Hull, 22.9.1847

Hellästi rakastettu kaivattu puolisoni 

Sydän yhä lämpimänä Sinun ihanista rakastavista kirjeistäsi, istuudun nyt kirjoittamaan näitä rivejä. Sain nämä neljä kirjettä postileimattuina 3., 16., 23., ja 28. elokuuta. Paitsi iloa tuottivat ne myös surun siitä tiedosta, että et vielä viimeisen lähtiessä ollut saanut enempää kuin minun ainoan Libaun kirjeeni. Syyttelen itseäni, että viivyttelin liikaa sen toisen Berliinin kirjeen suhteen, odotellessani Sinun kirjeitäsi Hampurin kautta. Mutta laskelmieni mukaan se sentään lähti 3. tai 4. elokuuta ja olisi sen pitänyt ehtiä perille 8–10 päivässä. Myös kirjeiden Dresdenistä 13. ja Leipzigistä 14. päivänä olisi jo tuolloin pitänyt saapua. Mutta arvelen, että niiden lähtö Helsingistä viivästyi. Sillä niin yksinkertainen ja huono meidän postilaitoksemme saattaa olla, että se ounastelee minun kirjeissäni Sinulle valtakunnalle vaarallisia salaisuuksia. Ikään kuin en olisi kyllin julkisesti ilmaissut mielipiteitäni enkä osoittanut olevani lainkuuliainen uskollinen alamainen. Se suututtaa minua todella syvästi, kun ajattelen, että onnenonkijoiden alhainen ilmiannonhimo on tuottanut Sinulle rakkaani katkeria hetkiä. Sillä mikään muu ei ole voinut aiheuttaa kirjeideni viivästymistä. Toivon sentään, että olet syyskuun kuluessa saanut ne kaikki, myös Brysselistä 22. elokuuta postitetun.

Ikävä kyllä saan todeta, että Sinunkin kirjeesi tänne, jotka kulkivat Ruotsin kautta, ovat viipyneet matkalla 3 viikkoa. Joten Sinä pikkuinen Vaimoparkani olet taas joutunut odottamaan liki neljä viikkoa. Mutta minä en halunnut kirjoittaa Pariisin leimalla. Nyt kadun sitäkin. Sillä mitä minua haittaa jokin pikkuriesa, kunhan Sinulla rakkaani on rauhallisempi mieli.

Minäkin olen kokonaisen kuukauden kaipaillut tietoja Teistä. Totta puhuen en sentään väitä, että olisin ollut kovin levoton, minuahan tyynnytti suuresti Sinun oleskelusi Frosteruksilla ja sittemmin Sinun rakkaat kirjeesi vakuuttivat minut niin varmasti sinun luottavaisuudestasi ja antoivat ihania tulevaisuuden toiveita. Älä silti ajattele, että ne kirjeet jotka nyt sain eivät olisi koskettaneet minua vaan jättäneet minut kylmäksi. Otin ne vastaan ilonkyynelin ja monin suudelmin. Ja olen kantava niitä kuten muitakin kaulassani siinä minulle niin rakkaassa laukussa, niin että, jos menetän muut tavarani, tämä kallisarvoinen omaisuus säilyy minulla yhtä kauan kuin henki. Usko kun sanon, rakas Hyvä Vaimo: ettei minulla ole mitään kallisarvoisempaa kuin nämä Sinun kirjeesi, joista vasta olen oppinut tuntemaan sinut, miten hyvä, ymmärtäväinen, rakastava Sinä olet, sellainen kuin olen toivonut että Sinä olisit ja tulisit olemaan, mutta mitä olen toisinaan epäillyt, mutta en enää koskaan tule epäilemään.

