I.
Kun hypoteekkiyhdistyksen perustamiseksi on työskennelty kiitettävän innokkaasti ja tarmokkaasti, on lehdistön velvollisuus yrittää vaikuttaa menestymiseen valistamalla yleistä mielipidettä sen suhteen. Sillä tavoin näet kasvaa niiden joukko, jotka ymmärtävät että mitä he tekevät sen menestykseksi, sen he tekevät omaksi hyödykseen.
Itse hypoteekkiyhdistystä koskeva suunnitelma näyttää olevan jo tyydyttävällä tavalla järjestetty. Kun on avoimesti sanottu, että sen lähin tavoite on maata rasittavien velkojen uudistaminen, ei siitä ole sen enempää sanottavaa. Uudistaminen on ilmiselvästi edullista, koska sen avulla velka tulee 43 vuodessa kuoletetuksi, vaikka nykyisin tavalliseen korkoon lisätään vain yksi prosentti, mikä koskee myös lainoja kiinnitystä vastaan.
Mitään välitöntä vaikutusta maanviljelyskäytäntöön ei hypoteekkiyhdistyksellä siis voi olla. Nykyisten osakkaiden täytyy siis työskennellä osittain lastensa ja lastenlastensa hyväksi, sillä vasta jälkeen tulevat voivat pystyä käyttämään nyt maksettavan koron silloin velattoman maan parantamiseen.
Voidaan kuitenkin toivoa, että hypoteekkilainan ottaisi yksi ja toinenkin, jonka ei tarvitse kattaa sillä vanhoja velkojaan, vaan voi käyttää sen maanviljelykseen. Mutta valitettavasti korko on edelleen niin korkea, että myöskään hypoteekkilainaa ei luultavasti voi saada alle kuuden prosentin. Ja tämä ei juuri houkuttele, varsinkaan kun uudisviljelyhankkeet ja muut maatalouden parannukset eivät edellytä niin pitkäaikaista lainaa. Ne pitää voida maksaa takaisin paljon nopeammin.
Yhden vastoinkäymisen on hanke kokenut: Yhdistys ei ole onnistunut saamaan viranomaisten lupaa myöntää lainaa alle 2 000 hopearuplan arvoisia maatiloja vastaan.
Myönnämme, että meidän on vaikea nähdä, mikä on se menetys, joka monen mielestä aiheutuu näille pientilallisille. Olettakaamme, että 1 000 ruplan arvoinen maatila olisi saanut hypoteekkilainan. Vaikka tämä arvo, kuten oletamme, on yhdistyksen sääntöjen mukaisesti ainoastaan peltojen ja niittyjen arvo, saadaan lainaa vain puolet tästä määrästä. 500 hopearuplan laina olisi siis kiinnitettynä maatilaan 42 vuoden ajan. Vasta tämän ajan kuluttua se olisi kokonaan maksettu takaisin. Mutta kukapa ei tietäisi, kuinka tarmokas tilallinen maksaa sellaisen pienen rahamäärän takaisin muutamassa vuodessa. Sellaista voi tapahtua myös edullisen naimakaupan seurauksena, tai kun tila siirtyy varakkaamman tilallisen omistukseen. Harvassa lienee esimerkkejä siitä, että maatila olisi ollut niin kauan kiinnitettynä, ilman että velka olisi vähentynyt – tai lisääntynyt, kunnes se on siirtynyt toisen käsiin, ja velka on tullut säännöstellyksi. On ero tuhansien velalla, joka ehkä voidaan saada maksetuksi vain peruspääomaa lisäämällä, ja parin sadan ruplan velalla, jonka tilallinen voi maksaa omalla uutteralla työllään.
Mutta voi hyvinkin käydä niin, että kun hypoteekkiyhdistyksen obligaatiot saavuttavat luottamusta, yksi jos toinenkin tilallinen ottaa pois suoraa kiinnitystä vastaan lainatut varansa ja ostaa noita obligaatioita. Kun hypoteekkiyhdistys ei kuitenkaan voi koskaan tarjota korkeampaa kuin 5 prosentin korkoa, katsoo moni paremmaksi edelleen lainata kiinnitystä vastaan, voidakseen saada 6 prosenttia. Jos yhdistyksen perustamisen seurauksena syntyisi yleinen ahdinko pienempien tilallisten keskuudessa, voitaisiin katsoa valtion ehdottoman velvollisuuden olevan tulla heidän avukseen. Sillä jos onkin viisasta hylätä hypoteekkiyhdistyksen anomus, niin ei sen seurauksena saa myöskään aiheutua ahdinkoa niille, jotka jäävät yhdistyksen ulkopuolelle.
Myös sellaisille pientiloille voi toki peruspääoma olla toivottavaa, mutta tällöin sitä tarvitaan muutamaksi vuodeksi ja pieni määrä, eivätkä hypoteekkiyhdistyksen pitkäaikaiset lainat juuri sovi tähän tarkoitukseen. Sitä paitsi on kaikkialla osoittautunut, että hypoteekkiyhdistyksen olemassaolo on myös aiheuttanut uutta velkaantumista ilman maanviljelykselle koituvaa hyötyä, esimerkiksi kun se on helpottanut maatilojen ostoa keinottelutarkoituksessa. Vaikka emme todellakaan ole hallituksen harjoittaman holhouksen ystäviä, on kuitenkin vakaa käsityksemme, että pienmaanomistajille voi olla hyödyksi, mikäli he eivät heti saa tilaisuutta käyttää hyväkseen hypoteekkilainaa. On aina toivottavaa, että ihminen tietää, mitä hän tekee. Mutta on syytä olettaa ettei tavallisen kansan enemmistöllä vielä ole selkeää näkemystä siitä, mihin se ryhtyy ottaessaan hypoteekkilainan. Moni, joka parin vuoden kuluttua olisi valmis maksamaan 100 tai 150 ruplan velkansa, pitäisi luultavasti hyvin rasittavana sitä, ettei hänellä olekaan siihen lupaa, vaan hänen täytyy sen sijaan jättää lapsilleen seisova maksu, joka on 6 prosenttia velan määrästä. Kymmenen vuoden kuluttuahan hän on enemmän maata omistavien naapureittensa esimerkistä oppinut, mitä sellainen laina tarkoittaa – myös mitä tulee tarkastuksista, kirjallisista todistuksista ym. koituviin kuluihin, jotka voivat olla jo 10–20 prosenttia niin pienestä lainasta.
Esitettyjen seikkojen vallitessa poistuvat myös ne syyt, jotka muutoin olisivat tehneet toivottavaksi, että hypoteekkipankki olisi aluksi ulottunut vain niihin maamme osiin, joissa on hieman yleisemmin maanviljelyksessä tarvittavaa näkemystä. Velkoja lienee kyllä kaikkialla. Toisin on sen tiedon laita, jota tarvitaan, jotta otettu laina voitaisiin käyttää maan kohentamiseksi. Mutta tätä tarkoitusta varten annettavista lainoista ei, kuten sanottu, oikeastaan olekaan kysymys.
Ei voi olla ensinnäkään kysymättä: mikä on syy viljelysmaan velkaantumiseen? Ja toiseksi: lakkaako tämä syy nyt vaikuttamasta?
Voidaan ennustaa, että tulee olemaan vaikeaa saada lainaa hypoteekkiyhdistyksessä jo kiinnitettynä olevaa maaomaisuutta vastaan. Edelleen velkaantuminen loppuu siis pakosta. Mutta jos syitä eivät ole olleet huono taloudenpito, ajattelemattomuus jne., vaan kadot, korkeat verot, syytingit ym., niin nehän jatkavat vaikutustaan edelleenkin. Jos nyt ei voi tapahtua lisävelkaantumista, käy väistämättä niin, että maa vaihtaa omistajaa nopeammin kuin aikaisemmin, tai niin, että hädän pakottamana kasvavat tieto, huolenpito, tarmokkuus, työteliäisyys ja säästäväisyys, jotka voivat toimia mainittuja pysyviä velkaantumisen syitä vastaan. Jonkin verran kumpaakin on epäilemättä tapahtuva. Ja niin hyvä kuin onkin, että pienmaanomistajat välttyvät edelliseltä vaihtoehdolta, niin yhtä paha on, että he eivät joudu hypoteekkiyhdistyksen osakkuuden aiheuttaman terveellisen pakon alle. Tämän, kuten myös sen, että tarpeeton holhous ja toiset pois sulkevat etuoikeudet ovat aina haitallisia, pitäisi toivottavasti vaikuttaa niin, että hypoteekkiyhdistys voidaan lähitulevaisuudessa avata kaikille maanomistajille.
