Senaattori Snellman antoi seuraavan lausunnon:
Kun Hänen Majesteettinsa Keisari asetuksella elokuun 1. päivänä 1863 oli ilmoittanut armollisen päätöksensä raivata pois se epäoikeudenmukaisuus, josta kahdeksan kymmenesosaa maan väestöstä on vuosisatojen ajan kärsinyt, nimittäin että maan tuomioistuimet ja muut julkiset viranomaiset kaikissa toimipaikoissaan ovat käyttäneet tälle väestölle vierasta kieltä, jota he eivät ymmärrä, ja että myöskin alioikeuksissa ovat asioitten suullista käsittelyä johtaneet tuomarit, joitten taidot tuon väestön omassa kielessä ovat varsin yleisesti olleet vähäiset, niin katson omasta puolestani, että koska Hänen Majesteettinsa on antanut senaatin tehtäväksi ehdottaa toimia, joilla Hänen Majesteettinsa määräämää uudistusta tässä asiassa valmistellaan, tulee keisarillisen senaatin laatia tämä ehdotus niin, ettei Hänen Majesteettinsa armollista aikomusta tehdä tyhjäksi toimien riittämättömyydellä, vaan tämä määräys tullaan kirjoittamaan Suomen kansan aikakirjoihin, ja tulevat polvet siunaavat sitä toimena, jonka seurauksena tämän kansan massat eivät enää muodostaneet poikkeusta kaikkien Euroopan kansakuntien joukossa ja ainakin pääsivät lähemmäksi samoja oikeuksia maan asukkaitten vähäisen ruotsia puhuvan osan kanssa.
Sen painetun ehdotuksen kyseisiksi toimiksi, josta senaatti on pyytänyt korkeampien oikeusistuinten ja useitten muitten viranomaisten lausunnot, katson omasta puolestani säätävän vähimmäismäärän toimia, joihin aluksi on ryhdyttävä. Kun kuitenkin, samalla kun vaadin muutamia vähäisiä muutoksia ja lisäyksiä ehdotukseen, itse omalla äänelläni sain aikaan muutoksen ehdotukseen sisältyviin aikamääräyksiin, on tämän tarkoituksena saada ehdotetut säännökset olennaisilta osin menestymään, toivoen, että muutaman vuoden sisällä voitaisiin ryhtyä vielä muihin tehokkaampiin toimiin uudistuksen toteuttamiseksi.
Äänestän siis seuraavien ehdotukseen tehtävien muutosten puolesta:
Momentti 1.a) että ajankohdaksi, josta lähtien Aleksanterin yliopiston oikeustieteellisten tiedekuntien professoreiksi, ylimääräisiksi professoreiksi tai dosenteiksi sekä kasvatustieteen professoriksi valittavilta vaaditaan täydellistä suomen kielen tuntemusta ja kykyä hoitaa opetusta kyseisellä kielellä pidettävin esitelmin, sekä muilta sellaisiin virkoihin valittavilta kykyä ymmärtää suomea kirjallisesti, määrättäisiin vuoden 1871 alku. Tähän haluan lisätä huomautuksen, että kyvyn ymmärtää kirjoitettua suomen kieltä tulisi kuulua jokaisen vakinaisen professorin velvollisuuksiin, koska he ovat nykyään velvolliset arvostelemaan tällä kielellä annettuja opinnäytteitä.
Esitän myös sellaista muutosta, että tässä säädetystä vaatimuksesta voivat ulkomaalaiset saada Hänen Majesteetiltaan erivapauden.
Momentti 1.b) että oikeustieteelliseen tiedekuntaan valittavan ylimääräisen professorin on oltava tiedekunnan kandidaatti tai hänen on oltava suorittanut tuomari- ja kameraalitutkinnot, ja että mitään määräaikaa viran jatkumiselle ei pidä säätää.
Momentti 1.c) että säädetty todistus on sekä tuomari- että kameraalitutkintoa suorittavien esitettävä mainitun ylimääräisen professorin oltua virassaan kaksi lukukautta.
Momentti 1.d) että tässä säädetty aikaraja, myös huomioon ottaen asian myöhäisen käsittelyn, muutetaan vuodeksi 1867.
Momentti 2. että ne oppiaineet, joissa suomea tullaan käyttämään opetuskielenä, määräävät tuomiokapitulit asianomaisten koulukollegioitten esityksestä, ja että tämän opetuksen laajentamisesta määrää talousosasto.
