1876

H. V.! 

Sydämellinen kiitos kirjeestäsi! Kun tuumailen asiaa tarkemmin, saatat olla oikeassa sanoessasi, että nuoriso hälisee kansallisuudesta – ja puhuu sen tähden joutavia, kuten sen tapana aina on. Käsite ja asia ovat tärkeitä; onhan kaikkien kansojen hiljaisella työllä historiansa kuluessa saavutettava kansallinen tietoisuus. Ei ole kuitenkaan helposti sanottavissa, mistä kansan kansallisuus koostuu. Juurensahan sillä toki on tietyssä kansanheimossa tai useammissa yhteen sulautuneissa; kaikkina aikoina se on kuitenkin kansan historian tuote.

Millainen se on esim. ranskalaisilla? Lievästi jakautunut pohjoisten frankkien ja eteläisten gallialaisten aineksiin, joista viimeksi mainitut kuitenkin kaikkialla vallitsevassa asemassa. Kepeä iloinen kansanluonne, niin hymy kuin itkukin herkässä, ei syviä tunteita sydämessä, siksi ärsytettynä hurja ja julma. Tämän takia käytös hillittyä, mutta kevytmielistä, ”Gallus adulter” [gallialainen l. ranskal. avionrikkoja]; seurallisia, puheliaita, suunsoittajan logiikkaa ja nokkeluuksia (vain sanaleikkejä); kirjallisessa tuotannossa muodollinen todistelu hallitsee, sen kieli noudattaa tiukkoja sääntöjä (ei kansallisuuden, vaan coutumen [juurtuneen tavan] takia) ja käyttää kaunopuheisia fraaseja (ei suurten aatteiden eikä syvien tunteiden kaunopuheisuutta); tieteessä ensisijaisia matemaattiset ja kokeelliset alat. Lisäksi: maa helposti viljeltävää, viljavaa, hienoja toimialoja: viini, hedelmät, silkinviljely, kaikki hoidettavissa pienyrityksissä; tämän takia työteliäisyyttä, säästäväisyyttä, sievä tupa ja kunnon sänky arvossaan; lisäksi harrastusta ja kykyä kaikenmoiseen pieneen askarteluun, jonka puitteissa kiinnostus kohdistuu ensisijaisesti asuntoon ja vaatteisiin ja ruokaan, ja tämän kaiken arvostelussa maku on hyvä. Tästä juontuu lisäksi taideaisti, joka ei kuitenkaan arvosta suuruutta eikä tunteen syvyyttä, ei runoudessa eikä kuvanveistossa, maalaustaiteessa eikä musiikissa. Kaikki tässä mainitut hyvät puolet luonnon viehättävyydestä yhteisöelämän, teollisuuden, tieteen, kirjallisuuden, taiteen vetovoimaisuuteen osuvat helposti silmään ja niitä esitellään innokkaasti ja tyytyväisesti. Tämän seurauksia suuren kansakunnan käsite, Pariisi = maailman keskipiste, gloire [mahtipontinen käsitys kunniasta], urhoollisuuden tyyppi (élan [hyökkäyshenki] menestyksen päivinä, panique [pakokauhu] vastoin­käymisissä). Kun kansa luonnostaan tietää olevansa maailman merkittävin, jokainen sen yksilö on priimus; tästä syystä égalité [tasa-arvo] kaikkien intohimona; kaikilla on kutsumus päästä hallitsemaan (ei ainoastaan marsalkansauva joka miehen repussa); tästä syystä politiikka ailahtelevaa; tupa ja sänky ja askartelu pysyvät, ja kaikki on taas pian korjattu ja unohdettu.

Tämä kuvaus saattaa olla oikea tai väärä. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä. Olen halunnut tällä vain sanoa: jos kansallisuus on noin monimutkainen asia, siitä ei voida riidellä. Sitä ei voida tehdä, vaan se luo itse itsensä vuosisatojen kuluessa.

