[vuoden 1846 lopussa]
Minun on pakko jälleen valittaa Jalosukuiselle Hra Prokuraattorille, Salaneuvokselle ja Ritarille, joka toimii Hallitsijan kaikkein armollisimmin nimittämänä maan lakien ja laillisten menettelytapojen oikean noudattamisen valvojana, siitä yhä jatkuvasta laittomasta menettelystä, johon ryhtymistä Kuopion läänin kuvernööri, jalosukuinen Adolf Ramsay on pitänyt sopivana toimiessaan julkaisemani sanomalehden Saiman sensorina. Minun on pakko näin toimia, koska kukaan kansalainen ei saa välinpitämättömästi seurata sivusta lain selvää rikkomista, koska sananvapaus on niin pyhä asia, ettei sitä voida jättää yksityisen mielivallan turmeltavaksi, ja koska esimerkkitapaus sen nauttimasta laillisesta suojasta estää ennakolta sen mahdollista väärinkäyttämistä tehokkaammin kuin mikään muu keino.
Valitan oikeuksieni loukkaamisesta vakuuttuneena siitä, etten ole menettänyt kansalaisoikeuksiani, vaikka julkaisemani lehti onkin närkästyttänyt Esivaltaa ja sen julkaiseminen on asianomaisten Korkeiden viranomaisten käskystä kielletty. Rohkenen päinvastoin olla sitä mieltä, että tämä antaa minulle vielä suuremman oikeuden osoittaa, että se oikeudettomuuden tila, johon mainittu sensuuriviranomaisen menettely on minut saattanut, voi hyvinkin olla ymmärrettävänä syynä moniinkin lehdessä julkaistuihin harmistuneisuuden ilmauksiin, vaikka ei kelpaakaan niiden oikeutukseksi. Ne taas ovat ehkä lähinnä aiheuttaneet maan Korkeimman Hallitusvallan lehteen kohdistuneen tyytymättömyyden. Toivon myös, että juuri tämä asiaintila osoittaa entistä selvemmin, että oikeudenmukainen kohtelu, jota pyydän, sekä lujittaa yleistä luottamusta lain voimaan suojella jokaista kansalaista että saa kirjoittajan esiintymään tyynemmin, koska hän tietää, ettei laki pelkästään valvo, vaan myös suojelee hänen toimintaansa.
Kun ryhdyn esittämään Jalosukuiselle Herra Prokuraattorille ja Salaneuvokselle erityisiä tosiseikkoja todistaakseni paikkansa pitäväksi sen, mitä olen esittänyt kuvernööri Ramsayn toiminnasta sensorina, minun on nimenomaisesti mainittava, etten halua esittää uuvuttavan pitkää esimerkkien luetteloa. Se mitä tässä esitän, on siis tarkoitettu vain osoitukseksi siitä, missä hengessä kuvernööri Ramsay on sensorina toiminut. Tämän menettelyn vääryyttä ei varmastikaan pidä mitata niiden artikkelien merkittävyydellä, joiden julkaiseminen on tällä menettelyllä estetty, vaan sen laittoman mielivaltaisuuden perusteella, josta niiden julkaisemisen estäminen on todisteena. On myös selvää, että kirjoittajan toimintaa rajoittaa vähemmän jonkin yksittäisen artikkelin julkaisemisen mielivaltainen estäminen kuin se epävarmuus, johon tämä oikeudeton tila hänet saattaa. Ne todisteet, jotka tässä nöyrimmästi esitän, osoittavat Jalosukuiselle Hra Prokuraattorille ja Salaneuvokselle kuten jokaiselle valistuneelle miehelle sangen selvästi, että tällaisen sensuurin toimiessa tässä maassa yhtään painettavaksi tarkoitettua sanaa ei voida kirjoittaa varmana siitä, että kirjoittaja saa nauttia lain suojaa.
