Lehtikirjoitus

Lehtikirjoitus

Saima nro 10,6.3.1845

Date: 
6.3.1845
Kuopio Vielä yhden useita päiviä kestäneen lumipyryn jälkeenkään ei kylmyys ole merkittävästi hellittänyt. Vähäisiä merkkejä auringon vaikutuksesta on kuitenkin jo näkyvissä silloin kun se on korkeimmillaan. Pian saamme kai täällä iloita kevään ensimmäisestä elämästä kukkaruukuissa. Kukkia rakastaville voimmekin kertoa sen ilahduttavan uutisen, että kaupungin apteekissa on myynnissä hyvä valikoima kukansiemeniä. Myös ryytimaan kasveja myydään samassa paikassa. Täällä jo pitempään kulkenut huhu kertoo, että kuuluisa varas Levänen, jonka kiinniottamisesta tässäkin lehdessä viime syksynä kerro...
Subjects: 
Terms: 

Saima nro 11, 13.3.1845

Date: 
13.3.1845
Kuopio Puheenaiheena ollut höyrylaiva on jo rakenteilla. Yli 30 hevosvoiman koneisto hankittaneen Motalasta ja saapuu Viipuriin heti vesien avauduttua. Varkauden tehtaalla rakennetaan jo ajopeliä, jolla pannu ja höyrykone kuljetetaan Viipurista Lappeenrantaan. Mainittuun tehtaaseen on nyt perustettu myös konepaja. Siellä nykyisin valmistetun raudankin sanotaan olevan laadultaan erinomaista.   Uutisia Norjan kuningas on hurraahuutojen kaikuessa saapunut juhlavalaistuun Kristianiaan, ja kaupungin pormestari on pitänyt tilaisuuteen sopivan puheen. Kuningaskin puhui, kun suurkäräjien istuntokau...
Subjects: 
Terms: 

Saima nro 12, 20.3.1845

Date: 
20.3.1845
Kuopio Pakkanen jatkuu sitkeästi; tavallisesti lähes 30 asteen yöpakkanen on täällä ollut kevään airut, ja pohjatuulet pitävät ehkä vielä pitkään puolensa länsituulta vastaan. Tiheästi toistuneet, vaikkakin varsin heikot pyryt ovat kasanneet lunta varsin paljon, eikä kevätaurinko ole vielä vaikuttanut siihen missään muualla kuin katoilla. Herra Lagin järjestämät musiikki-illat tarjoavat kaupunkilaisille kauan kaivattua nautintoa. Ohjelmisto on valittu viisaasti ottaen täkäläiset voimat huomioon. Etenkin juuri tällaisella paikkakunnalla tällaiset yhdessäolon hetket ovatkin utile dulci [hyödy...
Terms: 

Saima nro 13, 27.3.1845

Date: 
27.3.1845
Kuopio Kaikenmoiset pääkaupungista levinneet huhut tuovat täällä keskusteluun aivan uusia aiheita. Muuan näistä huhuista lupaa hyvän kaupunkimme väestön kasvavan pikaisesti. Toinen, sangen ilahduttava ja täysin todeksi vahvistettu kuulopuhe kertoo, että viimeksi Helsingissä käydessään Hänen Korkea-arvoisuutensa Piispa on sekä julkisesti erästä koulua tarkastaessaan että Savolaisen Osakunnan lukukausijuhlassa puhunut kokoontuneille suomeksi. Ulkomaalainen pystyisi tuskin käsittämään, miksi tätä voidaan Suomessa pitää merkittävänä tapahtumana. Tämän vuoden ensimmäinen suojasää koettiin täällä...
Subjects: 
Terms: 

Saima nro 14, 5.4.1845

Date: 
5.4.1845
Kuopio Vasta eilen tänne saatiin hieman keväistä lämpöä. Etenkin viimeksi kuluneen kuukauden aikana tiheästi toistuneet lumipyryt ovat kasvattaneet lumen määrää niin tuntuvasti, että odotettavissa on epätavallisen voimakas kevättulva, kun pitkään kestänyt pakkanen nyt väistyy ja talvi muuttuu nopeasti kesäksi. Lääkintöhallituksen ylijohtaja, valtioneuvos v. Haartman on eilen saapunut kaupunkiin.   Ulkomaista Ranska. Ministereillä on erittäin niukka enemmistö edustajanhuoneessa. Guizot istuu siitä huolimatta ministerinä sitkeästi kuin emeritusprofessori. Saksassa katolinen seurakunta toisens...
Terms: 