Yhden asian olen jättänyt syrjään, kielen. Se on jokaisen kansan varhaisin luomus, sillä se kuuluu luomuksiin, jotka säilyvät kansan koko olemassaolon ajan. Kukaan tuskin kiistää sitä, että communio idearum [ajatusten ja ideoiden yhteys] eli siis kommunikaatiovälineen, kielen, yhteisyys on kansallisen yhtenäisyyden välttämätön edellytys. Tämä kielellinen yhtenäisyys voidaan osaksi tekemällä tehdä, kuten historia osoittaa (Elsassista ranskalainen, Posenista saksalainen), kuitenkin verraten pienissä piireissä. Suurissa, useiden heimojen puitteissa, se muodostuu omalla painollaan. Englannin osaltahan kukaan ei tiedä, milloin ja miten se on tapahtunut. Kiistatonta on sekin, että kielen muodostumista seuraa kaikki muukin kansallisuuteen kuuluva, jopa kansanluonnekin, koska solmitaan avioliittoja ja rodut sekoittuvat, vaikka sekoittuminen voi muuntaa voittavaa ominaislaatua. Siis kuitenkin: kansallisuus voidaan kieleen kohdistuvilla pakkotoimilla tehdä eli istuttaa heimon toimesta toiseen heimoon. Mutta huom., tällöin valmiit kansakunnat ovat sulattaneet itseensä pieniä liitännäisiä.

Valtio ei ole sama asia kuin kansakunta. Kaikki monikieliset valtiot ovatkin valtioiden liittoja. Vide [todisteina]: Itävalta, Sveitsi, Yhdysvallat (vaikka siellä yhtenäisyyteen johtava assimilaatio jatkuu); itämaisia yksinvaltaisesti hallittuja valtioita ei tässä ole otettu lukuun, tänään ne ovat olemassa, huomenna eivät. Sveitsiläistä kansakuntaa ei ole. Ei liioin itävaltalaista.

Kaikki yhtenäisvaltiot ovat kansallisia. Sellaisten muodostaminen on ollut historian työn tavoitteena. – Intia, Egypti, Kreikka, Rooma. Saman kansallisuuden kuuluminen moniin valtioihin heikentää sen säilymisen edellytyksiä, mutta ei kumoa sen merkitystä maailmanhistorialle, ihmiskunnan yleiselle kehitykselle. Sveitsillä ei ole mitään jätettävänä perinnöksi jälkimaailmalle. Mutta Kreikalla oli ja Hollannilla ja Tanskalla ja Ruotsilla on. Suuret yhtenäisvaltiot johtavat maailman kohtaloita – Meidän Herramme suostumuksella.

Jos Suomen kansa sulautetaan suurempaan huomenna, jäljelle ei jää mitään muuta suomalaista kuin ”Kalevala”. Muu on ruotsalaista. Merkitykseltään se, että Runeberg ja Z. Topelius ovat syntyneet Suomessa, = 0. ”Enfin” [loppujen lopuksi] maailmanhistoriaa kannattelevat kansakunnat eivätkä valtiot: eivät Attilan, Kaarle V:n ja Napoleonin valtakunnat.

Jos Sinä, H. V., pystyt tekemään Suomen kansasta ruotsalaisen, se kyllä minulle sopii. Onhan meillä silloin parempi tuki kulttuurillemme, vaikkakin alisteinen asema kuten Belgialla Ranskan rinnalla, ts. ei mitään omaa, mutta elämä laadultaan kelvollista. Ruotsi ei pystynyt saamaan sitä aikaan puolessa vuosituhannessa. Miten pitkän määräajan Sinä vaadit?

Voit vastata kysymyksellä: miten paljon aikaa vaaditaan Suomen kansan kehittämiseen kansakunnaksi? Vastaan: asiassa on hankala pulma; Suomi ei ole itsenäinen. Muuten saattaisimme tarvita lyhyemmän ajan kuin Portugal, ehkä pitemmän kuin Kreikka, jonka alistajat jättivät sen kokonaan vaille kulttuuria – mikä oli hyvä asia. Nyt voi ponnistelu kestää perin kauan ja tulos jäädä vajavaiseksi. Ellei tämä kelpaa, toistan: miten pitkän määräajan Sinä vaadit?

Mutta jos on mahdollista saada tuoksi tarvittavaksi ajaksi suoja sille itsenäisyydelle, joka on nyt olemassa, se on mieleen meille kummallekin, Venäjän kieli etenee tulevaisuudessa yhä pitemmälle kouluissa ja hallinnossa. 7/8 kansasta pitää sitä samantekevänä. Mesopotamiaa mikä mesopotamiaa. Ruotsin kielen he kokevat sortajan eli säätyläisherrojen kieleksi. Siihen liittyy muistoja korvapuusteista, kepiniskuista ja varallisuuden rohmuamisesta. Sitä pikemminkin vihataan. Mutta jos suomen kieli voidaan asettaa ruotsin sijaan, saati että se olisi aina ollut tuolla paikalla, sen tukena on kansan rakkaus ja vaatimus oikeudesta omaan kieleensä. Tämä asia ei siedä lykkäämistä.

