Herra Snellman: Kun ritaristolla on ollut tilaisuus kuulla hyvin asiapitoinen ja mielenkiintoinen esitelmä, jonka pitäneellä miehellä on sekä näkemystä että kykyä enemmän kuin monella muulla tässä maassa arvioida nyt puheena olevaa asiaa, haluan omasta puolestani lisätä varsin vähän. En kuitenkaan voi kaikilta osin yhtyä kyseisen kunnioitetun puhujan mielipiteisiin. Hän on tosin hyvin selkeällä tavalla tuonut esiin, miten sekä heikentynyt rahan arvo että jatkuvat kadot vaikuttavat verohintaan ja ruplaveroon, ja olen täysin samaa mieltä ja ihmettelen vain, että joku voi asettaa kyseenalaiseksi tämän vaikutuksen. Voidaan toki pitää selvänä, että tavaran hinnat eivät maamme sisällä nouse ja laske samassa suhteessa kuin noteerattu vaihtokurssi. Mutta kurssin nousun jatkuessa pitkään täytyy myös tavaroitten hintojen maassa nousta. Jos sanotaan, niin kuin on kuultu viime vuosina väitettävän, että se kyllä pitää paikkansa ja on totta teoriassa, mutta se ei pidä paikkaansa käytännössä, mikä on suunnilleen sama kuin että sanotaan, että sellainen tosin on historiallinen kokemus, mutta Naantalissa ei ole saatu tällaista kokemusta, sillä me voimme sanoa olevamme suhteessa historialliseen kokemukseen, joka siis tässä on teoria, kuten Naantalin asukkaat. Tästä muistuttaminen irrallisessa lauseessa, pelkästään todistamattomassa väitteessä, ei liene kovin harkittua. Sama koskee viljan ja muitten maataloustuotteitten hintoja, ne nousevat katojen seurauksena. Se on meillä jokaisella silmiemme edessä. Tämä nousu on ollut niin merkittävä, että vaikka luonnollisesti myös verohinta on sen seurauksena noussut, niin kuitenkin on verohinta kuluneina vuosina ollut niin paljon todellista viljan hintaa pienempi, että veroina on saatu tuskin lainkaan viljaa, ja niissäkin lääneissä, joissa todella on korjattu viljaa, ovat makasiinit olleet tyhjillään. Että verohintataksat eivät ole nousseet samassa suhteessa kuin todellinen tavaran hinta, se johtuu paitsi siitä yleisestä syystä, että verohintaa asetettaessa ei tavallisesti oteta perusteeksi kalleinta hintaa, vaan yritetään tasoittaa sitä niin paljon kuin mahdollista, vaan sitä paitsi se johtuu, minkä voin todistaa, myös siitä syystä, että keisarillisessa senaatissa, jossa verohinnat aina lopullisesti määrätään, on aina pyritty niin paljon kuin mahdollista alentamaan vuoden verohintaa. Minulla on ollut kunnia olla tämän todistajana muutaman vuoden ajan, ja nähdäkseni olisi vastoin velvollisuuttani, jollen mainitsisi sitä, ja jokainen, joka vaivautuu henkilökohtaisesti vertaamaan läänien verohintoja verohintataksoihin sellaisena kuin ne ovat tulleet keisarillisesta senaatista, voi havaita, että tavaroitten arvoja on aina alennettu. Tästä huolimatta ei keskiverohinta ole laskenut samassa suhteessa kuin ruplavero, siitä syystä, että niiden kymmenen vuoden aikana, joiden perusteella keskiverohinta lasketaan, on sen aleneminen ollut katojen takia mahdotonta. Tämä on erityisesti koettu viime vuosien 1865 ja 1866 verohintoja asetettaessa, kun hyvien vuosien 1854 ja 1855 taksat ovat jääneet keskiverohintaa laskettaessa pois, ja kun kaikista alennuksista huolimatta keskiverohinnat ovat nousseet. Omasta puolestani jaan täysin sen mielipiteen, että koska näin on, olisi keskiverohintaa pitänyt alentaa heti rahanuudistuksen tapahduttua, muuttuneen rahan arvon takia, mutta ei kuitenkaan samassa suhteessa kuin rahan arvo kasvoi, vaan jollakin pienemmällä prosenttimäärällä, sillä kuten minulla on jo ollut kunnia mainita, eivät tavaran hinnat maassa koskaan seuraa niin tiukasti kurssia, että kurssiero eli todellinen rahan arvon ero voitaisiin asettaa perusteeksi. Myöskin on otettava huomioon, että huonojen vuosien vaikutukselle on itse asiassa jätettävä sille kuuluva tila, joskin niin pieni kuin mahdollista, koska muuten kruunu sellaisen alennuksen seurauksena menettäisi liian paljon ja valtion menojen kattaminen tulisi liian vaikeaksi.

