Kuopio
Talvi on täällä jo luja ja pysyvä. Kallavesi jäätyi 13. päivän vastaisena yönä ja jatkuva pakkanen on vahvistanut jäätä niin että 16. päivä ajettiin Toivalan salmen yli.
Tänään H K. Majesteettinsa arvoisana nimipäivänä kokoontuivat kaupungin ja lähimmän maaseudun niin ylemmät kuin alemmatkin virkamiehet läänin maaherran luokse tuomaan alamaisimmat onnittelunsa. Illalla kaupunki on valaistu ja tavanmukaisessa tanssisalissa pidetään tanssiaiset.
Tuonnempana tässä lehdessä lukija saa uuden todisteen siitä, että kysymys Kuopion markkinoista on nostanut esiin tähän asti tuntemattomia, mutta erittäin sitkeitä kirjallisia kykyjä. Saimakin saa nyt pienen osan nerontuotteista. Kirjoittaja nimittäin väittää syysmarkkinoiden paisumisesta kertomaamme tietoa virheelliseksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, ellei pelkkä kirjoittajan päinvastainen vakuutus sitten ole uskottavampi kuin usealta arvostetulta, jo noin 20 vuotta kaupungissa asuneelta virkamieheltä saamamme tieto. Kirjallisen lausunnon pyytämistä näiltä miehiltä emme näin pienessä asiassa pidä sen paremmin sopivana kuin tarpeellisenakaan. Yleinen rahapula ja viimeksi korjatun sadon laatu tässä maankolkassa selittävät riittävästi myynnin vähäisyyttä viimeksi pidetyillä markkinoilla. Kun kirjoittaja edelleen kehottaa Saimaa kertomaan, miten elinkeinovapaus voidaan yhdistää kaupungin nykyisiin laitoksiin, niin tämä osoittaa tietenkin suurta luottamusta, mutta jos noilla laitoksilla tarkoitetaan myös ammattikuntia, niin kirjoittaja luultavasti pyytää liikoja.
Muutoin sama kirjoittaja yhä sekoittaa keskenään kaupunkien porvariston ja kauppiaat. Kuopion porvaristo tuskin koostuu kaupungin muutamista kauppiaista ja ensiksi mainitun ystävä voi kai olla intoilematta silti vain jälkimmäisten etujen puolesta. Kirjoittaja pitää suurta ääntä niistä suurista uhrauksista, joihin kauppiaat kaupungin edun vuoksi joutuvat alistumaan. Kaupungissa, jossa yksittäisen kauppiaan verot ovat enintään 20 hopearuplaa ja jossa hän siis 100 000 ruplan liikevaihdostaan ei joudu maksamaan kaupunginkassaan enempää kuin 20 ruplaa, ei ole aihetta metelöidä uhrausten suuruudesta.
Uutisia
Suuri uutinen on tieto, että ensimmäinen kotimainen huvinäytelmä, F. Berndtsonin kirjoittama ”Friaren från Åbo”, on esitetty Helsingissä.
Jouluksi on odotettavissa kirjapainosta: ”Neckenin” toinen vuosikerta. R. Tengströmin julkaisema ”Finsk Anthologi”, joka nimensä mukaisesti sisältää suomalaisia runoja ruotsinkielisessä asussa, on jo saapunut Kuopioon. Samoin on saatavissa suomennettuja ulkomaisia novelleja, kokoelman otsikkona ”Suomennoksia Ulkomaalaisten Kauniista kirjallisuudesta”. Julkaisijat ovat P. Tikkanen ja A. Oksanen. Samoin suomenkielinen, luultavasti runoja sisältävä kirjanen ”Lemminkäinen” Sakari Sakarinpojalta.
Palermo 10. marrask. H. M. Venäjän Keisari oleskelee täällä edelleen. H. M. Keisarinnan terveys kohentuu päivä päivältä; H. M. Keisaria odotettiin 21. päiväksi Napoliin.
Pariisi. Soult on jättänyt sotaministerin tehtävät, mutta jatkaa pääministerinä. Ensiksi mainitussa tehtävässä häntä seuraa kenraali Moline de Saint-Yon. Algerian sota kiihtyy yhä suurempaan vimmaan, ja uusia heimoja luopuu ranskalaisista Abd el-Kaderin kehotuksia noudattaen. Irlannissa arvellaan nälän yltyvän niin pahaksi, että 2–3 miljoonaa ihmistä nääntynee nälkään. Silti kiistellään siitä, onko viisasta pelastaa heidän henkensä avustustoimilla ja totuttaa heidät laiskuuteen.
