien ulottumattomiin, esitämme sen tässä käännöksenä.
Kaikille niille, jotka tulevat näkemään tämän kirjeen, me Birger, Jumalan armosta svealaisten ja gööttalaisten kuningas, toivotamme ikuista pelastusta Herrassa. Tällä kirjeellä teemme tiettäväksi niin hyvin jälkeen tuleville kuin nyt eläville, että me jalosukuisten miesten herrojen Knuut Jooninpojan, itägööttalaisten laamannin, Thor Kettilinpojan ja Johannes Brunkowin, meidän drotsimme sekä muiden rakkaiden valtaneuvostemme neuvosta ja suostumuksella olemme lujasti säätäneet lakina noudatettavaksi, että kaikkien meidän alueellemme kuuluvien vaimojen ja naisten, jotka asuvat meidän linnamme Viipurin alaisuudessa eli Karjalan maassa, olkoot aviossa eläviä, leskiä, nunnia tai neitseitä, tulee saada nauttia rauhaa ja turvallisuutta niin kuin itse valtakunnassamme Ruotsissa, yhtä hyvin omaisuuden kuin hengen puolesta, niin että rikkojia kohtaa meidän kuninkaallinen rangaistuksemme mitä ankarimpana. Sen vuoksi päättävästi saatamme kaikille ja itse kullekin tiedoksi, että älköön kukaan rohjetko edellä mainittuja vaimoja ja naisia millään vääryyksillä rasittaa ja vaivata tai heille tehdä ruumiillista väkivaltaa, mikäli tahtoo välttää meidän kuninkaallisen rangaistuksemme, nimittäin sen, jota meidän edellä mainitussa kuningaskunnassamme Ruotsissa lakina noudatetaan. [Suom. Paavo Numminen.]
Muita mielenkiintoisia asiakirjoja ovat esimerkiksi:
Kuningas Albrektin vahvistus kuningas Birgerin myöntämille Viipurin kaupungin privilegioille, 1365.
Naantalin luostarin perustamiskirja, 1441.
Rauman kaupungin kauppavapaus, 1442.
Kauppakaupungin vapauden ja oikeuden suomisesta Rauman kaupungille, 1444.
Hämeen metsiä ja erämaita koskeva kuningas Kaarle Knuutinpojan kirje, 1452.
Sten Sturelle lähetetty kirje verohelpotusten saamiseksi Turun porvaristolle, 1495.
Knut Lillien antama tuomio laittomien maanvuokrien lakkauttamisesta Savossa, 1545.
Kokoelma sisältää lisäksi useita Sten Sturen, Svante Sturen, Kustaa I:n lähettämiä ja saamia kirjeitä, myös kaksi viimeksi mainitun Venäjän suuriruhtinaalta saamaa kirjettä. Pari muistiinpanoa ”Rajankäynnistä Suomen ja Venäjän välillä 1545”, ”Muistiinpanoja riitaisuuksista ja ryöstöistä Venäjän rajalla 1547–49” sekä monet piispojen ja käskynhaltijoiden toisilleen lähettämät kirjeet ovat yhä sangen valaisevia. Niiden ohella mukana on useita oikeudenpäätöksiä ja kiinnekirjoja, perukirjoja sekä muita yksityisiä asiakirjoja, jotka kiinnostavat erityisesti asianomaisten yhä elossa olevia sukulaisia sekä sellaisten tilojen omistajia, joita nämä tekstit koskevat. Niinpä mukana on Suontakaa, Sairiolaa, Oinolaa, Kumtähteä, Valenperää, Vesuntia ym. kartanoita sekä kalastusta Kokemäenjoessa, Koskenkylänjoessa jne. koskevia asiakirjoja. Pappeinkokousten asiakirjat ja säännöt, murhamiesten papintodistukset, papiston kiertokirjeet ym. antavat myös Suomen kirkkohistoriaan liittyviä lisätietoja.
Asiakirjat on sijoitettu kronologiseen järjestykseen ja rajavuodet ovat 1316 ja 1549. Useimmat ovat peräisin Ruotsin valtionarkistosta Tukholmasta, mutta suuri osa on saatu myös Skoklosterin kirjastosta ja Viipurin kaupunginarkistosta. Siitä syystä teoksessa on mukana useiden hallitsijoiden viimeksi mainitun kaupungin privilegioille antamia vahvistuksia ja joukko asiakirjoja, jotka koskevat entisaikoina Viipurin linnan alaisuuteen kuulunutta Karjalan ja Savon lääniä.
