Freja nro 86, 2.11.1841: Suuri mehiläissaarna

Tietoka dokumentista

Tietoa
2.11.1841
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

(Mehiläissaarnaaja kiipeää hirveän mekastuksen ja nyrkin heristyksen saattelemana käydäkseen yhteiskunnan tuhoajien, vallankumouksellisten ja kannibaalien kimppuun. Hän nousee ylös pesän seinää ojentaakseen sen päältä yhteiskunnan huipuille veljellistä apua. Aina välillä hän pysähtyy ja oikeauskoiset alkavat vavisten pelätä maailmanloppua. Valtaisa hahmo on kuitenkin vain nostanut huulilleen kauhan tietämättömyyden ja valheen saavista. Siinä samassa hän päästää kauhan ja ruiskuttaa suustaan sellaisen ryöpyn, että yksikään elävä olento ei pysty vastustamaan sen tuhovoimaa. Hän suuntaa sen pesään, mistä vain kuhnurit ehtivät pakoon. Erilaisia urotöitä tehden kiipijä saavuttaa pesän laen. Hän jää sinne istumaan kädet ja jalat harallaan – kädet ojentuvat yhteiskunnan huippujen suuntaan ja jalat harottavat ”kirkon auktoriteettina” kohti kehittymätöntä massaa. Hän suoristaa ”kirkollisen” kauluksensa, joka on suun pursotuksen täplittämä. Tuuli piiskaa hänen huohottavia kupeitaan poliittisen polemiikin takiaiskentällä repeilleen viitan riekaleilla. Sitten hän huokaisee ja hänen ilmeensä tuntuu sanovan: katsokaa, kaiken tämän minä olen kestänyt uskoni tähden! Hän antaa suunsa avautua ja sanoo:)

Herää, sinä sokea joukko ja havahdu näkemään ympärilläsi ”luopiot”, ”uskonnon kaatajat”, ”kristinuskon kieltäjät”, ”kirkon polkijat”, ”yhteis­kunnan hajottajat”, ”pyhäinhäpäisijät”, ”ryövärit” jne. jne.! Havahdu ajatte­lemaan, että ellei minua ja jokusta muuta olisi, sinä jäisit näiden ”luopioiden”, ”uskonnon kaatajien” jne. jne. saaliiksi. Sillä minä, minä olen sanonut heille totuuden ja vaientanut heidät – olen sanonut heille, että he ovat ”yhteis­kunnan hajottajia”, ”pyhäinhäpäisijöitä”, ”ryöväreitä” jne. jne. Minä olen sanonut heille, että maailmassa on ollut teologeja, jotka ovat sepustelleet jotain tunnustuskirjoja. Minä olen sanonut heille, että nämä kirjat ovat ”epä­suoraa jumalallista ilmestystä” – elleivät ole, niin vieköön minut… ! No, nyt rupesin kiroilemaan tässä asiassa. Mutta älkää siitä pelästykö. Sillä ymmärrättekö, ei niissä sellaisissa jumalallisissa ilmestyksissä kaikki ole aina niin perin arvokasta. Niissä on ”yksiä ja toisia vähemmän olennaisia seikkoja”, joista teillä voi ”olla poikkeavia käsityksiä” ja yhtä hyviä kuin ilmestys – nimittäin teillä sivistyneillä. Sillä voihan jokainen teistä sentään olla ”ruotsalais-kirkollisessa merkityksessä vakava kristitty”. Minä olen ”sanonut” näin paljon ja minulla on niin paljon sanomista, että minä en nyt ehdi kertoa teille mitä ne ”vähemmän olennaiset seikat” ovat ”ilmestyksessä”. Enkä minä liioin ehdi sanoa teille, mitä on kristillisyys kuninkaallisessa ”ruotsalais-kirkollisessa merkityksessä”. Mutta senhän te saatte tietää siellä alhaalla mehiläispesässä. Riittäköön olennaisista seikoista se, että papeilla on potestas clavium [valta avaimiin], niin kuin siinä mainitussa ilmestyksessä sanotaan. Toisin sanoen kun pappi ilmoittaa: sinä olet kristitty, tämä on kristillisyyttä, niin se pätee Jumalan ja ihmisten edessä. Tätähän sanotaan kirkon auktoriteetiksi. Kai te nyt käsitätte millainen mies minä olen? Oikeastaan minä en välitä niin kovasti sivistyneistä, vaikka ”nykyään sivistyneissä luokissa on aika paljon kirkollisesti sivistyneitä, jopa niitäkin, jotka voidaan laskea oikeauskoiseen seurakuntaan”. Sen sijaan minä tahdon ottaa erityisesti ”rahvaan” hoitaakseni, toisin sanoen sen on ”maailman loppuun saakka” pysyttävä ”kirkon auktoriteetin” alaisena. Olenhan minä myös sanonut, että ”ihmistä sitoo hänen suhteessaan Jumalaan Jumalan sana”, että ”vain se ratkaisee uskon asioissa”. Jos tosipaikka tulee, silloin minä sanon ”että saadaan tyytyä kirkolliseen hurskauteen, ja sen perusta on auktoriteetin aseman saanut kirkon oppijärjestelmä”. Jotain täytyy sanoa joukkion vuoksi, mutta voi sitä sanoa jotain muutakin. Mitäs sinä seisot siinä pällistelemässä, Tuhma-Jussi? Kun sinulla on ollut onni kuulla totuus minun suustani (vaikka kyllä minä siinä vähän valehtelenkin sinulle), niin sinä saat uskoa vain sen, minkä minä olen todeksi sanonut. Sillä näetkös, minä puhun täsmälleen sen ilmestyksen, tunnustuskirjojen mukaan, paitsi ”yhdessä ja toisessa vähemmän olennaisessa seikassa”, joita en voi niin kovin tarkkaan erotella. Muun minä puhun uskomatta siihen, ja kun sinä et pysty käsittämään etkä puhumaan, siksi sinun on vain uskottava. Niin sinusta myös tulee kirkon osa ja me voimme varmuudella väittää, että kirkon oppeja opetetaan ja niihin uskotaan – toisin sanoen minä opetan ja sinä uskot. Niin se käy. Miten muutoin se ilmestys voisi vielä nykyäänkin ”elää ja kantaa hedelmää kansanuskossa”?