–––––––––––––––
Allmänna Tidningen on julkaissut maisteri Wallinin kirjeen, jonka hän on lopettanut 30. huhtikuuta beduiinileirissä Kairon ja Arabiassa sijaitsevan Dsjofin välillä. Hra Wallin on oleskellut runsaan vuoden ensiksi mainitulla paikkakunnalla ja sen lähimmässä ympäristössä, täydentänyt siellä arabian kielen taitoaan ja omaksunut muhamettilaisten kulttuurin tavat. Hän matkustaa nyt arabina nimellä Wali Efendi. Kirje osoittaa, että hän hallitsee täysin roolinsa, joten voidaan toivoa hänen selviytyvän siihen liittyvistä vaaroista onnekkaasti. Kirje kertoo myös hyväntuulisuudesta, jopa suuresta tyytyväisyydestä. Ja kun tiedetään, miten pikemminkin vastustamaton intohimo kuin tarkoin rajattu ja selkeä tiedollinen pyrkimys ovat johdattaneet jokaisen merkittävän persoonallisuuden hänen oikealle uralleen, on nimenomaan hra Wallinin matkasta odotettavissa mitä parhaimpia tuloksia, eihän meidän maassamme juuri lainkaan tai oikeastaan lainkaan ilmene yllykkeitä sellaisiin hankkeisiin, joihin hän on ryhtynyt.
Oppineelle kansantaloustieteilijä B. B:lle
Hyvä Herra – Suvaitsette laskea ”pikku kinastelun” Saiman heikkouksien syntilistaan. Se, H. H., johtuu siitä, että Saima on kohdannut niin paljon ”pikkumaisuutta” ja ”pikkusieluisuutta”. Valitettavasti myös H. H:n kirjoitus on sellaista täynnä. H. H. ei nimittäin todista mitään, kumoa mitään eikä esitä mitään minkään asian puolesta tai sitä vastaan. Hän vuodattaa vain pikkumaista suuttumustaan siitä, että Saiman julkaisija on rohjennut jotenkin puuttua erinäisiin yleisiin taloudellisiin seikkoihin, vaikka itse asiassa vain hän, Hyvä Herra, itse on perillä kansantalouden ja maan taloudellisen lainsäädännön kysymyksistä.
H. H. kirjoituksen pikkumaista kohdistumista henkilöön eikä asiaan todistaa enemmän kuin tarpeeksi se, että hän suvaitsee ylistää Saiman julkaisijan kykyjä filosofina – mikä ei kuulu tähän asiaan lainkaan ja mitä H. H. sitä paitsi osoittautuu kyvyttömäksi arvioimaan – samoin kuin se, että H. H. moittii sellaisen Saiman kirjoittajan, jonka kirjoitukset häntä eivät ole sattuneet miellyttämään, aiempaa ja nykyistä rehellistä elinkeinoa.
Sellainen, H. H., on pikkumaisuutta. Olkoonkin, että H. H. kenties on ollut mukana laatimassa ”Ehdotusta uudeksi metsäasetukseksi”, tällainen korkea tehtävä ei silti muuta pikkumaisuutta ylevyydeksi. On päinvastoin uusi askel pikkumaisuuden suuntaan, kun H. H. jättää ehdotuksen laatineen komitean asian täysin sivuun ja huolehtii vain oman riikinkukonpyrstönsä asianmukaisesta pöyhistelystä.