Nyt Sinun ei enää tarvitse olla huolissasi matkastani; ja kun luet tätä, olen kenties jo Suomen kamaralla. Sitten vain pari päivää, ja olen Sinun luonasi, Sinun hennoilla käsivarsillasi, meidän pienen lapsemme luona, omassa ylen rakkaassa kodissamme. Voi miten ihana on ajatella sitä. Usko pois että olen silloin tällöin pelännyt kuin jänöpupu. Sillä nyt minä rakastan elämää niin kovasti. Englannin rautateillä on aika levotonta, ja onnettomuuksia tapahtuu joka viikko. Mutta sen paremmin Pohjanmerellä kuin Itämerelläkään ei yksikään höyrylaiva ole haaksirikkoutunut. Sellaisella minä nyt lähden täältä Hampuriin, jossa olemme sunnuntaina varhain. Sieltä postivaunuilla Lyypekkiin ja 1. lokakuuta höyrylaivalla Tukholmaan. Sieltä lähtee kuulemma ensimmäinen alus vasta 7. Turkuun ja 9. Helsinkiin. Sunnuntai, 10. päivä, minun pitänee viipyä siellä; mutta 11:nä lähden ja olen 15:nä Sinun luonasi, oman rakkaan, ihanan Vaimo kultani luona, Sinun jalkojesi juuressa, Sinun sydämelläsi. Rukoilen Sinun kanssasi: Herra Jumala taivaassa, lempeä Isä, säästä minut arvoton tuota hetkeä varten, elämän kauneinta hetkeä; tulkoon sen jälkeen mitä Sinun Kaitselmuksesi säätää minun varalleni!

Jollen ole luonasi määrättynä päivänä, niin älä pelkää. Sillä ehkä höyrylaivat eivät kuljekaan niinä päivinä, kuin nyt oletan. Ei tarvita muuta, kuin että kiesien pyörä särkyy, niin minun on viivyttävä puoli tai kokonainen päivä. Tullikin voi aiheuttaa esteitä Helsingissä. Siinä tapauksessa se on osaksi Sinun syytäsi, pikkuiseni; sillä sinun kapineitasi on vaikeinta saada läpi. Melkein kaduttaa että tässä ilmoitin paluuni tarkan ajan, koska laskelmat helposti voivat pettää muutaman päivän. Mutta lupaa, että alat odottaa vasta 20. lokakuuta; ja silloin olen varma, ettet joudu odottamaan kauan turhaan.

Kuvaukseni Ranskasta on vieläkin aivan kesken. En ole matkalla mitenkään ehtinyt saada sitä valmiiksi. Täällä Englannissakin on eteen tullut yhtä ja toista. Yritän sentään antaa Sinulle jonkinlaisen käsityksen tästä maasta.

