Lontoo 14.9.1847
Hellästi rakastettu, kaivattu Puolisoni!
Tervehdin Sinua vain muutamalla rivillä kertoakseni, että olen hengissä, terve, ja, kuten tähän asti, kaipaan, kaipaan kiihkeästi Sinun luoksesi, meidän lapsemme ja rakkaan, rakkaan kotini luo. Luoja suokoon että tämä tavoittaa Sinut, oma rakkaani, ja Teidät kaikki hyvissä voimin. Vielä neljästä viiteen viikkoa, ja sitten saan levätä Sinun lämpimällä povellasi ja iloita nähdessäni minulle rakkainta maan päällä. Mitä minulle sen näyn rinnalla merkitsee kaikki, mitä täällä näen, mitä kaikki maailman ihanuus verrattuna vähäiseen asumukseen, jossa Sinä rakkaani olet ja Sinun kerallasi elämäni ainoa onni.
Kirjoitan näin lyhyesti, koska en ole vielä läheskään päättänyt toista aloitettua kirjettä Sinulle. Se johtuu siitä, että en Pariisissa koskaan palannut kotiin, ennen kuin klo 12 yöllä, ja joka kerta niin uupuneena, etten jaksanut pidellä kynää. Näissä suunnattomissa kaupungeissa täytyy, jotta ehtisi nähdä jotakin, olla koko ajan liikkeellä. Niinpä olen tänäänkin klo 11:stä 5:een istunut aloillani vain puoli tuntia eli 5 ½ tuntia kulkenut ja seissyt ja tuijottanut ja ihaillut levähtämättä. Huomenna saan luvan aloittaa klo 7 ½ ja sitä jatkuu taas 4–5:een ip. Tällaisten päivien jälkeen sitä lysähtää uupumuksesta. Sillä paitsi liikuntaa katseleminenkin väsyttää. Sinäkin huomaisit, että pelkästään kahden tunnin vaellus ja katselu taulugalleriassa väsyttäisi Sinut kahdeksi päiväksi. Pariisissa olin liikkeellä iltaisinkin, nähdäkseni kaasuvalaistuksessa kaikki uhkeat myymälät ja kävelykaut, jotka silloin ovat kauneimmillaan. Joskus teatterissakin. Ja viimeksi istuin jossakin kahvihuoneessa Cygnaeuksen, Kellgrenin ja Tengströmin kanssa. Kellgren on nyt täällä. Eilen tavatessamme hän oli terve ja reipas. Tervehdi ja kerro se hänen kotiväelleen.
Viime kirjeeni jälkeen matkustin 23. elokuuta Brysselistä Antwerpeniin junalla neljä tuntia. Sieltä 24. Gentin, Lillen, Douain, Arrasin, Amiensin kautta Pariisiin, 32 peninkulmaa 16 tunnissa, rautatietä pitkin. Unohdin mainita, että Belgia on maa, joka on pitkään ollut liitettynä Hollantiin tai Alankomaihin mutta joka vuonna 1830 irrottautui ja siitä tuli kuningaskunta jonka pääkaupunki on Bryssel, kun Alankomaiden kuningas taas asuu Haagissa. Tämä tapahtui nk. Ranskan heinäkuun vallankumouksen jälkeen, jolloin vanhan kuninkaan Kaarle X:n täytyi paeta ja jolloin kansa otti vapaamman hallitusmuodon ja teki hänen sukulaisestaan Ludvig Filipistä kuninkaan. Belgiassa melkein kaikki nimittäin puhuvat ranskaa. Ja kansan alkuperäinen kieli, flaamin kieli, eroaa myös Hollannista, jota nykyisin puhutaan Alankomaissa.
Pariisissa on lähes 1 miljoona asukasta, ja voit hyvin kuvitella minkälainen semmoinen kaupunki on. Melkein kaikki, mitä ihmiset kokoavat, jää heidän jälkeensä, ja niinpä vanhoissa ja suurissa kaupungeissa on aina valtavia rikkauksia, vuosisatain saatossa koottuja, rakennuksia, muistomerkkejä, kultaa ja hopeaa ja muita metalleja ja kaikkea mahdollista tavaraa. Mutta Pariisi oli kaupunki jo ennen Kristuksen syntymää, eli se on lähes 2 000 vuotta vanha.
Viivyin siellä 18 päivää 11:een syyskuuta. Mutta on mahdotonta noin lyhyessä ajassa nähdä edes tärkeintä kuin ohimennen. Minä kyllä yritin kaikkeni. Moni asia ylitti odotukseni. Mutta täällä, kuten muuallakin, on silti todettava, että kaikki ihmiskätten työ on täynnä kehnoutta. Ilahduttavaa sentään oli huomata, että jopa köyhimmät luokat, sen verran kuin he päivisin näyttäytyivät, olivat siistejä ja puhtaita eivätkä enimmäkseen nähneet nälkää.