Todisteiksi mielipiteistä, jotka ovat ohjanneet kuvernööri Ramsayn toimia Suomen yleisiä asioita koskevien kirjoitusten sensuroinnissa, saan nöyrimmin esittää seuraavaa:
Saiman vuoden 1846 n:ossa [47] on julkaistu otsikon ”Selviä tosiasioita” alla sanomalehden Åbo Underrättelser saman vuoden nrosta [tyhjä tila] lainattu kirjoitus. Tämän artikkelin loppuun olin kirjoittanut:
”Lisäksi ilm. uut. lähett.” jne.
”Näin ovat asiat Oulun läänissä.”
Sensuroidessaan kirjoitusta kuvernööri Ramsay pyyhki ensin pois viimeksi esitetyn kappaleen (todiste B). Ja kun lehti tältä osin muutettuna alistettiin uudelleen hänen tarkastettavakseen, hän havaitsi parhaaksi poistaa edellisenkin (todiste A).
Kiinnitän tässä yhteydessä kaikkein nöyrimmästi Jalosukuisen Hra Prokuraattorin ja Salaneuvoksen valistunutta huomiota siihen seikkaan, että todiste B on sanatarkka lainaus sanomalehdestä ”Åbo Underrättelser” ja että tämä oli selvästi mainittu kirjoituksen alussa. Kappale oli siis hyväksytty painettavaksi kaksinkertaisessa tarkastuksessa, jonka olivat suorittaneet tehtävään määrätty sensori sekä Turun läänin kuvernööri. Kuvernööri Ramsay katsoi oikeudekseen näiden sensorien ratkaisun omavaltaisen hylkäämisen. Kysyn nyt: mikä laki oikeuttaa Hra Kuvernöörin menettelemään näin? Millaisen tekstin painaminen on sallittua, kun jopa jo sensuroitujen ja hyväksyttyjen kirjoitusten uudelleenpainattaminen kielletään.
Lisäksi voidaan todeta, että selitettyään Turun sensoreiden ratkaisun täysin merkityksettömäksi Herra Kuvernööri ilmeisesti havaitsi oman laiminlyöntinsä korjaamisen välttämättömäksi ja piti tarkemmin harkittuaan tarpeellisena poistaa myös edeltävät sanat (todisteessa A) ”ja kirjoitus päättyy seuraaviin ajattelemisen aihetta antaviin mietteisiin”. Itse mietteethän Kuvernööri oli jo siepannut pois. Mutta mitä rikollista voi olla saman virkkeen muissa sanoissa: ”Lisäksi ilmoittaa uutisen lähett., että esim. Limingan pitäjässä on enemmän tilattoman väen kuin tilallisten talouksia”? Mitä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollisen Asetuksen pykälää nämä viattomat sanat rikkovat?
Tämä ei vielä riitä. Olin liittänyt lainaukseen johdannon, joka alkoi seuraavasti:
Todiste C. ”Eräässä turkulaisessa lehdessä kirjoitetaan” jne.
Hra Kuvernööri harkitsi parhaaksi pyyhkiä pois koko tämän johdannon, ei jotakin erityistä sanaa tai ilmausta, vaan koko kappaleen ensimmäisestä sanasta viimeiseen. Tässäkin asiassa joutuu turhaan kysymään: minkä lainkohdan perusteella? Viittaan joihinkin toisessa sanomalehdessä julkaistuihin tosiasioihin tukeakseni kannattamaani kansantaloudellista teoriaa, johon kuuluvat vapaakauppa, maatilojen halkominen ja huolenpito ihmisistä, joilla ei ole omaisuutta. En edes mainitse mitään tähän liittyvistä toimista kotimaassa, enpä edes sano mitään näiden teorioiden soveltamisesta Suomeen. Missä tällainen teoretisointi on kielletty? Eikö näitä aiheita käsitteleviä kirjoituksia ole luettavissa maan sanomalehdistä joka päivä? Ovathan ne toisissa tilanteissa saaneet Saimassakin kaunistuksekseen Kuvernööri Ramsayn painatusluvan. Tässä yhteydessä sama Herra Kuvernööri kuitenkin kieltää minua jopa ilmoittamasta prosenttilukuina jäljempänä esitettyjä tilastotietoja ja vieläpä mainitsemasta, että nämä tilastotiedot koskevat Oulun lääniä ja että ne on lainattu turkulaisesta lehdestä! Vasta uudistettuani yrityksen hän suvaitsee suoda minulle luvan mainita molemmat viimeksi mainitut seikat; ehkä tämä johtui siitä hänelle vähitellen kirkastuneesta oivalluksesta, ettei kirjoitus voi alkaa numeroilla, joiden merkitystä ei mitenkään selitetä.