––––

Tiedät, pikkuiseni, ja näet kartalta, että Englantiin kuuluvat myös Skotlanti ja Irlanti, mitä kaikkea yhdessä kutsutaan Iso-Britanniaksi. Englannissa ja Skotlannissa, jotka ovat kohta 200 vuotta olleet tiukasti liitoksissa ovat vallalla sama kieli ja samat tavat; mutta Irlannissa, jossa katolinen tai paavin kirkko on vallitseva kansa puhuu yhä iiriä. Kristinusko saapui tänne tuhat vuotta sitten (vuosina 5–700). Asukkaita oli vähän: ensinnäkin brittejä, mutta jo tuohon aikaan myös saksilaisia tai saksalaisia. Sitten tänne asettui paljon tanskalaisia ja viimein (vuonna 1000) kokonainen sotajoukko ritareita Ranskasta, Normandian maakunnasta vastapäiseltä rannikolta, jonne pari vuosisataa aiemmin oli asettunut myös ruotsalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia. Saksalaisilla, tanskalaisilla, ruotsalaisilla ja norjalaisillahan on saman sukuinen kieli ja tavat, kun taas italialaiset, espanjalaiset ja ranskalaiset puhuvat kieltä, joka polveutuu vanhojen roomalaisten latinasta, ja tämän tähden ensin mainittuja kutsutaan germaanisiksi, viimeksi mainittuja romaanisiksi kieliksi, niinpä Englanti on nyt sekoitus kumpaisiakin; ja kieli kuulostaa välillä saksalta, välillä ranskalta tai latinalta. Normandian paroneista ja ritareista muodostui maan ensimmäinen aatelisto. Mutta kun tämän suvun kuninkaat tahtoivat rahaa hallitakseen maata, niin sorretut saksilaiset, joiden oli määrä maksaa, hankkivat itselleen vapauden toisensa jälkeen. Lisäksi niille, jotka hallitsevat ja elävät leveästi, käy aina niin että he muuttuvat päivä päivältä kehnommiksi, kun taas ne jotka tekevät työtä, saavuttavat päivä päivältä enemmän tietoa ja rahaa, henkistä ja aineellista rikkautta. Niin kävi täälläkin. Mutta koska maa on pieni, kansa sai elantonsa maan antimista vähemmän kuin muualla, ja koska se sijaitsee meren keskellä, opittiin varhain harjoittamaan merenkulkua ja kauppaa. Viljaa ei ollut yli oman tarpeen, niinpä ilmaantui paljon käsityöläisiä ja tuotteiden valmistajia. Mutta vasta kaksisataa vuotta sitten alkoi Englannin kauppa laajentua. He lähtivät Amerikkaan ja Itä-Intiaan myymään tuotteitaan ja asettuivat vähitellen kaikkiin maanosiin. Suuri osa Pohjois-Amerikkaa oli heidän hallussaan, mutta on nyt oma valtionsa, Pohjois-Amerikan Vapaavaltiot, jossa kuitenkin ovat vallalla Englannin kieli ja tavat. Se irtautui Englannista vuonna 1770. Sen sijaan Englanti on nyt valloittanut koko eteläisen Aasian (Itä-Intian); niin että, vaikka Ison Britannian asukasmäärä ei ole yli 20 miljoonaa, se hallitsee yli 130 miljoonaa Itä-Intiassa ja sillä on lisäksi maita ja omistuksia maailman joka kolkalla. Sen mahti on tällä vuosisadalla paisunut suunnattomasti joka päivä. Rikkauden myötä lisääntyi myös valistus. Vanha aateli katosi ja uusi on syntynyt siten että maan pystyvimmät miehet on aateloitu. Siksipä sekin on täällä yhä rikas ja voimakas, kun aatelisto muualla Euroopassa on rappeutunutta. Monista vapauksista, jotka kansa itselleen hankki, pääasiallisin on se, että se säätää itse omat lakinsa. Hallitsija nimittää ministerit, joita voi tuomita ja rangaista jos hallitus loukkaa lakeja. Vuosittain kokoontuu ”Parlamentti”, aatelisto ”Ylähuoneeseen”, kansan valitsemat valtuutetut ”Alahuoneeseen”. Jälkimmäinen yksin määrää, kuinka paljon rahaa hallituksen tulee saada, virkamiesten palkkaamiseen, laivaston ja armeijoiden ylläpitoon jne. Mutta kummatkin huoneet säätävät yhdessä lait. Jos hallitsija ei nimitäkään sellaisia ministereitä, jotka johtavat maata hyvin, niin parlamentti voi kieltäytyä veroista ja lisäksi sanoa Ei kaikille laeille ja säädöksille, joita ministerit ehdottavat. Niinpä myös ministerien ja muiden virkamiesten on oltava niin pystyviä, että he nauttivat kansan luottamusta. Tästä johtuen Englannilla nykyään voi olla kuningatar (Victoria), joka nousi valtaistuimelle 18 vuotta vanhana ja on nyt 26 vuoden ikäinen. Valtion hallitseminen on hänestä hyvin vähän riippuvainen. Jos hän nimittää ministerit kansan tahdon mukaan, kaikki sujuu hyvin. Hänen tarvitsee vain joissakin tilaisuuksissa lukea parlamentissa puhe ja silloin tällöin allekirjoittaa jotakin. Tällä kuningattarella on mieskin, prinssi Albert. Miehellä ei ole muuta puuhaa kuin olla tämän mies. Mitäs Sinä siitä tuumit, Pikkuiseni. Kansa sanoo, että Victoria on tarkkana, että aviomies on tarkka toimessaan, eikä siedä että mies vilkuileekaan muita kuin häntä. Molemmilla on kai yhteensä siinä 20 miljoonaa ruplaa elämiseen; ts. neljä kertaa niin paljon kuin koko Suomen valtiontulo.

