Omasta puolestani katson, ettei konsistorilla ole oikeutta kumota saman kollegion tekemää päätöstä joka oli säädetty tietyksi määräajaksi, muutoin kuin siinä tapauksessa, että jos voidaan osoittaa, että kyseinen aiempi päätös oli tehty ilman laillista oikeutusta.
Ainakaan tällaisen kumoamisen ei pidä tapahtua ilman erityisen pakottavaa syytä ja ratkaisu on joka tapauksessa silloin alistettava korkeammalle viranomaiselle.
Se, että varakanslerilla ja konsistorilla oli laillinen oikeus tehdä kyseinen päätös niin Porthanin kuin Meyerfeltinkin paperien sinetöimisestä, näyttää minusta kiistattomalta.
Porthanin testamentissa sanotaan: hän jättää arkkipiispa Tengströmin tehtäväksi sijoittaa Yliopiston kirjastoon hänen jälkeenjääneistä papereistaan ne, jotka Tengström arvioi tieteen kannalta hyödyllisiksi. Saatujen tietojen mukaan näin on tapahtunut ja sinetöidyt paperit eivät siis Tengströmin arvion mukaan olleet tämän laatuisia. Hänen mielestään ne oli kuitenkin syytä tallettaa tulevaisuutta varten ja hän ehdotti konsistorille, että yliopisto säilyttäisi ne. Konsistori suostui tähän yliopiston nimissä. Sillä oli vapaus kieltäytyä: Tengström olisi siinä tapauksessa voinut jättää paperit säilytettäväksi jonkin muun viranomaisen valvonnassa. Mutta konsistori päätti säilyttää ne sinetöityinä vuoteen 1900 saakka. Sen laillista oikeutta tällaisen päätöksen tekemiseen ei voida kiistää. Mutta päätöksen kumoamiseen ei tämänhetkisellä konsistorilla ole mitään laillista oikeutta, eikä minun mielestäni olisi myöskään konsistorin arvon mukaista peruuttaa lupaus, jonka sama kollegio on aiemmin antanut. Silloinhan konsistori voisi tänään ottaa vastaan minkä tahansa lahjoituksen ja huomenna rikkoa sitä vastaanotettaessa tehdyn sopimuksen.
Kun arkkipiispa Tengström selittää Porthanin toivomuksen olleen, että kyseiset paperit säilytettäisiin myöhemmin tulevaisuudessa tapahtuvaa käyttöä varten, ei selvityksen totuudenmukaisuutta voi epäillä. Yksinkertaisin arkiymmärrys voi käsittää, ettei sen, jolla oli valta tuhota tai tallettaa asiakirjat, tarvitse sanella mitään tehtävää myöhemmin tulevalle. Se konsistori, joka päätti sinetöinnistä, oli sitä paitsi täysin kykenevä arvioimaan, oliko Tengströmillä oikeus esittää ehtoa vai ei. Tämän päivän konsistorilla ei voi olla parempaa kykyä asian arvioimiseen. Kaiken siitä oletuksesta lähtevän todistelun, että arkkipiispa Tengström olisi tässä asiassa toiminut kunnian ja uskon vastaisesti, minä torjun alhaisena.
Mitä Meyerfeltin papereihin tulee, niin professori Laguksen antamien tietojen perusteella näyttäisi siltä, että arkkipiispa Tengströmillä olisi ollut jonkinlainen tehtävä lajitella myös näitä papereita. Mutta se on yhdentekevää. Asiakirjat piti lahjoituksen mukaan säilyttää sinetöityinä vähintään 50 vuotta. Varakansleri ja konsistori katsoivat tarpeelliseksi jatkaa sinetöintiä vielä 40 vuotta tästä eteenpäin. Päätöksen järkevyydestä ei tässä ole kysymys. Kannattaa kuitenkin huomata, että sen tehneistä henkilöistä useimmat luultavasti tunsivat asiakirjojen sisällön. Nyt halutaan muuttaa päätöstä täysin tietämättöminä niistä. Pääväitteeni on, että varakansleri ja konsistori tekivät myös tässä päätöksensä täysin laillisella oikeudella. Ja koska näin on, ei nykyisellä konsistorilla ole laillista oikeutta kumota päätöstä.
Hänen ja muiden asianosaisten kohdalla voidaan tosin pitää ajattelemattomana, jos paperit sisältävää kirstua vuonna 1828 tai 1829 avattaessa jokin osa näistä papereista otettiin pois kirstusta. Mutta tämä ei oikeuta ketään seuraamaan tätä esimerkkiä. Sitä paitsi silloin ei, sikäli kuin tiedämme, tehty mitään päätöstä paperien sinetöinnin jatkamisesta.
Loppujen kirstussa olevien papereiden laita on samoin kuin Porthaninkin papereiden. Ne ovat siellä sopimuksen perusteella. Nykyisellä konsistorilla ei ole oikeutta rikkoa sitä.
