Helsingissä 10.10.1863
Jalosukuinen Herra Kreivi!
Olin valmistautunut jo perjantain postissa lähettämään Jalosukuiselle Herra Kreiville muutamia rivejä, mutta jäljempänä seuraavan tekstin ilmaisemista syistä päädyin siihen, että minun oli kirjoitettava kirje uudelleen.
Merkittävintä tapahtumissa ovat tähän mennessä olleet valtiopäivien anomukset. Pappissääty on etunenässä, kuten Herra Kreivi on sanomalehdistä nähnyt.
Olisin ollut sitä mieltä, että jonkinlainen maltin säilyminen olisi toivottavaa eikä ainakaan pitäisi esittää anomuksia asioista, joiden järjestämisestä on lupaus jo valtaistuinpuheessa; tästä syystä olen työskennellyt saadakseni tällaiset anomukset tekstin toimittamisvaiheessa puetuksi Hallitsijalle esitetyn kiitoksen muotoon – nimenomaan sen takia, että valtaistuinpuhe on tehnyt nämä ja samantapaiset aiotut anomukset tarpeettomiksi.
Kun tässä tarkoituksessa ryhdyin keskusteluun myös kreivi Creutzin kanssa, sain vastauksen, että Jalosukuinen Herra Kreivi on selittänyt perustuslain muuttamista koskevien anomusten olevan paikallaan asiaa selvittämään asetettavaa komiteaa varten.
Kellään ei ole halua ponnistella virtaa vastaan, jos vain voidaan olettaa, etteivät julki tulleet vaatimukset estä myöntymistä sellaisiin uudistuksiin, jotka ovat välttämättömiä perustuslaillisen elämän aikaansaamiseksi.
Vaatimuksia tuetaan myös kertomalla, että Jalosukuinen Herra Kreivi on neuvotellut ritarihuoneen opposition kanssa. Tällaiset huhut lannistavat ne miehet, jotka haluaisivat asettua vastustamaan äärimmäisyyksiä.
Kaskuna kerrotaan, että herätteen porvarissäädyssä esitettyyn ehdotukseen kiitosadressin lähettämisestä Ruotsille antoi J. A. von Essen, joka ei kuitenkaan ritarihuoneessa ryhtynyt tukemaan kumppaniaan. Ehdotus hylättiin porvarissäädyssä.
Uusin asia on pappissäädyssä esitetty anomus kunniamerkkien ja arvonimien poistamiseksi – koska ne ovat jumalattomuutta. Tämä olisi innostanut puhujia, mutta arkkipiispa ei sallinut keskustelua asiasta.
On vaikea ennustaa, miten varsinaiset valtiopäiväasiat etenevät, kun anomusten esittämisen melske rauhoittuu. Luultavasti niidenkin käsittelyssä ilmenee runsaasti omaperäistä viisautta. Kun kansa ei ole tottunut olemaan mukana päätöksiä tekemässä, väki on innokasta loistamaan esittämällä ihka uusia älynväläyksiä.
Olen huomannut eräästä berliiniläisestä sanomalehdestä, että keisarillisen seurueen korkeat herrat ovat kotiin palattuaan huvittaneet Pietarin seurapiirejä kertoilemalla kaskuja meidän pienuudestamme. Eniten on tietysti puhuttu ruhtinas Gortshakovin saapumisesta ”siviilikuvernöörin” taloon ikkunan kautta, koska ”kyökkipiika” oli hukannut avaimen. Kun ruhtinas Dolgoruki vieraili arkkipiispan luona, piika otti arkkipiispan pöydältä ainoan kynttilän opastaakseen ruhtinaan sisään, ja tämän poistuessa arkkipiispa itse opasti hänet ulos sama kynttilä kädessään. Berliiniläislehti kostaa meidän puolestamme huomauttamalla: tällä köyhällä kansalla on kuitenkin perustuslaki; se olisi rikkaampi, ellei se olisi ollut 50 vuotta Venäjän vallan alaisena. Tällainen ei ole hyväksi yhteisymmärrykselle.
Kenraalikuvernööri lupasi kumota kiellon, joka koskee valtiopäiväkeskustelujen käsittelyä sanomalehdissä. Kerrotaan, ettei tätä kuitenkaan sallita. Tällaisten määräysten antaminen on valitettavaa.
Olemme jättäneet valtiopäiville painetun kertomuksen valtiovarain tilasta. Otan vapauden lähettää sen Herra Kreiville. Täydellinen avoimuus tässä kiperässä asiassa on kaiken kaikkiaan parasta. Eihän valtaistuinpuheen lupaus suostuntaoikeuden laajentamisesta voi merkitä muuta kuin sitä, että tulo- ja menoarvio annetaan säätyjen hyväksyttäväksi. Käsittääkseni Hänen Majesteettinsa täytyy olla tähän valmis.
Syvintä kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia edelleenkin olla
Jalosukuisen Herra Kreivin
nöyristä nöyrin palvelija
Joh. Vilh. Snellman
