Senaattori Snellman lausui, – samalla kun senaattori yhtyi senaattori von Bornin mielipiteeseen itse esityksen johdannosta, nimittäin että 2. momentissa ehdotettu tiettyjen sodanaikaisten majoittamiskustannusten jakaminen koko maan asukkaitten kesken rasittaisi osaa heistä epäoikeudenmukaisen raskaasti, koska sota saisi aikaan kauppasaarron ja kaikki merenkulku ja vienti keskeytyisi. Sellaisessa tapauksessa olisivat nimittäin keinot hankkia ansioita maan puutavaraa myyvissä sisäosissa suuresti vähentyneet, kun taas maan rannikkoseuduilla, johon sotaväkeä oletettavasti sijoitettaisiin, havaittaisiin ansionlähteitten lisääntyneen. Kokemus on vuosien 1853–1856 sodan aikana osoittanut tämän todeksi. Sillä kun maan muissa osissa syntyi rahan puutetta ja ahdinkoa, oli maan eteläosien maanviljelijöillä hyvät ansiot ja runsaasti rahaa, niin että tässä osassa maata, erityisesti Uudenmaan läänissä, maatilojen hinnat nousivat kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen prosenttiin. Senaattori katsoi sen tähden, että jako olisi sopivinta tehdä lääneittäin niin sodan kuin rauhankin aikana.