Erityisen ripeästi tehty ja ilahduttava päätös on Maanviljelyspankin perustaminen. Siinä laajuudessa, jonka pankki antaa toiminnoilleen, se korvaa kaikki ehdotetut yksityispankit joilla on etuoikeus setelinantoon. Tervettä on, että pankki ei pyydä minkäänlaisia etuoikeuksia, niin kuin sekin, että sitä ei perusteta suoraan kiinnitysten varaan niin kuin Ruotsin yksityispankkeja.
Kun setelinanto ei tule kysymykseen poistuu valtiovallaltakin kokonaan syy pankin hallinnon kontrollin haluun kuten myös suuri osa yleisön vaatimuksista saada tietoa sen vakuuksista. Se on kokonaan yksityinen liiketoimi. Ainoastaan osakkaiden intressinä on huolehtia siitä, että hallinto ei vaaranna heidän pääomaansa. Muu yleisö voi vapaasti päättää, uskooko se pankille varojaan vai ei. Tämä riippuu kokonaan siitä luottamuksesta, jonka pankki ymmärtää itselleen hankkia. Mutta on ehdottomasti pankin etujen mukaista, kuten helposti nähdään, saada lainata muidenkin kuin osakkaittensa rahoja.
Pankin peruspääoman tulevat nimittäin muodostamaan 25 prosentin osalta osakkeista maksettu kiertävä raha, mikä tällä hetkellä luonnollisesti koostuu suomalaisesta ja venäläisestä setelirahasta. Loput 75 prosenttia saavat osakkaat maksaa suomalaisina valtion arvopapereina tai hypoteekkiyhdistyksen obligaatioina. Koko ehdotettu pankkipääoma on nyt vähintään 6 miljoonaa markkaa, ja pankilla on siksi alussa operaatioitaan varten käytettävissä vain 1 ½ miljoonaa markkaa eli 375 000 hopearuplaa käypää rahaa.
Maanviljelyspankin perustamiseen antoi lähinnä aiheen hypoteekkiyhdistyksen perustaminen. Hypoteekkiyhdistys halutaan, mikä on kiitettävää, perustaa kotimaisen lainan varaan, ja tällöin on pelättävissä, että kun suuri joukko sen lainaobligaatioista on tullut yleiseen liikkeeseen, saattaisi jokin tilapäinen maassa syntyvä rahan puute laskea niiden arvoa. Siksi tulee maanviljelyspankin, kykynsä mukaan, olla valmiina lunastamaan nämä obligaatiot niiden nimellisarvon mukaan, eli sen arvon mukaan, joka niillä todellisuudessa on, jotta niiden arvo tällä tavoin säilyisi. Jos esim. joku hypoteekkiyhdistyksen obligaation haltija tarvitsee seteleitä lähettääkseen Pietariin, tai tarvitsee niitä vain pieninä arvomäärinä palkanmaksuun ja muihin pieniin maksuihin, voi käydä niin, että hän ei paikkakunnallaan löydä ketään, jolla olisi halukkuutta tai tilaisuus vaihtaa hänen obligaationsa. Jos sellaista tapahtuisi usein ja monella taholla, saattaisivat yhdistyksen obligaatiot jo tällä tavoin tulla vähemmän halutuiksi, ja niiden haltijat halukkaiksi maksamaan hieman välirahaa päästäkseen niistä eroon ja saadakseen niiden tilalle seteleitä tai myös valtion arvopapereita. Niinpä alkaisi silloin yhdistyksen obligaatioiden kurssi pudota alle nimellisarvon. Mutta jos Maanviljelyspankki tarjoutuu kaikkialla maassa toimivien asiamiestensä välityksellä antamaan obligaatioista setelirahaa, ei sellaista kurssin laskua voisi tapahtua. Jokainen ottaa silloin tyytyväisenä vastaan tai pitää hallussaan noita korkoa tuottavia obligaatioita, koska ne voidaan milloin tahansa vaihtaa käyväksi rahaksi.
Sellaisen tehtävän täyttämiseksi ei Maanviljelyspankilla kuitenkaan, kuten sanottu, ole alussa muita varoja kuin osakkaiden käteisenä maksamat 375 000 ruplaa. Ehkäpä jonkin verran maksetaan myös esim. Saimaan-seteleinä. Mutta koska ne antavat pienempää korkoa kuin hypoteekkiyhdistyksen obligaatiot, voivat ne tulla niitä halutuimmiksi vain siinä tapauksessa että yhdistyksen obligaatioiden kurssi on jo laskenut. Samoin on 4 prosentin valtionlainaobligaation laita, mikäli Maanviljelyspankin osakkaat ovat maksaneet sellaisina osan jäljelle jäävästä osakkeiden 75 prosentista. Maanviljelyspankki ei kuitenkaan yksinkertaisesti voi vaihtaa valtionpankissa kaikkia hallussaan pitämiä valtion obligaatioita ja näin saamillaan seteleillä tyydyttää niiden kysyntää, jotka haluavat myydä hypoteekkiyhdistyksen obligaatioitaan. Silloin on kysymys siitä, kuinka paljon valtion obligaatioita on kulkeutunut Maanviljelyspankkiin. Etukäteen on vaikea päätellä, miten tämän asian kanssa käy.
Voisi uskoa että valtion arvopaperien haltijat, joita houkuttelee hypoteekkiyhdistyksen tarjoama suurempi korko, kiiruhtaisivat vaihtamaan niiden avulla itselleen yhdistyksen obligaatioita. He tosin häviävät siinä, että he antavat pois paperin, jonka valtionpankki milloin tahansa lunastaa, ja ottavat tilalle vasta vähitellen 42 vuoden kuluessa erääntyviä. Mutta kun he heti osakkaina voivat tallentaa saamansa yhdistyksen obligaatiot Maanviljelyspankkiin tai muussa tapauksessa voivat odottaa saavansa ne vaihdetuksi kyseisessä pankissa, kun tarvetta ilmenee, ei minkään pitäisi estää heitä vaihtamasta valtion arvopapereita edullisempiin hypoteekkiyhdistyksen obligaatioihin. Hypoteekkiyhdistys taas antaa saamansa valtion arvopaperit osakkailleen, jotka käyttävät ne vanhempien maahan kiinnitettyjen velkojen maksamiseen. Kun lainanantajat ovat siten saaneet rahansa takaisin, on luultavaa, että hekin vaihtavat ne hypoteekkiyhdistyksen obligaatioihin; ja näin liike jatkuu, vähä vähältä. Vähitellenhän pienempi tai suurempi osa valtion arvopapereista päätyy valtionpankkiin, ja valtion täytyy kai varautua lunastamaan ne. Tästä lausumme tuonnempana muutaman sanan. Tässä haluamme tehdä selväksi sen, että luultavasti yksikään Maanviljelyspankin osakas ei maksa 75 prosenttia osakkeistaan valtion arvopapereina, vaan hypoteekkiyhdistyksen obligaatioina. Jokainen yrittää näet luonnollisesti saada maksamalleen lasketuksi korkeampaa korkoa, olipa hänen voittonsa pankkitoiminnasta sitten muuten suuri tai pieni. Mutta tästä seuraa, että Maanviljelyspankilla ei aluksi ole juuri enempää kuin mainitut 375 000 ruplaa, joilla sen on määrä huolehtia hypoteekkiyhdistyksen obligaatioiden lunastamisesta. Maanviljelyspankin muu pääoma tulee siis muodostumaan yhdistyksen obligaatioista. Mainittu käteismäärähän on varsin pieni suhteessa siihen 10 miljoonaan ruplaan, jonka arvosta hypoteekkiyhdistyksen osakkaat ovat jo merkinneet. Vielä vähäpätöisemmäksi se käy, koska Maanviljelyspankki luonnollisesti tarvitsee osan näistä varoista muussa pankkitoiminnassaan. Niinpä voidaan pitää varmana, että kun pankin toiminta on ehtinyt kasvaa, tarvitaan tämä rahamäärä jatkuvasti kassassa.