Jokainen järkevä ihminen joutuu tunnustamaan, että julkisen viranomaisen tällainen menettely ei ole pelkästään laitonta, vaan myös osoitus mitä suurimmasta kansalaisen oikeuksien halveksimisesta.
Vielä yksi todiste Kuvernööri Ramsayn sensurointi-innosta, kun kyseessä ovat julkiset asiat. Olin maininnut Saiman vuoden 1846 nrossa 43 eräästä Kuopion kaupungissa sattuneesta onnettomuudesta käyttäen seuraavia sanoja:
”Kauhea tapaus” jne.
Sanoista ”Kun köyhemmän luokan lapset” alkaen kappaleen loppuun asti piirsi Hra Kuvernööri näiden muutamien rivien yli pari tusinaa hylkäystä osoittavaa poikkiviivaa. Voin satojen todistajien avulla vahvistaa kuvatun asiaintilan vastaavan totuutta. Jokainen havaitsee lisäksi, että vanhemmille osoitettu varoitus esitettiin mitä hienotunteisimmin ja johtui aidosta hyväntahtoisuudesta. On järjenvastaista etsiä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa asetuksesta häivettäkään kiellosta, joka koskisi tällaisten varoitusten esittämistä, joiden esiintuomisen jokainen järkevästi ajatteleva ihminen näkee tehtäväkseen varomattomuudesta aiheutuneen onnettomuuden tapahduttua. Olen kuitenkin toisessa yhteydessä saanut kokea, että Hra Kuvernöörin omavaltaisesti virkaa hoitamaan määräämä sensorin sijainen kielsi maininnan lukutaidon kehnoudesta Kuopion kaupungin työtätekevän luokan lasten keskuudessa – huomautuksen, joka perustui toimintaani tänne perustetun köyhäinkoulun asiassa. On pakko todeta, että Hra Kuvernöörin virka-aseman olisi pitänyt etenkin näissä tapauksissa antaa hänelle aihetta suurempaan tahdikkuuteen ja että se voi vain lisätä hänen vastuutaan laittomasta menettelystään sensorina.
Rohkenen olla sitä mieltä, että jäljempänä seuraavat esimerkit osoittavat kuvernööri Ramsayn mielivallan tuottaneen suoranaista vahinkoa yleisille asioille sen lisäksi, että se on haitannut mielipiteen ilmaisemisen oikeutta. Kun tiedokseni oli saatettu Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollinen päätös, joka kielsi Saiman julkaisemisen vuodesta 1847 alkaen, ilmoitin asiasta vuoden 1846 nrossa 50 seuraavin sanoin:
todiste E ”Lehden julkaiseminen” jne.
ja lisäsin:
näyte F ”Edellä olevaan uutiseen” jne.
Hra Kuvernööri Ramsay kielsi tiedottamisen siitä, että lehden julkaiseminen oli ”Suosiollisella käskyllä lopetettu ja kielletty”, ja esti myös sen selityksen (todiste F) painattamisen, jonka olin liittänyt tähän tiedotukseen; ensiksi mainitun ratkaisun hän teki siitä huolimatta, että olin tehtävään määrätyn sensorin lehtori Bygdénin välityksellä ilmoittanut Hra Kuvernöörille, että sanomalehti Suomalaisen julkaisija oli samaa sanamuotoa käyttäen julkaisuut tiedon tuon lehden lakkauttamisesta; jälkimmäisen hän teki, vaikka selvästi ilmenevänä pyrkimyksenä oli ehkäistä yleisöä tekemästä vääriä ja hätiköityjä päätelmiä hyvin tärkeästä ja vastuuntuntoista käsittelyä vaativasta kysymyksestä.