Minä näen nyt teistä, että te ette tahdo käsittää miten hyödyllisiä ”kirkon auktoriteetin” vaikutukset yhä ovat ja miten tarpeellinen se auktoriteetti on. No, eihän se toki ollut kovin vakavasti sanottu. Taivas varjelkoon! Sen kirkon ”ihanista muodoista puuttuu elävä henki” ja juuri sitä minä tahdon niihin ”valaa”. Te voitte kysellä siellä alhaalla pesässä myös miten se taitotemppu tehdään. Te saatte uskoa siellä, että sellaiset valamiset täällä kyllä ymmärretään. On myös totta, ”että nämä ja lukuisat muut epäkohdat ovat olemassa meidän kirkossamme”. On jopa niitäkin, joita ”epäilyn kyy on purrut” kirkon auktoriteetin asiassa. Mutta onko siinä muka jotain kummempaa? Eihän kukaan estä heitä ”etsimästä vakaumusta ja tunnonrauhaa sieltä mistä he voivat löytää sen”, kunnes minä ehdin hoitaa ”valamisen”. Täytyyhän teidän myöntää, että mieleltään ei voi olla enää kristillisempi, tahtoisin sanoa ”kirkollisempi”. Pitäisikö minun teidän mielestänne ehtiä muka huolehtimaan jonkun epäilijän ”vakaumuksesta ja omantunnon rauhasta”, kun minun on hoidettava Aftonbladetin ”seitsemän taljalla ylös hissattua” ja annettava yhteiskunnan huipuille apua avun jälkeen ja huudettava joka päivä ääneni käheäksi ”vallankumouksellisista”, ”yhteiskunnan tuhoajista”, ”ryöväreistä” jne. jne. Sitä paitsi tekin tiedätte hyvin, että minun paikkani eivät sitä kestä. Se mitä näet voi puolustaa tieteen edessä, se ”ei ole puolustettavissa kirkon edessä” – ja Tuhma-Jussi ja minä olemme kirkon miehiä. Mitä me silloin tekisimme tieteellä? Kaikki sellainen touhu tulee vieläkin mahdottomammaksi sitten kun minä olen hoitanut sen ison ”avun” ja saanut kirkkoherran viran, se on selvä kuin vesi.

