Moraalifilosofiasta Ciceron käsittelemänä

Roomalaisten mielenlaatuun ja tapoihin eivät soveltuneet minkäänlaiset syvällisemmät mietiskelyt, vaan he torjuivat ne katsoessaan niiden heikentävän mieltä ja tekevän sen epäsotaiseksi. Tämän todistuksena voidaan mainita kaikkien tuntema senaatin päätös: ”Filosofit pysytelkööt poissa Roomasta.” Roomalaisten tultua myöhemmin läheisempiin kanssakäymisiin kreikkalaisten kanssa ja heidän tutustuttuaan siten paremmin Kreikan kirjallisuuteen he ryhtyivät harrastamaan myös filosofiaa, mutta kiinostuivat enemmän ja paremmalla menestyksellä käytännöllisestä filosofiasta, koska se sopi paremmin heidän luonteenlaatuunsa ja oli hyödyllisempää heidän tapojensa kannalta. Cicero, joka on Rooman filosofeista selvästi ensimmäinen, harrasti sekä teoreettista että käytännöllistä filosofiaa ja seurasi edellisen kohdalla Platonia ja jälkimmäisen kohdalla stoalaisia. Jokainen Ciceron kirjoituksia lukeva huomaa selvästi, että hän käsittelee asiantuntevammin ja syvällisemmin stoalaista filosofiaa. Epäilemättä hänellä on se heikkous, ettei hän aseta moraalifilosofiaa minkään ihmismielen syvyyksistä esiinnostetun prinsiipin alaisuuteen, josta kaikki yksityiset ohjeet voitaisiin johtaa, mutta tämä virhe kuuluu yleensäkin antiikin filosofiaan, Se, että Cicerolla oli luja vakaumus sielun kuolemattomuudesta, tekee hänestä selvästi oman aikansa filosofeista etevimmän. Ellen erehdy, yksikään stoalainen filosofi ei lausunut ennen Ciceroa tätä käsitystä yhtä avoimen selkeästi. Kuuluisa ja lähes jumalallinen on Ciceron lausuma: ”Kuolemaa ei pidä surra, koska sitä seuraa kuolemattomuus.” Ciceron ansio on suuri myös siinä, että hän valaisi oivallisesti Zenonin oppilauselmia ja sovelsi niitä eri tapauksiin ja eri ajankohtiin. Tästä syystä hän kehitti enemmänkin luonnonoikeutta kuin moraalifilosofiaa tämän sanan ahtaassa merkityksessä. Tähän liittyviä kysymyksiä Cicero käsitteli erityisesti teoksessaan De officiis (Velvollisuuksista) ja koetti saattaa ne Panaitiosta seuraten oppijärjestelmän muotoon. Täysin vailla menestystä tämä ei ollutkaan, jos otetaan huomioon se aikakausi, jolla hän eli. Tosin lukija voi helposti havaita, että kolmannesta kirjasta, jossa käsitellään Panaitioksen sivuuttamia kysymyksiä, puuttuu systemaattisuus ja selkeys.