Mutta kyllä tässä maassa rahaa onkin. Monimiljonäärikauppiaat ovat täällä arkipäivää. Kaikki ihmiset uurastavat maatalouden hyväksi, niin että koko Englanti on yhtä ainoaa puutarhaa, joka niitty kynnetty ja kylvetty, ja joka puu istutettu tehtaiden eteen, niin että Englanti valmistaa kaikkia tavaroita parasta laatua, varsinkin villa- ja pumpulikankaita ja rauta ja terästuotteita – kauppaa varten, niin että maassa on kymmeniätuhansia laivoja ja pari tuhatta höyryalusta. Mutta kansa lukee myös enemmän kuin mikään muu, elää tyynesti perheen keskuudessa ja kasvattaa lapsiaan ankarasti, ja on jumalaapelkääväisempi kuin mikään muu kansa. Tehtaille on ollut tärkeä asia, että täällä on niin paljon rautaa ja kivihiiltä sulattamoihin ja takomoihin, ja nykyisin höyrykoneita varten, joita käytetään pyörittämään pyöriä pajoissa, myllyissä jne. Niitä käytetään myös yleisesti lämmitykseen. Valistukseen on vaikuttanut se, että täällä saa kirjoittaa ja painaa mitä tahansa. Hurskauteen se, että täällä on uskonnonvapaus, joten täällä on sadoittain erilaisia lahkoja ja seurakuntia. Sillä ihminen on harras uskossaan ja vakaumuksessaan, kun se on vapaa, mutta käy välinpitämättömäksi, kun se on pakollista tai jokin läksy, jota tavan vuoksi toistetaan.

Kun nyt katselee pääkaupunkia Lontoota, joka on vähitellen laajentunut, nielaissut lähistön kaupungit ja kylät, on pituudeltaan noin 1 Ruotsin peninkulmaa ja jolla on 1 ½ (sano yksi ja puoli) miljoonaa asukasta, kun katselee tätä suunnatonta kaupunkia, joutuu hämmästyksen valtaan. Joka paikassahan näkee suuria taloja ja katuja, mutta ei missään niin paljon kuin täällä, eikä missään tällaista väenpaljoutta, joka kävelee, ajaa ja ratsastaa. Katujen kulmissa, kaksi kertaa niin leveiden kuin Kuopiossa, tungeksii alituiseen vaunuja ja kärryjä, niin ettei kukaan pääse kymmeneen minuuttiin hievahtamaankaan. Vuokravaunuja on tuhansittain. Niin kutsutut omnibussit, 16–20 hengen vaunut, kulkevat joka viides minuutti tuonne ja takaisin, toisin paikoin joka toinen minuutti. Suunnilleen 50 kopeekalla ajaa kaupunginosasta toiseen. Matkasin niiden takasillalla usein ja mielihyvin, nähdäkseni kaupunkia ja vilinää. Thames-joella (lue Tems) joka virtaa halki kaupungin, kulkee matkustajahöyrylaivoja edestakaisin joka viides minuutti. Joella on satamäärin laivoja. Mutta useimmat ovat ”dockeissa”, toisin sanoen suurissa leveissä kanavissa, joihin vesi suljetaan sulkujen avulla. Tämä on tarpeen, koska valtamerien ja Pohjanmeren ja Välimeren vesi nousee ja laskee joka seitsemäs tunti, Thames-joen suulla Lontoon sisällä noin 8–9 kyynärää. Kun se on noussut, ”vuoksella”, alukset menevät sulkukanaviin, ja kun se laskee, ”luoteella”, sulkuportit suljetaan, niin että vesi pysyy sulussa yhtä korkeana. Tällaisia sulkuja, 100–200 alusta kussakin, on Lontoossa 5 kappaletta. Lisäksi useita pienempiä. Yhden sellaisen partaalla, jota kävin katsomassa, oli tupakkakauppa, kooltaan ehkä kymmenen kertaa Isän puutarha, kellari, jossa oli 30 000 tynnyriä portviiniä, jne. Lontoosta lähtee ainakin viisi rautatietä, ja neljällä niistä lähtee ja saapuu joka tunti 2–3 sataa henkeä, sekä tavaroita 20–30:ssä suunnattomassa vaunussa, salin kokoisessa. Lisäksi monta kertaa viikossa lähtee höyryaluksia moniin kymmeniin paikkoihin Euroopassa ja muualla maailmassa ja päivittäin yhtä moneen Englannin kaupunkiin, paitsi purjealuksia 40, 50 tai 60 joka päivä. Juuri tämä mahdoton vilinä lyö kävijän ällikällä; ja Sinä varmaan uskot että on juhlallista katsella, miten kaikki nämä ihmiset puurtavat toimeentulonsa eteen, oman ja omaistensa hyvinvoinnin eteen.