Tuhma-Jussi kai luuli, että kun minulla on tämä kirkollinen mielenlaatu, niin minä tein tyhmyyden kun päästin niiden epäilijöiden käsiin kirjan, josta ne tulevat ehkä viisaammiksi kuin Jussi ja minä. Roskaa, Jussi hyvä, enhän minä näes niin tyhmä ollut! Oletko sinä sitä mieltä, että kirkolla ”ei ole oikeutta määrätä rajoja oppinormeille ja opetukselle”? Niinpä me sanommekin vain: tuo tai tämä teos ”kieltää puhtaan evankelisen opin” ja yhdessä hujauksessa meidän ystävämme Fredholm iskee käpälänsä siihen. Sellainen on kirkon auktoriteetti. Ja niin me voimme ”nauraa jumalten kuolematonta naurua” ja sanoa: ”kukaan ei kiellä teitä etsimästä vakaumusta ja tunnonrauhaa sieltä mistä te voitte löytää sen”. Olenhan minä toki sanonut senkin, että luterilaisen protestanttisuuden säilyminen ”ei johdu niistä rajoituksista, joilla se suojaa tieteelliseen koetteluun kykenemättömiä jäseniään aikakauden mahdollisilta harha-askelilta”. Se pitää paikkansa myös kristinuskon säilymisestä. Annettakoon rajoitusten kuitenkin säilyä uskonnollisen suvaitsevuuden ja kristillisen rakkauden tähden. Silloinpas saadaan nähdä, mistä ”ei-kirkolliset” sitten löytävät vakaumuksen! Hahhahhah! Näin on sen asian laita.

Tuhma-Jussi voi nyt olla tähän tyytyväinen. Mutta ymmärrättekö, hyvät ihmiset, että minä olen tavallaan oppinut mies. Siksi minä sanon, että tieteellisen tutkimuksen on oltava vapaata. Siksi me annamme niiden olla, ”jotka pystyvät näkemään tieteellisen tutkimuksen koko perustan ja yhteyden”. Entäs muut? No, he saavat odottaa kunnes minä ryhdyn ”valamaan henkeä muotoihin”. Sitä ennen minä pidän puheita siitä miten ”kirkko hyötyy jatkuvasti tieteistä omaksumalla ja ikään kuin sulattamalla itseensä jokaisen aikakauden tieteellisen tutkimuksen tulokset”. Minä lisään siihen: Aika ”on organismi, joka laajenee hiljaa ja huomaamatta, kasvaa harmonisesti kaikkiin suuntiin orgaanisten lakien mukaan.” Siinä näette etteikö sitä osata muka olla spekulatiivisia! Koko juttu taitaa olla vähän kuin syvämietteinen ja te saatte pesässä tietää mitä se merkitsee. Joku yritti kylläkin väittää, että kansanuskolla ei ole ollut juuri osuutta kolmen vuosisadan ”tieteellisiin tutkimuksiin”, että tieteen ja kansanuskon välillä on nyt kuilu, jota ei ollut uskonpuhdistuksen aikaan, että uskonpuhdistuksen ajan tiedemiehet sisällyttivät kaiken uskonnollisen tietonsa tunnustuskirjoihin, joiden pitäisi myös olla kansanuskoa. Mutta niin kuin tiedätte, minä nujersin hänet. Tunnustuskirjat ovat kylläkin ”teologiaa”, mutta vain tietyllä tavalla (kukaan ei ole tähän mennessä tuntenut sitä tapaa), nimittäin ”jumalallisena ilmoituksena”. Se oli minun pieni temppuni. Sitten minä sanoin: emmekö me tiedä nyt entistä paremmin mitä ”uskonto” on? Se oli minun iso temppuni. Jumala minua armahtakoon sinun tähtesi, Tuhma-Jussi! Sinä et totta tosiaan näy yhtään tietävän mitä uskonto on. No, ei se mitään! Minä tiedän sen ja sanon sinulle, että sinun ei tarvitse sitä tietää ennen kuin sinä ”pystyt näkemään tieteellisen tutkimuksen koko perustan ja yhteyden”. Niin kirkko ”hyötyy tieteestä”.