Mitä taas tulee pääkysymykseen veroparselien muuttamisesta ja maakoron laskentatavasta, niin huomauttaisin, että maavero on luonnoltaan samanlainen kuin mikä tahansa maakorko. Se voi olla syntynyt miten tahansa, mutta nykyään se on maasta maksettava vuokra. Yksityisellä maanomistajalla on tilaisuus nostaa maakorkoaan tiettyjen ajanjaksojen kuluttua, tilan arentisopimuksen lakatessa olemasta voimassa ja uutta sopimusta tehtäessä. Kruunulla ei maaveron kohdalla ole samaa mahdollisuutta. Maaveron sanotaan olevan aina sama, mutta on oikein ja kohtuullista, että jos maanviljelyksen tuotteiden hinta nousee, niin myös maaveron pitää nousta. Yleinen kokemus sanoo, eikä sitä kukaan varmaan epäile, että maanviljelyksen tuotteet taas vastaisuudessakin vähitellen kallistuvat, vaikka nousu tapahtuisi hitaasti. Hyvin perusteltu lienee valtiovaraintoimituskunnan tekemä, tätä asiaintilaa tässä maassa koskeva laskelma, joka osoittaa, että vero kasvaisi yhden prosentin vuodessa ja siis kaksinkertaistuisi vuosisadassa. Tämä kasvu ei näytä olevan liian suuri, eikä sitä tulisi pitää syynä nyt puheena olevaan muutokseen. Sen sijaan olisi varmasti toivottavaa, että liian suurten vaihtelujen välttämiseksi vero määrättäisiin sellaisten tuotteiden mukaan, joiden hinta todella seuraa tuota skaalaa, ja toisin kuin herra Bonsdorff joudun minä tunnustamaan, että katson ainoastaan viljojen ja kauran yleensä olevan senkaltaisia tuotteita. Navettatuotteiden, voin ja talin, hinnat riippuvat kauppaoloista ja suhdanteista paljon enemmän kuin viljan hinta, ja muista kuin maan sisäisistä vaihteluista. Minun tarvitsee ainoastaan viitata siihen, että nyt toivotaan maamiehen opettelevan valmistamaan parempaa voita. Jos hän nyt siirtyisi valmistamaan voita makeasta kermasta happamen sijasta, niin hänen tavaransa hinta nousisi 50 %. Samoin nousisi voin hinta maamme rajojen sisällä, jos uusia kauppateitä avautuisi navettatuotteidemme myynnille. Mitä taliin tulee, niin jokainen tietää, miten paljon sen hinta vähitellen putoaa sitä mukaa kuin monenlaisia lamppuöljyjä ruvetaan käyttämään talikynttilöiden sijasta, ja voidaan ajatella, että talikynttilä vähitellen häviää jopa talonpojan mökistä ja tilalle tulevat uudet valaistusaineet. Mutta voidaan otaksua, että kun talin hinta on näin laskenut, tekevät uudet keksinnöt sen käyttökelpoiseksi muihin tarkoituksiin kuin nykyisiin, ja hinta silloin taas nousee. Tämän huomioon ottaen olen katsonut minulla olevan syytä yhtyä siihen mielipiteeseen, että ainoa tavara, joka pitäisi asettaa maaveron suorittamisen perusteeksi, on vilja. Kuitenkin on tällöin kysyttävä, olisiko pitäydyttävä vain rukiiseen ja ohraan, joita jokapäiväisessä puheessa sanotaan viljaksi, vai olisiko siihen laskettava myös kaura, sillä kauraa viljellään verrattain vähän Pohjanmaalla ja Oulun läänissä ei juuri lainkaan. Ne vähäiset yritykset, joita siellä on tehty kauran viljelyn aloittamiseksi, ja joita hallitus on tukenut hankkimalla kylvösiemeneksi kauraa muista lääneistä, ovat valitettavasti epäonnistuneet, koska se kaura, joka on saatu korjatuksi, on syöty, niin että ei ole jäänyt jäljelle kylvösiementä. Ja vaikka on esitetty toivomus, että heille jälleen annettaisiin uusia kylvösiemenen varastoja, on haluttu odottaa parempia vuosia, jolloin voitaisiin toivoa, että maamies säästäisi kylvösiementä. Jätän tämän kuitenkin sikseen. Kaiken kaikkiaan katson, että minulla on ollut syytä ja minun on myös pitänyt ilmaista se vakaa käsitykseni, että olisi todella hyvä, mikäli voi ja tali jätettäisiin pois tuotteita määrättäessä. On mahdollista, että uusi komitea tulee tähän käsitykseen ja siksi perustaa ratkaisunsa sellaiseen mielipiteeseen, kuitenkin ottaen luonnollisesti huomioon, että viljan kappaluku kasvaisi, jotta ruplaverolle laskettava rahaosuus ei tulisi liian suureksi, koska jos rahaosuus muodostaisi suuremman osan, estäisi se korkoa kasvamasta samassa suhteessa kuin jos koron muodostaisi vain vilja. Tasauksen vuoksi tulee kuitenkin lisätä jokin rahaosuus, mutta sen ei pidä olla liian suuri.

– –

Herra Snellman: Katsoisin, että ritariston ja aatelin päätös olla asettamatta mitään komiteaa ei tarkoita, että säädyt saisivat uuden asiaa koskevan esityksen ja että seurauksena olisi, että säädyt anoisivat uuden esityksen antamista seuraaville valtiopäiville ilman minkään erityisen komitean asettamista, niin kuin itse asiassa voisikin tapahtua.