Momentti 3. että se kirjurinavustus, jota annetaan niille alioikeuksien tuomareille, jotka ottavat tehdäkseen tässä lueteltujen asiakirjojen laatimisen suomen kielellä, voisi nousta aina 1 600 markkaan asti senaatin oikeusosaston lähemmän harkinnan mukaan.
Momentti 4. että aikaraja, josta lähtien niissä tuomiokunnissa, joitten väestö jossakin käräjäkunnassa on suurimmaksi osaksi suomenkielistä, ei vakinaisia eikä myöskään tilapäisiä tuomareita saa ottaa palvelukseen ilman että he ottavat heti velvollisuudekseen laatia suomeksi momentissa 3 mainittuja dokumentteja, lykättäisiin vuoteen 1871. Tällöin heillä olisi myös velvollisuus alistua vielä muihin asiasta annettaviin määräyksiin, minkä tulee koskea myös kaikkia niitä virkamiehiä, jotka momenttien 1., 5., 7. a) ja b), 8, 9., 10., 11. ja 12. mukaisesti ovat velvolliset jostakin määrätystä ajankohdasta lähtien laatimaan asiakirjoja suomen kielellä.
Se, mitä näissä molemmissa momenteissa ehdotetaan, samoin kuin se velvollisuus käyttää suomen kieltä, jota jäljempänä momentissa 7.a) ehdotetaan lääninhallitusten viranomaisille, on mielestäni yleensäkin perusteltua siksi, että kaikki harjoitukset kouluissa ja yliopistossa ovat tarkoituksen saavuttamiseen riittämättömät, jos kielen virallista käyttöä ei nopeasti saada alulle.
Mitä harkinta ja kaikkien maitten kokemus tällä kohden osoittavat, sen todistavat myös oman maamme olot, sillä täälläkin ne nuoret miehet, joitten äidinkieli on ruotsi ja jotka ovat tällä kielellä nauttineet kaiken opetuksensa, eivät silti pysty laatimaan vähäpätöisimpiäkään virallisia asiakirjoja ilman käsillä olevaa mallia. Siksi on ehdottoman välttämätöntä, että jos suomea on tarkoitus käyttää virkakielenä, niin sen alulle panijoitten tulee olla kokeneita miehiä, jotka ovat tottuneet laatimaan tällaisia asiakirjoja ruotsin kielellä. Kohtuus voi vaatia, ettei tätä tehdä pakolliseksi niille, jotka eivät korkean ikänsä ja työntäyteisten toimiensa takia voi omistaa tarvittavaa aikaa tai tarmoa sellaiselle muutokselle. Mutta kun heidänkin joukossaan kuitenkin on henkilöitä, joitten isänmaallisuus ja rakkaus suomalaista väestöä kohtaan kehottaa heitä toimimaan uudistuksen toteuttamisen hyväksi, niin tulee heidän jaloa haluaan tukea valtion määrärahoin, jotka antavat heille tilaisuuden hankkia apulaisia virkaan liittyvää lähinnä mekaanista työtä varten. Sitä vastoin tuskin missään muussa maassa nousisi epäilystäkään siitä, etteikö hallitus saisi määrätä virkoihin asettamiselle niiden oikeaan hoitoon tarpeelliseksi katsomiansa ehtoja. Eräissä pyydetyissä lausunnoissa esitettyjä vaatimuksia, että valtion palvelukseen tulleella henkilöllä tulisi olla oikeus edetä urallaan ilman että hänen tarvitsisi omasta puolestaan vastata niihin kasvaneisiin vaatimuksiin, jotka hallitus katsoo tarpeelliseksi asettaa virkojen haltijoille, niin että jokaista virkaa tulisi näiden henkilöiden voida hoitaa täysin samalla tavalla ja samoin ehdoin kuin heidän virkamiesuralle astuessaan oli tapana, on minun pidettävä yhtä lailla aiheettomina kuin niiden esittämistä julkeana. Jos tämä vaatimus nyt käsiteltävässä tapauksessa tulisi tunnustetuksi, niin selvää olisi, että Hänen Majesteettinsa määräämän uudistuksen täydellinen toteutuminen vuonna 1884 ei olisi mahdollista – ja silloin olisi tehty tyhjäksi Hänen Majesteettinsa suomalaiselle väestölle antama lupaus, jonka se on ottanut vastaan vakaan luottavaisena ja mitä lämpimimmin alamaisuuden tunnustuksin. Samassa lausunnossa toistuvasti esitetyt arvelut oikeuden tasapuolisesta jakamisesta, kun suomen kieltä, jota nyt käytetään tuomioistuimissa suullisissa käsittelyissä, käytettäisiin myös kirjallisissa tuomioissa ja päätöksissä, voivat osittain olla hyvää tarkoittavia ja rehellisiä. Mutta niille esitetyt perustelut on moneen kertaan kumottu, eikä niiden toistelu juuri ole paikallaan, kun Hänen Majesteettinsa armollinen tahto on ratkaissut kysymyksen uudistuksen toteuttamisesta.