Minä olen kuitenkin sellainen mies, että en tahdo tyytyä näin pieneen opinnäytteeseen. Te tiedätte nyt, minkä tuloksen Tuhma-Jussi ”on ikään kuin sulattanut itseensä” kolmen viimeisen vuosisadan tutkimuksesta. Tahdotteko te kuitenkin tietää, mitä kirkko on hyötynyt viidestätoista edeltävästä vuosisadasta? Niin nähkääs: ”luterilainen dogmatiikka”, se sama, jota minä olen muutoin kutsunut ”teologiaksi” tai ”jumalalliseksi ilmestykseksi”, se ”ei ole pelkästään sen aikakakauden teologista katsomusta; se on yhteenveto Raamatun dogmeista, sellaisina kuin ne ovat Raamatussa jokaisen ihmisymmärryksen luettavissa”. Siinä te näette kirkon viidentoista vuosisadan tieteellisestä tutkimuksesta saamat tulokset. Näin ”meitä opettaa 18 vuosisadan kokemus”. Kuten tiedätte, minä tunnen läheisesti ”romaaneita lukevat tukholmalaisneitoset”. Minä työnnän nyt Raamatun tällaisen neitosen pystynenän alle. Hänellä on päässään tavallista ihmisjärkeä ja se mitä hän lukee, siinä on sanotun kirkkokunnan tulokset. Tahdotteko todisteita? Te näytätte heikkouskoisilta! Minulla on täällä taskussani ”Confessio Augustana”, jota en ole kyllä koskaan lukenut. Siinä on esimerkiksi ensimmäisessä kappaleessa painettu mustalla valkoiselle kolminaisuuden ja persoonan määritelmät ja te näette mitä kolmannessa kappaleessa sanotaan Kristuksen kaksinaisesta luonteesta ja kahdeksannessa seurakunnasta, yhdennessätoista syntien anteeksi antamisesta, neljännessätoista pappissäädystä, kahdeksannessatoista tahdon vapaudesta, yhdeksännessätoista synnin syistä jne. Kenelläpä ei ole tarpeeksi ”ihmisymmärrystä” löytääkseen kaiken tämän Raamatusta, paitsi niillä, jotka lukevat romaaneita minun ”neitosteni” tavoin. Pankaa tarkoin merkille, että minä olen oppinut mies, vaikka joillakin toisilla ”onkin oma käsityksensä opista”. Jos minä olisin turhamainen, voisin antaa näytteen tiedoistani, jotka ovat hämmästyttävät. Voisin kertoa teille, miten Spinoza yrittää todistaa, ”että mitään Jumalaa ei ole olemassa”, vaikka hän sanookin, että ei ole olemassa mitään todellista oliota Jumalan ulkopuolella. Voisin kertoa, että ”Fichten ja Schellingin sanotaan panneen alulle uskonnollisen uudistuksen”, vaikka kukaan ei ole sanonut eikä ole voinutkaan sanoa niin. Voisin kertoa millaisia toiveita olen pannut Neanderiin, vaikka ”valtionkirkko” ja ”tunnustuskirjat” ovatkin hänelle ”ein Gräuel” [iljetys] jne. Aika ei kuitenkaan riitä. Siksi tyydyn sanomaan vain, että olen tässä todistanut vastustajani ”tietämättömiksi”, ”epäkypsiksi”, ”kokemattomiksi”, ”tieteen sen enempää kuin kirkonkaan tavoitteita ymmärtämättömiksi”, ”tieteen päämäärän rajoitetusti käsittäviksi”, olen todistanut, että he ovat ”höpisijöitä”, ”epämää­räisiä”, ”ristiriitaisia”, ”jotakuinkin lyhytnäköisiä”, ”vailla järkeä ja koh­tuutta”, ”utuisia”, ”bisarreja”, ”rajoittuneita”, ”yksinkertaisia”, ”katoli­laisia”, ”jesuiittoja” jne. jne. Olen todistanut, miten löin heitä henkeni aseella kutsumalla heitä minun ja minun kirkkoni ”polkijoiksi” ja niin ollen ”luopioksi”, ”uskonnon kaatajiksi”, ”kristinuskon kieltäjiksi”, ”yhteiskunnan hajottajiksi”, ”pyhäinhäpäisijöiksi”, ”ryöväreiksi” jne. jne.

 

(Tässä arvon puhuja pysähtyi, katsoi käsiinsä ja havaitsi ne tyhjiksi, koputti otsaansa ja kuuli kumisevan äänen vastaavan sieltä missä ”ihmis­ymmärryksen” pitäisi olla. Nousi tuulenpuuska ja sotki hänen jäsenensä niin että rukoukseen liitetyt kädet ojentuivat kypsymätöntä massaa kohti ja jalat suuntautuivat sätkien ja potkien kohti yhteiskunnan huippuja. Eräs katselija sanoi nähneensä hänet samassa asennossa kerran aikaisemminkin.)

 

 

Vertailu