Maanviljelyspankin etujen mukaista on siis saada vastaanottaa hallittavakseen vierasta rahaa, jotta se voisi vastata hypoteekkiyhdistyksen obligaatioiden vaihtamistarpeeseen (mikä on pankin ensisijainen tarkoitus) ja myös yleisesti laajentaa toimintaansa. Tähän osakkaiden omaan etuun perustuu pankin turvallisuus yleisön kannalta. Tämä velvoittaa sitä perustamaan tarkoin valvotun hallinnon ja pitämään aina liiketoimintansa tilan avoimesti yleisön tiedossa. Kun sitä paitsi kaikki pankin kauppatoimet täytyy asettaa lyhyelle ajalle, muutamaksi kuukaudeksi, olisi yleisön helppo saattaa pankille uskotut varansa turvaan, mikäli ilmenisi syytä epäillä laitoksen vakautta (mikä voisi tapahtua ainoastaan erittäin huonon hallinnon seurauksena). Ei myöskään ole epäilystäkään, etteikö pankki saisi ottaa vastaan huomattavia määriä tallennuksia. Se tarjoaa tähän asti puuttuneen mahdollisuuden, niin yleisille kassoille kuin yksityisillekin, saada pienille säästöille varsin vaivatta vähitellen korkoa, kunnes ne ovat saavuttaneet sellaisen määrän, että ne voidaan antaa kiinteäksi lainaksi korkeampaa korkoa vastaan. Niinikään on kaupanharjoittajalla tässä tilaisuus saada korkoa rahoilleen, jotka hän säästää seuraavaa maksua varten. Kaikkialla on osoittautunut, että tallennettujen varojen määrä niissä pankeissa, joilla on yleisön luottamus, on kasvanut moninkertaiseksi pankin omaan pääoman verrattuna. Ei ole väärin väittää, että varsinkin tämän hyvin hoidetun pankkitoiminnan osan puuttuminen on estänyt Suomen Pankkia saavuttamasta ajan vaatimuksia vastaavaa tasoa.
Maanviljelyspankki sitä vastoin tulee varmasti vastaanottamiensa talletusten ym. avulla laajentamaan myös antolainaus- ja diskonttotoimintaansa pitkälle yli sen mitä se Suomen Pankilla on nykyisin, vaikkakin vielä yksi tämän ehto saattaa olla, että tulevaisuudessa joko kartutetaan reservirahastoa tai lisätään pääomaa uuden osakemerkinnän avulla. Ei ole liikaa oletettu, että se operoi läheisessä tulevaisuudessa rahamäärällä, joka on kaksi tai kolme kertaa sen pääoma, siis 3–4 ½ miljoonaa, eikä juuri voida laskea, miten suuriksi sen toiminnot ovat kasvaneet parinkymmenen vuoden kuluttua.
Vaikka siis hankkeen pitäisi olla liiketoimena houkutteleva, on se kuitenkin maassamme jotain niin uutta, että moni ehkä epäröi siihen ryhtymistä myös niiden keskuudessa, joilla on ylimääräistä rahaa korkoa tuottamaan. Luullaan, että vakuuksia ei ole, elleivät ne ole maassa, joka ei voi tuhoutua, ja jollei kirstussa ole siihen kiinnitettyä velkasitoumusta.
Onneksi kuitenkin Maanviljelyspankin perustamisessa on huolehdittu siitä, että sellainen vakuus on olemassa tiettyyn määrään asti. Osakkaat saavat nimittäin maksaa 75 prosenttia osakkeestaan, eli 75 markkaa, hypoteekkiyhdistyksen obligaatioina. Tämä osa maksusta on siis kiinnitettynä. Ja jäljelle jäävästä 25 markasta osaketta kohti, joka maksetaan rahana, tulee ainoastaan viisi markkaa riskeeratuksi, koska sääntöehdotus sisältää sen, että pankki ”keskeyttää toimintansa ja menee selvitystilaan” heti kun syystä tai toisesta on menetetty 5 prosenttia osakepääomasta.
Tätä riskiä vastaan voi nyt jokainen osakas laskea saavansa juoksevaa korkoa (à 5 %) ja sen lisäksi vastaavan osansa pankin voitosta. Käteisenä maksetuista 25 markasta hän voi laskea saavansa tuon voiton yksinkertaisena. Jos vuoden osalle ei tule voittoa, on hän menettänyt koron pääomansa neljäsosalta. Tämä mahdollinen menetys on hänen riskinsä itse pääomaa koskevan mainitun 5 prosentin lisäksi. Mutta kokemus ei anna tukea olettamukselle, että tapahtuisi edes mainittua koron menetystä. Kokemus pikemminkin opettaa, että pankkitoiminta on yksi kannattavimmista. Myöskin on selvää, että jos syntyisi korkotappiota, osakkaat päättäisivät viipymättä lopettaa toiminnan.
Komitean jäsenet ovat kiertokirjeessä asiamiehille maininneet esimerkkinä Stockholms Enskilda -pankin liiketoiminnan vuodelta 1859. Tämä pankki, jolla on miljoonan riikintaalerin pääoma, piti vuoden lopussa hallussaan kahdeksan miljoonaa vierasta rahaa (talletuksina ym.) ja sen voitto tuona vuonna oli 14 ½ prosenttia pankkipääomasta. Maanviljelyspankin osakkaalle luulisi kelpaavan, että hän saa 100 markastaan korkoa 14 markkaa 50 penniä ja lisäksi pankille jätetyistä obligaatioista 3 3/4 markkaa, siis yhteensä 18 markkaa 25 penniä sadan markan korkona. Luulisi, että 6 1/4 markan pankkivoitto, eli yhteensä 10 prosenttia, olisi enemmän kuin tarpeeksi houkuttelemaan pankille yllin kyllin pääomaa.
Mutta 6 miljoonaa markkaa on paljon rahaa. Niinpä voi käydä niin, ettei pääomaa saada helposti kokoon, koska käytettävissä olevia varoja on maassamme kaikkea muuta kuin yllin kyllin.
Jos niin käy, että pankkipääoman muodostamisessa kohdataan vaikeuksia, pitäisi jokaisen kaupanharjoittajan muistaa, että niin suuren voiton kuin yritys tuottaakin osakkailleen, menee tämä voitto niistä palveluista, joita pankki tekee liiketoiminnalle. Niiden palveluitten arvo, eli kaupanharjoittajalle niistä koituva voitto hänen liiketoiminnassaan, on välttämättä suhteessa mainittuun pankkivoittoon, sillä muutenhan viimeksi mainittua ei syntyisi. Jos pankki saa voittoa pääomastaan, niin silloin niiden kaupanharjoittajien, joilla on ollut liiketoimia sen kanssa, on täytynyt sen avulla voittaa jokseenkin yhtä paljon kuin osakkaittenkin.
Tätä arvioitaessa voidaan pankkipääoma jättää kokonaan pois laskuista. Sillä esim. maanviljelyspankin pääomasta 3/4 koostuu liikkumattomista obligaatioista, joiden säilytyksestä pankki ei saa voittoa. Käteisenä maksettuna neljäsosa taas tarvitaan päivittäisen liikkeen reservinä ja makaa jatkuvasti pankin kassassa tuottamatta korkoa. Pankin täytyy siis hankkia voittonsa ainoastaan tallennetuista varoista ym., niistä vieraista rahoista, joita se käsittelee. Jos niitä on 6 kertaa pääoman verran, niin pankin on, voidakseen saada 6 prosenttia korkoa pääomalleen, pidettävä niitä koko ajan antolainattuna korkoon, joka on 1 prosentin verran korkeampi kuin mitä pankki itse niistä maksaa. Kaupanharjoittajat taas eivät anna pankille tätä yhden prosentin ansiota, mikäli he itse eivät saa tuloja lainatuilla rahoilla, vaikka se olisikin vain 1 prosentti. Mutta nämä rahat, joiden avulla pankki toimii, ovat kaupanharjoittajien omia rahoja, ja jos pankkeja ei olisi, makaisivat ne käyttämättöminä ja korkoa tuottamattomina heidän kassakirstuissansa. Sillä kukaan muu ei voi antaa rahojaan pankille siihen verrattain alhaiseen talletuskorkoon kuin se, joka ei muuten nauttisi niistä lainkaan korkoa. Jos pankki antaa talletuksista 4 prosenttia ja antaa rahat lainaksi 5 prosenttiin, hyötyy tallettava kaupanharjoittaja tästä 4 prosenttia. Toisin sanoen, yksi kaupanharjoittaja saa tuloa pankin olemassaolon ansiosta tuon koron verran, kun taas toinen saa liiketoiminnassaan tuloa noista samoista rahoista, jotka hän on lainannut pankista. Vain 5 prosenttia koituisi siis kaupankäynnin hyväksi, kun taas pankin osakkaat saisivat pääomastaan voittoa 6 prosenttia. Mutta kaupan ja elinkeinojen lainatuilla rahoilla tuottama voitto ei ole niin heikko kuin mitä olemme juurin olettaneet. Maanviljelyksessä saattaa 1–2 prosenttia olla suurin saatavissa oleva voitto liikepääomasta maksetun koron lisäksi. Kaupan vastaava voitto on ainakin 4 prosenttia, ja manufaktuurielinkeinojen voitto lienee jotain näiden väliltä. Ylipäätänsä ei siis ole liian suuri arvio, että kaupanharjoittajat saavat pankin liikepääomasta yhtä paljon voittoa kuin osakkaat. Eroa syntyy siinä määrin kuin pankin käyttämiä vieraita varoja on enemmän kuin pääomaa. Huomattakoon, että Stockholms Enskilda -pankissa ne olivat kahdeksankertaiset pääomaan nähden, ja että tuon pankin antamien ja ottamien korkojen erotuksen on täytynyt olla lähes 2 prosenttia. Niin suurella korkoerotuksella täytyy olla erityiset syynsä, esimerkiksi kaupankäynnin suuri rahantarve, erityisen edulliset vekselioperaatiot jne.