Voisin viitata useihin Saiman ensimmäisessä vuosikerrassa (1844) julkaisemiini kirjoituksiin, joissa olen yrittänyt selittää yleisölle sensuurin olevan avointa ja lakiin sidottua toimintaa harjoittava laitos, samalla kun olen itseäni ja muita varten suorittanut lakitekstin johdatuksella julkaisutoiminnan harjoittajalle sallitun ja häneltä kielletyn rajankäyntiä. Voisin esittää vielä useampia esimerkkejä siitä, että sanomalehteeni kohdistettu sensurointi on pakottanut minut askel askeleelta luopumaan tältä uralta, jättämään pois kaikki maininnat sensuurista laillisena ja lakiin sidottuna toimintana ja johtanut minut muiden tavoin ilmaisemaan yleisölle vain peitellyin sanakääntein syyn, jonka takia kirjoitustoimintani nujerrettiin kehnouden tilaan.
Jalosukuinen Hra Prokuraattori ja Salaneuvos havaitsee valistuneena henkilönä samoin kuin se tuomioistuin, jonka edessä toivon saavani jatkaa pitemmälle näiden valitusteni esittämistä, että sensoreiden tällainen menettely alentaa sensuurin salaisesti vaikuttavaksi mahdiksi, joka kaiken sellaisen tavoin joutuu näin ollen väistämättä yleisön paheksunnan kohteeksi. Väitän epäröimättä, että kahden viime vuoden aikana on syntynyt tällainen mielipide. Ja olen vakuuttunut siitä, että suuri yleisö tuskin pitää esim. Saiman lakkauttamista lakiin perustuvana. Tästä syystä pyrin viime hetkellä ensinnäkin tiedottamalla, että lehden ilmestyminen on lakannut Korkeimman Vallan käskystä, ja lisäksi ilmoittamalla, että lehdelle annettu Armollinen julkaisulupa oli ollut vain ehdollinen, antamaan yleiselle mielipiteelle todenmukaisemman käsityksen tilanteesta. Ilmaukset, joilla tämä asia esitettiin, perustuvat alamaisesti siihen edellytykseen, että olen käyttänyt tätä julkaisulupaa väärin, vaikka minulle ei voitukaan esittää kohtia, joissa tällaista väärinkäyttöä on ilmennyt. Ja toivon tämän avoimen tunnustuksen osoittavan riittävän selvästi, että kynääni on ohjannut velvollisuudentuntoinen suhtautuminen esivaltaan.
Kun kuvernööri Ramsay esti minua antamasta yleisölle tätä tietoa, hän ei siis ole toiminut pelkästään lainvastaisesti, vaan myös estänyt Hallitusvallan ja valtion todellisen edun mukaisen tiedon julkaisemisen.
Olen saanut paikalliselta sensorilta lehtori Bygdéniltä tiedon, että Saiman lakkauttamista koskeva Keisarillisen Senaatin kirje oli toimitettu hra kuvernöörille ”sub secreto” [salaiseksi määrättynä] eikä sen sisällön julkaisemista voitu tästä syystä hra kuvernöörin käsityksen mukaan sallia. Mutta vaikka hra kuvernööri menettelikin virheellisesti saattaessaan tämän kirjeen sisällön tiedokseni jo 22. joulukuuta, ennen Saiman vuoden 1846 viimeisen numeron ilmestymistä, tämä ei poista minun oikeuttani saattaa minkään säädöksen estämättä yleisön tietoon, miksi peruutin jo useita kertoja julkaistun vuotta 1847 koskevan tilausilmoituksen. Samoin on selvää, että kirjeen salaisuus päättyi pakostakin silloin, kun minulle ilmoitettiin sen sisällöstä ja minulta vaadittiin kuittaus tiedoksisaamisesta.
