Kerranpa alkaessa illansuun

Japanin keisari, auringon poika, veli kuun

Heräsi torkuiltaan ja ymmällensä meni.

Ylhäisyys kyseli: Missä on rouvaseni?

Minne hän tohveleissaan kipitteli,

Kun vielä aamutuimaan mua ripitteli?

Mä silloin, Tsinkinkankung, nöyrä alamainen,

Armonsa eessä maassa matavainen,

Tomussa jonka nosti herra tamppajaloin,

Pölyä nielin, kunnes raporttini aloin.

Nääs asia on niin, näin kerroin hälle,

Suurelle keisarille, kaikkitietävälle:

Ihanan Skrinklomaran aatos korkealle lentävä

Toi mieleensä: Nyt Kuopioon on mentävä

Ja siellä omin ylhin silmin nähtävä

Ne juhlat, korkealle tähtäävät,

Jotka on hurjan huimat kuulemma

Toisena tammikuuta, luulemma.

Sen tiedän, vastas poika Taivaan,

Mun puolestani nouskoon vaikka maailman äären laivaan.

Kas rouvaani ei turha arkuus vaivaa.

Vaan mukanaan vei hoviherrat fiinit,

Mestarit viisaat, ylväät mandariinit.

Koko mun kaartini hän kera houkutteli

Kaupunkiin kuuluun, jossa alkaa peli

Vasiten suunniteltu viisautta varten

Ja hoitelema satumaisten kaunotarten.

Ei niitä vastaan auta järki verraton;

Se kiihkoissaan käy koukkuun,

Jää viettelysten loukkuun!

Tuo ansa koettu jo monet kerrat on

Siis sinä, Tsinkinkankung, riennä sotiin

Ja hoida rouvaseni kotiin

Ja kisko mandariinit suosta,

Ennen kuin ehtivät he ansaan juosta.

Somasti asias tuo esiin, sukoile,

Ja päivän kuningattarelta rukoile:

Eteenne hahmossani lankee hallitsija Japanin

– tää totisesti ole ei mun tapani –.

Hän silmienne tähden pyytää: Säästäkää

Ees mandariinit, heidät päastäkää.

On Teillä palvojia kumminkin

Myös ilman heitä, suurin summinkin.

Vaan jolleivät he lumottuina malta

Paeta enää taikuutenne alta,

Niin vihje mulle suokaa, parastani teen

Takaisin saadakseni heidät kotoiseen.

En mitään voi, jos Teitä haluttaa

Narreja nuorassanne ~taluttaa.

Voi! Kutsuanne vähän kammitsoikaa,

Niin taasen kuulevat he Taivaan poikaa

Ja oivaltavat: Kaksin kaunihimpi,

Kun käden tavoittaa Japanin impi.