Mainitun asiaintilan syy on tietenkin, että pankin olemassaolon ansiosta kaupanharjoittajat saavat tilaisuuden saada tuloja liiketoimista, joita muuten ei olisi ollut olemassakaan. Koska pankki ei harjoita setelinantoa, tulee se vain ja ainoastaan täyttämään pankin varsinaista tehtävää, joka on tehdä vapaana oleva raha hedelmälliseksi.
Mutta annamme herrojen komitean jäsenten itsensä selostaa Maanviljelyspankin perustamisesta liiketoiminnalle koituvia etuja. Heidän prospektissaan sanotaan näin:
Ne varat, joita Maanviljelyspankki, kuten edellä on mainittu, vähitellen saisi ottaa vastaan, osittain talletustileille ja juokseville tileille, osittain maksuna merkityistä osakkeista, käytettäisiin ensi sijassa Hypoteekkiyhdistyksen obligaatioiden ostamiseen ja lainoitukseen. Näiden lisäksi voitaisiin myös muita vakuuksia lainoittaa Maanviljelyspankissa.
Antolainaus tapahtuisi pääasiassa myönnettävillä kassakreditiiveillä, sekä velkakirjaa vastaan, vakuuksina varmoja arvopapereita ja hyväksyttyjä tavaroita. Mutta periaatteeksi voitaisiin ottaa, että lainausta velkakirjaa ja takuita vastaan ei saa tapahtua.
Kassakreditiivisopimusten perusteella tilinhaltijalla olisi oikeus asettaa maksuosoituksia lomakkeille, joita Maanviljelyspankki antaa hänen käyttöönsä, aina tiettyyn, sopimuksessa asetettuun enimmäismäärään asti, ja ehdolla, että hän on tilivuoden loppuun mennessä maksanut pankille sen mitä hän on kreditiivillään nostanut, mikäli pankki ei uusisi sopimusta seuraavalle vuodelle. Vuosittain suoritettaisiin tietty pääsy- tai kreditiivimaksu, ja korkoa maksettaisiin vain todella nostetulta rahamäärältä. Samanlaista korkoa hyvitettäisiin panoista, seuraavasta päivästä lukien.
Mutta jos panojen määrästä ja merkittävyydestä voitaisiin havaita, etteivät nostetut varat toimi liikepääomana, vaan käytetään seisoviin lainoihin, voitaisiin kreditiivisopimus jättää uusimatta seuraavaksi vuodeksi. Jos taas panoja tapahtuisi ajoittain, olisi tilinhaltijalla kassakreditiivissä varma apu kaikkina niinä vuoden aikoina, jolloin hänen liiketoimintansa vaatii tavallista suurempia rahamääriä.
Hypoteekkiyhdistyksen obligaatioiden haltijat voisivat edelleen nauttia korkoa mainituista arvopapereista ja samalla pitää ne sijoitettuina vakuutena Maanviljelyspankin kanssa tehtävän kreditiivisopimuksen täyttämiseksi. Sellaisena vakuutena otettaisiin vastaan myös muita kiinteistöjen kiinnityksiä kaupungissa ja maalla, viljaa ja muita tavaroita, kuten myös velkakirjoja takuita vastaan.
Maanviljelyspankki diskonttaisi myös vekseleitä.
Jos yleinen korkokanta olisi 6 prosenttia, laskisi myös Maanviljelyspankki tavalliselle antolainaukselle 6 prosentin koron ja kreditiivitilille 5 ½ prosentin koron ynnä ½ prosentin kreditiivimaksun sekä diskonttaisi vekseleitä suunnilleen 5 ½ prosentin korkoon. Sellaisissa oloissa Maanviljelyspankki voisi maksaa pitkän irtisanomisajan talletustileille 5 prosentin korkoa ja lyhyemmän irtisanomisajan tileille 4 ½ prosenttia sekä juokseville tileille noin 4 prosenttia. Mutta jos yleinen korkokanta laskisi esim. suunnilleen 4 prosenttiin, olisi Maanviljelyspankin laskettava talletuskorkoa samassa suhteessa.
Vekselien ja osoitusten käyttö tavaroiden myynnissä lisääntyy Suomessa päivä päivältä, ja kotimainen vekseliliike lienee varsin pian se pääasiallinen lähde, josta Maanviljelyspankki saa voimaa täyttää tehtävänsä Hypoteekkiyhdistykseen nähden.
Niin kutsuttujen postiremissivekselien asettaminen Maanviljelyspankin eri konttorien välillä voitaisiin niin ikään mielellään ottaa käyttöön.
Myös ulkomaisesta vekseliliikkeestä tulee arvattavasti myöhemmin, Suomen rahan arvon riittävästi vakaannuttua, Maanviljelyspankin toiminnan kohde.
Yllä esitettyjen operaatioiden kautta Maanviljelyspankin pitäisi tuoda mukanaan useita etuja, ei vain Hypoteekkiyhdistykselle vaan myös koko maalle.
Sillä se kehitystaso, jonka tuotanto on Suomessa nyt saavuttanut, vaatii jo, olennaisena ehtona sen jatkuvalle kohentumiselle, helpompaa ja mukavampaa rahankiertoa eli laitoksia, jotka voisivat toimia vapaina ja luotettavina välittäjinä toisaalta pääomanomistajien ja toisaalta tuottavan työn välillä.
Sellaisia välittäjiä olisivat Maanviljelyspankin kaikkialla maassa toimivat konttorit ja asiamiehet, ja tämän seurauksena ne löytäisivät paljon rikkaamman saran kuin mitä tavallisesti on oltu taipuvaisia otaksumaan.
Paitsi että Maanviljelyspankin nähdään olevan välttämätön Hypoteekkiyhdistyksen kannalta, olisi se Suomessa myös välittömästi hyödyksi niin maanviljelijälle, kauppiaalle, käsityöläiselle ja tehtailijalle kuin myös kapitalistille; lyhyesti sanottuna, siitä tulisi yleensä mahtava vipuvarsi työteliäisyydelle ja säästäväisyydelle.
Maanviljelijä kärsii Suomessa ehkä enemmän kuin kukaan muu elinkeinonharjoittaja rahaliikkeen vaikeuksista, sekä lainanotossa että sijoittamisessa. Hypoteekkiyhdistys tarjoaa tosin hänelle nyt lainaa edullisin ehdoin, mutta nämä lainat, jotka saadaan vain monen mutkan kautta, on pääasiassa tarkoitettu vapauttamaan maanviljelijät vanhoista rasittavista lainoista ja antamaan velattomalle tilaisuus ryhtyä hyödyllisiin maanparannustoimiin. Kun laina on käytetty, ovat jäljellä vain vuotuiset koronmaksut yhdistykselle, mutta muuten jatkuvat samat vaikeudet ja korkotappiot kuin tähänkin asti, tehtäessä rahansiirtotoimia päivittäisen liikkeen takia.
Viimeksi mainitussa suhteessa Maanviljelyspankin nähdään ilmiselvästi tarjoavan jokaiselle maanviljelijälle mitä suurimpia etuja. Se joka esim. tähän mennessä on vuoden kuluessa tottunut keräämään itselleen korottomia tai huonoa korkoa tuottavia seteleitä, jotta hänellä tarvittaessa olisi varaa verojen maksuun, palkkauksiin, tarvikkeiden ja työkalujen ostoon jne., ylipäänsä kaikenlaisiin maatilan ylläpitämiselle välttämättömiin menoihin, ja ehkä myös omaisuutensa turvaamiseksi, voisi, mikäli Maanviljelyspankki saadaan aikaan, lähimmässä konttorissa tai asiamiehen luona panna juoksevalle tilille sen summan, jonka pitäisi laskelmien mukaan olla vaadittaessa käytettävissä, ja talletustilille ne varat, joita ilman voitaisiin olla pitemmän aikaa.
Ne maanviljelijät taas, jotka haluaisivat sijoittaa kaikki varansa maanviljelykseen ja jotka esim. ovat jo käyttäneet Hypoteekkiyhdistykseltä saamansa lainan, voisivat saada Maanviljelyspankista yllä mainittujen juoksevien menojen kattamiseen kreditiivin, jonka maan vuotuinen sato korvaisi ja jonka maanomistaja siten voisi vuoden sisällä maksaa takaisin.