Kun katsot kartastasi, niin Hull ei ole kovin kaukana Lontoosta. Mutta se tie jota matkustin oli sentään lähes 40 peninkulman pituinen. Mutta itse matkustaminen kesti sentään vain 13 tuntia. Tietyillä pika traineilla (lue tre) tai vaunujunalla se taittuu 8 tunnissa. Kartasta jonka tuon Sinä saat nähdä, miten rautatiet kulkevat kuin verkko yli koko maan. Täällä kohtaa taukoamatta traineja, jotka kuljettavat tavaraa ja ihmisiä maan kaikista kolkista. Runsaasti on myös kanavia, joita pitkin hinataan runsaasti pieniä aluksia. Kanavat kulkevat usein maanteiden ylitse, ja rautatiet samoissa kohdin yli kanavien. Kuten Lontoo Hullkin on merikaupunki, siellä on sulkukanavia, kaupankäyntiä ja vilinää. Mutta sisämaan tehdaskaupungit ovat toisennäköisiä. Me pysähdyimme Sheffieldiin, jossa on 100 tuhatta asukasta ja melkein joka piha on rautatavaroiden tehdas. Täällä kuuluu kaikkialla ahjojen rätinä, pyörien kitinä, vasaraniskujen pauke ja kilkutus. Kivihiilisavu tupruaa sadoista korkeista piipuista ja lepää hievahtamattomana pilvenä kaupungin yllä, tällä kostealla säällä myös talojen välillä, jotka kaikki ovat sen mustuttamia. Sellaiset kaupungit ovat kamalan näköisiä ja likaisia, mutta niistä lähtee mitä ihanimpia tavaroita kaikkiin maailman ääriin. Suuren väestömäärän takia elintarvikkeet ovat kaikkialla maassa kalliita, ja työläiset sen tähden usein köyhiä. Muuan 18-vuotias tyttö, joka hioi sahoja karkealla hiekalla, sanoi ansaitsevansa 8 ruplaa 80 kopeekkaa viikossa, ja Lontoon sulkukanavien työläinen voi ansaita 3 ruplaa 25 kopeekkaa päivässä; mutta sitä ei huomaisi heidän tavastaan elää, vehnäleivän, lihan, juuston, oluen ja teen ääressä. Näköjään työläisten kodit täällä kuitenkin ovat yleensä siistejä ja hyvin varustettuja. Mutta kurjuuttakin on. Kuitenkaan ei missään tehdä yhtä paljon köyhien hyväksi kuin täällä. Köyhäintaloja, sairaaloita, avustuksia, kouluja, kirjastoja, kylpypaikkoja ja pesulaitoksia pitävät yllä lukemattomat yhdistykset, vapaaehtoiset lahjoitukset ja liitot. Täältä ovat lähtöisin myös raamattuseurat, lähetysyhdistykset pakanoiden käännyttämiseksi, yhdistykset orjien ostamiseksi vapaiksi, vankiloiden parantamiseksi, rikollisten parannukseksi jne., ja vuosittain käytetään yhäkin miljoonia tällaisiin tarkoituksiin ei vain Englannissa vaan kaikissa maailman maissa. Meilläkin jaetaan vuosittain ruotsalaisia ja suomalaisia uusia Testamentteja Englannin raamattuseurojen kustannuksella.