Seuraavat kaksi esimerkkitapausta antanevat Jalosukuiselle Herra Prokuraattorille ja Salaneuvokselle käsityksen siitä, millaisiin pikkuasioihin hra kuvernööri Ramsay on mielivaltaisuudessaan alentunut puuttumaan:
Saiman vuoden 1846 nrossa 37 on palstalla 2 kielteinen huomautus ihmisistä, jotka teennäisen säädyllisyyden nimissä tuomitsevat mielikuvituksen vähänkään vapaamman leikin. Tämä huomautus kohdistui turkulaiseen lehteen, joka oli moittinut erästä runoruhtinas Oehlenschlägerin kertomusta siveettömäksi. Lopetin huomautuksen sanoihin:
”Kaikesta päivittelystä tulee” jne.
Eikö ole aivan uskomatonta, että hra kuvernööri on voinut ulottaa valvomattoman virkavaltaisuutensa näihinkin sanoihin ja pyyhkiä ne pois? Niin hän on kuitenkin tehnyt. Tällainen asioihin sekaantuminen olisi naurettavaa, ellei se merkitsisi lakien mukaisen sananvapauden riistämistä.
Saman luonteinen on hra kuvernöörin virkatoimi, kun hän on seuraavasta Tilausilmoituksesta jne.
poistanut sanat ”olosuhteissa – Saima”
ja kun sitten olin muuttanut ilmauksen muotoon
”että toisaalta” jne.
poistanut vielä uudelleen sanan ”ajattelevalle”.
Voiko ajattelemaan kykenevä ihminen nähdä mitään Uskontoa, Hallitsijaa, perustuslakeja, auktoriteetteja, säätyjä tai yksilöitä loukkaavaa siinä, että sanomalehden julkaisija liittää lehteensä kirjallisuusliitteen ”ajattelevalle” lukijalle? Ja voiko toisaalta kirjoittaja joutua piinallisempaan tilanteeseen kuin hän joutuu, kun hänen on moisten tökeryyksien takia kirjoitettava uusia sanamuotoja moneen kertaan ja viivästytettävä lehden ilmestymistä päiväkaupalla? Mitä hänen ja yleisön on opittava ajattelemaan tuollaisesta sensuuritoiminnasta? Keskeytän kuitenkin tähän menettelyyn kohdistuvat moitteeni ilmoittamalla, että tässä tarkoitettu tilausilmoitus on julkaistu alkuperäisessä muuttamattomassa muodossaan Finlands Allmänna Tidningissä.
Ja lopuksi näyte hra kuvernööri Ramsayn tavasta toimia sensorina kaunokirjallisuuden alalla. Olin Saiman liitteenä julkaistussa Kallavesi-lehdessä nro 19 vastannut eräisiin Helsingfors Tidningarissa julkaistuihin vastaväitteisiin erästä samassa lehdessä julkaistua kirja-arvostelua vastaan. Moittijani oli verrannut erään nimimerkki Q:n [Emil von Qvantenin] runoja Stagneliuksen runoihin ja väittänyt, että Stagneliuksenkin runot ovat sairaalloisen tunteen ilmauksia. En voinut tilanpuutteen takia vastata viimeksi mainittuun väitteeseen mainitussa Kallaveden viimeisessä numerossa. Tästä syystä esitin vastaukseni siihen Saimassa ja liitin todisteeksi Stagneliuksen runon ”Yö”, koska myös Q on kirjoittanut samasta aiheesta, ja julkaisin Kallevedessä hänen runonsa, jolla oli sama nimi. Vastaukseni ja Stagneliuksen runo ovat tällaiset:
Todiste I.
Hra kuvernööri Ramsay arvioi valtuuksiensa riittävän sekä tämän arvostelun että tämän runon poistamiseen lehdestä.
Pidän yhdenkään sanan tuhlaamista juuri esittämäni menettelyn moittimiseen oikeastaan Jalosukuisen Herra Prokuraattorin ja Salaneuvoksen valistuneen arvostelukyvyn ja tämän asian jatkokäsittelyn tehtäväkseen saavan tuomioistuimen arvokkuuden väheksymisenä. Minun on kuitenkin huomautettava, että jokainen, joka minun ohellani tuntee runon, joutuu pakostakin ajattelemaan, että runon kolmannen säkeistön sisältö on saanut kuvernööri Ramsayn epäluulot kohdistumaan koko runoon ja sen edellä esitettyyn arvosteluun. Eihän tunnu uskottavalta, että vain halu näyttää kuviteltua mahtia tai yksityinen harmistuminen voivat saada virkamiehen ryhtymään tällaisiin hätiköityihin toimiin. Mutta jos osoittamani säkeistö on todellakin vaikuttanut tässä yhteydessä raivoon, jonka kohteeksi on joutunut 1 1/2 sanomalehden palstaa, miten hra kuvernöörin tulkintaa voidaan siinä tapauksessa puolustella? Millaisia mielikuvia sensuuri siinä tapauksessa haluaa meille luoda? Haluaako se houkutella meidät ajattelemaan, että ”orjat” ja ”kohotetut pyövelinkirveet” voivat viitata isänmaahamme, jossa elämme lakien rauhallisessa suojassa sellaisten Hallitsijoiden alaisuudessa, jotka ovat osoittaneet isänmaallemme vain armollisuutta ja tehneet sille hyviä tekoja? En huomauta tästä hra kuvernööri Ramsayn menettelyyn sisältyvästä mitä suurimmasta epäselvyydestä hänen itsensä takia, vaan osoittaakseni mitä vakuuttavimman esimerkin avulla, mihin tällainen sensuuritoiminnan laiton mielivaltaisuus pakostakin johtaa – nimittäin mielikuviin pakkotoimista, omavaltaisesta komentelusta ja sorrosta oloissa, joissa niitä ei ilmene eikä voi ilmetä.
En myöskään vaadi kuvernööri Ramsayn lakiin perustumattomien toimien oikaisemista omaa etuani ajaakseni. Sellaista oikaisua olisikin pitänyt anoa toista tietä, ellei sekin olisi ollut poikki siitä syystä, että valituksen aiheena oleva sorto perustuu poliisivaltaan eikä lainmukaiseen sensuuritoimintaan. Se ei olisi myöskään juuri suojannut sananvapautta, koska yksittäiset oikaisut jäävät pakostakin hyödyttömiksi, kun tällaista jatkuvaa mielivaltaa saadaan rangaistuksetta harjoittaa. Sen tähden joudun lakien mukaisen sananvapauden nimessä kunnioittavasti anomaan Jalosukuiselta Herra Prokuraattorilta ja Salaneuvokselta, että Jalosukuinen Herra Prokuraattori ja Salaneuvos saattaisi sangen armollisella virkatoimellaan herra kuvernööri Adolf Ramsayn laillisessa järjestyksessä vastaamaan lainvastaisesta menettelystään sanomalehti Saiman sensorina.