Maanviljelyspankki helpottaisi suuresti viljakauppaa ja saisi aikaan tasaisuutta ja vakautta viljan hinnassa. Sillä ne pitäjät, joissa viljan hinta saattaisi rahan tarpeen tai tilapäisten syiden takia äkkiä romahtaa, voisi hädänalainen maanviljelijä saada lainaa viljahypoteekkia vastaan, kunnes hinta on jälleen vakaantunut, jolloin vilja voitaisiin myydä ja laina maksaa takaisin.
Maanviljelyspankki voisi myös tehdä pitäjänmakasiinit tarpeettomiksi laitoksiksi. Sillä sen sijaan että viljaa syksyllä vietäisiin sellaiseen makasiiniin, voisi maanviljelijä myydä sen ja panna rahat talveksi korkoa kasvamaan Maanviljelyspankkiin. Sen sijaan, että keväällä lainaisi taas oman viljansa pitäjänmakasiinista ja maksaisi siitä korkoa 10–12 prosenttia seuraavana syksynä, voisi maanviljelijä keväällä ottaa pankkiin panemansa rahat niille juosseiden korkojen kera ja ostaa niillä tarvittavan viljan. Tällöin hän olisi velaton, kun taas nyt hän velkaantuu pitäjänmakasiinien hyväksi.
Maanviljelyspankki ratkaisisi varsin yksinkertaisella tavalla paljon puhutun kysymyksen säästöpankkien perustamisesta maaseudulle. Sen asiamiehet ja konttorit, joita voitaisiin sijoittaa kaikkiin runsasväkisiin pitäjiin, ja varsinkin sinne missä siihen ilmaantuisi suurinta mielenkiintoa, tyydyttäisivät senkaltaisten säästöpankkilaitosten tarpeen.
Maanviljelyspankki voisi myös palvella maanviljelijöitä toimimalla välittäjänä raha-asioissa, koska se saisi rahastaa heidän saataviaan ja panna toimeen heidän maksunsa paikkakunnilla, joilla pankilla on asiamies. Vaiva ja kulut, jotka liittyvät raharemisseihin ja erillisiin asiamiehiin eri paikkakunnilla, säästyisivät tällä tavoin maanviljelijältä.
Jos jokainen maanviljelijä, joka haluaisi saada aikaan itselleen, kotipaikkakunnalleen ja koko maalle helpon ja varman keinon hoitaa rahansiirrot, ja joka haluaisi edesauttaa Hypoteekkiyhdistyksen menestymistä, sijoittaisi vain edes osankin käytettävissä olevasta pääomastaan yhteen tai useampaan Maanviljelyspankin osakkeeseen, olisi tämän tärkeän hankkeen tulevaisuus varmasti jo turvattu. Sillä se pääoma, joka havaitaan olevan maanviljelijöillä Suomessa, lienee yhteenlaskettuna varsin paljon, joskin varallisuus moniin käsiin jakaantuneena ei ole yhtä ilmeinen kuin monissa muissa valtakunnissa.
Ei kuitenkaan ole yksin maanviljelijän etujen mukaista, että kyseinen hanke toteutetaan. Myös kauppiaan, käsityöläisen ja tehtailijan pitäisi kunkin liiketoiminnassaan saada paljon hyötyä niistä keinoista, joita Maanviljelyspankki antaisi käyttöön talletustilien ja juoksevien tilien, kassakreditiivien, vakuuksia vastaan annettavien lainojen sekä vekselien diskonttauksen muodossa.
Talletustilien ja juoksevien tilien avulla jokaisella olisi tilaisuus saada heti korkoa saapuville varoille, ja kassakreditiivien ja tavarahypoteekkia vastaan annettavien lainojen sekä vekselien diskonttauksen ansiosta kauppiaalla kuten myös käsityöläisellä ja tehtailijalla olisi tilaisuus kaksinkertaistaa liikepääomansa.
Erityisesti Maanviljelyspankki hyödyttäisi elinkeinonharjoittajia heidän keskinäisissä kauppatoimissaan. Kun esim. tehtailija tai käsityöläinen myy valmistamansa esineen kauppiaalle hyväksyttyä vekseliä tai osoitusta vastaan, voitaisiin sellainen paperi vaihtaa Maanviljelyspankissa rahaksi diskonttaamalla, jolloin myyjä sillä tavoin saisi viipymättä tavaransa hinnan ja hänellä olisi heti tilaisuus käyttää saapuneet rahat elinkeinoonsa. Samalla lailla myisi maanviljelijä viljansa hyväksyttyä osoitusta tai vekseliä vastaan, ja saisi kyseisellä paperilla tarvittaessa rahaa diskonttaamalla sen Maanviljelyspankissa.
Elinkeinojen tuotanto ja elinkeinonharjoittajien voitto todennäköisesti kasvaisivat nopeasti ja merkittävästi sillä tavoin helpottuneen rahan liikkuvuuden ansiosta, niin kuin on aina tapahtunut muissa maissa silloin kun on otettu käyttöön kotimainen vekseliliike.
Yllä esitettyä harkittaessa tulee jokaiselle elinkeinonharjoittajalle välttämättä selväksi, että tällainen pankki on hänelle voittoa antava laitos, ilman että hän omistaa siinä ainuttakaan osaketta. Niin, hänen pitää ymmärtää, että hänen puoleltaan on hyvä sijoitus panna pankin osakkeisiin jokin osa liikepääomastaan, jotta pankki saataisiin syntymään, koska hän, jos niin tapahtuu, saa tuon liikepääomansa moninkertaisena takaisin. Jokaisen kaupanharjoittajan tulisi myös ajatella, että sellainen koko maan käsittävä pankki muodostuu aikaa myöten suureksi mahdiksi, jonka kanssa uusien senkaltaisten laitosten on vaikea kilpailla. Hänen ei siksi pitäisi sallia, että se menee pelkästään kapitalistien käsiin, jotka voivat sitten enemmän tai vähemmän hallita korkokantaa. Hänen pitäisi huolehtia siitä, että hänellä itsellään on tuossa joukossa sanansa sanottavana, jotta ei sallittaisi otto- ja antolainauskoron välisen eron muodostua liian suureksi, toisin sanoen, jotta saataisiin pankin hallinnossa esiin muun liiketoiminnan intressit.
Erityisesti kiinnitämme huomiota siihen erinomaiseen hyötyyn, jonka tuleva maanviljelyspankki toisi mukanaan, jos se todella onnistuisi tarjoamaan maanviljelijöille mahdollisuuden antaa lainaksi viljansa ilman monia mutkia, kuljetusta, varastointia ym. Oikeastaan juuri sillä tavoin, ja antamalla rahvaalle rahaa pankin kreditiivitilille, voisi se tehdä lopun pitäjänmakasiineista. Sitä vastoin on komitean jäsenten mainitsema etu maanviljelijälle siitä, että hän myy viljansa syksyllä, voi panna saamansa rahat pankkiin ja ottaa ne keväällä pois korkojen kera, epäonnistunut kohta. Hänellä ei ikinä tulisi mieleen myydä syksyllä, saadakseen rahat korkojen kanssa keväällä; sillä hän tietää hyvin, että sen kummemmin maanviljelyspankki kuin kukaan muukaan ei anna hänelle korkoa, joka vastaisi viljan syys- ja keväthinnan eroa. Jos hän sitä vastoin saa syksyllä antaa viljansa lainan pantiksi, voi hän iloiten säästää myynnin kevääseen ja silloin maksaa pääoman ja korot. Suurta osaa rahvaasta ei tosin tällä tavoin auteta, sillä lainaaminen pitäjänmakasiinista on kerran aiheuttanut heille rästit, joita ei vuodessa tai parissa voi säännöstellä. Sellaisille on ainoa apu voida saada lainaa keväällä pienempään korkoon kuin pitäjänmakasiinista. Mutta valitettavasti on myös sellaisesta lainasta koituva helpotus pienempi, jos se on maksettava takaisin aikana, jolloin vilja ei ole hinnoissaan. Esim. 4 kuukauden kreditiivillä, toukokuusta syyskuuhun, ja sitten lainalla viljahypoteekkia vastaan 8 kuukaudeksi, voitaisiin sellaisesta hankalasta tilanteesta selvitä, edellyttäen nimittäin että lainan määrä vähenee vuosi vuodelta.
[nro 12, joulukuu 1860]
Ennen kuin jatkamme, on meidän pyydettävä lukijoitamme ystävällisesti antamaan anteeksi virheen, niin pahan, ettei tämä lehti tietämämme mukaan ole koskaan aikaisemmin sellaiseen syyllistynyt.
