Senaattori Snellman antoi näin kuuluvan kirjallisen lausunnon: Senaattori on asiakirjoista saanut selville, että Turun hovioikeuden lainkäyttöalueella Kemiön, Paraisten, Siuntion, Espoon, Sipoon, Tuusulan ja Ruotsinpyhtään käräjäkunnissa, samoin kuin siinä Askolan kappelin osassa, joka kuuluu Porvoon pitäjän käräjäkuntaan, sekä Vaasan hovioikeuden tuomiopiirissä Lapväärtin pitäjän käräjäkunnassa ei ainoastaan rahvas vaan myöskin suureksi osaksi kihlakunnanoikeudet ja osittain myös kuvernöörit ovat puoltaneet, että tuomarilla olisi velvollisuus laatia toimituskirjoja suomen kielellä.
Turun hovioikeus sen sijaan on antamassaan lausunnossa seurannut mielipidettä, että suomalaisväestöä olisi estettävä nauttimasta tätä oikeuttaan, tekemällä poikkeus kyseisten käräjäkuntien kohdalla, jopa vastoin rahvaan toivomusta ja kihlakunnanoikeuden sekä kuvernöörin puoltoa.
Oikeus ja kohtuus selvästi vaativat, että ainakin kaikki maan tuomioistuimet käyttävät toimituskirjoissaan kumpaakin kieltä, asianomistajan toivomuksen mukaan. Rakentamalla muureja suomalaisen ja ruotsalaisen rahvaan alueitten välille edistettäisiin näet kaksijakoisuuden jatkumista, jonka teoria ja kokemus ovat osoittaneet vahingolliseksi kansojen kulttuurille ja sosiaaliselle kehitykselle.
Maamme suomalaisissa osissa ei lainkaan ole noussut esille, etteivät tuomarit ja muut virkamiehet edelleen käyttäisi ruotsin kieltä, ja näin onkin oikein. Mutta miksi suomi olisi ainaiseksi karkotettu ruotsinkielisistä tuomiokunnista? Vastaus ei voi olla muu kuin että kyseisten virkamiesten mukavuudenhalun tähden.
Jos oikea menettely tällä kohden osoittautuisi nykyoloissa mahdottomaksi, niin ainakin olisi oikein, kohtuullista ja viisasta:
1. että puhtaasti ruotsinkielisten tuomiokuntien ja käräjäkuntien kohdalla tehdään poikkeus vain toistaiseksi tai vuoteen 1882 asti.
2. että niiden tuomiokuntien tai käräjäkuntien kohdalla, joissa jokin osa väestöstä on suomalainen, ei tehdä poikkeusta.
Ja niihin kuuluvat edellä luetellut, joissa rahvas ja kihlakunnanoikeus tai vain toinen niistä ovat arvioineet tarpeelliseksi, että toimituskirjoja laaditaan suomen kielellä. Sillä vastoin rahvaan toivomusta ei kihlakunnanoikeuden lausunto voi olla ratkaiseva, ja missä jälkimmäinen yksinään on antanut lausunnon poikkeusmenettelyä vastaan, kuten Espoossa, siellä voidaan olettaa, että suomalainen rahvas ei ole ollut läsnä tai että se ei ole saanut ääntänsä kuuluville tai, kuten Sipoossa ja Tuusulassa ym. pitäjissä, rahvas ei jostain erityisestä syystä lainkaan ole saapunut paikalle.