Saima nro 15, 10.4.1845

Date: 
10.4.1845
Kuopio Täällä odotetaan kevättä turhaan. Pohjatuuli, pakkanen, lumi ja uudet kinokset nujertavat nopeasti toiveet yhä uudelleen. Läänin Kuvernööri lähti tämän kuun 6. päivänä tarkastusmatkalle lääniin. Hyvän kaupunkimme väestö kasvaa, mutta vallitseva keinottelunhalu vaikeuttaa tulokkaiden pääsemistä katon alle. Vuokrat ovat korkeita, ja on jo kuultu, että viidestä huoneesta ja keittiöstä pyydetään vuosivuokraa 500 ruplaa. Niin paljon ei maksane kukaan muu kuin markkinavieraat. Voidaan kuitenkin aivan hyvin ennustaa, että muutamassa vuodessa vuokrat vielä ylittävät nykyisen keskitason, 50 r...
Terms: 

Saima nro 16, 17.4.1845

Date: 
17.4.1845
Kuopio Kelpo kaupunkimme saa kunnian olla ehkä ensimmäinen, jossa äidinkieli on otettu virallisesti käyttöön kirkon ulkopuolella. Herra Lagin eilen järjestämässä musikaalisessa soiréessa [illanvietossa] eräs nuori musiikinharrastaja lauloi Runebergin ”Seitsentoistavuotiaan” ja ”Se oli silloin” suomalaisina käännöksinä. Ensiksi mainittu, erityisen onnistunut on julkaistu tässä lehdessä. On tunnettua, että suomen kielen vokaalien paljous tekee kielestä laulussa hyvin kauniisti sointuvan. Mutta kaikkien kielten tavoin se saa kauneimman sointunsa naisen huulilla. Ja niin sitä on kuunneltava, jo...
Terms: 

Saima nro 17, 24.4.1845

Date: 
24.4.1845
Kuopio Hra Kuvernööri palasi t. k. 17. päivänä virkamatkaltaan, joka ulottui läänin koko karjalaiselle alueelle. Matkan aiheena kerrotaan olleen viljavarojen ja rahvaan taloudellisen aseman tutkiminen, ja tutkimus kuuluu päätyneen yleensä tyydyttäviin tuloksiin. Viljaa on useimmissa pitäjissä yhä tuntuvasti varastossa, niin että ruista myydään eteläisessä Karjalassa 15 ruplan 50 kopeekan hintaan. Toisaalta pohjoisimmassa kolkassa, Pielisjärven pitäjässä, on maksettu jopa 17 1/2 ruplaa tynnyriltä sekaviljasta, jossa on puolet ohraa ja puolet ruista. Rahanpuute, jonka juuret juontuvat jo vuod...
Terms: 

Saima nro 18, 1.5.1845

Date: 
1.5.1845
Kuopio Kevät on täällä edistynyt varsin hitaasti, niin että jopa kaduillakin on yhä suuria lumikinoksia. Maaseudulla lumikerros on yhä hyvinkin kyynärän paksuinen, eivätkä jäät ole vielä antautuneet, vaan niiden päällä on runsaasti vettä lumikuoren alla, joten niillä liikkuminen on sangen vaivalloista. Leutoja öitäkin täällä on ollut vain muutamia. Täällä rakenteilla oleva höyrylaiva on jo saatu niin pitkälle, että rakennustyö valmistuu vaikeuksitta vesien avautumiseen mennessä. Ainoastaan mahdolliset vaikeudet koneiston kuljettamisessa perille saattavat riistää kaupunkilaisilta juhannuspäi...
Subjects: 
Terms: 

Saima nro 19, 7.5.1845

Date: 
7.5.1845
Kuopio Kylmät yöt viivyttävät yhä kevään saapumista. Hieman keväistä vilkastumista on kuitenkin havaittavissa hyvässä kaupungissammekin, kun monien rakennusten ulkoasua kohennetaan. Uudisrakennuksista, joita kuitenkin aivan erityisesti kaivataan, ei sen sijaan ole kuultu mitään. Rakentamisen esteisiin kuuluu epäilemättä sekin seikka, että varakkaammat kaupunkilaiset pitävät useitakin kaupungin tontteja puutarhamainaan, joten pelkkä maa tällä yleensäkin ahtaalla alueella on niin kallista, ettei sille voida järkevästi laskelmoiden pystyttää suuria rakennuksia. Tonttien omistajille lienee aset...
Subjects: