Litteraturblad nro 4, huhtikuu 1849: Kotimainen kirjallisuus

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.4.1849
Pvm kommentti: 
Pvm ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

I. Aura II. II. VII & VIII. Åbo 1848. (20 ja 25 kop. hop.)

 

Julkaisija on näiden molempien vihkojen kohdalla onnistunut tekemään paljon paremman valinnan kuin edellisissä. Luonnollista kyllä, joskin tuskin imartelevaa kotimaisen kaunokirjallisuuden tekijöille – nämä vihot näet koostuvat pääasiassa käännöksistä.

Vihko VII sisältää Oehlenschlägeriltä runot ”Hyvä Balder” ja ”Pieni paimenpoika”. Erinomaisen runoilijan nimi tekee näiden runojen kauneuden ylistyksen tarpeettomaksi. Kuten tiedetään, Tanskassa ja Ruotsissa, jälkimmäisessä maassa heti kärkeen Tegnérin suulla, ollaan tunnustettu että Goethen jälkeen vapaaksi tullut runoilijan valtaistuin kuuluu Oehlenschlägerille. Saksassa sitä vastoin ei tätä perintövaatimusta tahdota huomioida, vaikka sanaseppo itse on kääntänyt runojaan saksaksi. Ranskassa ja Englannissa ne kyllä tunnetaan, mutta eivät ole herättäneet suurta mielenkiintoa, joten niitä ei meidän tietääksemme ole käännetty näiden maiden kielille. Oli miten oli; pohjoismaisen muinaistaruston mukaan laaditut tragediat, kuten ”Balder”, eivät tosiaankaan puhuttele, miten suuresti ihailtaneenkaan niiden yksittäisten jaksojen runollista esitystapaa. Meistä näyttää, että niiden paras maine ja nimi periytyvät ajoilta, jolloin ne ensi kertaa ilmestyivät: tuohon aikaan skandinaavinen runous vapautui ranskalaisen klassismin kahleista osin saksalaisen romantiikan jälkiä seuraten, osin itsenäisemmin kääntymällä pohjoismaisen muinaistaruston ja kansanlaulun puoleen. Tätä kautta ja etenkin skandinaaveja ajatellen lienee ”Balder”-tragedialla tietty kansallishengestä ja historiasta johtuva suurempi mielenkiintonsa. Mutta muuten useimpia lukijoita varmaan puhuttelee enemmän näköjään vähäpätöisempi runo ”Pieni paimenpoika”. Teos on, kuten tavataan sanoa, fini; se on mitä huolellisimmin pyöristetty ja pienimpiin yksityiskohtiinsa saakka hiottu. Sen kutsuminen tragediaksi on kääntäjän erehdys.

Nimimerkin Lrn. tekemä käännös on yleensä ottaen vapaa ja ilman suurempia virheitä, joskin ilmeisesti ajatuksen, kielen tai riimin suhteen viimeistelemätön. Painovirheitä ei puutu.

Vihossa VIII on ruotsalainen alkuperäisteos ”Mies ja vaimo”; jos emme erehdy, sen on laatinut hra Andersson, jolta Aura aiemmin on julkaissut erään näytelmäkappaleen. Perusidea voi olla yhtä hyvä kuin vanhakin näin vähäpätöistä tuotetta ajatellen; mutta jo lukijan mielenkiinto, näyttämöllisestä vaikutuksesta puhumattakaan, lopahtaa sen takia, että lukija ja katsoja vihitään etukäteen juonen koko salaisuuteen. Ajatukset ja kieli ovat viihderomaanitasoa. – Nesterenkon ”Maailmannainen”, käännös venäjästä, on pieni lahjakkaasti kirjoitettu kuvaus. Teoksesta lehahtaa rappeutuneen salonkielämän tuoksu, kuten enimmästä, mitä arvostelija on tältä taholta nähnyt tulevan, joskin tulee muistaa, että tekijä kiitettävästi vastustaa tämäntapaista elämää. Teos välittää vaikutelman tuhoutumisesta, josta tuskin kannattaa puhua tai kirjoittaa, koska se on auttamatonta. – Raittiimpaa elämää kuvataan vihon kolmannessa kirjoitelmassa, Falknerin ”Muinaisuusfantastissa”, joka on käännös saksasta. Tässä kerrotaan lahjakkaasti eräästä vuoden 1725 päivästä Wienissä; romanttisena piirteenä on katselijan isoisoisän ja isoisoäidin välinen rakkaustarina. Tunteiden liikuttelijana ei tämä jälkimmäinen keksintö ole uusi, sillä muutkin kirjailijat ovat oivaltaneet, mikä puhtaus ja liikuttavuus sisältyy tähän kuvaan kunnianarvoisten isien ja esi-isien varhaisista tunteikkuuden vuosista. Aina itsensä kaltaisena pysyvän ihmissydämen liittäminen tapojen ja yhteiskuntaolojen muutokseen on sinänsä pikanttia, ja tätä kuvataankin suurella asiantuntemuksella. Moni lukija ei silti taida juuri ajatella, että meidän tapamme vaikuttavat 100 vuoden päästä tarkkailijasta yhtä villeiltä ja eriskummallisilta, meidän mielipiteemme samanlaisilta ennakkoluuloilta kuin ne, jotka 1725 olivat vallalla sivistyneessä maailmassa.

Onnittelemme julkaisijaa hänen näihin vihkoihin tekemistään valinnoista ja huomautamme erityistä kiitosta ansaitsevana seikkana, että valitessa näyttää otetun huomioon runojen jalo tarkoitusperä ja asenne.

 

II. Passions-Betraktelser 1. Predikan på Fastlagssöndagen o. s. v. af P. U. F. Sadelin. Åbo 1849. [Kärsimyksen tarkastelua 1. Laskiaissunnuntain saarna jne., kirjoittanut P. U. F. Sadelin. Turku 1849]

 

Kun nämä saarnat lähetettiin arvostelijalle äsken mainittujen teosten ohella ja kun maallisen kritiikin silmäyksen luominen myös näihin henkisiin kaunopuheisuuden tuotteisiin ei voi olla asiaankuulumaton teko, tahdomme parilla sanalla ilmaista ajatuksemme niistä.

Turhaan on arvostelija etsinyt esityksestä ”Kuinka Jeesuksen kärsimystä ja hänen kuolemaansa on tarkasteltava” mitään ymmärryksen sisältöä tai tunteen herätystä. Arvokkaasti valmistellen, synnistä surua tuntien, armoa toivoen, pyhään muutokseen johtavaa voimaa herättäen tulisi tämän tarkastelun tapahtua. Se on kaikki hyvin ja oikein. Mutta kuinka silloin tulisi tarkastella Jeesuksen oppia ja elämää? Kuinka Jumalan kaitselmusta ja rakkautta? Kuinka Jumalan sanaa tulee lukea? Kuinka rukoilla ja harjoittaa jumalanpalvelusta? Eikö hra Sadelinin vastaus päde myös kaikkeen tähän? Kun tämän saarnan lailla ottaa kaikki armonjärjestyksen momentit yhdellä kertaa, käy selvittely niin yleiseksi, ettei se valaise tämän tai tuon tosiasian tarkastelutapaa, vaan kristillistä mielenlaatua yleensä. Hra S:lle on käynyt myös niin, että hän johtaa synnintunnon evankeliumista, ei laista, ja sitten hän päinvastoin, kun hänen pitäisi selittää itse asian merkitys, siteeraakin Vanhaa eikä Uutta testamenttia. Mainittu menettely saattaa hra S:n uhriopin pohjalta olla ainoa mahdollinen, mutta se ei siitä tule sen oikeammaksi – ei edes, vaikka hra S:n tapaan siteeraa Jesajaa sen mukaan, mitä hänen olisi pitänyt sanoa, eikä sen mukaan mitä hän on sanonut. Edelleen: raaka mielikuvitus voi kokea jatkuvasti toistuvat verilöylyt voimakkuutena, lempeämpi ei niitä tarvitse, ja tunnetta se ei millään muotoa kohota. Raamatunlauseiden kasaaminen selventää yhtä vähän asiaa kuin tekee esityksestä iskevämpää; se sekoittaa molemmat.

J. V. S.

 

 

Vertailu