Sinulle, joka et ole aikaisemmin lukenut kuvauksia Englannista, varmaan nämä minunkin sanani jo kertovat ihmemaasta. Mutta minä olen huomannut muiden kuvaukset melko liioitelluiksi. Ainoastaan maan viljelys ja tehtaiden määrä ja kaupan laajuus ylittävät odotukset. Mutta talojen ja vaatetuksen näkyvä puoli sekä vähäisemmän väen elämä eivät kuvasta sitä suurta hyvinvointia, suurta siisteyttä ja mukavuutta jota niin usein ylistetään. Yhtä surkeita hökkeleitä kuin meillä ei tosin näe, koska kaikki talot ovat kivestä; mutta maaseudulla on kyllä todella pieniä asuntoja ja monet vähemmän viehättäviä; ja kaupungeissa, joissa joka perheellä on oma kapea talonsa, tavallisesti kolmikerroksinen, kahdesta kolmeen ikkunaa kerrosta kohti, ja jossa taloja ei ole rapattu vaan kaikkialla näkyvät kivihiilisavun mustuttamat tiilet eivät kadut ole mikään ylevä näky. Vähävaraiset ovat melkein huonommin puettuja kuin Saksassa, ja niissä paikoissa joihin olen päässyt sisään, ei huoneiden loisto ole ollut mitenkään erityinen. Kauniit lasit ikkunoissa ja kauniit matot tosin ovat yleisiä. Ostaisin kovin mielelläni meille näitä mattoja, jos vain olisi varaa. Kallista täällä on; kuitenkin vähemmän kallista, kuin luulin. Näinä muutamana päivänä jotka olen ollut täällä ei kuitenkaan voi oppia näkemään olosuhteita. Kaikki ihmisen asustelevat kotonaan eivätkä kuten Ranskassa ja Saksassa yleisillä paikoilla. En ole käynyt yhdessäkään kahvihuoneessa koko Englannissa. Yhden kerran teatterissa. Ylipäätään täällä ei ole mitään sellaiselle joka haluaa huvitella. Sitähän minäkään en halua, olen iloinnut pelkästään siitäkin että saan todistaa kaikkea tätä suurenmoista vilskettä. Yksittäinen ihminen häviää tähän muurahaispesään. Jopa onnettomuus ja tuho huomataan ja muistetaan vain yhden minuutin ajan. Yhtenä puolituntisena räjähtää höyrylaiva tai juna murskautuu rautatiellä, ja seuraavana vyöryy ihmismassa samoja katuja ajattelematta tapahtunutta enää.

–––––

Kuten heidän ajatuksensa kääntyvät minunkin omiin asioihini. Huolestuttaa hiukan että Pikkuinen on ollut kipeänä, ja ettei hampaita ole ilmestynyt lisää. Kun ajattelen että nytkin uutiset Teistä ovat kuukauden vanhoja, niin minun on varsin raskas ajatella sitä kuukautta, joka viime kirjeen jälkeen on kulunut. Tukholmaan minulla on vielä kymmenen kaksitoista päivää; ja sielläkin kirjeet kai ovat vanhoja. Luoja antakoon pikku lapsi paran elää. En tiedä miten minä muuten voisin lohduttautua ja lohduttaa Sinua, rakkaani, jonka elämästä puolet on Hänessä. Callen koulunkäynti huolestuttaa myös. Miten hän on mahtanut käyttäytyä koulussa? – Kiitos kilttiseni että annoit Minan jäädä. Tee samoin Mari rassukalle. Onhan hän aulis ja sukkela. Ehkä hänestä tulee myös huomaavaisempi.

23. päivänä

Kynttiläni paloi äkkiä loppuun eilisiltana ja minun oli pakko lopettaa toivottamatta hyvää yötä Sinulle muutoin kuin ajatuksissani. Näiden Sinua koskevien ajatusten kera minä nukahdan melkein joka ilta, ja usein on käynyt, etten ole saanut unta jos ajatus on ollut jossain muualla. Mutta kun uneksin ilosta olla taas Sinun luonasi, unohdan kaikki maailman huolet, ja rauha ja tyyneys kietovat sydämeni, koska tiedän että minulla on maan päällä paikka, jossa minun on ihana olla.