Kokoelman erikoisuuksiin kuuluu Upsalan piispan Turun porvaristolle osoittama kirje, joka kuuluu nykykielellä suunnilleen seuraavasti:
Me Jaakko, Jumalan armosta Upsalan arkkipiispa, tervehdimme teitä, Turun pormestari ja raati, rakkaasti Jumalan nimeen. Rakkaat ystävät, me saatamme teidän tietoonne, että me olemme saaneet kuulla teidän Martti-kirjurin avulla ja neuvosta laatineen keskinäisen sopimuksen ja säännön isää piispa Cortzia, hänen kunnianarvoisan kapitulinsa ja tavallisen papiston päteviä privilegioita, vapauksia ja vakiintuneita tapoja vastaan sillä tavoin, että te olette 40 markan sakon uhalla kieltäneet ketään laivaamasta kaupungista pois mitään kirkolle ja papistolle kuuluvaa tavaraa ja olette myös jo sakottaneet erästä, joka vastoin tätä sääntöä laivasi jotakin kirkon tavaraa; mitä teidän oli olisi suinkaan pitänyt tehdä, koska se on vastoin Jumalan ja pyhän kirkon lakia samoin kuin teidän omaa lakianne, jossa sanotaan: Älköön kenelläkään olko valtaa tehdä mitään haittaa kirkon tai papiston omaisuudelle jne. Te olette myös velvollisia osoittamaan kuuliaisuutta pyhälle kirkolle ja sen esimiehelle, joka on piispa, sielujenne puolesta, niin kuin te ruumiittenne puolesta tottelette maallista valtaa. Me olemme aikaisemmin myös kuulleet, että teidän kaupunkinne oli entisaikoina vauras ja että useimmat tulivat siellä hyvin toimeen, mutta nyt olemme mekin toki kuulleet muuta, nimittäin että se ei sen jälkeen, kun Jumala on koettanut johdattaa teitä parannukseen tulipaloilla ynnä muulla, enää ole samanlainen kuin teidän vanhempienne päivinä. Tämä johtuu siitä, että te osoitatte vihaa pyhää kirkkoa kohtaan ettekä kunnioita kirkon esimiehiä, piispoja, prelaatteja ja heidän papistoaan, ja teette sellaista, mitä ei koskaan ennen ole tehty tässä valtakunnassa eikä muuallakaan – kuten te myös olette otattaneet kiinni ja sakottaneet pappien alustalaisia ja palvelijoita, mihin teillä ei ole mitään oikeutta, vaan te olette näillä mainituilla teoillanne saattaneet itsenne alttiiksi onnettomuudelle, jonka suuri (kuolemaa merkitsevä) pannajulistus sieluillenne tuottaa. Te olette varmaankin kuulleet pyhän herran Henrikin kohtaloista, että hän menetti henkensä, koska hän rankaisi muutamia heidän rikoksistaan ja kirkkoon ja papistoon kohdistamastaan väkivallasta, ja te olette varmaankin kuulleet, kuinka niille kävi, jotka tuohon tekoon syyllistyivät. Siitä syystä me kehotamme teitä, rakkaat ystävät, Jumalan ja sielunne autuuden tähden luopumaan tuollaisista pahoista tavoista ja sallimaan pyhän kirkon, sen alamaisten, maatilojen, palvelijoiden ja väen esteittä ja vahinkoa kärsimättä käyttää omaisuuttaan, niin kuin teidän hyvät esivanhempanne ovat ennen teitä sallineet. Ja me kirjoitamme tästä asiasta näin vakavasti, Jumala nähköön, vain hyvää tarkoittaen ja ehkäistäksemme enemmät hankaluudet ja huolet; toki tiedämme tarkoin ja voisimme osoittaa, miten vahingolliseksi teille tuo tuollainen tulevaisuudessa käy ja miten se silloin kovemmin ottein lopetetaan. Siitä syystä teidän on tätä ennen osoitettava toimivanne tavalla, jonka varmaankin te itse voitte ymmärtää ja todeta velvollisuudeksenne.
Jätän teidät täten Jumalan haltuun.
Kirje on lajissaan mestarillinen. Voidaan havaita, että viisas piispa aloittaa puhumalla laista ja oikeudesta ja liittää mukaan myös Jumalan lain, mutta epävarmana tämän tehosta ravistelee porvareiden mieliä muistuttamalla heille, että tulipalot ja hävitykset ovat Jumalan rangaistuksia, uhkaa sitten kirkon pannalla ja ruokkii taikauskoa huomauttamalla piispa Henrikin kuoleman jälkeen tapahtuneista ihmeistä; kun hän kuitenkin lienee noina aikoina (1478) ollut epävarma pannajulistuksenkin tehosta, hän vetoaa lapsenomaiseen kunnioitukseen, jota he tuntevat isiään ja esi-isiään kohtaan. Porvarien hanke sinänsä osoittaa, että katolisuuden ies oli jo tuolloin murtumassa sieluja painamasta. Arkkipiispan kirje tuotti luultavasti kuitenkin tarkoitetun tuloksen, ja pappien elintarvikkeet varmaankin laivattiin maasta pois. Toinen kirje, jonka silloin jo (1530) protestanttinen Turun piispa Martti Skytte lähetti kuningas Kustaa I:lle, osoittaa, että piispa maksoi kuninkaalle veroa elintarvikkeina. Hän ”on parin tynnyrin verran myöhässä voin ja haukien osalta” ja lupaa lähettää ne syksyllä, heti kun hän ”voi saada laivatilaa siihen”; ”lohiveron maksamiseen täysimääräisenä velvoitteen mukaisesti” hän ei kuitenkaan pysty, ”koska hän sai sangen vähän tänä vuonna, kuten Teidän Armonne on jo tarkemmin saanut kuulla”. Onneksi Kustaa oli vielä tähän aikaan poikamies. Jos tuollaista olisi tapahtunut hänen ollessaan naimisissa Margareta Leijonhufvudin kanssa, olisivat varmaankin niin Herra kuin Rouvakin, joka piti yhtä tarkasti huolta navetasta, keittiöstä ja kangaspuista kuin Herra tuossa vaiheessa enää vain maatiloistaan, opettaneet piispan maksamaan lohiveron täysimääräisenä ja välttämään voin ja haukien myöhästymistä.