Tätä fennomaanit haluavat; ja siihen tarvitaan suomen kielen käyttöä kouluissa. Kansaa muka palvelevien lurjusten, senaattorista jahtivoutiin, on hoidettava virkaansa kansan kielellä. Eihän tässä mitenkään olla estämässä palvelijoita, ns. sivistyneitä, kauppamiehiä, räätäleitä jne. puhumasta ja kirjoittamasta vaikka turkin kieltä. Se ei kenellekään sivulliselle kuulu. Ruotsinkielisen väestön suomalaistamisesta en ole koskaan kuullut puhuttavan. Sitä varten ei tarvita minkäänlaista ”lykkäystä”. Ajan tasalla oleva tietoisuus pitää voimassa myös sen oikeuden saada palvelunsa omalla kielellään, mistä syystä ruotsia on opetettava kaikissa kouluissa, ja sillä pitää edelleenkin olla ovet avoinna sivistykseen – mutta ei ylivaltaa 7/8:n kustannuksella.

Tuollaisen asiaintilan vallitessa valta joutuu niiden [7/8:n] käsiin – se on kiistatonta. Samalla se kuitenkin antaa suomalaiselle kansanhengelle mahdollisuuden kehittyä kansallisuudeksi, asuttaa Suomenkin kansakunnalla, jota täällä ei nyt ole. (Ks. edellä olevaa kuvausta ranskalaisten kansallisuudesta.) Ruotsinkielinen väestö huolehtikoon siitä, mitä sen rauhaan kuuluu. Lause ”Ett språk, ett folk” on väärä, on sanottava [suomeksi] yksi kieli, yksi mieli = [ruotsiksi] yksi kieli, yksi henki eli ajatuslinja ja tahdonsuunta eli yksi kansallishenki. Sillä samassa valtiossa elävällä kansalla voi olla kaksi kieltä tai useampiakin, mutta kansakunnalle se ei ole mahdollista.

On tarpeetonta puhua valtiojärjestykselle, historian tuottamalle sivistykselle jne. koituvasta vaarasta. Suomalaisethan kasvatetaan tähän valtiojärjestykseen, tähän sivistykseen eikä heitä voida missään tapauksessa ohjailla mihinkään muuhun. Nykyisellä ulkonaisella muodolla ei kuitenkaan ole etuoikeutta ikuisiksi ajoiksi. Nyt sitä muokkaa ruotsinkielinen säätyläisherra, tulevaisuudessa suomenkielinen; siinä kaikki.

Mutta mitä ”keskustan vasemmistosiivestä”, Hyvä Veli? Se haluaa vain ”lykätä”. On vaikeata ymmärtää, mitä se oikeastaan haluaa lykätä. Lykkääminen kuitenkin = kieltämistä hetkestä hetkeen, se on selvää samoin kuin sekin, että tuollainen keskusta on kuolleena syntynyt. Pitäisi kai sillä olla jotakin myönteistä lippuunsa kirjoitettuna, kun se lippunsa kohottaa. Jos vain sallitaan fennomaanien ponnistella saavuttaakseen ”yhtä ja toista”, se ei auta asiaa minkään vertaa, ei keskustan asiaa eikä heidänkään asiaansa.

Lopuksi: toissa päivänä koulujen opetusohjelmaan otettiin suppea suomen kielen oppikurssi, mutta varmuuden vuoksi samaan aikaan kiellettiin painattamasta kirjoja ja lehtiä suomen kielellä. Eilen perustettiin kuusi suomenkielistä oppikoulua. Tänään lakkautettiin kolme – varmuuden vuoksi vieläpä koulu Helsingistä, jotta Suomen pääkaupungissa ei olisi yhtään sellaista koulua. Tätä asioiden tilaa ”keskustan vasemmistosiipi” pitää niin arveluttavana, että se vaatii kohtuullisuutta ja lykkäystä!! Keneltä? Ja miten toimimalla?

Havaitsen kuitenkin, että emme ehkä tarkoita samaa asiaa puhuessamme ”ruotsinkielisestä vähemmistöstä”. Minä erotan toisistaan joukon, jolla ei ole tähän asemaan oikeutta: kaikki valtion ja kunnan palvelijat, ja ne, joilla on siihen oikeus: ruotsinkielisen, julkisen vallan käyttäjien piirin ulkopuolella olevan väestön. Viimeksi mainittu eläköön Herran rauhassa; ensiksi mainitun on toteltava ja palveltava herraansa. Siitä sille maksetaan. Sillä joukolla pitää olla noiden 7/8:n kanssa [suomeksi] yksi kieli, yksi mieli.

Ja: Darum keine Feindschaft nicht [älköön tämä ystävyyttämme häiritkö].

J. V. S.