Jo tänään olen kierrellyt kokoamassa hiukkasen Sinua varten, se on rakkaimpia puuhiani. Ei minulla täällä olekaan muuta tekemistä. Kaupungissa ei ole paljon katsottavaa, ja se minkä verran saatoin auttaa Längmania, on jo suoritettu.

Luulen, että Sinä olet nyt palannut kotiin, ja pelkään, että olo siellä on Sinulle yksinäisempää ja ikävämpää kuin Iisalmessa. Et ole kirjoittanut, oletko vieroittanut Pikkuisen vai et. Ajattelen vähän, että sitä surua on sitten vaikea katsella. Ja mietin sitäkin, mitä mahtoi merkitä, että tohtorinna pelkäsi sinun rehkimistäsi heinäpellolla. Ei suinkaan ole jotakin, mistä et ole kertonut minulle? Pikkuiseni, miten minä torun ja suutelen sinua, jos Sinä olet ollut noin vaitonainen! Mutta ehkä se on turha ajatus, ja Sinun takiasi toivoisinkin, että saisit levätä hiukkasen Muori rukkani.

Hiukan minua huolestuttavat markkinatkin, kun Sinä kai tahdot ostaa yhtä ja toista, mutta rahoista taitaa olla puute. Muistat kai että Sinä tässä kuussa olet saanut nostaa 60 hopearuplaa Papalta. Jos tarvitset enemmän, saat varmaan häneltä minun paluuseeni asti. Miten ensi vuoden talous tulee sujumaan, sitä en vielä tiedä, kun matkakin ja kulut siellä kotona ja koulussa ja lehdestä. Mutta tähän asti olen kokenut, että aika aikaa kutakin; ja kun taas palaan kotiin teen riuskasti töitä. Kun on terveys ja työkyky tallella, ei näe nälkää. Kunhan vain saan nähdä Teidät terveinä, tyytyväisinä ja iloisina, ei työ minua haittaa, ja sen mikä siinä painaa, tekee ihanan Puolisoni huolenpito äkkiä keveämmäksi.

Tarkemmin ajatellen otan tämän kirjeen mukaan Hampuriin; sillä lailla se kulkee nopeamminkin.

Hampuri 26. Syysk.

Onnekkaasti perillä rakkaani. 23. päivä nousimme höyrylaivaan, mutta emme laskuveden vuoksi päässeet liikkeelle ennen kuin klo 4 seuraavana aamuna. Matka sujui hyvin aika navakassa tuulessa 25:nä; ja tänään aamulla ankkuroimme satamaan. Ainut kehnous matkasta on merenkäynti päässä ja pienoinen hammassärky. Olen tavannut täällä Borgströmin perheen, joka myös on kotimatkalla. Ennen torstaita 30:ttä ei päästä matkaan. Silloin lähdemme höyrylaivalla Lyypekistä, jonne pääsee täältä 6 tunnissa, ja seuraavana sunnuntaina olemme toivottavasti Tukholmassa.

Miten lähellä, miten lähellä minä sitten jo olenkaan. Oma sydämesi sanoo Sinulle, että minä en viivyttele, vaan lennän eteenpäin. Malttamattomuuteni kasvaa päivä päivältä.

Tervehdi kaikkia. Melanderin kirjat ovat mukana. Luoja olkoon kanssasi, kaivattu ihana pikku Vaimo, ja meidän omiemme luona. Tuhannen tuhatta hellää suudelmaa ja äänetöntä ajatusta sisältyy näihin riveihin. Näkemiin, nyt jo pikaisiin näkemiin, oma kulta pikku Vaimoni, Sinä elämäni valo ja kuolinhetkeni lempeä enkeli. Voi miten ihana on tietää, että Sinä tunnet ja ajattelet, kaipaat ja iloitset minun laillani. Näkemiin, näkemiin! Sinun

uskollinen hellästi rakastava

J. V. S:n