Tämän artikkelin edellisessä osassa (marraskuun vihkossa) sanotaan nimittäin, että ehdotuksen mukaan Maanviljelyspankki menisi selvitystilaan heti kun 20 prosenttia osakkeiden käteisenä maksetusta osasta eli viisi prosenttia koko osakepääomasta olisi menetetty.
Tämä on huolimattomuusvirhe. ”Suomen maanviljelyspankkia koskevassa suunnitelmassa” lukee ”viidesosa peruspääomasta”. Ja ”Ehdotuksessa Yhtiösopimukseksi”, joka nyttemmin on tullut käsiimme, sanotaan: ”Siinä tapauksessa, että yhtiön varallisuus – – vähenisi neljään viidesosaan maksetusta osakepääomasta, lopettaa yhtiö heti toimintansa” jne. Tästä siis nähdään, että pankki olisi velvoitettu menemään selvitystilaan vasta kun 1/5 eli 20 prosenttia koko sen perusrahastosta eli osakepääomasta olisi menetetty.
Korjaamme virheen ilman enempiä huomautuksia.
Mutta esityksemme mainitusta kohdasta käy ilmi, että olimme myös toisessa suhteessa saaneet väärän käsityksen Maanviljelyspankin perustamisesta.
Tarkastelimme nimittäin hanketta seuraavasta näkökulmasta.
Maanviljelyspankin tarkoituksena on, paitsi sen pankkitoiminnasta koituva hyöty, myös Hypoteekkiyhdistyksen lainaoperaatioiden helpottaminen. Siksi se tarjoaa Hypoteekkiyhdistykselle lainaaville tilaisuuden tallettaa pankkiin saamansa Hypoteekkiyhdistyksen obligaatiot aina 4 ½ miljoonaan markkaan, niin että jos osakas maksaa 3/4 osakkeen määrästä noina obligaatioina ja 1/4 käteisenä, osallistuu hän osakkeellaan Maanviljelyspankin voittoon ja saa obligaatioista tietyn suuruisen koron lisäksi pankkivoittoa jaettaessa lisäystä tälle korolle.
Osakkeista maksetuilla obligaatioilla olisi tämän käsityksen mukaan sama merkitys kuin kiinnityksillä on peruspääomana ruotsalaisessa yksityispankissa, tai velkakirjoilla vakuutusyhtiössä, esimerkiksi Skandiassa. Ne muodostaisivat vakuudet yleisölle, joka tallettaa rahojaan pankkiin tai muuten saa siellä saatavia.
Selvää on, että sellaisen asiaintilan vallitessa Maanviljelyspankki ei voisi operoida noilla obligaatioilla. Sen pankkioperaatioihin olisi käytettävissä vain käteisellä maksettu 1 ½ miljoonaa markkaa. Tämä rahamäärä taas on niin vähäinen, ettei sen kierrätyksellä diskonttauksissa ym. voitaisi saada tuloja juuri enempää kuin hallintokulujen verran. Pankki olisi siksi kokonaan tulevien talletusten varassa, eli ainoastaan siinä määrin kuin se saisi ottaa vastaan talletettuja, voisi se saada jotain voittoa ja osakkaille jaettavaa.
Mutta näin on kaikkialla pankkitoiminnan laita. Oma pääoma on pankilla tavallisesti vähäinen verrattuna talletusten määrään. Jos pankki ei laske liikkeelle seteleitä, on tämä sen lähes ainoa voiton lähde, ja pääasiallinen myös siinä tapauksessa, että se harjoittaa setelinantoa. On toki luultavaa, että Maanviljelyspankki olemassaolonsa ensimmäisinä vuosina ei voi laskea saavansa kuin vähäistä voittoa, sillä talletusten määrä kasvaa vain vähitellen. Voisi siis käydä niin, että osakkaat ensimmäisenä ja toisena vuonna saisivat hyvin vähän tai eivät lainkaan korkoa käteismaksustaan ja vain määräsuuruisen koron hypoteekkiyhdistyksen obligaatioistaan. Mutta he voisivat olla varmoja siitä, että jonkin ajan kuluttua he eivät saa vain täyttä korkoa ensiksi mainitusta vaan myös lisää korkoa obligaatioiden määrästä.
Maanviljelyspankki ylläpitäisi annetun selityksen mukaan hypoteekkiyhdistyksen obligaatioiden arvoa ”ostamalla” eli vaihtamalla niitä itselleen. Ymmärsimme kyllä, että sellainen vaihtaminen ei aivan äkkiä kävisi päinsä, jos pankilla on jo 4 ½ miljoonaa osakkaiden tallettamina obligaatioina. Mutta jonkin verran lisää voisi pankki toki ottaa vastaan ”velkakirjan ja kreditiivin hypoteekkina”. On oletettu, että muutaman vuoden sisällä jopa viiden miljoonaa ruplan eli 20 miljoonan markan arvosta kyseisiä obligaatioita voisi poistua yleisestä liikkeestä. Siinä tapauksessa ei olisi ollut aivan pieni tuki niiden arvon ylläpitämiselle, jos Maanviljelyspankki olisi ottanut vastaan 4½ miljoonaa osakkaiden tallettamina ja 1, 2 tai 3 miljoonaa pankista otettujen lainojen vakuuksina.
Mutta meitä on nyt valistettu siitä, että Maanviljelyspankki haluaa operoida koko osakepääomallaan, eli se haluaa antaa lainaksi diskonttaamalla, kreditiivitilillä ym. myös nuo hypoteekkiyhdistyksen obligaatioilla maksetut 3/4 osakkeista.
Omasta puolestamme emme voi ymmärtää, miten sellainen olisi mahdollista, jos pankki pyrkisi ylläpitämään obligaatioiden arvoa. Jos osakkaiden obligaatioina maksamien 4 ½ miljoonan lisäksi on yleisessä liikkeessä useita miljoonia, niin on jokseenkin oletettavaa, että liikemies vaatii vekseleistään pankissa rahaa eikä obligaatioita. Samoin on jokseenkin varmaa, että obligaatioita tarjottaisiin hypoteekiksi pyydetystä kreditiivistä, jotta kreditiivillä voitaisiin nostaa rahaa, siis setelirahaa, eikä niin, että pankille tarjottaisiin seteleitä, jotta saataisiin obligaatioita.
Pankilla on toki yksi keino päästä eroon ainakin osasta maksuna saaduista obligaatioista – ottaa vastaan ja antaa niitä pois kurssin mukaan, ei niiden nimellisarvon mukaan. Sanotaan, että nyttemmin tätä keinoa pidetään välttämättömänä. Pankki haluaa ottaa vastaan obligaatiot kurssin mukaan, ei kuitenkaan vähemmällä kuin 90 prosentilla nimellisarvosta.
Jos nimittäin hypoteekkiyhdistys laskee liikkeelle 100 markan obligaation ja maksaa siitä 4 ½ markkaa korkoa, vastaa tuo 4 ½ markkaa 5 prosentin koron mukaan vain 90 markkaa.
Emme voi olla muuta mieltä kuin että kun Maanviljelyspankki antaa sellaisen selityksen, on siitä seurauksena, ettei kukaan anna hypoteekkiyhdistykselle 100 markkaa sen tälle määrälle merkitystä obligaatiosta. Rahan yltäkylläisyyden pitäisi olla maassa hyvin suuri, jotta joku yksityinen haluaisi ottaa vastaan obligaatioita korkeampaan kurssiin kuin siihen, jolla Maanviljelyspankki niitä vastaanottaa. Ja mahdollisuus, että niitä otettaisiin siellä vastaan vain 90 prosenttiin, pudottaisi ne luultavasti hetkessä tähän kurssiin, niin että maanomistaja saisi 100 markan velkakirjasta vain 90 markkaa, eli hän maksaisi saamastaan lainasta 5 prosenttia korkoa ja lisäksi 1 ½ prosenttia kuoletusta ja hallintokuluja.
Ja yleensäkin on seurauksena väistämättä se, että Hypoteekkiyhdistys ja Maanviljelyspankki tulevat olemaan toisiinsa nähden kuin kaksi pankkilaitosta, joista kapitalistin rahat saa se, joka tarjoaa suurimman koron. Jos kapitalistilla on luottamusta siihen, että Maanviljelyspankki tulee maksamaan osakkailleen osinkoa ainakin 6 prosenttia, ei hän suinkaan anna rahojaan Hypoteekkiyhdistykselle 4 prosentin korkoon. Koko tuota kiertotietä, että osakkeesta pitäisi maksaa 3/4 obligaatioina, täytyy hänen pitää hyödyttömänä, ja suorastaan riskialttiina, varsinkin kun Maanviljelyspankin mahdollisuudet hyviin liiketoimiin ovat välttämättä sitä suuremmat, mitä enemmän rahaa ja mitä vähemmän obligaatioita se heti saa käsiinsä.