Mutta mitä kaikkea ostettavaa siellä oli, jos minulla vain olisi ollut rahaa! Pikkuiseni! Miten minä ajattelinkaan Sinua siinä muodin tyyssijassa.
Pariisista matkustin taas junalla Havreen 20 peninkulmaa, tällä kertaa prof. Nordströmin seurassa, josta olet varmaan kuullut ja lukenut, hänhän lähti jokin vuosi sitten Helsingistä ja meidän maastamme ja otti vastaan viran Ruotsissa. Havren löydät kartalta sen saman joen, Seinen, suulta, joka virtaa halki Pariisin, ja nk. Ranskan kanaalin varrelta. Sieltä me läksimme 12 päivänä höyrylaivalla suoraan tänne (30 peninkulmaa) ja saavuimme eilen klo 12. Laivamatka sujui kauniissa säässä.
Täällä ihmispaljous on vielä suurempi kuin Pariisissa. Siellä ei juuri nähnyt, mitä ihmiset tekivät. He matkustivat, kävelivät, joivat kahvia, eräät istuivat myymälöissä, ja suuri enemmistö katseli heitä. Mutta täällä näimme heti, kun nousimme Thamesia (äännä ”Tems”) ylävirtaan, ehkä pari tusinaa alusta jotkut joella, jotkut telakoilla. (Satamat ovat kaivettuja. Kuun vetovoima vaikuttaa niin, että valtameren vesi nousee ja laskee joka seitsemäs tunti. Havressa se nousi ja laski 10–12 kyynärää; täällä hiukan vähemmän. Kun laiva nousuveden (vuoksen) aikana lipuu telakalle, sen portit suljetaan; ja kun vesi taas laskee, se säilyy telakalla. – Kun nyt näkee tämän laivojen määrän ja laskee, että vähintään 25 hengen on huhkittava lastatakseen ja purkaakseen joka aluksen lastin, niin jo tämä tekee 50 tuhatta henkeä. Jos jokaista kohti laskee vaimon ja kaksi lasta, niin saadaan 200 tuhatta henkeä. Ja olen varma että laskelma on alakanttiin. Lisäksi itse kauppiaat ja heidän konttoristinsa ja kaikki ne, jotka huoltavat aluksia ja valmistavat tavaroita, niin yhteen laskettu määrä on moninkertainen. – Kaduillakin liikkuu taukoamatta kuormakärryjä ja vaunuja ja muutenkin ajellaan paljon. Senpä vuoksi jalankulkijan ei ole helppo päästä ehjin nahoin perille. Olen laskenut ikkunani ulkopuolelta kymmenen ajopeliä joka minuutti. Se tekee 600 tunnissa eli siis 12 tunnissa 7 200 päivässä. Ja muista että tämä koskee vain yhtä ainoaa kadunkulmaa. Vielä klo 12 yöllä ohi kiirii tauoton jyminä.
Längman oli tullut tänne yhtä päivää minua ennen. Me viivymme luultavasti vain 8 päivää; jatkamme täältä Liverpoolin, sieltä Hulliin. Huomaatko miten mennään ees ja taas. Ja Hullissahan minä saan monta kirjettä. Ts. saan niitä lauantaina viikolta ja sitä ennen. Tosin siihen on vielä pitkä aika. Ja ikäväni kasvaa taas. Ihan kuin kävisin Sinulle vieraammaksi, kun en edes saa nähdä rakasta sanaa Sinun käsistäsi. Voi kunpa kirjeesi olisivat yhtä lempeitä kuin viimeisin. Se on niin monet kerran tuottanut minulle iloa. Se on tänä iltanakin oleva viimeinen lukemiseni ja saava lämpimiä suudelmia. Rakas kulta pikku vaimoni, jospa minulla olisi sen sijaan täällä Sinun omat kauniit lämpimät huulesi – pikkuruisimman sormesi pää, pelkkä sinun hengityksesi leyhähdys tai mieluiten rakastavan katseen häivähdys, semmoinen minkä olen jolloinkin nähnyt, ja jonka muistan kyynelin, kaivaten ja katuen. Voi kunpa olisinkin luonasi edes pikku hetkisen, Sinä näkisit miten minä rakastan, miten kaipaan, miten olen ikuisesti rakastava Sinua ja Jumalan avulla todistava sen. Suutele pientä ihanaa lastamme. Callelle rakkaita terveisiä. Papalle ja kaikille muille. Ja sinä omani, ikioma vaimoni, ajattele minua rakastaen ja anteeksiantavasti. Usko että minä kirjoitan tämän sisin niin liikuttuneena että pystyn hädin tuskin, silmät sumeina ja käsi vavisten, merkitsemään hyvästini ja vakuutukseni, että olen Sinun, Sinun uskollinen hellä puolisosi muuttumattomasti. Voi hyvin, hyvästi! Taivaan Jumala olkoon Teidän suojanne ja minun.
J. V. S:n