Monien muiden seikkojen lisäksi H. H. on unohtanut erään meidän aikanamme erittäin tärkeän seikan. Aikamme nimittäin vähättelee hedelmätöntä oppineisuutta. Nykyisin pidetään samantekevänä, antaako H. H. kirjojen maata kirjakaupassa vai siirtääkö hän ne omaan hyllyynsä tai jopa omaan päähänsäkin – jos niiden sisältö joka tapauksessa jää elämän, yhteiskunnan ja sivistyksen kannalta kadonneeksi aarteeksi. Siihen luetteloon, jonka H. H. katsoi välttämättömäksi Saiman julkaisijan lukeneisuudesta esittää, olisi totuudenmukaisesti voitu lisätä paljonkin. Mutta se on yleisön kannalta yhdentekevää aivan kuten H. H:nkin suuri oppineisuus. Jopa Teidän arvoisa persoonanne on suuren yleisön kannalta täysin yhdentekevä. Sitä ei haluta nähdä sanomalehtien palstoilla, vaan yleisö vaatii totuudenmukaista, valaisevaa ja herättävää asiallista sanaa. Sellaiseen H. H. on osoittanut olevansa kyvytön. Siksi hänen vaatimuksensa ovat naurettavia. Niiden naurettavuutta vain lisää H. H:n huono oman aikansa tuntemus. Olettakaamme, että H. H. voisi sanoa: minä itse olen kansantaloustieteen professori; siksi ei tuomariksi voi minun tieteessäni ryhtyä kukaan muu jolla ei ole tutkintotodistusta eikä niitä kirjoja, joita minulla on hyllyssäni. Olettakaamme, että H. H. voisi näin sanoa – ja se on kuitenkin eniten, mitä hän mahdollisesti voi sanoa – niin se herättäisi yleisössä vain huvittuneisuutta. Hymyiltäisiin sille omahyväisyydelle, joka katsoo totuuden jokaisessa asiassa vaativan tutkintotodistusten tukea. Voitaisiinpa pitää milteipä typeryytenä, jos H. H sanoisi: ”Ole hiljaa, minulla on yksin oikeus puhua tästä asiasta mutta – myös minä vaikenen.” H. H. on siten sanonut liian vähän, jotta voisi vahvistaa oivallustaan mutta liian paljon voidakseen salata omahyväisyytensä.
H. H:n kirjoitus on niin täynnä syrjähyppyjä, että yritys osoittaa useimpien niistä kavaltama vähäinen kunnioitus asian tärkeyttä kohtaan ja suuri kunnioitus H. H:ta itseään kohtaan olisi paperin tuhlausta. Rivarol’ilta siteeratuista sanoista Peelin ja Pittin finanssisuunnitelmiin saakka kaikki on lavertelua, joka muutamia fraaseja kirjahyllystä keräämällä luulee voivansa sokaista lukijan ja vievän häneltä rohkeuden tarkastella korulauseiden arvoa. Yrittäkäämme kuitenkin.
Erityisenä todisteena Saiman heikoista kansantaloudellisista tiedoista hra B. B. mainitsee lauseemme ”Lainsäädännön ei pidä ryhtyä suoranaisesti huolehtimaan tulevasta sukupolvesta, koska sen luomuksia varten ei silloin ole mitään sääntöä, vaan mikä tahansa mielivaltainen fantasia voi silloin antaa jonkin näkökulman, jota lainsäädännön tulee pitää viisaana tulevaisuudesta huolehtimisena.”
Nyt hra B. B. katsoo, että kaikkien aikojen merkittävät lainsäätäjät ovat säätäneet lakeja juuri tulevaisuutta varten ja B. B. itse haluaa tietenkin tehdä samoin. Hän sanoo mahtipontisesti: ”ajatelkaa Janus-myyttiä: Janus kaksoiskasvoineen, toiset taaksepäin (!), toiset eteenpäin (!), toiset katsovat menneisyyteen, toiset tulevaan: nykyajalla ei ole kasvoja, sitä ei katso mikään. Ja niinhän se on. Kuka voi sanoa, mitä nykyaika on? Ajatustakin (!!) nopeammin se kiitää ohi. Vain mennyt ja tuleva on todellisuutta.”
Sen oppineisuuden täytyy todella olla muistitiedosta köyhää, tai sitten ei ole aikaa etsiä mitään harvinaisempaa opinnäytettä, jollei ole parempaa esittää kuin loppuun kulunut, sisällöltään köyhä Janus-tarina. Edelleen täytyy olla kehno kommentaattori, jos siihen ei ole muuta sanottavaa kuin että Janus toisilla kasvoillaan ”katsoo taaksepäin”, toisilla ”eteenpäin”. Ja kun siihen lisää lattean mietelmän: ”nykyajalla ei ole kasvoja, siihen ei katso kukaan”, niin osoittaa selvästi, ettei tunne myyttiä, johon niin mahtipontisesti vetoaa eikä myöskään pysty käsittämään yksinkertaisintakaan mielikuvaa nykyajan suhteesta menneeseen ja tulevaan. Jos arvoitus esitetään järjenjuoksultaan tavalliselle talonpojanrengille, hän huomaa heti ilman muuta, että sehän on nykyaika itse, joka toisilla kasvoillaan katsoo menneisyyteen, toisilla tulevaisuuteen. Kuka muu sitten katselisi nykyaikaa kuin tämä aika itse? – Mutta itsensä voi nähdä vain peilistä. – Näin heijastuu totuus, todellisuus. Kuinka siis Janus-myytti opettaa, että ”vain mennyt ja tuleva aika on todellista?”