Sitä mitä momentissa 5. säädetään laamanninoikeuksista, pidän hyödyllisenä, koska näiden tuomioistuinten lakkauttaminen, ennen kuin uudistus on määräyksen mukaisesti toteutettu, olisi mielestäni haitaksi suomalaiselle väestölle, koska niissä sallitaan todistajien kuuleminen ja suullinen käsittely, ja ne näin ollen antavat mahdollisuuden korjata virheitä, joita alioikeuden tuomari voi tehdä vähäisen ja epävarman suomen kielen taitonsa takia.
Momentti 6. saa hyväksymiseni, vaikka toivottavaa olisi ollut, että vaaditut tiedot olisivat jo saapuneet senaattiin.
Samoin äänestän sen puolesta, että
momentissa 7.a) ehdotettua kuulutusten ym. antamista koskevaa määräaikaa jatketaan vuoteen 1867, josta lähtien asianomaisten virkamiesten on laadittava suomeksi myös velkajuttujen päätökset ja kruununtilojen perinnöksi ostoa koskevat asiakirjat, jolloin he voivat nostaa kirjuriavustusta sen mukaan kuin tuomareille on esitetty. Vuodesta 1871 lähtien on palvelukseen otettavien virkamiesten sitä vastoin oltava velvoitetut tekemään niin ilman mainittua raha-avustusta.
Momentti 7.b) että kruununvoutien velvollisuus laatia katselmuskirjoja suomeksi koskisi vain niitä, jotka otetaan palvelukseen asetuksen toimeenpanon jälkeen.
Momentti 7.c) ilman muutoksia.
Momentti 8. että nykyiset maanmittarit ovat velvolliset laatimaan muita asiakirjoja suomeksi asetuksen ilmestyttyä, mutta vain vuodesta 1871 lähtien palvelukseen astuvien tulee laatia myös pöytäkirjoja ja toimituskirjoja. Myöhemmin tämän tulee koskea myös maanjako-oikeuksien puheenjohtajia, näiden oikeuksien pöytäkirjojen, tuomioitten ja päätösten osalta.
Momentti 9. että metsävirkamiehiä koskevien määräysten tulee olla samoja kuin maanmittareita koskevien.
Momentti 10. että tässä mainitut dokumentit laaditaan pyydettäessä suomeksi, ja että niin tässä kuin myös
momentissa 11. ehdotetut säännökset ovat voimassa asetuksen ilmestymisestä lähtien.
Momentti 12. että säädösten tulee koskea kaikkia valtion palkkaamia lääkäreitä vuodesta 1871 lähtien.
Momentti 13. että ylennettäessä etusijalle asettamista koskevan säännöksen tulee olla voimassa heti asetuksen ilmestyttyä, mutta senaatin ja hovioikeuksien alempia virkamiehiä koskevan säännöksen ehdotuksen mukaisesti vuodesta 1867.
Mielestäni on nimittäin järjen ja oikeuden mukaista asettaa etusijalle se, jonka tiedot tekevät hänen toimintansa isänmaalle hyödyllisemmäksi, ja tietty aikasäännös tällä kohden ei itsessään ole perusteltu, mutta koska mainituille virkamiehille, sen lisäksi mitä jo vuonna 1851 oli säädetty siviilivirkoja varten suoritettavista tutkinnoista, asetetaan myös se nimenomainen vaatimus, että heidän tulee ymmärtää kirjoitettua suomen kieltä, niin lienee aiheellista myöntää pieni lisäaika tämän valmiuden hankkimiseen.
Lopuksi ei komitean asettaminen kuriaalityylin mallien laatimiseksi liene tarpeen, vaan senaatti voi muuten valita siihen kykenevät henkilöt sekä varata palkkioihin ja painatuskustannuksiin 12 000 markkaa.