Meidän ei pidä arvostella tätä. Pankkiyhtiö on epäilemättä maalle hyödyllinen hanke. Ehdotettu, joka ei laskisi liikkeelle seteleitä, on kokonaan yksityinen liiketoimi. Siksi on luonnollista, että se esiintyy niin varmana ja edullisena kuin se voi. Mutta että Hypoteekkiyhdistyksellä asioiden ollessa tällä tavoin olisi jotain tukea Maanviljelyspankista, sitä lienee vaikea todistaa.
Emme kuvitelleet asiassa käyvän näin, ja koska katsoimme pankin päätehtävän olevan tukea hypoteekkiyhdistystä, pidimme selvänä, että maksuna osakkeista saadut obligaatiot pysyisivät pankissa.
Oma erityinen asemansa on Maanviljelyspankilla suhteessa Suomen Pankkiin. Myös viimeksi mainittu ottaa nyttemmin vastaan irtisanottavia talletuksia sekä arvonmuutostilitalletuksia. Näillä kahdella tilillä oli kuitenkin lokakuussa vain suunnilleen vähäiset 68 000 ruplaa. Tässä ei nyt ole kysymys tämän asiaintilan syistä. On kuitenkin kolme ilmeistä syytä: että Suomen Pankilla on ainoastaan viisi haarakonttoria; että sen luonne talletuspankkina on luultavasti vielä useimmille tuntematon myös niillä paikkakunnilla, joilla tallettaminen voi tapahtua, ja olennaisin syy, nimittäin että talletuskorko on pieni, vain 3 ½ prosenttia. Yhdellä kuulutuksella ei kansan tietoon saateta edes sen omaa etua. Emmekä muista koskaan nähneemme tästä myönnytyksestä kauppaa käyville koituvaa etua edes mainittavan. Ei-virallisilta lehdiltä tuskin voi odottaa tarkkaavaisuutta sellaisissa kysymyksissä. Ne ovat systemaattisesti tottuneet olemaan kokonaan osallistumatta niihin ja ne pitäytyvät edelleen tähän kiitettävään tapaan. Viime aikoina on ryhdytty toimenpiteisiin, joita olisi syytä kiittäen tervehtiä. Toiset niistä ovat menestyäkseen täysin riippuvaisia siitä, että kansa ymmärtää niiden arvon ja yleisö innostuu hyödyntämään tarjottuja etuja. Mutta ne menevät ohi paljon vähemmän huomiota saaneina kuin jokin teatterin rakentaminen täällä tai Port Adelaidessa Australiassa. Ei ole luultavaa, että Maanviljelyspankin toimintatapa ja sen liiketoiminnalle tarjoamat edut jäisivät samalla lailla varjoon. Päinvastoin jo sen ensimmäinen esiintyminen (ehdotuksena) kertoo tarmokkuudesta ja kiitettävästä julkisuuden voiman arvostuksesta, jollaista ei tässä maassa vielä koskaan ole nähty. Jos lisäksi syntyy suuri joukko haarakonttoreita ja agentuureja, niin voidaan pitää varmana, että tämä pankki valloittaa koko talletustoiminnan, ja että se kasvaa ripein askelin.
Voidaan myös ennustaa, että samalla tavoin käy antolainaustoiminnankin, nimittäin lyhytaikaisen antolainauksen. Tähän vaikuttaa se, että valtionpankista lainaamisen menettely ei koskaan voi sujua yhtä yksinkertaisesti kuin yksityispankin operaatiot, sekä että ensiksi mainitun hallinto, joka koostuu vastuullisista virkamiehistä, ei koskaan voi toimia yhtä vapaasti kuin yksityispankin agentit. Sanotun kaltainen asioiden kulku näyttäisi myös olevan toivottava. Valtionpankin varat ovat käyneet riittämättömiksi kasvavan liiketoiminnan tarpeisiin. Avokätisyydessään tämä pankki on tosin ylittänyt kaikki vastaavat laitokset maailmassa. Se on näet antanut blankoluottoa varoihin nähden suurimmassa mittakaavassa ja pitänyt diskonttokoron erittäin alhaisena, vähääkään katsomatta rahamarkkinoiden tilaan. Maan kaupanharjoittajat eivät voi valittaa, että he eivät olisi saaneet siellä luottoa ja mitä edullisimmin ehdoin. Mitä on kuultu moitittavan on se, että valtionpankki on monopolisoinut pankkitoiminnan maassamme, ja siksi on sanottu: sen tuomiona on velvollisuus pitää rahaa kaupankäynnin saatavilla. Maanviljelyspankin synty todistaa parhaiten, ettei mitään sellaista monopolia ole olemassa. Valtionpankille on tähän mennessä ollut varattuna vain oikeus laskea liikkeelle setelirahaa. Ja oppineet kiistelevät yhä siitä, ovatko setelejä liikkeelle laskevat yksityispankit todella hyödyksi millekään maalle. Ainakin ollaan kaikkialla yksimielisiä siitä, että valtiovallan tulee rajoittaa sellaista setelinantoa. Jos Maanviljelyspankki onnistuu ilman setelinanto-oikeutta toteuttamaan tuon prospektin lupaaman laajan pankkitoiminnan, niin me pitäisimme puhtaasti voittona sitä, etteivät paperirahan runsauden aiheuttamat haitat ole tulleet kysymykseen. Mutta miten tämän asian laita sitten lieneekin, ei mikään avokätisyys valtionpankin puolelta voi korvata sen varojen riittämättömyyttä. Tämän pankin osana on kuitenkin antolainaustoiminta, joka on maan taloudellisen kohentumisen kannalta mitä tärkein, nimittäin ns. kustannuslainojen antaminen, pitkäaikaisten lainojen, joiden korkoa on alennettu, joilla tuetaan uusia teollisuushankkeita, niin yksityisten kuin yhtiöidenkin. Sellaisiin lainoihin ei Maanviljelyspankki voi lainkaan ryhtyä. Valtionpankki sen sijaan voi vaikeuksitta mennä mukaan sellaiseen lainaustoimintaan, sillä se ei tarvitse taistella voitosta ja osingoista. Olisi hyvä, jos toiminta jakautuisi sillä tavoin näiden pankkien välillä – kuitenkin luonnollisesti niin, että valtionpankki voisi vapaasti kilpailla Maanviljelyspankin kanssa sen lyhytaikaisessa lainaustoiminnassa. Kiinnitämme näet vielä kerran huomiota siihen, että Maanviljelyspankin kaltaisesta koko maan käsittävästä pankista voi kaikesta kilpailusta vapautettuna tulla kaupankäynnin kannalta despoottinen mahti.
Kilpailu valtionpankin puolelta voi kuitenkin todella käydä Maanviljelyspankille turmiolliseksi, koska ensiksi mainitun ei, kuten sanottu, tarvitse laskea saavansa operaatioistaan muuta voittoa kuin hallintokulujen kattamisen, mistä jo enemmän kuin runsaasti vastaa setelinannosta tuleva voitto. Erityisesti on diskonttokoron määrääminen tärkeä kysymys. Jos valtionpankki menettelee tällä kohden ottamatta huomioon rahan saatavuutta ja kysyntää, niin maanviljelyspankki saa tästä aiotun toimintansa osasta luonnollisesti vain tyhjiä paperinlehtiä.