Oppinut kansantaloustieteilijämme kertoo muun muassa, että kuuluisuudet kernaasti haluaisivat näyttää olevansa jotain, mitä he eivät ole. Niinpä myöskään tämä kansantaloustieteilijämme ei haluaisi olla vain oppinut kansantaloustieteilijä vaan filosofi ja runoilija. Tämän kaksoisluonteensa hän kiteyttää siihen mahdottomaan lauseeseen, ettei nykyaika ole todellisuutta vaan menneisyys ja tulevaisuus.
Yksinkertainen talonpoikaisjärki oivaltaa selvästi, että niin menneisyys kuin tulevaisuuskin ovat todellisia vain silloin kun kumpikin on nykyhetkeä ts. että kunkin ajan todellisuus on kadonnut itse tuon ajan mukana ja että aika, jota ei vielä ole, kuuluu ainoastaan mahdollisuuksien alueelle – sellaista näin suuri oppinut ei varmaankaan paljoa arvosta. Mutta jos siirrymme kansantalouden alueelle ja kysymme, onko hra B. B. sitä mieltä, että ”ammattikuntalakit”, ”ne meidän lakisysteemimme oikeussuhteet, jotka liittyvät maanhalkomiseen” tai ”metsätaloutta ja sahatoimintaa hallitseva lainsäädäntö”, ”juridiset rasitteet” tai ”Peelin tulovero” – että ne kaikki ovat todellisia ennen sitä aikaa tai sen ajan jälkeen jolloin ne ovat voimassa, niin mikä niille on nykyaikaa? – Ja jos hra B. B. välttämättä haluaa olla hiukkasen filosofi, niin miten hän katsoo menneisyyden olevan todellisuutta, ellei nykyhetken tietoisuudessa? Ja missä on tulevaisuuden siemen, ainoa todellisuus joka sillä on, ellei samassa nykyhetkessä? – Vai eikö menneisyydellä ole ollut todellisuutta, tai eikö tulevaisuudella tule olemaan omaa itsenäistä todellisuuttaan silloin kun se itse nykyhetkenä sulkee sisäänsä jonkin menneisyyden ja tulevaisuuden? – Kukaan ei voine epäillä sitä, että näin on, että jokainen nykyhetki sulkee sisäänsä kaiken todellisuuden. Ja jos se ”kiirehtää ohi ajatusta nopeammin” niin sama kohtalo koskee kaikkea aikaa; nykyhetkellä vain on siihen aikaan, joka ”on mennyt” tai joka ”tulee menemään” ohi, verrattuna se etusija, että se ”menee” ohi, liikkuu, kehittyy, siinä on elämää, todellisuutta.
Eikö siis oppinut herra tahdo säätää lakeja nykyaikaa vaan tulevaisuutta varten? Häneltähän voisi kai kysyä: miksei sitten myös menneisyyttä varten? ”Ajatelkaa Janus-myyttiä: Janus kaksoiskasvoin toiset taaksepäin, toiset eteenpäin” jne. Niin, ajatelkoon oppinut herra B. B. näitä ja kaikkia muita kaksoispisteitä mahtailevassa lauseessaan.