Armolliset säädökset painovapaudesta ja sensuurista sisältävät pääasiassa kieltoja, joissa mainitaan, mitä kirjoittaja ja kirjanpainaja eivät saa julkaista, eikä niiden perusteella voida osoittaa nimenomaista lain pykälää, jota hra kuvernööri Ramsay on rikkonut. Edellä esitetyistä yksittäisistä toimista voi kuitenkin kyllin selvästi havaita, etteivät ne voi nojautua mihinkään järjenmukaiseen laintulkintaan. Asian luonteesta johtuu, että hra kuvernööri Ramsayn täytyy osoittaa, mikä laki kieltää hänen kieltämiensä kirjoitusten julkaisemisen, ja kun minulle annetaan sangen armollisesti tilaisuus, sekä osoitan edellä mainitsemieni tosiasioiden oikeellisuuden esittämällä ne sanomalehti Saiman sensuroidut arkkivedokset, joihin hra kuvernööri Ramsay on tehnyt hylkäysmerkintänsä, että uskon voivani jo ennakolta osoittaa kenelle tahansa valistuneelle tuomarille sen, minkä jokainen lainsäädäntöä tunteva ajatteleva mies havaitsee, että nimittäin kuvernööri Ramsayn toimet ovat mielivaltaa, jolle ei ole pienintäkään tukea laissa eikä Hallitsijan asetuksissa. Torjuakseni selvien sanojeni jokaisen mahdollisen väärän tulkinnan, vaikka sellaisen tulkinnan esittämisyrityskään ei ole edes ajateltavissa useimpien edellä esitettyjen tapausten yhteydessä, viittaan nöyrimmin Hänen Keisarillisen Majesteettisa Armollisen säädöksen §:ään, jossa säädetään: ”
Yhtä nöyrästi minulla on kunnia liittää oheen ne Saiman vuoden 1846 numerot, joihin edellä on viitattu, nimittäin nrot [tyhjä tila]
Sitä toimenpidettä varten, johon Jalosukuinen Herra Prokuraattori ja Salaneuvos sangen armollisesti katsoo aiheelliseksi asian johdosta ryhtyä, en voi lopuksi jättää ilmoittamatta sitä mielestäni äärimmäisen muodotonta ja koko lainalaista järjestystä haittaavaa seikkaa, että poliisivalta, jota kuvenöörit lääneissä edustavat, on noussut maan sanomalehdistön yksinvaltaiseksi ja valvomattomaksi valtiaaksi maan yhdenkään asukkaan tietämättä, millaisten muodollisten perusteiden nojalla tämä on tapahtunut. Hra kuvernööri Ramsay on suvainnut suullisesti selittää, että hänellä on tämä valta Keisarillisen Suomen Senaatin Korkean Määräyksen perusteella. Minun on pakko uskoa tätä selitystä, mutta siitä seuraa myös, että joudun luottamaan pelkästään hra kuvernööri Ramsayn vakuutukseen, että hänellä on tällaiset valtuudet. Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollinen Asetus tai mikään muukaan julkisuuteen saatettu säädös ei vahvista tällaista poliisihallinnolle annettua valtuutusta. Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollinen Asetus puhuu asianmukaisella tavalla virkaan määrätyistä sensoreista. Tähän asti nämä ovat olleet kirjallisesti sivistyneitä miehiä, joilta on voitu edellyttää sekä kirjallisuuteen kohdistuvaa rakkautta että tarvittavaa arvostelukykyä tällaisen suurta hienovaraisuutta vaativan tehtävän hoitamiseen, sen arvioimiseen, mitkä kirjoitukset voivat edistää todellisen sivistyksen asiaa. Nyt nämä sensorit ovat menettäneet merkityksensä. Ainakin hallussani olevat dokumentit osoittavat, että virallisesti virkaansa määrätyn sensorin antamasta painoluvasta huolimatta poliisihallinto on mitätöinyt hänen virkatoimensa. Virallisen sensorin virkatehtäviin kuuluu myös ilmoittaa kuukausittain Erinomaisen Kunnianarvoisalle Sensuurikomitealle, mitä hän on katsonut tarpeelliseksi kieltää. Poliisihallinnon sensuuritoimilta puuttuu valvonta täydellisesti, eli sanomalehden julkaisija on joutunut täysin poliisin mielivallan alaiseksi. En voi esittää valitusta tästä asiaintilasta, voin vain valittaa sitä, että lehdistötyötä tekevä kirjoittaja on isänmaamme ainoa täysin vailla lakien suojaa oleva asukas, ja rohkenen kunnioittavasti alistaa Jalosukuisen Hra Prokuraattorin ja Salaneuvoksen harkittavaksi, onko kirjallista toimintaa syytä pitää niin törkeänä rikoksena, että sen harjoittaja joutuu täysin laeista riippumattoman poliisivalvonnan alaiseksi.