Välttämätön edellytys yksityisten pankkien synnylle on näin ollen se, että Suomen Pankki määrää diskonttokorkonsa rahaliikkeen vaatimusten mukaisesti eikä oman kykynsä mukaan tulla toimeen ilman suurempaa voittoa. Pankki ja pankin peruspääoma ovat maan omaisuutta, eikä ole mitään syytä suunnata joukolle kauppiaita, toisille heistä vain heidän elättämisekseen, varoja, joiden pitäisi lisätä tätä kansallisomaisuutta. Niin kauan kuin pankki lahjoitti kauppiassäädylle myös ilmaisen suomalaisten setelien vaihdon Pietarissa, toisin sanoen sillä tavoin vapautti sen kustannuksista, jotka koituvat osoitusten (ja venäläisen setelirahan) hankkimisesta kyseisellä paikkakunnalla, oli pankilla varma diskonttokoron määrän mittapuu siinä sen omien setelien suuremmassa tai pienemmässä määrässä, joka tarjottiin Pietarissa niiden lunastamisesta. Sillä tämä setelien vienti vastasi täysin hopean ja kullan vientiä muissa maissa, mikä antaa, kuten sanottu, säännön diskonttokoron nostamiselle ja laskemiselle. Kun pankki nyt antaa Pietarin konttorissaan maksaa itselleen 1/3 prosenttia seteliensä vaihtamisesta, on tällä tavoin tuo rahantarpeen vaaka lakannut olemasta yhtä herkkä kuin aikaisemmin. Sillä jokainen kaupanharjoittaja huolehtii nyt siitä, että hän hankkii venäläistä setelirahaa Pietariin suuntautuvia remissejä varten. Jos näiden setelien varasto Suomessa on tällä hetkellä suuri, niin pankin Pietarin vaihtokonttorissakaan ei havaita rahan virtausta pois maasta. Mutta pankilla on edelleen omassa salkussansa vaakavipu. Jos siellä kasvaa diskontattujen ja kiinnitettyjen paperien määrä – yksinkertaisesti sanoen: tekaistujen velkakirjojen määrä, niin tämä on pettämätön merkki siitä, että korko on liian alhainen. Vuoden kuluessa on myös nähty, että sellainen asiaintila on pakottanut pankin lisäämään velkaansa 2 ½ miljoonaan valtionkassasta lainaamalla, vaikka tämä uusi velallisuus on nyttemmin taas poistunut. Sen sijaan diskonttokorkoa on nostettu vasta vuoden lopussa, kun mainittu uusi velka oli jo maksettu. Kukaan ei voi tietää, miksi niin tapahtui vasta nyt. Tällaisissa kysymyksissä eletään täällä pimeässä. Maan lehdet kertovat asian ilmoituksen tavoin, kuin torihinnat.
Vielä yksi asia, joka ansaitsee tulla tarkastelluksi, on tuleva suhde hypoteekkiyhdistyksen obligaatioiden ja valtion obligaatioiden välillä. On kaunis todistus samalla kertaa luottamuksesta valtionhallintoon ja toisaalta suhteellisesta hyvinvoinnista maassamme, että täällä on kotimaista valtionlainaa enemmän kuin kolmen miljoonan hopearuplan arvosta obligaatioita vastaan, joita otetaan vastaan pankissa ja kruunun kassoissa, ja jotka edelleenkin ovat hyvin haluttuja, niin että niitä on tavallisesti vaikea saada. Niiden joukossa ovat juoksussa ns. Saimaan-setelit, joita on yleisessä liikkeessä 1 100 000 ruplaa, vain 3 3/5 prosentin korkoon. Niiden arvomäärä on 50 ruplaa, ja sellainen Saimaan-seteli tuottaa korkoa ½ kopeekkaa päivässä. Muiden valtion obligaatioiden korko on 4 prosenttia.
On sanottu, että kun hypoteekkiyhdistys tarjoaa esim. 4 ½ prosentin korkoa, vaihtavat valtion obligaatioiden haltijat niiden tilalle hypoteekkiyhdistyksen obligaatioita. Voidaan kuitenkin pitää selvänä, että näin ei tapahdu 4 prosentin obligaatioille. Vaikka hypoteekkiyhdistys tarjoaisikin suurempaa korkoa, tekevät sen obligaatioiden epävarma, arvonnasta riippuva erääntymisaika ja valtion obligaatioiden vastaanottaminen Suomen Pankissa jälkimmäiset edelleenkin halutummiksi. Mutta ehkä Saimaan setelit silti tulisivat vähemmän halutuiksi, jos hypoteekkiyhdistys tarjoaa lähes prosentin parempaa korkoa? Se ei juuri ole luultavaa. Nämä setelit käyvät suurissa maksuissa setelirahasta, koska ne voidaan joka hetki vaihtaa Suomen Pankissa seteleiksi. Pankkihan ei tunnetusti nykyään laske liikkeelle suurempia kuin kahdenkymmenenviiden ruplan seteleitä. Nyttemmin ovat myös suurempiarvoiset venäläiset setelit harvinaisia. Saimaan-setelit lienevät siis tarpeellisia yleisessä liikkeessä. Ja jos niitä menisi suuremmassa määrin pankkiin tai valtion kassoihin, niin valtiolla on aina keinona muuttaa ne esim. 100 markan obligaatioiksi, jolloin niistä tulee entistäkin sopivampia yleiseen liikkeeseen. Korko olisi silloin ½ kopeekan sijasta yksi penni päivässä. Sellaisten arvomäärien tarve voitaisiin tehdä entistä suuremmaksi, jos pankki poistaisi kierrosta jonkin verran 25 ruplan seteleistään. Mutta kuten sanottu, emme usko missään tapauksessa olevan pelättävissä, että hypoteekkiyhdistyksen obligaatiot syrjäyttäisivät valtion obligaatiot. Vielä vähemmän sellaiseen on syytä, jos ensiksi mainittuja ei voitaisi vaihtaa nimellisarvoonsa, vaan ne heti ensi hetkestä lähtien juoksisivat vaihtelevan kurssin mukaan.
Maanviljelyspankin ”ehdotus yhtiösopimukseksi” sisältää pykälässä 12 seuraavaa:
Osakkeiden merkinnän yhtiön osakkuutta varten järjestää maanomistajien kokouksessa Haminassa 4. heinäkuuta 1860 asetettu väliaikainen komitea, kuitenkin vasta sitten, kun Venäjän ja Suomen valtionpankkien kierrossa olevat, nyt Suomessa pakkokurssilla nimellisarvostaan käyvät setelit, voidaan likvideissä ottaa vastaan todelliseen, Suomen valtionpankin hopeahintaan perustuvaan alempaan arvoon, tai myös kun kyseiset pankit vaadittaessa maksavat määrätynpitoisella hopealla seteleissä lukevan arvon mukaan, ja kun rahan arvo on tämän seurauksena vakiintunut, niin ettei setelien arvon huononemisesta johtuvaa yhtiön omaisuuden pienenemisen pelkoa enää ole.
Kuten lehdissä julkaistuista tiedonannoista käy ilmi, on nyttemmin luovuttu edellä esitetystä osakemerkinnän ehdosta, ja lopullisen sellaisen päivämäärä on ilman muuta asetettu. Sille yleisölle, joka uskoo rahojaan Maanviljelyspankille, on tämä vailla erityisempää merkitystä, sillä talletukset tapahtuvat lyhyehköllä irtisanomisajalla, ja jos nopea kurssin romahdus uhkaisi setelirahaa, voi tallettaja ottaa ulos rahansa ja huolehtia omaisuutensa säilymisestä ostamalla maata, ulkomaisia luottopapereita jne. Pankin osakkaat taas voivat hätätapauksessa päättää purkaa yhtiön. Sitä paitsi on heidän oma asiansa, miten he haluavat liiketoimensa hoitaa.
Mutta Hypoteekkiyhdistyksen laita on toisin. Se vaatii yleisön rahoja ja verrattain pitkäksi ajaksi. Jokaisen täytyy toivoa, että sillä olisi tässä menestystä. Voidaanko nyt odottaa, että kapitalistit nykyisen setelirahan arvon epävarmuuden aikana sitoisivat rahansa niin pitkäksi aikaa? On vaikea ennustaa, mitä he tekevät tai eivät tee. Mutta varsin selvää on, että jos setelirahan arvo olisi vakaa ja varmistettu pitkäksi aikaa tulevaisuuteen, niin yhdistyksen olisi paljon helpompi saada rahaa ja saada sitä edullisemmin ehdoin.
Suomessa tällä hetkellä kiertävän venäläisen setelirahan määrä ei voi olla suuri, sen saatavuus ei Suomessa varmasti koskaan ole ollut vähäisempi. Päivittäisessä liikkeessä näkee harvoin muita kuin 1, 3 ja 5 ruplan seteleitä, ja näitäkin verrattain vähäisiä määriä. Siksi näyttäisi olevan mitä sopivin aika tehdä hopeasta ja Suomen pankkisetelistä ainoat laillisesti käyvät rahat. Kuuluu olevan eri mielipiteitä siitä, voiko tämä tapahtua ilman valtiopäivien päätöstä, koska nykyinen asiaintila, venäläisen pankkisetelin käypyys laillisena maksuvälineenä, on vahvistettu Porvoon valtiopäivillä. Tosin sitä toteutettaessa annetulla asetuksella on jo tarkemmin määrätty niin, että ”setelit, jotka on laskettu liikkeelle yleisen liikkeen helpottamiseksi ja ovat asetetut hopearuplan mukaan ja varustetut viranomaisten takuilla, käyvät samasta kuin hopearaha”. Mutta vaikka niin olisi katsottava, ei tämä tunnetusti ole ainoa yleisen hyvinvoinnin kannalta tärkeä kysymys, joka vaatii pikaista ratkaisua.
J. V. S.