Terve järki taas sanoo tässäkin, että sellaista aikaa varten säädetyn lain, jota kukaan ei ole vielä nähnyt, täytyy olla mielivaltainen päähänpisto. Samoin lait, jotka tänään määräävät, mitä oikea on, määräävät oikeussuhteita kahden tuhannen vuoden päästä yhtä vähän kuin Kristuksen syntymän aikaisiakaan asioita. Mutta tällainen kelpaa vain oppimattomille ja herra B. B., hän on oppinut mies. Oppineena hra B. B. voisi kuitenkin ajatella, onko se, mikä on oikein vuonna 1845 sitä myös vuonna 1945 ja seuraavalla vuosisadalla. Oppineethan väittävät inhimillisen sivistyksen ja kansakuntien tapojen alati kehittyvän ja pitävät perustellusti parhaana, että myös laki seuraa tätä kehitystä. Hän on myös oppinut kansantaloustieteilijä, joka tietää, että ”oivallus, syvä, kattava ja läpitunkeva oivallus on käytännöllisissä asioissa kaiken jollain lailla arvokkaan kannanoton välttämätön ehto” (teoreettisissa asioissako sitä ei tarvittaisi?) ja silloin hänen ehkä pitäisi sallia taloudellisten lainsäädösten laatijalle jonkinlainen kokemus nykypäivän tarpeista ja eduista. Menneisyyden tarpeita ja etujahan sellainen mies voi tuntea vain sirpaleisista kertomuksista, tulevaisuudesta voi olla vain vielä epävarmempia arvailuja. Siksi onkin todella tapana, että annetaan kaikkien niiden intressien päästä kuuluville, joita ehdotettu lainsäädös koskee ja joiden ajamista laki tulee säätelemään. Sen sijaan ei tiedetä pidetyn tarpeellisena siinä yhteydessä ajatella menneiden tai tulevien sukupolvien etuja nykypolven vastakohtana.
Vaikuttaa myös erittäin todennäköiseltä, että jos laki todella ilmaisee nykyajan parasta tietoisuutta ja ajaa sen korkeimpia etuja, niin silloin se palvelee parhaalla tavalla myös menneisyyttä ja tulevaisuutta. Menneisyydellähän ei voi olla laista muuta etua kuin että se näkee jättämäänsä perintöä hoidettavan hyvin. Ja niin tapahtuu, jos sitä nyt hallitseva sukupolvi käyttää sitä todelliseksi hyödykseen. Samoin tulevaisuus hyötyy tuosta perinnöstä eniten, jos sitä hallitaan niin, että se joka hetki tuottaa suurimman mahdollisen voiton. Jos jokainen uusi sukupolvi ja nykyaika pitää huolen siitä, että näin tapahtuu, niin hallinnosta on kaikkina aikoina huolehdittu niin hyvin kuin yleensä on mahdollista.
Ja kansallisvarallisuuden suhteen on tässä huomattava vielä se tärkeä seikka, että jokaiset vanhemmat huolehtivat oman lapsensa tulevaisuudesta hellemmin ja huolellisemmin kuin H. H. voi koskaan hoitaa koko tätä lapsilaumaa, vaikka hän sitten olisi yhtä hellä kuin oppinutkin.
Omasta puolestaan Saimalla on vielä yksi asia huomautettavanaan H. H:n mahtavaan hyökkäykseen. Saima nimittäin sanoi: ”Lainsäädännön ei pidä ryhtyä suoranaisesti huolehtimaan tulevasta polvesta” jne.
Hra B. B ei näytä juurikaan arvostavan sanoja ja tuhlaa suunnattoman paljon komeilevia, tyhjänpäiväisiä korulauseita. Mutta toisten sanoja moittiessaan hänellä pitäisi olla niin ylivoimaisen miehen jaloutta, jotta hän armollisesti näkisi moittimansa sanat. Sellaisen armollisen silmäyksen nuo alleviivatut sanat ”ei suoranaisesti” olisivat ehkä ansainneet. Ne nimittäin viittaavat selvästi siihen, mitä edellä juuri kehittelimme, että lainsäätäjä voi hyödyllisesti vaikuttaa tulevaisuuteen vain välillisesti, lausumalla oman aikansa tietoisuuden oikeasta ja väärästä ja edistämällä sen todellisia etuja. Jos hän sitä vastoin spekuloi sillä, mitä tulevaisuus saattaa pitää oikeana ja mitä etuja sillä mahdollisesti voi olla, hän heittäytyy tyhjiin fantasioihin eikä hyödytä sen paremmin nykyaikaa kuin tulevaisuuttakaan.
Tällaista ylenkatsetta sanojamme kohtaan oppinut herra suvaitsee osoittaa toisessakin kohdassa. Sahojen verotuksesta Saima nimittäin sanoo ”verotettakoon sahoja omistajan valmistusmäärästä antaman tiedon mukaan ja näitä tietoja kontrolloitakoon niin hyvin kuin voidaan”. Nyt hra B. B. suvaitsee sivuuttaa lauseen jälkimmäisen osan. Hän esittää asian niin kuin olisimme vastustaneet kaikkea kontrollia. Ehkä hän on tehnyt sen vain päästäkseen siteeraamaan Peeliä ja Pittiä. Muutoinhan Suomen sahaliike olisi jäänyt tyystin ilman näitä auktoriteetteja.