Suotakoon minulle anteeksi nämä ehkä voimakkaat ilmaukseni. Niiden perusteet ymmärtää jokainen, joka aktiivisesti harrastaa kirjallisuutta ja kirjallista sivistystä ja käsittää sen takia myös helposti, mitä sivistyksen edistämistä harrastava kirjoittaja väistämättä tuntee ja ajattelee jouduttuaan suorastaan rajattoman mielivallan kohteeksi. Ja kuitenkin tämä teksti sinänsä todistaa, että luotan yhä lain suojaan. Tämä luottamukseni perustuu siihen, että Jalosukuinen Hra Prokuraattori ja Salaneuvos huolehtii valistuneesti lakien pyhyyden ylläpitämisestä ja maan tuomioistuimet toteuttavat järkähtämättömästi oikeudenmukaisuutta. Henkilökohtaisilla eduillani on kuitenkin vain vähäinen osuus tämän luottamukseni perusteissa, koska minusta henkilönä voi olla vain vähän hyötyä isänmaamme kirjallisuudelle. Mielestäni on kuitenkin selvää, että ellei oikeuden hakemiseen olisi olemassa tätä nyt valitsemaani tietä, joutuisi nykyajan kirjallisen sivistyksen kohottamisen merkittävin vipuvarsi, lehdistö, isänmaassamme käymään vain oikeuksia vailla olevan taistelua laillisten oikeuksiensa saamiseksi, ja sen myötä kaikki muukin kirjallinen toiminta muuttuisi pian katkeraksi kamppailuksi eli sen kehitys estyisi, kun se tuskin vielä on ehtinyt idullekaan. Vähäpätöisinkin ruumiilliseen työhön perustuva elinkeino vaatii oikeudenmukaista kohtelua ja lakien suojaa. Kirjallisuudella on oikeus vielä enempäänkin, kannustukseen, ja lakien suoja on vähintä, mitä se voi pyytää. Ilman sitä kirjallisuus nujertuu saman kohtalon painamana kuin sen harjoittajatkin, joista jokainen hengeltään jalo yksilö pakostakin kokee alentavaksi kohteluksi sellaisen mielivallan, jonka kuvaaminen on ollut katkerana tehtävänäni. Olen varma siitä, että Jalosukuinen Hra Prokuraattori ja Salaneuvos myöntää näin ollen sen laillisten muotojen noudattamisen kannalta tärkeän merkityksen, joka tämän lakien suojaa ja oikeudenmukaisuutta pyytävän anomukseni ratkaisulla on, ja valistuneesti toteaa, että päätös, jonka Jalosukuinen Hra Prokuraattori ja Salaneuvos katsoo aiheelliseksi tehdä tässä asiassa, on ratkaisevan tärkeä isänmaamme kirjallisen sivistyksen tulevaisuuden kannalta. Kukaan järkevä ihminen ei toki epäile sitä, että sivistys jatkaa kulkuaan kaikista esteistä huolimatta, mutta kyse on siitä, joutuuko sen merkittävin ilmentäjä, kirjallisuus, isänmaassamme sorron alaisen lainsuojattoman asemaan vai voiko se tietoisena lakien suojasta ja yhteiskunnan kannustuksesta kehittyä vapaasti ja iloiten, harhapoluille joutumatta. Nykyajan historiasta on paljon opittavaa näiden vaihtoehtojen välillä tehtävää valintaa varten, ja on väistämätöntä, ettei ratkaisu koske ainoastaan kirjallisuutta, vaan kansakunnan sivistystä ja sen yhteiskunnallisten laitosten kehitystä.