Vain omaksi huvikseen hra B. B. ilmoittaa myös, että Saima ei ole tutustunut kruununtalonpojan oikeuteen lunastaa tilansa verotilaksi. Saiman lukijat tietävät, että tästä asiasta on lehden palstoilla puhuttu usein ja että useaan kertaan on vaadittu itse menettelyn helpottamista.
Kaikkien muiden Hra B. B:n kirjoitukseen sisältyvien virheiden kumoaminen tässä kysyisi liikaa lukijan kärsivällisyyttä. Jokainen uutta metsäasetusehdotusta tunteva tietää esim. ettei se salli kruununtilan haltijan myyvän metsää, paitsi toimeenpannun tarkastuksen jälkeen ja maaherranviraston erityisluvalla. Oppineen herran väite on siis tältä osin väärä. Samoin puhe kruununtilojen verolleostosta on tyhjiä sanoja niin kauan kuin hra B. B. ei viitsi osoittaa ainoatakaan tulolähdettä, josta sellaisen talon haltija voisi saada verolleostoon tarvittavan summan helpommin kuin tukkeja myymällä. Naurettava on oppineen herran arvelu, että lappalaisten ja samojedien ankara ilmasto johtuu metsien puutteesta. Muutoin ollaan yleisesti sitä mieltä, että metsien puuttuminen napaseuduilla aiheutuu ilmastosta. Yleinen kokemus on myös, että metsien hakkaaminen lauhduttaa ilmastoa ja torjuu yöhalloja. Tällaista ilmanalan lauhtumista voidaan odottaa erityisesti silloin, kun metsien hakkaaminen antaa samalla mahdollisuuden pellonraivaukseen. Ainakaan kukaan kasvimaantieteilijä ei pitäne vääränä väitettä, että viljellyllä maalla on lauhempi ilmanala kuin metsän peittämällä.
Sahatointa käsittelevän artikkelimme ainoa toistaiseksi huomaamamme todellinen virhe on tieto, että suurin sahalle myönnettävä sahausoikeus nyt olisi 5 000 tukkia; tätä virhettä tämä syvän, laajakantoisen ja läpitunkevan oivalluksen mies ei kuitenkaan kyennyt korjaamaan. Todellinen asiantila on, että saha voi valmistaa aina 10 000 tukkiin saakka, mutta useita on verotettu vain 5 000:sta, joitakin vielä pienemmästä määrästä. Jos oppinut herra olisi osoittanut tietävänsä tämän seikan, olisi häneltä ehkä voinut odottaa muutakin oivallusta kuin sen, mikä tarvittaessa otetaan kirjahyllystä. Lienemme riittävän hyvin selvittäneet, mitä lajia hänen nyt esittämänsä tiedot ovat ja hra B. B. voikin nyt kaikessa rauhassa ajatella, onko suurella opilla mitään arvoa jos sitä käytetään vain suuriin sanoihin, joista ei ole asialle mitään hyötyä.
Suopea lukija näkee hyvin, mitä hra B. B. korkealta tasoltaan ei kykene käsittämään, että toimittajan on täytynyt käsitellä kansantaloudellisia kysymyksiä, jotta lehden palstoilla olisi joitain isänmaata koskevia yleisesti kiinnostavia kirjoituksia. Motiivi ei siis ole ollut omahyväisyys eikä ärtynyt harmistus. Hra B. B:n todistelu, etteivät Smith tai Mc Gullock kirjoita lehtiin, on joka tapauksessa naurettava. Ja olkoon lehtemme artikkelien osoittama tieto noista kysymyksistä kuinka vähäistä tahansa, niin sillä on kuitenkin kotimaisen sanomalehdistömme nykytilanteessa jotain arvoa. Uskallamme myös omassa asiassamme olla sitä mieltä, että nämä artikkelimme osoittavat enemmän harkintaa kuin oppinut vastustajamme on kyennyt osoittamaan. Kunpa hän vastedes käyttäisi oppineisuuttaan paremmin eli itse asian hyödyksi eikä jättäisi meille tietämättömille lehtikirjoittajille sitä ansiota, että olemme kuitenkin ainoina osoittaneet hyvää tahtoa asiaan. Tätä hyvää tahtoaan toimitus tulee osoittamaan palaamalla asiaan vielä kerran ja hra B. B. saa silloin, mitä hän katsoo vielä voivansa vaatia.
